Jaakolla oli asiaa!

Viime viikonloppuna 15.-16.12. schapeporukkaa oli kouluttamassa Jaakko Suoknuuti. Mä en ole Jaakkoa nähnyt aiemmin kuin dvd:ltä mutta arvelin että varmaan aika samanlainen kouluttaja kuin Janita Leinonen, Elina Jänesniemi tai Jenni Leino jne. Lauantain jälkeen kylläkin tuntui että Jaakko on simputtaja pahimmasta päästä ja mä en osaa mitään enkä ole ikinä saanu niin paljon huomauttamista. Noh illan siinä sulattelin asioita ja tulin siihen tulokseen että koulutustyyliin pitää hieman tottua, en ole aikoihin ollut koutsilla joka oikeasti sanoo joka asiasta joka ei mene nappiin. Loppujen lopuksi olin tyytyväinen Jaakkoon ja saamaani palautteeseen vaikka se sillä hetkellä tuntui musertavaltakin kun sen sai. Minähän tykkään kun annetaan palautetta ja kun se sanotaan suoraan eikä silitellä päätä "ihan hyvin se meni". Varsinkin, kun Jaakko kyseenalaisti ja esitti tiukkoja kysymyksiä ohjaajalle eikä vain antanut valmiita sanoja pureskeltavaksi. Kun sen kanssa pääsi sinuiksi sunnuntaita varten, odotin innolla uutta koulutuspäivää! Lisäksi, kun videolta sitten katsoin ja kuuntelin meidän menoa niin tulihan niitä kehujakin ja Antti sanoi että kyllä se Jaakko kehuikin. Mä vain jotenkin niin takerruin siihen rakentavaan kritiikkiin etten huomannut ollenkaan sitä mikä oli hyvin. Noh, onneksi viikonlopulta oli yhteensä 48 videonpätkää, joten niitä "hyvä-hyvä, nyt menee hyvin, vau miten hyvä!" sai sitten kuulla ihan kivasti kuitenkin.

Itse koulutusrata oli osin aika haastavakin, mutta kummankin koiran kanssa siitä suoriuduin silti aika tasavahvasti. Ei huomannut ollenkaan, että Liinu on kisakokematon möllikoira ja Ransu 2½ vuotta kisannut kolmosluokkalainen. Nimittäin kun koulutuksessa koulutettiin ennen kaikkea ohjaajaa, ei niinkään koiraa. Ja mun koirat kyllä osasi, kivointa oli huomata että kun vaan aktiivisesti tekee ajatustyötä oman suorituksensa eteen, niin sanat voi jättää vähemmälle ja keskittyä ohjaamiseen. Silloin koiratkin menee niinkuin ne ajatukset - siis justiinsa niinku pitää ja vieläpä hyvällä vauhdilla ja innolla.

Koiralle on helpompaa seurata selkeää ohjausta, johon ohjaaja keskittyy ja jonka eteen ohjaaja tekee aktiivista aivotyöskentelyä. Koira on sitä nopeampi, mitä varmempi se on etenemään radalla ja tähän ei näköjään tarvitse muuta kuin ohjaajalta ymmärrystä siitä miten koiralle on loogisinta toimia. Ransullakin säilyi ihan oikeasti ennennäkemätön into ja vauhti treenien loppuun asti, Jaakko jopa sanoi että koirasta löytyy uusi ja parempi vaihde sitä mukaa kun mä petraan, vaikka oli tehty jo muutama toistokin ja pitkiäkin pätkiä. Mä olin aidosti iloinen kun Jaakko sanoi että sun koira näyttää siltä, että "näin mä olen aina sun halunnut tekevän!" ja vitsit kun Ransu oli hieno. Se oli kerta kaikkiaan hieno poika. Mulle tuli melkein huono omatunto kaikista niistä ajatuksista ja sanoista, joissa oon pohtinut ettei Ransu sitä tai tätä. Nimittäin mä en osaa sanoa, kumpi mun koirista oli parempi sunnuntaina, vaikka olin etukäteen valmis sanomaan että Liinu veti nopeammin ja innokkaammin. Eihän niistä kummankaan tarvitsekaan olla parempi, eikä ne koskaan tule kisaamaankaan toisiaan vastaan eli se asia jää (onneksi) ratkaisematta.

Koko viikonloppu oli ihan erilainen agikoulutus mitä mä olen koskaan aiemmin ollut. Hyvällä tavalla siis. Kirjoitin kotimatkalla puhelimeen tärkeimmät opit mitä Jaakolta sain, ja nyt vaan toivon että ne pysyy muistissa ja kun tästä lähtien teen treeniratoja tai olen kisoissa rataantutustumassa ja sitten radalla, muistan keskittyä jokaiseen tekemiseeni ja ajatella asioita oikealla tavalla. Niille muille, jotka tätä mahdollisesti lukee, voin kertoa etten tule kirjoittamaan tänne niitä arvokkaita ohjeita ja ajatuksia joita sain viikonloppuna.

Jaakko tosiaan koulutti ohjaajaa, eikä koiraa. Ohjaajan pitää tietää, että koira on aina oikeassa. Mitä tahansa se tekeekin, se on aina oikeassa, ohjaajan pitää vaan keksiä miksi. Mä olen sitä paitsi ollut ihan liian estekeskeinen, ja omasta mielestäni pääsemässä siitä vähän eroon koska ajattelen koko ajan rataa useamman esteen pätkissä ohjauksina enkä vain niin, että miten pääsen esteeltä seuraavalle esteelle. On pakkokin tässä vaiheessa jo osata vähän miettiä sijoittumistaan ja rataa pidemmälle, mutta nyt viikonloppuna otin tässä kehityksessä seuraavaa askelta. Sain uutta opeteltavaa ja ennen kaikkea uutta ajateltavaa. Kaikki toiminta pitää olla tietoista ja harkittua ja sille on oltava joku perustelu. Täytyy keskittyä oikeisiin asioihin. Koiraa pitää auttaa radalla eikä vain miettiä sitä, miten itse selviää radan läpi ja kuinka saa koiran tekemään sen siinä sivussa (tai edellä tai perässä) puhtaan suorituksen.

Vaikka viikonlopun koulutusrata (jonka aloitin lauantaina ja jatkoin loppuosan sunnuntaina, koska aikaa tosiaan käytettiin aika paljon ohjaajan kouluttamiseen) keskittyikin ohjaajan tekemisiin enemmän, niin videoilta kyllä katsoin koirienkin suoriutumista. Varsinkin Ransu tekee aivan upeita käännöksiä. Se yksikin hyppy ennen pussia, siis vautsi mikä käännös! Meinasin jäädä välillä radallakin ihailemaan kummankin koiran upeita suorituksia, mutta eihän sellaiseen ole aikaa! Sitä sitten videolta saa ihailla vaikka moneenkin kertaan niitä suorituksia jos silloin in-action tekee parhaansa. Ransu teki hienoja käännöksiä, sillä on kyllä ne parantuneet huomattavasti. Liinulla ne on aina olleet tosi hyviä kunhan vaan itse olen kertomassa sille ajoissa käännöksistä.

Kummankin koiran kanssa mulla on samanlainen ongelma mutta eri tilanteissa. Nimittäin se, millä vapautan ne lähdöstä tai kontaktilta. Ransu on ottanut vapautukseksi mun käden ojennuksen, ja se kyttää lähdössä pienintäkin elettä saadakseen lähtöluvan. Sama juttu on Liinulla kontaktien alasmenoilla. Olen lahjakkaasti onnistunut yhdistämään "tule"-sanaan oman liikkeeni, joten Liinu lähtee kontaktilta mun liikkeen mukana. Tämä varsinkin täytyy sen kanssa ottaa treenin alle, että vapautus on tule-käskyllä ja se voi tulla liikkeessä tai paikallaan ollessani. Aluksi mun pitää olla ihan eleetön mutta vähitellen tietysti häiriötä on pakko lisätä mukaan. Enhän mä voi aina kisoissa kävellä muutaman metrin päähän esteestä ja suolapatsaana sanoa "tule". Tätä treenattiin Liinun kanssa sunnuntaina, ja oli ihan hyvä että mulle sanoi joku muukin että ootko muuten huomannut... Antti sanoi ettei hän ole huomannut Liinun väärää vapautusta, mutta mä olen kyllä, en vain ole vielä jostain syystä saanut tehtyä asialle mitään. Ransulla sama on siis lähdössä, ja siihen sain vielä lisänootin, etten saa olla vihaisen kuuloinen sille. Saan olla määrätietoinen ja topakka (jollainen kuulemma olen, ja tottahan se on...) mutta en kuulostaa vihaiselta, koska teen sillä lähtötilanteesta ikävän ja Ransu haluaa siitä siksikin pois. Eli näihin vois nyt tulevissa treeneissä ja kisatilanteissa kiinnittää huomiota.

Videoilta saa sitten katsella millainen treenirata oli, kirjoitin ensin tekstin ja tiputtelin sitten videot tuonne väleihin ihan sikin sokin. En jaksa tänne alkaa kirjoittaa erityisemmin videoista, koska ne pätkät käytiin kyllä Jaakon kanssa läpi. Ja jokainen lajia harrastava kyllä näkee missä mokailen ja milloin menee hyvin. Olen tyytyväinen koulutukseen ja sen antiin. On mahtava tunne, kun pitkästä aikaa saa jotain oikeasti ihan uusia näkökulmia ja ajateltavaa. Nimenomaan ajateltavaa, koska kuulemma mä osaan ja koiratkin osaa, mutta silti on yhtä ja toista mitä en ole aiemmin osannut ajatellakaan.

Kiitos Jaakko! Ja kiitos Kati R., joka taas jaksoi koulutusta järkätä! Oon tän vuoden aikanakin käynyt monella eri kouluttajalla ja joihinkin oon ollut tyytyväisempi kuin toisiin. Nyt kyllä tiesi oikeasti olevansa Suomen ja maailman huipun opissa. Samalla kasvaa tietysti omat vaatimukset kouluttajasta, vaikka kaikilta voi tietysti jotain oppia ottaa, mutta kyllä silloin on hyvä fiilis kun on oikeasti saanut uuta ajattelemisen aihetta.