11. elokuuta 2014

Tauko SEIS :)

Kuukauden täystauko agilitysta, 1½kk tauko treenaamisesta ja reilun viikon tauko yhtä uimareissua lukuunottamatta kaikesta muustaki. Koirat on vaan ollu ja nauttinu tai "nauttinu" helteistä. On ollu selvästi hyvää palautusta pääkopalle ja kropalle olla tekemättä mitään muuta kuin olemalla osallistuva perheenjäsen. Eilen, kun aloin puhua lähdettäiskö aksaamaan, niin Ransu hyppäsi heti syliin :) Ne oli innoissaan lähdössä treenaamaan, ja tauon jälkeisiksi treeneiksi meillä oli hyvät treenit. Ilman lämpötila oli "vain" +21, mutta niin lösy ja kostea ilma että paita kastui rataa kävellessäkin. Koirat oli kyllä siihen nähden tosi jees, rata oli pitkä ja Liinun etenemä 4,5, Ransun 4,3. Ransu tosin meni mediesteillä sään takia.

Rata oli jälleen kerran joku kisarata, oliskohan ollut Virtasen. Näin me siitä sitten suoriuduttiin:


Kokeilin alkuun sekä saksalaista että viskileikkausta ja videolta kellotettuna sain lähtöhypyltä puomin kontaktille ajat 00:06.5 (viskileikkaus) ja 00:06.6 (saksalainen). Viskileikkauksessa ajoitus voi olla tärkeämpi, mutta saksalaista tehdessä aikaa voi palaa siihen kun ohjaaja ei ehdi alta pois.

Enpä muista millon oisin juossut treeneissä tai kisoissa noin kovaa kuin nyt pingoin tuonne pituudelle! Kokeiltiin tuohon vaikka mitä erilaisia ohjauksia, mutta siinä kun on kepit, keinu ja kaks putkenpäätä, niin tuo osottautui helpoimmaksi ja varmimmaksi tavaksi. Tai no helposta en tiä kun oli pakko ehtiä koiran edelle, mutta vaikeampaa oli rytmittää putkeen ohjaus ja oma liike oikeanlaisiksi vasemmalta ohjaten. Toisaalta oikealta ohjaten koira oli takuuvarmasti väärässä putkenpäässä jos oli liian hidas. Ja vielä toisaalta, vasemmalta ohjaten myös keinu oli vääränä esteenä tarjolla + sen lisäksi putkenpäiden valinta (eli todennäköisyys osua oikeaan on n. 33%), oikealta ohjaten koiran vaihtoehdot kutistui kahteen eli putkenpäihin, jolloin mahdollisuus osua oikeaan on jo 50% ;)


Ransu oli aika täpinöissä tulossa treenaan, ja hyvän pätkän sekin teki. Vauhti ei varmaan ois maksiesteillä ollut yhtä hyvä, mutta pääasia oli innokkuus. Meillä ei ole kisoja vielä vähään aikaan tiedossa, joten nostellaan sit seuraavissa treeneissä rimoja. Ja kun me ei olla nyt liikuttu viikkoon muuta kuin pikkulenkkejä pissalla ja mitä nyt ovat tuossa pihalla leikkineet.

Koirat oli tosi jees, ohjaaja vaan oli aluksi vähä tauolla vielä. Mutta kun pään otti kroppaa ohjaamaan mukaan niin alkoi mennä huomattavasti paremmin :) Enkä edes löydä juurikaan kohtia joissa olisin ollut reilusti myöhässä, itse asiassa omasta mielestä ohjaukset on melko hyvin ajoissa!

Nyt lähetään istuskelemaan terassille ja lueskelemaan ens lukuvuoden koulukirjoja, materiaalia on aika paljon, ettei oo sit niin kova homma kun on koulu jo alkanu ja tentit painaa päälle. Aiheet on sitä paitsi niitä joita oon koko opinnot odottanu: varsinaiset terkkariopinnot!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti