9. kesäkuuta 2015

Kevään ekat ulkokisat

Ei ollu kylläkään Pietarsaaressa kovin keväistä 23.5. Vettä satoi. Räntääkin satoi. Oli kylmää ja märkää. Liinua iljetti kun kenttä oli märkä, ja sen lisäksi että se muutenkin töllyköi eka radalla, niin se vielä sipsutteli alussa tehden kaikille selväksi, että se toivois vähän kuivempia kisaolosuhteita. Mun piti sille konahtaa kunnolla, että mitä sä oikein touhuat?! Se ei meinannu tulla millään ohjaukseen mukaan. Siitä kun päästiin niin tehtiin ihan kohtalainen rata. Ainahan ne ekat ulkokisat on ekat ulkokisat, varsinkin jos sattuu sää olemaan mitä oli.

Ransun onnistuin hyllyttämään väärään putkenpäähän, se teki tosi hyvää rataa siihen asti. Ei olis tarvinnu kääntää niin voimakkaasti, Ransu kääntyy vähemmälläkin. Liinun kanssa sama kohta vedettiin huippu siististi oikeaan putkenpäähän.


Toisella radalla Liinulla oli vaikka tilaisuus sertiinkin, mutta sepä ottaa jonkun aivan käsittämättömän kiellon. Ollaan katsottu tuota kohtaa ees ja taas ja kyllä se on koiran virhe. Muutenhan tuo rata jo näyttikin agilitylta.


Että vähän laihoin tuloksin, mutta toisaalta kumpikin koira teki yhden hyvän radan ja Liinulle jopa mukavasti miinusaikaa vaikka tuon kiellon kanssa talosteltiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti