26. elokuuta 2014

Taas yhdet kenraaliharjotukset

Menevän viikon päätteeksi käytiin tekemässä agireenit. Yks rata oli tarkoitus mennä, ja sehän meni treenaamiseksi. Liinu ei halunnu pujotella. Tai kyllä se haki pujottelun ihan ok ja pujotteli noin puoliväliin ihan oikein, mutta sitten etenkin pari viimeistä keppiväliä jätti pujottelematta. Monta kertaa. Välillä jätti keppejä väliin muualtakin. Vauhtikin oli kepeillä hidas. Arvasin että koira lienee selästä jumissa. Vauhtia kyllä riitti muuten radalla, etenemä oli parhaalla radalla 4,8m/s. Ransukin meni yli 4m/s vauhtia, vaikka sen meno näyttää jotenkin paljon rauhallisemmalta. Ransun video ei ole valitettavasti radan alusta asti.

Ransun kanssa radalla ei niin kummallisia treenikohtia ollut, mitä nyt en käskyttänyt puomin alasmenoa eikä siellä joka kerta ollut palkkaa, niin ylihän se loikittiin joitakin kertoja... Ransu myös pujotteli hitaahkosti, oikein ja loppuun mutta turhan hitaasti, joten tehtiin pari kertaa niin että keppien päässä oli palkka. Johan löytyi koiran pujotteluun vauhtia. Mä ajaudun lopussa tokavikan hypyn väärälle puolelle, joten Ransu kääntyy kyseleen että mitä hittoa?! Saman muuten teki jollain kertaa Liinukin kun menin väärälle puolen, eli kyllä siinä selvästi oli logiikkavirhe koiran kannalta.


Liinun kanssa treenattiin keppejä. Tai niiden tekemistä loppuun asti. Sitten sille ei onnistunut samanlainen ohjaus kuin Ransulle tuossa A:n alta menevällä putkella. Se hakeutui nimittäin monta kertaa A:lle, joten mä katsoin parhaaksi valssata keppien päässä ja laittaa sen putkeen. Sitten se tuli putkea seuraavasta hypystä ohi kun se on hieman sivussa koiran linjalta, joten se piti käydä ohjaamassa. Sitten nuo ennen A:ta olevat hypyt, jotka päätin tehdä takaakiertoina enkä välistävetona, tuotti harmaita hiuksia. Liinu tuli ohi, ajautui selän taa ja ties mitä. Ja mun linja karkasi jotenki väkisin kauas esteistä, joten oli sujuvampaa lähettää takaa ohjaten A:lle. Sitten töppöstä toisen eteen, ja jännä juttu vaikka suoran putken päässä suoraan edessä pituus, niin Liinu varmisti etteihän mennäkin oikealle, koska tein puolenvaihdon just ennen putkea. Fiksu koira! Sellainen puolenvaihto - vaikkakin koiran edessä eikä takana - voi merkitä sitä että on tarkoitus jatkaa rataa oikealle putken jälkeen. Ei tullut kertaakaan tehtyä toiselta puolelta ohjaten, veikkaanpa että olis hakenut aina suoraan pituuden ja sitten poispäinkäännöllä hypylle. Mutta ohjaaja sai juosta pikkasen kovempaa kun teki noin ;) Puomia edeltävällä hypyllä oli rima maassa, niin Liinu siinä hiukan sitä ihmetteli ja joutui väistämään.


Tämä on kyllä yksi hienoimpia mun ja Liinun treeniratoja. Toivottavasti tehdään kisoissa lauantaina pari hienoa rataa! Tai edes hyviä.

Maanantaina käytin Liinun hierottavana, ja selkähän sillä oli aika jumissa ja etupää. Onko ihme noilla kylki- ja rintataklauksilla mitä se tekee Ransulle. Niiden terveydelle olis eduksi ettei ne leikkis keskenään :P Ransu kävi Pentti Tapiolla neuvolassa 6-vuotisrokotuksilla ja samalla punnitsin pojan. 17,60 kiloa! Siis mitä! Ei se ole ikinä painanu noin paljoa, ja se on hoikemmassa kunnossa kuin aikoihin. Jotain miesmassaa se kai on sitten itseensä keränny. Penttikin sanoi, että erittäin hyvässä kunnossa oleva koira, että älä huoli siitä painosta. Sanoin vaan että näen mä sen itekin silmillä ettei se lihava ole tai edes vähän tukeva, se vaan ei ole painanu koskaan noin paljoa... Pikkasen rapsittiin kulmureista hammaskiveä, poskareissa sitä ei (enää) ollutkaan. No hyvä, koska viimeksi kun katsoin niin oli poskareissa vähän hampista, mutta ilmeisesti viime aikainen tiheämpi luiden syönti on vienyt hammaskivet mennessään.

Nyt on kai pakko lähtä vähän ulkoileen tonne vesisateeseen. Ei tuu mitään että istun aamulla toista tuntia autossa matkalla kouluun, koulussa 8h, saman matkan kotia ja sit vielä kotona oisin sisällä. Sateella on vaikea keksiä ulkona tekemistä, kun mulla ei ole sopivaa sadepukua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti