Katsoin sunnuntaina SM-kisojen medien finaalia livestreamin kautta. Aika äkkiä tuli selväksi, että Laamasen Mia oli suunnitellut medeille haasteellisen finaaliradan. Suomen parhaat yksi toisensa jälkeen hyllytti kuka missäkin, tai otti muuten virheitä. Jopa ihan alussa tuli virheitä, ekaan putkeenkin monen monituista koiraa saatiin väärään päähän tai kosketus koiraan sinne putkeen ohjatessa. Keppien kohta oli myös haastava, pujotteluvirheitä tuli ja juuri noita tuollaisia tilanteita me on treenattu omatoimitreeneissä nyt viime aikoina koska niitä on näkynyt yhä enemmän kansainvälisillä ja kotimaisilla kisaradoilla. Mutta oikeastaan sitten keinun jälkeen ne haasteet alkoi: kummalta puolelta ohjata ja millaisin kuvioin seuraavaan putkeen, ja sitten taas siitä puomille. Tiesin että tämän radan haluan treeneihin niin pian kuin mahdollista, koska haluan itsekin koittaa rataa (tietysti ilman yleisöä, arvokisojen finaaliin liittyvää jännitystä ja painetta ja muita häiriöitä).
Eilen rakennettiin sitten rata halliin, facessa oli keskustelua radasta ja sen "parhaasta" suoritustavasta. Mietin ensin miten itse ohjaisin ja totesinpa vain sitten niitä kommentteja luettuani, että tuskin toimii Liinulle tuollaisenaan, tai sanotaanko että mulle ja Liinulle koirakkona. Päätin sitten kokeilla Leinosen Janitan omilla koirillaan parhaaksi valitsemaa ohjausta, mutta totesin että kylläpä vain itse tiesin paremmin tällä kertaa mikä on mulle ja Liinulle eniten toimivin niistä vaihtoehdoista mitä oli tehtävissä.
Ransun kanssahan tuo rata ei tuottanut juuri mitään ongelmia, sen kans vedettiin nollana rata läpi. On se poitsu vaan nyt liekeissä :) Ja onhan se helppo ja kiitollinen ohjattava! Menee tasan sinne minne laitan, sen ohjaamisen helppous tulee siitä että se seuraa sen mun ohjauksen eikä tee niitä omia ratkaisuja. Ehkä se sitten on mun reaktiokyvylle ja nopeudelle sopiva koira... Ransu-parka on saanut niin paljon kokemusta meidän alkuaikoina siitä että mä olen törkeän myöhässä koko ajan, että suunnan muutoksia voi yhtäkkiä tulla niin se on oppinut että tuo saattaa muuttaa mieltään (eli alkaa ohjaamaan jotain kohtaa liian myöhässä) viime tingassa, että pitää seurata loppuun asti niin säästyy turhilta kaarroksilta ja kieppumisilta.
Liinun kans nyt tuntuu että mä olen taas siinä tilanteessa että oon koiralle liian myöhässä ja mulla ois taas itsensä kehittämisen paikka. Mistä keinot tällä kertaa? Liinu on haastava ohjattava. Se on nopeampi, se reagoi kyllä nopeasti ja tarkasti, tarkemmin kuin mitä pystyn itse älyämään ja niinpä se ei anna mun pikkuvirheitä ja myöhässä olemista anteeksi. Ei kymmenystäkään. Siinä vaiheessa kun mä rytmitän (tai ehdin rytmittämään) sen tekemiseni väärin niin se lukee saman tien radan itse. Ja yleensä se ei mene niinkuin tuomari on ajatellut.
Tässäpä Ransun ja mun rata. Eihän se tyylikkäin veto ole loppuun asti mutta ohjaajalta loppui jo kunto (olin Liinun kans juossut tuota rataa jo varmaan 20min tuota ennen), oli siinä intervallia kerrakseen.
Liinun kans ei menny eka yritys ihan yhtä tyylikkäästi...:
Sitten tehtiin uudestaan (ja uudestaan ja uudestaan ja...) alkupätkää ja loppupätkää.
Onhan se ihan hienon näköistä silloin kun se homma sujuu:
Eli pakko myöntää että olihan se Mian finaalirata aika vaikea! Noh, lisää treeniä vaan tuon Lillukan kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti