Maanantaina treenailtiin toiset viikkotreenit. Jälleen hyvällä fiiliksellä! Tästä tulee niin kiva (ja haastava!) syksy :) Jälleen oli radassa haastetta, oli mun mielestä vaikeampi rata kuin viime viikon. Eikä vähiten sen takia, että juosta sai kiitettävästi, mutta oli siinä radassa kyllä haastavia paikkojakin, vaikka mentiin "vain" 30 ensimmäistä estettä pätkissä.
Liinun kans välistävedot ja irtoamiset sujui hyvin, mutta sitten se kepeille hakeminen... Mä tiesin jo ennalta, että se tulee olemaan hankalaa. Varsinkin kun kepeille lähestyttiin pitkältä suoralta ja suorasta putkesta, ja keppien vieressä oli hyppyeste. Liinu kieri ja pyöri mua kohti eikä hakenut keppejä. Sitten se ei taipunut ekaan väliin pujottelemaan. Varmaan osatekijä on tuo liian pehmeä ja möyheä pohja, joka ei aina tarjoa oikein hyvää pitoa (tämä tulee olemaan kisoissa haaste, kun treenataan maneesissa, ja kisataan erilaisilla keinonurmilla). Noh, sitten kun saatiin taivuttua pujotteluun oikein (mutta ei osattu jatkaa siitä oikein), niin seuraavaksi alkoi se hyppyesteen hyppiminen ennen keppejä. Aivan väkisin. Hypyn kautta kepeille. Laitettiin hyppyeste niin, että sen siivekkeet oli ihan limittäin kuten säilytyksessä, ja silti Liinu kiersi sen systeemin ennen keppejä. Vaikka kannettiin koko este kokonaan pois paikalta, niin se kävi kiertelemässä siinä tyhjässä kohdassa, että missä se hänen hyppy on joka pitää tehä ennen keppejä?! Aivan uskomaton eläin. Ei se vaan osaa hakea keppejä varmasti. Ei kerta kaikkiaan. Ja mä en osaa lähettää sitä oikein pujottelemaan. Sitten kun me vaan yhdessä ajaudutaan kepeille niin ne onskaa. Eli kun mä olen niin ajoissa ettei tarvi kysellä, eikä liioin ajatella omilla aivoilla, niin kaikki menee hyvin. Mutta jos en ole ajoissa, ja jos Liinu joutuu ajattelemaan omilla aivoilla, niin lopputulos on yleensä jotain aivan ihme juttuja. Ihana töllykkä se on :) Pitäähän "täydellisessä" koirassa joku heikkouskin olla. Ja yhä selvemmin huomaa, että se on pujottelun aloitus.
Hienosti me jaksettiin vetää, vaikka sunnuntaina oli hikoiltu ja pistetty läskiä luonnon kiertokulkuun oikein urakalla. Puomin jälkeen oli 6 hypyn pätkä, jota en tiennyt että miten mä siitäkin selviän. Ensinnäkään Liinu ei reagoinut ekalla hypyllä valssiin kovin terävästi, mutta toisella kääntyi hyvin. Sitä ihmeteltiin, että miten se nyt ei käänny. Sitten oli ehkä radan haastavin kohta, jossa kokeiltiin vaikka ja mitä. Sokkari, valssi, välistäveto, päällejuoksu, takanaleikkaus, poispäinkääntö, kaikkea mahdollista. Aina vaan koiran pää pyöri ja se kyseli että mitä-mitä-mihin-sitte?! Ei kai se raukka voi edetä kun ei kerta kaikkiaan tiedä suuntaa, koska kukaan ei sitä kerro! Liinu oli jopa niin hukassa mun seuraavasta suunnasta, ettei se tehnyt itsenäisestikään mitään ratkaisuja! Kauheaa katottavaa tuollanen. Kunnes sitten keksin väkertää kolme valssia ja kaks takaakierto-päällejuoksua peräkkäin. Joka esteellä tapahtui jotain. Huh huh! Ja estevälit tosiaan oli ihan kohtuulliset niin, ettei se mitään pikkupiperrystä ollut nähnytkään. Selvittiin! Ajatella, koko ajan koiran edellä :D
Prikan kans sitten periaatteessa ihan samaa rataa, mutta lyhyissä pätkissä ja apupalkkaajan palkkaamana. Huippua, kun on apupalkkaaja. Prikkaan saatiin jo paremmin vauhtia ja etenemistä verrattuna viime viikkoon. Se oli tieten pikkasen viikon aikana miettinyt asiaa ja todennut että kun vaan tykittää menemään, niin jossain odottaa palkkakippo. Vähän se ajatus harhaili Prikallakin, mutta aika kivoja pätkiä tehtiin kuitenkin. Ja muutamat kepit, täysin oikein! Jes! Me käytiin lauantaina kentällä vielä kerran (ennen esteiden siirtoa sisälle) tekemässä keppitreeniä. Laitoin aluksi 6 keppiä ja tehtiin ihan muutama kerta niin. Sit laitoin koko sarjan ja taas muutama hyvä toisto. Siihen lopetus. Eilen oli sit ihan hyviä kepittelyjä. Prikan treeneihin olin tosi tyytyväinen, se meni saman 30 estettä kuin Liinu, osittain jopa paremmin (koska on hitaampi...).
Jos tuossa maneesin turvep**** pohjassa on jotain hyvää, niin se ettei siinä juoksemisen jälkeen ole jalat kipeät koska pohja on niin pehmeä ja joustava. Raskashan se on juosta kun mikä, mutta kasvaapa kunto. Tosin kunto tulee kasvamaan väkisellä kahden koiran kans ratareeniä tehdessä. Se vaan, että kun koira tottuu treenaamaan tuolla pohjalla, niin keinonurmi tuntuu aika erilaiselta. Tietty kokenut koira kyllä tottuu kisoissa äkkiä erilaiseen pohjaan. Ja olishan sitä kotona vähemmän jälkipyykkiä kun olis siistimpi pohjamatsku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti