Niina-Liina Linna saapui Kokkolaan kouluttamaan pari viikkoa sitten (hyvin on blogi ajantasalla...) ja olin ilmoittanut molemmat koirat mukaan. Liinun molemmille päiville ja Prikan lauantaille. Odotin koulutusta innolla, koska Prikan kans ei vielä tiedä miten se missäkin toimii. Siihen kaveriin pitää saada vauhtia lisää. Taitoahan sillä on ihan kohtalaisesti, mutta se temperamentti ja vauhti, mikä sillä muualla on, pitää herättää agilityssa eloon. Liinun kans agility nyt vaan on kivointa maailmassa :) Se on niin taitava, että sen kans on ilo mennä kokeilemaan kaikkea haastavaa. Kun ne haasteet on mulle, koira tekee kaiken mitä siltä pyytää ja keksii kikkailla.
Ekan kierroksen lauantaina vedin Prikalla. Ajattelin, että on mulle helpompaa ja koiralle reilumpaa, kun otan sen vähemmän osaavan koiran ensin. Prikan kanssahan vois hölkötellä menemään vaikka miten pitkästi suht virheittä, mutta lajissa jossa nopeus on tärkeässä osassa, sellaisesta treenistä ei ole jatkon kannalta hyötyä. Ei pelkkä varmuus, vaan myös vauhti. Kyllähän Prikkakin välillä irtoilee ja tekee odottamattomia asioita, mutta enimmäkseen se oli ensin aika tiiviisti mun ohjauksessa kiinni. Mun oli helppo ehtiä tekemään sen kans asioita, koska oon tottunut Liinun vauhtiin, ja Prikka on siihen verrattuna traktori. Kesän aikana ollaan tehty parien möllikisojen lisäksi pari kertaa ratareeniä, eli kaiken kaikkiaankin Prikka on tehnyt sitä aivan liian vähän. On keskitytty kesän ajan treenaamaan yksittäisiä esteitä, eli lähinnä keppejä ja kontakteja. Ratatreenin tekeminen on rasittavaa yksin, kun mulla ei enää nykyisin ole kepoa. Liinun kans tehtiin aikanaan namikipon kanssa etenemistreeniä ja vaikka mitä, mutta eipä ole nyt pystynyt tekemään Prikan kanssa. Tiedän itsekin, että olis pitänyt tehdä. Sama tuli esille Niinun koulutuksessa.
Prikka teki radalla tosi hyvän puomin, siis nopean ja pysähtyi hienosti kontaktille. Niinu katsoi pari kertaa sen ratapätkän ja kysyi sitten multa, että miten mä olen opettanut tuon puomin. Kerroin miten, ja Niinu sanoi että tuota tapaa pitää nyt alkaa käyttämään muuallakin ratapätkää tehdessä, koska saan sillä koiraan vauhtia. Prikkahan kyllä leikkii ja taistelee lelusta, mutta ei nyt erityisen hyvin sillai palkkaudu. Ruoka on sille tärkeämpi, mutta se, että joudun yksin treenatessa paljon palkkaamaan kädestä, ei kasvata estehakuisuutta ja halua edetä. Ei voi sanoa, että se olis kädessä kiinni, olen sen kyllä opettanut itse miettimään esteille hakeutumista. Mutta sen verran se odottaa palkkaa kädestä, ettei vauhtia ole. Tehtiin sitten lyhyitä, muutaman esteen pätkiä niin että Niinu oli apupalkkaajana kipon kanssa. Johan alkoi Pipanaan tulla vauhtia. Tehtiin muutama aika hyväkin pätkä, jossa sain oikeasti juosta ihan kunnolla. Niinu sanoi ääneen sen, mitä itsekin ajattelin: tämä pitää nyt "myydä" sille ratatreenissäkin niin vauhtia varmaan alkaa tulla. Onneksi meillä alkaa nyt ryhmätreenit maanantaisin seuraavat 2,5kk, joten mulla on siellä a) ratatreeni ja b) apupalkkaaja! Niinun mielestä oon hyvin tähän mennessä opettanut Prikkaa ja saan siitä vielä loistavan agikoiran, mutta se säpäkkyys pitää siihen kaivaa esille. Prikassa ei lisäksi ole agilityssa sitä samaa röyhkeyttä ja itsevarmuutta, joka Liinussa on ollut heti.
Liinun kans treenit olikin sitten aivan eri menoa. Ei tarvinnut paljon typyhypylle sanoa että saat edetäkin... Tahkottiin yhtä kohtaa aivan liian kauan. Siis kun ohjaaja oli niin surkea koko ajan, niin harmitti kun Liinu joutui tekemään toistoja toiston perään. Liinulla on tosin niin uskomaton moottori tuohon hommaan, että se tekis loputtomasti. Ja antoi joka kerta mun huolimattomuudesta palautteen suorittamalla "vääriä" esteitä tai väärään suuntaan. Sitten kun homma sujui, niin olihan se upeaa mennä ja olishan sitä ollut upeaa katsella videolta. Saatiin lauantainakin ihan hyvä treeni sen kans tehtyä, ohjaaja kun olis osannut nopeammin kääntää varpaita oikeaan suuntaan ja liikkua oikean suuntaisesti muutenkin, niin koira olis saanut heti mennä paukuttaa kunnolla.
Sunnuntain treenirata oli mielenkiintoinen, ja siinä oli muutamia kohtia joihin oli periaatteessa monta ohjausvaihtoehtoa, mutta kun niitä sitten Niinun kanssa pohdittiin, niin kyllä sieltä nousi yleensä yksi valinta ylitse muiden: se, etten voi olla koko ajan koiran edellä vaan mun on osattava olla edellä, ottaa haltuun ja päästää koira ohi niin, että se pystyy jatkamaan koko ajan kovaa vauhtia ja etenemään parasta mahdollista linjaa. Sunnuntaina päästiin päälle 40 esteen rata loppuun asti. Liinu teki aivan huikeita kepittelyjä, hienoja kontakteja ja itsenäisesti muutenkin töitä. Ja lujaa. Se on oikeasti kyllä niin huikea ettei mulla sanat riitä. Agilityssa kun mennään täysillä yhteen ja luetaan toisiamme täydellisesti, niin se ei ole mitään karvakoirien hilipatipippaata vaan tosimeininkiä :) Liinulla vaan kisatilanne kuumentaa melko lailla ja mun alitajuinen jännitys (vaikken koe enää pahemmin normi kisoissa jännittäväni startteja) vaikuttaa niin, ettei se meno ole yhtä saumattoman tuntuista ja näköistä kuin treeneissä parhaimmillaan on. Pitäneekö oikeasti alkaa myöntää, että jonkinlainen mentaalivalmennus vois olla paikallaan ohjaajalle? Sillä varmaan sais vaikutettua koirankin mentaalipuoleen ihan huomaamatta?
Viikonloppu oli jälleen kerran antoisa, Liinun kanssakin tuli hyvää treeniä ja muistutusta taas siitä omasta roolista tarkasti ohjattavan nopean koiran kanssa. Taitoa ei koirasta puutu, ihan uskomatonta että siitä on tullutkin niin hyvä näissä käsissä. Ohjaaja vaan ei aina ole koiransa arvoinen... Prikka on vielä ihan keskeneräinen ja töitä on tehtäväksi. Mutta siitä tulee makea kaveri, kunhan siihen saadaan vauhtia ja sitä oikeanlaista paloa tuohon hommaan. Prikkahan on luonteeltaan ainakin yhtä tomera kuin Liinu, joten itsevarmuutta lisää niin eiköhän senkin kanssa saa vielä juosta...
Liinu on muuten nyt vahvistettu Kennelliitossa SUOMEN AGILITYVALIOKSI! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti