Uusi vuosi, uudet kujeet?

Klisee, mutta niin se vain meidän kohdalla ainakin nyt menee. Tätä vuotta on suunniteltu moneen kertaan ja moneen suuntaan, mutta liikaa ei varmaan kannata suunnitella ainakaan Prikan osalta.

Prikka kävi luustokuvissa ja todettiin terveeksi kuvanneen eläinlääkärin eli Kari Ventelän toimesta, viralliset lausunnotkin on muista paitsi selkälausunnot on vielä kummaltakin pimennossa. Molempien osalta luotan kuitenkin Ventelän mielipiteeseen, joten luulen tietäväni mitä sieltä on tulossa. Prikan kanssa alunperin oli tarkoitus saada se kisavalmiiksi loppiaisen kisoihin, mutta sen idean nyt sai haudata kyllä jo syksyllä. Ratatreeniä tehdessä tuli kyllä hyvin selväksi meidän kisavalmiuden aste. Se on nolla. Prikka on sinänsä ihan taitavakin joillain osa-alueilla, mutta esteosaaminen silti ontuu. Ja hyppytekniikka. Syksyllä ennen luustokuvauksia mietin, että tuskin tuo on edes terve, mutta kyllä se vaan oli! Prikka vaan ei ole ymmärtäny - enkä mä osannut opettaa - miten hyppyesteiden yli mennään hyvällä tekniikalla.

Mitä esteosaamiseen tulee, niin kepit on ihan nollassa. Viimeksi laitettiin kaikki ohjurit takaisin, kun kaveri näyttää siltä, ettei ihan oikeasti tajua yhtään pujottelua. Aloitetaan alusta niiden kans ja edetään vähän rauhallisemmin. Talvi ja kevät treenataan varmaan keppejä ja hyppytekniikkaa. Ollaan siis menossa Merja Fröbergin hyppytekniikkakurssille ens viikonloppuna.

Prikka on ilmoitettu myös Kajaaniin Rumiksen päiväryhmään, jota vetää Salme Räsänen. Etua siitä, että tekee osa-aikaista työtä... voi päästä arkipäivisin kunnollisiin ohjattuihin treeneihin! Siitäkin huolimatta se on ihan jees, että per reissu kertyy 350km ajamista ja aikaa menee n. 8h matkoineen, treeneineen ja lenkkeineen. Mutta tällaista tekeekin vain joku vähän agiin höpsähtänyt ;) Salmen treeneissä on ollut sellaisia teemoja, mitä ei välttämättä itselle tule mieleen tehdäkään. Onhan se erilaista treenata kokeneemman kouluttajan ohjauksessa, kun ihan oikeasti sitä kouluttajaa kiinnostaa sua ohjata koska hänelle maksetaan siitä. Monen kiinnostavan uuden tai hyväksi havaitun kouluttajan yksäreille olis hinku päästä, mutta ne on tuosta samaisesta osa-aikaisesta työstä johtuen vähän pitkässä kuusessa tällä hetkellä.

Mitäs Liinu sitten? Liinulla on ollut 2kk kisataukoa. Se on käynyt pari kertaa treenaamassa, ja ai että kun se on aina yhtä ihanaa ja aina yhtä haastavaa. Nyt tekis mieli sen kanssa kisaamaan, mutta uusi vuosi - uusi lisenssi, jota en tietenkään ole muistanu hankkia... Aion tänäkin vuonna kisata Schapeyhdistyksen lisenssillä :) Olen kaks vuotta kisannut rotuyhdistyksen lisenssillä, ekana ja tietääkseni ainoana. Kisataan mahdollisesti Oulussa tai Torniossa seuraavan kerran. Keväälle pitäis saada Liinulle kisoja alle arvokisoja varten.

Ens kesäksi olis muutama paimennusleiri tarjolla, mutta en ole ilmoittautunut yhteenkään. Ollut vähän epävarmat tunnelmat toteutuuko leirit edes, ja onhan ne aika kalliit. Paimentaminen on kiinnostavaa ja koukuttavaa, mutta rajansa silläkin, mitä siitä olen nyt valmis maksamaan. Menee nuo kiinnostuksen kohteet nyt kesällä ehkä vähän eri puolelle. Enkä tiedä kesän töistä ja lomistakaan vielä.

Talvella ja keväällä on tarkoitus Liinun kans kisata, ainakin Kuopiossa pitänee käydä kisaamassa, samoin Jyväskylässä pääsiäisenä. Muut kisat tarkentuu sitten fiiliksen mukaan.

Kesän, tai lähinnä kesäkuun, kisoja on suunniteltuna ja niihin majoituksia sun muuta osittain varattunakin. Jos ysäri-agikisat on jälleen Nokialla kesäkuun alussa, niin sehän oli vallan hauska tapahtuma ja sinne käynee tie tänäkin vuonna :) Kesäkuun alkupuolella on tarkoitus tehdä reissu pohjoiseen ja ehkä Norjan puolellekin, vähän päivävaellusta ja Saariselän agikisat on ainakin ohjelmassa. Katsotaan, miten se siitä laajenee. Sitten tulee SM-kisat seuraavana viikonloppuna. Juhannuksen aion tänä vuonna myös viettää agikisoissa, joten sinne on myös majoitus hankittuna. Kesällä on myös perinteisesti KLAG ja kyllä se Rauman (?) agipitsi-kisakin olis sellainen mihin täytyy mahdollisuuksien mukaan mennä.

Talvi ja kevät treenaillaan Prikan ja välillä Liinunkin kanssa Rumiksen ryhmässä ja omatoimisesti. Prikan kans kisavalmiutta katsellaan kesällä uudelleen, mutta tavoitteet sen asian suhteen on nyt laitettu jäihin. Mulla on kuitenkin Liinu, joka ansaitsee saada kisata ja harrastaa ykköskoirana :) Sitä paitsi mulla on tarkoitus sterkata Prikka ennen kisaamisen aloittamista, joten milloin sekin toteutuu, ratkaisee muutakin harrastamista.

Liinun matkakertomus

Kirjoitin rotulehteen matkakertomuksen Liinusta, 3-luokkaan noususta valioitumiseen. Tässäpä se on tännekin jaettuna :) Juttu on kirjoitettu lokakuussa -16.

*****

Liinun matkakertomus

Kuka on Liinu? Entä kuka on Liinun ohjaaja, joka tätä kirjoittaa? Liinu on viralliselta nimeltään High Volts Igloo Inuit, ja minä taas Sanna. Liinu täyttää marraskuun lopulla 6 vuotta. Minä olen ollut agilityharrastaja vuodesta 2009. Liinu on elämäni toinen agilitykoira, ja ilman mitään vaikeuksia voin sanoa, että toista samanlaista ei ole eikä tule. Ikävä kyllä. On se sen verran ainutlaatuinen paketti kaiken kaikkiaan.

Olen aiemmin kirjoitellut meidän matkasta 3-luokkaan. Liinu siis aloitti virallisissa kisoissa kisaamisen vähän päälle 2-vuotiaana, tammikuussa 2013. Puolen vuoden kuluttua siitä noustiin kolmosiin. Kisauraa on takana siis pian 4 vuotta. Paljon on mahtunut näihin vuosiin, ja starttejakin meille on kertynyt virallisissa kisoissa parisataa. Tuloslistoja kun katsoo, niin yli puolessa starteista meidän tuloksena lukee HYL. Siihen on syynsä... moniakin. Me ollaan tehty valtavan paljon hirmuisen hienoja ratoja, ja jossain yhdessä kohtaa tehty yksi pieni virhe... Sitten me ollaan kyllä tehty paljon sellaisiakin ratoja, että ei tiedä pitäiskö niitä katsoa aprillipäivänä vai halloweenina. Hauskaa meillä on silti aina – ja niin on varmaan yleisölläkin! Tai ehkä hieman valehtelen, jos sanon että meillä aina, on joitain yksittäisiä kertoja, jolloin mulla ei ole ollut heti tuoreeltaan niinkään hauskaa maalissa... Liinu on aina omasta mielestään niin hirmuisen taitava ja maalissa se on aina sitä mieltä, että se oli paras rata ikinä! Tätä onnistumisten ja (en haluaisi sanoa) epäonnistumisten vuoristorataa kun on muutaman vuoden juossut, niin ne onnistumiset on sitäkin herkullisempia, kun ne ei tule helpolla.

Voi sitä innostuksen määrää, mitä tämä laji tuossa mun agitypyssä aiheuttaa! Liinu on aina valmis agilityyn, aina. Se tekee aina sataprossaa ja yli. Välillä se kuumuu lajista niin, että sen saaminen kuulolle ja noudattamaan ohjausta on mahdotonta. Liinu ei yleensä jää kyselemään, jos ohjeita ei tule. Se ohjautuu niin pienistä eleistä, että ihmispolosen on mahdotonta pystyä olemaan koko ajan niin tarkka ja niin nopeasti. Välillä katselen hieman kateellisena koirakoita, joiden koirat antaa ohjaajille paljon virheitä anteeksi ja paikkailee näiden töppejä nöyrästi. Sitten katson kiittäen Liinua, joka ei ohjaajan virheitä paikkaile, vaan opettaa mua jatkuvasti tekemään tarkempaa työtä ja kehittymään paremmaksi ohjaajaksi.

Oltiin kisattu vajaa pari vuotta kolmosissa, kun tuli ex tempore ajatus ilmoittautua keskellä viikkoa iltakisoihin Seinäjoelle (ne on täälläpäin todella harvinaisia). Kannatti ilmoittautua, koska tehtiin yhdet meidän kisauran hienoimmista ja onnistuneimmista radoista, sekä napattiin molemmilta nollavoitot! Niinpä valiokello laitettiin tikittämään ensimmäisen sertin myötä 13.5.2015. Pari viikkoa myöhemmin, 31.5., kisailtiin Lapualla erään suosikkituomarini Virtasen Andersin radoilla. Ne oli huimat kisat, sain silloin Liinulle toisen agilitysertin! Sen lisäksi Liinu sai kerättyä sille vuodelle SM-nollat kasaan, ja sama tilanne taisi olla myös toisella koirallani Ransulla, joka myös lunasti niissä kisoissa osallistumisoikeuden arvokisoihin. Vuonna 2015 taisin olla Liinun siskon omistajan lisäksi ainoa schapeohjaaja, joilla oli kahdella kisakoirallaan osallistumisoikeus sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin.

Vuosi siinä kisattiin ja hankittiin enemmän ja vähemmän menestystä. Nollia tuli ihan mukavasti, mutta tupla jäi puuttumaan. Niinpä tämän vuoden yksilöarvokisat jäi haaveeksi. Se ei kuitenkaan ollut keväällä päällimmäisenä mielessä. Tänä keväänä meidän kotiseura järjesti kisat, joissa tehdä paukuteltiin alkuun pari oikeinkin hyvää rataa mutta 5-tuloksilla. Kolmannella radalla sitten tehtiin nolla, ja jännittävien vaiheiden jälkeen sillä nollalla voitettiin! Liinu sai siis kolmannen agilitysertinsä 29.5.2016, ja valioitui siinä samalla Suomen Agilityvalioksi. Uskomatonta, joskus ne parhaat radat tehdään juuri oikeaan aikaan ja paikkaan. Kyllä me hyviä ratoja osataan tehdä, mutta tuloksia ei niinkään paljon... Näyttelytulos oli haettu jo heti 16kk iässä valmiiksi, joten ei muuta kuin valiohakemusta menemään. Kennelliitto vahvisti Liinun Agilityvalion arvon 30.9.2016.

Hienot kisahetket sai siitä jatkoa, sillä me saatiin kesän ja syksyn aikana SM-nollat ensi vuodelle kerättyä. Nyt on mukava kisata, kun ei ole odotuksia serteistä eikä myöskään nollista ensi vuodelle! Liekö sitten siinä syy, vai miksei me nyt loppusyksystä ollakaan tuloksilla juhlittu... Vuosi 2016 on ollut ehdottomasti mun ja Liinun kisauran hienoin, mittasipa sitä sitten millä tahansa mittarilla. Paljon onnistumisia, hienoja kokemuksia ja mukavia muistoja on jäänyt vuoden varrelta. Tykkään kisailla eri puolilla Suomea, ja kun kisa(matka)kumppani on parasta laatua, niin mikäs tässä on agiliitäessä :) Jos joskus saisin Lampunhengelle tai Hyvälle Haltijalle esittää toiveen, niin toivoisin toista Liinua. Koska sitä mahdollisuutta tuskin tulee, niin on onnea omistaa ja ohjata näin armottoman hienoa harrastuskoiraa ja ystävää kuin Liinu! Kiitos kuuluu jälleen kerran Riikalle tästä sähikäisestä :)

Matkaterveisin FI AVA Liinu ja Sanna

Heinäkuun paimennusleiri 19.-21.7.

Tämä postaus on odotellut heinäkuulta asti muuten valmiina, mutta odottelin josko olisin saanut siihen muutamia kuvia paimennusleiriltä... Noh, niitä ei nyt ole, mutta tulkoon teksti kuitenkin saman vuoden puolella :)

***** 

Päästiin taas pariksi päiväksi Kuttukuuhun paimentamaan, siitä tulee kyllä mulle koko ajan innostavampaa ja kiinnostavampaa. Mulla on kaks aivan erilaista koiraa, aivan eri vaiheissa. Kumpikin opettaa mua ja antaa uusia haasteita.

