Blogin kirjoitus laahaa perässä noin kuukauden. Ei paha. Parit treenit kirjoittamatta, yhdet kisat ja vuoden 2014 yhteenveto. Ens viikonloppuna koko viikonlopun agikoulutus, joka olis hyvä jotenkin pureskella tekstiksi. Mulla on ollut tämän blogin idea se, että samalla kun kirjoitan (itseäni varten), niin prosessoisin jotenkin noita treenejä ja kävisin ne läpi jälkikäteen ajatuksen kanssa. Nyt nämä treenipostaukset on olleet jo useamman kerran pelkkiä "tässäpä videot" - ja sellainen kai tästä tulee suurin piirtein nytkin. KOSKA ei voi muistaa enää kuukauden takaisia juttuja treeneistä. Onneksi tulee purettua treenejä sanasuullisestikin heti tuoreeltaan, mutta silti.
Ransun kanssa ohjasin keppien ja puomin välin kolmella eri tavalla, ja viimeinen tapa tuntui parhaalta. Kaiken kaikkiaan oli aika rennon oloista ohjaamista, luotin koiraan ja koira oli vauhdikas. Noh, toki mediesteillä oli joku merkitys asiaan... Mutta kyllä Ransu oli ihan täpäkkänä tekemässä.
Yritin mennä mahdollisimman vähillä toistoilla. Nyt on "saanut" viime aikoina lukea useammasta suunnilleen Ransun ikäisestä koirasta, jotka ovat joko päätyneet sateenkaarisillalle tai joutuneet lopettamaan harrastamisen. Jo aiemmin on joitain enemmän ja vähemmän tuttuja koiria lopettanut agilityn harrastamisen terveyssyistä juuri näihin aikoihin, minkä ikäinen Ransu nyt on. Ransu täytti siis 6,5 vuotta, eli ei edes oikeasti ole mikään vanha koira. Faceen linkitettynä oli jokin blogikirjoitus koirilla harrastamisesta, että ovatko harrastuskoirat sen paremmassa kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti kuin ne seurakoiran virkaa tekevät sohvakoirat. Sitä olen itsekin miettinyt etenkin pari viimeistä vuotta, että millaista on hyvä koiran elämä ja kuinka paljon treenaamista, kisaamista ja vaatimista siihen liittyy. Ja kuinka paljon mun täytyy antaa sellaista täyttä lepoa päälle ja kropalle esim. yhden reissuviikonlopun tai kisapäivän takia. Toistaiseksi oon voinut aika puhtaalla omatunnolla sanoa, että kyllä nuo hyvin voivat ja niiden elämässä treeni, kisaaminen ja arkielämä on tasapainossa. Etenkin nyt, kun Ransu muutti pois. Mulla on oma treenitapani, ja se näyttää tuottavan pikkuhiljaa tulosta.
Tässäpä siis Ransun video tammikuun alkupuolen treeneistä:
On niiden kans makia treenata. Etenkin Liinun kans tekemisestä ja treenaamisesta mä oon alkanut nauttiin aivan suunnattomasti. Toki olen tykännyt siitä aiemminkin, mutta nyt oon oivaltanu tuota koiran hienoutta ja arvostan sitä koko ajan ylemmäs. Meidän tekemisessä oli viime kisoissakin rentoutta, ja sitä sellaista samaa koiraan luottamista näkyy mun mielestä noissa tammikuun alun treeneissäkin. Annan koiran mennä, enkä liikaa yritä sitä hallita.
Tauko oli tehnyt hyvää meidän tekemiselle. On se vaan niin että välillä pitää haudutella asioita ja sitten taas välillä tehdä töitä vähän tiheämmin.
Ransun kanssa ohjasin keppien ja puomin välin kolmella eri tavalla, ja viimeinen tapa tuntui parhaalta. Kaiken kaikkiaan oli aika rennon oloista ohjaamista, luotin koiraan ja koira oli vauhdikas. Noh, toki mediesteillä oli joku merkitys asiaan... Mutta kyllä Ransu oli ihan täpäkkänä tekemässä.
Yritin mennä mahdollisimman vähillä toistoilla. Nyt on "saanut" viime aikoina lukea useammasta suunnilleen Ransun ikäisestä koirasta, jotka ovat joko päätyneet sateenkaarisillalle tai joutuneet lopettamaan harrastamisen. Jo aiemmin on joitain enemmän ja vähemmän tuttuja koiria lopettanut agilityn harrastamisen terveyssyistä juuri näihin aikoihin, minkä ikäinen Ransu nyt on. Ransu täytti siis 6,5 vuotta, eli ei edes oikeasti ole mikään vanha koira. Faceen linkitettynä oli jokin blogikirjoitus koirilla harrastamisesta, että ovatko harrastuskoirat sen paremmassa kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti kuin ne seurakoiran virkaa tekevät sohvakoirat. Sitä olen itsekin miettinyt etenkin pari viimeistä vuotta, että millaista on hyvä koiran elämä ja kuinka paljon treenaamista, kisaamista ja vaatimista siihen liittyy. Ja kuinka paljon mun täytyy antaa sellaista täyttä lepoa päälle ja kropalle esim. yhden reissuviikonlopun tai kisapäivän takia. Toistaiseksi oon voinut aika puhtaalla omatunnolla sanoa, että kyllä nuo hyvin voivat ja niiden elämässä treeni, kisaaminen ja arkielämä on tasapainossa. Etenkin nyt, kun Ransu muutti pois. Mulla on oma treenitapani, ja se näyttää tuottavan pikkuhiljaa tulosta.
Tässäpä siis Ransun video tammikuun alkupuolen treeneistä:
On niiden kans makia treenata. Etenkin Liinun kans tekemisestä ja treenaamisesta mä oon alkanut nauttiin aivan suunnattomasti. Toki olen tykännyt siitä aiemminkin, mutta nyt oon oivaltanu tuota koiran hienoutta ja arvostan sitä koko ajan ylemmäs. Meidän tekemisessä oli viime kisoissakin rentoutta, ja sitä sellaista samaa koiraan luottamista näkyy mun mielestä noissa tammikuun alun treeneissäkin. Annan koiran mennä, enkä liikaa yritä sitä hallita.
Tauko oli tehnyt hyvää meidän tekemiselle. On se vaan niin että välillä pitää haudutella asioita ja sitten taas välillä tehdä töitä vähän tiheämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti