Oulun kisat 11.4.

Viime viikonloppuna suunnattiin vaihteeksi Ouluun kisaamaan. Tuomarina Timo Vertanen. Ollaan oltu toissa kesänä Timon radoilla, 2-luokassa Kemissä. Siellä Liinu nousi nollavoitolla kolmosiin, teki nollakoirana toisenkin voittonollan ja lisäksi hyvän radan vitostuloksella. Nyt ei ollut ihan sama meininki. Ei meillä eikä monella muullakaan.

Eka radalla Liinu ei ollut kuulolla. Noh, ratakin oli sellainen, että jouduin oikeasti tosissaan miettimään moneen kohtaan ohjausta. Enkä keksinyt alkuun mitään hyvää ja varmalta tuntuvaa, toimivaa ohjausta. Eikä se mun valinta odotetusti toiminutkaan. En usko, että olis välttämättä toiminu vaikka koirakin olis ollut kuulolla. Liinu ehti suoritella useamman esteen, mutta periaatteessa lähdettiin esteen nro 3 jälkeen radalta. Kävelin tyynen rauhallisena ulos, Liinu vouhotti ympärillä. Kun käveltiin palkalle, se kiskoi ja pomppi, mutta siellä mä otin sitten sitä lavoista kiinni ja sanoin että tuollasia ratoja me ei tehdä, vai mitä? En torunu, mutta sillai kuitenkin "vakavalla" äänellä sanoin. Silloin se jotenkin tajusi vasta, ettei mamma ollutkaan ihan intopiukeana sen temppuilusta radalla. Teetin sillä parit temput siinä ja palkkasin sitten iloisesti. Toiselle radalle lähtikin sitten ihan eri koira.

Rata vaan oli yksinkertaisesti haastava. Sen kertoo tuloslistatkin sekä mini- että mediluokassa. Jos osanottajia on liki 30, ja tuloksena on 2-3 nollaa, loput hyllyjä, niin onko se silloin onnistunut rata? Näistä tällaisista tuomareista ja heidän radoistaan virisi keskustelua useammallakin face-kaverin seinällä myös tämän viikonlopun osalta (eri tuomari, eri kisapaikka, minä en kisannut). Minusta se keskustelu on ollut asiallista ja ennen kaikkea AIHEELLISTA. Mikä into joillain tuomareilla on suunnitella koiralle epäloogisia ja liian vaikeita ratoja? Eikö agilityyn muuten muka saa haastetta? Pitääkö koiran turvallisuus vaarantaa, jotta saadaan muka vaikeita kohtia radalle? Sekö on lajin "eteen päin viemistä"? Kolmosluokan radat on mielestäni ihan riittävän haastavia ilman, että siitä tehdään vielä vaarallistakin. Ja minä pidän itseäni ja koiriani kuitenkin kohtuu taitavina, joten en valita mielestäni turhasta siinä kohtaa, kun sanon että rata on kisaradaksi liian vaikea. Treeniradat on erikseen, ja niidenkin pitää olla turvallisia. Kisaratojen on oltava suoritettavissa. Mutta jos hyl% on 94, niin se on minusta vähän liikaa?? Noilla tuon tyyppisillä radoilla eivät pärjää nopeat koirat, mutta eivät myöskään nenästä joka paikkaan vietävät, koska niillä ei sitten riitä aika, koska voimakas hallinta vie vauhdin.

Tältäkö tuloslistojen pitää näyttää? Ei minusta. Hyl% lähes 94.

Mineillä meni vähän paremmin, mutta liikaa hylättyjä tuloksia silti?

Agilitya ei pidä mun mielestä viedä tuollaiseen "lannistetaan kisaajat liian vaikeilla/vaarallisilla radoilla" -suuntaan. Sanon nyt tähän väliin että SUURIN OSA agilitytuomareista on kuitenkin asiansa osaavia, ottaa huomioon turvallisuuden ja ratojen loogisuuden, tekee virtaavia ja sujuvia ratoja, joissa on silti haastetta ja ansapaikkoja. Sopivasti, että saadaan ne paljon puhutut jyvät eroteltua akanoista. Mutta sitten on valitettavasti jo omallakin "listalla" joitain tuomareita, joiden radoille en enää mene. Ihan kannanottona ja periaatteesta. Olen sitä mieltä, että jos SM-tasolle pyrkii, kuten minäkin pyrin, pitää pystyä suoriutumaan kenen tahansa tuomarin radasta, eikä tuomarilla saa olla merkitystä kisoihin osallistumisen kannalta. MUTTA. Jos itse kokee ja toistuvasti kuulee muilta huonoja kokemuksia jonkun tuomarin asenteesta/ratasuunnittelusta/käyttäytymisestä, niin kyllä minä silloin äänestän jaloillani. Niin yksinkertaista se on. Jopa tällä korkeudella ja sopivan matkan päässä on sen verran kisajärjestäjiä ja kisoja nykyään, että voin jättää kisoja välistä tuomarin takia. Onneksi niitä tuomareita on vain pari, mutta lisää ei tarvi tullakaan. Kisajärjestäjät päättää tuomareista, joita kutsuvat tuomaroimaan kisojaan, ja näitä keskusteluja käydessä olisi hyvä keskustella seuran harrastajien kesken tuomarikokemuksista. Niin yksinkertaista se toisaalta on. Toisaalta ei ole, koska kuka valvoo tuomareiden toimintaa ja heidän kisaratoja? Kuinka vaikutetaan siihen, että tuomarit ovat asiansa osaavia ja ymmärtävät oman vastuunsa ratoja suunnitellessaan?

Noh, sitten siihen onnistuneempaan rataan. Tehtiin niitä paria nollatulosta lukuunottamatta aika lailla pisimmälle puhdasta rataa. Sitten tulee joku typerä kämmäys ohjaajalta, eikä koiralla ole oikein tietoa radan jatkosta. Eli kiertää putken jälkeisen hypyn ohi. Ohjaaja hätiköi ja otattaa vielä toisenkin kiellon. Jos edes tuloksen kera maaliin? No ei, kun keppien jälkeen persjättö on huonoakin surkeampi ja koira menee selän takaa hypyn väärään suuntaan. Rata oli sinänsä kyllä aika kelpo suoritus, vauhtia oli ja vaikeitakin ohjauskuvioita tuli käytettyä useampia ja vieläpä onnistuneesti. Oli pakko käyttää, ns. perusohjaus ei riittänyt. Piti osata ohjata koiraa edestä, viereltä ja takaa.

Seuraavana päivänä piti sitten käydä treenaamassa olikohan viime vuoden karsintarataa (??), että sai sen turhautuneen fiiliksen pois. Tuo karsintaratakin tarjosi omat haasteensa kyllä, mutta se tuntui silti helpommalta ja mukavammalta mennä kuin edellisen päivän kisarata. Mutta siitä kirjoitan sit myöhemmin lisää, nyt pitää lähteä - yllätys yllätys - treeneihin, on Karjalaisen Mikon agikoulutuksen päivä 2 :)