Leirin ajalle oli alunperin luvattu koko ajaksi tosi kaunista ja aurinkoista säätä. Tiistai-iltana olikin tosi kiva ilma ajella Pohjois-Savoon, ja keskiviikkona oli suorastaan helteistä. 

Tehtiin keskiviikkona Liinun kanssa muistaakseni jonkin verran hakuja (koska karkuutettiin laumaa) ja ränniä. Liinu tuli tosi reippaasti tekemään ränniä. Se oli selvästi kasvanut ja saanut itsevarmuutta lisää ahtaampiin paikkoihin. Sillä on tullut itselleen työälyä lisää, se osaa käyttää ääntään ja tarvittaessa se kävi komentamassa ensimmäisiä lampaita eteenpäin rännissä. Lisäksi se oli apuna kun laitettiin lampaita ryhmiin varikolle. En nähnyt mitä se teki, koska toinen ohjaaja oman koiransa kanssa oli varikon ulkopuolella ja itse olin varikolla laittamassa lampaita karsinoihin. Kuulin vain, että siellä se komensi lampaita ja kohta niitä sitten aina tuli mulle :D Jälkeenpäin Sinikka kertoi, että se teki tosi hienosti ja itsenäisesti töitä, vaikka ei nähnytkään mua. Eli mitä tästä päättelin? Että kyllä niille kehittyy itsekseen se suurin äly siihen hommaan, ja niiden pitää pystyä työskentelemään myös ilman että koko ajan näkee mua tai saa multa käskyjä. Tässä hommassa se Liinun itsenäinen ajattelu saa ollakin valloillaan :) Otettiin sit lisäksi varikolta lampaita ulos. Sinne se ei oikein mielellään mene ahtaisiin paikkoihin, ja se pyrkikin pois varikolta. Kerran se hyppäsi sellaisen korkean portin ylikin, mutta kuitenkin tuli heti kutsusta takaisin. Laitoin sen lampaiden taakse ja saatiin lampaat ulos varikolta. Kaikki koirat ei siedä sitä ahtaan paikan ja lampaiden aiheuttamaa painetta yhtä hyvin, ja Liinulla on lisäksi se huono puskukokemus varikolta muutaman vuoden takaa.

Prikan kanssa tehtiin pienemmässä aitauksessa vähän peruskuljetusta. Ensimmäinen kierros menikin mukavasti. Prikka on paljon enemmän silmällä ja katseella paimentava kuin Liinu. Sen tosin huomasin jo metsäpaimenessa keväällä. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että tuollainen tukkakoira paimentaa katseellaan sen tukan alta. Prikka voi olla vahvempi koira kuin Liinu, sillä on ainakin aivan eri elkeet lampaiden kanssa. Se ei ota lampaista eikä ahtaista paikoista mitään painetta, liekö tuo sitten vielä sitä samaa lapsenuskoa ja luottamusta, mitä Liinullakin oli, ja touhun karu totuus paljastuu sille vähitellen. Sinne se tuli ränniinkin oikeastaan ihan itsekseen ja lampaat liikkui. Vaikka se on pieni, sillä on voimaa. Ei kyllä tarkoituksella sitä ränniä tehty, me jotenkin ajauduttiin sinne...

Prikalle tosin tuntui olevan kauhistuttava asia se, että ohjaajalta tulee vaatimuksia ja painetta. Mutta se miten se siihen reagoi, oli Sinikan mukaankin schapelle hieman epätyypillinen. Siinä, missä moni schape pyrkii aitauksesta pois läpi ja alta ja vaikka miten, niin Prikka pari kertaa loikkasi aitausta vasten. Sen jälkeen se ryhtyi tomeralla haukulla komentamaan aidan takana olevia päästämään sen pois kun mamma vaatii mua töihin. Aamun ekalla kierroksellakin se joutui naamatusten lampaan kanssa, lammas vissiin vähän uhitteli Prikalle, niin toinen vaan murahti sille lampaalle että menetkös siitä uhittelemasta :D

Toisella kierroksella Prikan mielestä mamman vaatimukset on ihan kauheita, joten otettiin Liinu sille apukoiraksi. Käytännössä Liinu hoiti työt ja Prikka seuraili sivusta. Kutsuin sitä kyllä töihin, ja se välillä tulikin, mutta heti kun sen olis pitänyt sietää mun antamaa painetta kun ohjasin sitä lauman taakse, se livisti kauemmas. Siinä me sit ajauduttiin sinne ränniinkin kun mulla oli kumpikin koira töissä.

Keskiviikko oli siis aivan huikea paimennuspäivä, ja päätin että kyllä se Liinu lähtee koittamaan ykkösluokan koetta tänä syksynä. Ja Prikka taippariin (jälkihuomautus: päädyttii kuitenkin agikisaamaan sekin paimennuskisaviikonloppu, joten se niistä suunnitelmista). Torstaina satoi vettä aika tavalla, joten lampaat ja koirat oli sitä mieltä, että ei tässä säässä voi paimentaa. Lampaat oli enemmän kun tahmeita, eikä suostuneet tulemaan varikolta tai liikkumaan sinne minne niitä yritettiin viedä. Ne karkaili aitauksista jne. Liinun kanssa yritettiin häkistä ottoa, ja harmittaa kun se ei onnistunut kun lampaat oli päättäneet pysyä katoksen alla. Liinu ja Prikka oli hetken aikaa yhdessä töissä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lampaat oli sitä mieltä, että tätä me ei haluta enää yhtään, eikä Liinu saanut yksin niitä pidettyä kasassa. Eikä se Prikan haahuilu kyllä auttanut asiaa yhtään. Harmittaa kun torstain paimennukset jäi niin vähiin. Olisin halunnut Liinun kans pari onnistunutta häkistä ottoa ja harjoitella vähän pidempää kuljetusta. Noh, joskus luontoäiti päättää toisin ja lähettää vesisateen kaikkien kiusaksi.

Prikan kanssa mentiin lopuksi pyöröaitaukseen. Se ei olekaan ollut siellä aiemmin. Sielläkään Prikka ei ollut moksiskaan seinistä tai lampaista, vaan sen mielestä oli vähän kamalaa kun mamma vaati siltä. Kyllä se sit alkoi aika mukavasti kuljettaa laumaa, mutta se tosiaan tuntui paineistuvan mun vaatimuksista. Samaahan se joskus tekee agilityssa, siellä se sit vaan liimautuu jalkoihin tai syliin ja mielistelee. Pieni tarvii tietenkin itseluottamusta, mutta meidän suhteellakin on varaa vielä kehittyä.

Mä oon ollut aiemminkin ihmeissään ja vähän hukassa tuon Prikan ohjaajapehmeyden ja nöyryyden kanssa. Mä kysyin Sinikalta, että mitä mä teen väärin, kun Prikka paineistuu välillä mun vaatimuksista. Että kun se on aina ollut niin mahdottoman nöyrä ja kiltti eikä ole mistään uhmannut tai mun ei ole sille tarvinnut kunnolla suuttua mistään. Sinikka sanoi, että se siinä juuri onkin kun se ei ole tottunut siihen että siltä vaaditaan, että se kokee sen vaatimuksen niin negatiivisena. Se on omasta mielestäänkin niin kiltti ja nöyrä, että se on ihmeissään siitä miksi sille annetaan painetta jonka se kokee aluksi pelkästään epämiellyttävänä. Sen pitää vain saada paimennuskertoja ja oppia sietämään se minultakin tuleva paine, sietäähän se lampailta tulevan paineenkin ja tähän asti ahtaammat paikatkin. Ei sille ollut keskiviikkonakaan mikään temppu mennä lampaiden ja varikkoportin väliin - paikkaan jonne koiran on haastavaa mennä kehotettunakin ja jota esim. Liinu ei oikeastaan tee vaan pyrkii saamaan lampaat muuten irti aidasta.

Luonnetta siinä pikku Pipanassa silti on, sitä en ole koskaan epäillyt, vaikka se minua kohtaan onkin todella nöyrä. Se ei todellakaan ole edes mikään jääräpää (jälkihuomautus: näin puoli vuotta myöhemmin totean vain, että kyllä siinä sitä omaakin tahtoa ja jääräpäisyyttä on, mutta aika taipuisa narttu se silti on). Mutta ylitseen se ei anna toisten koirien eikä lampaiden kävellä. Minä saan vääntää sen vaikka solmuun. Oli helpottavaa kuulla se Sinikan kommentti Prikasta. Liinu on jo eri tavalla kiinnittynyt tuohon työhön ja myös agilityyn, että se sietää ne vaatimukset multa, koska sille tärkeintä on saada tehdä sitä työtä mulle. Prikan kanssa ei olla vielä niin pitkällä. Prikalla on kyllä palikat kohdallaan, joten eiköhän me senkin kanssa päästä siihen, jos vaan saadaan mahdollisuuksia. Tiedän jo kokemuksesta, että senkin kanssa tulee ne vaiheet jolloin mennään asioissa harppauksia eteenpäin ja koiran itseluottamus on korkealla, sitten taas koiran ja vaatimusten kasvaessa se joutuu huomaamaan että sen on kasvettava ja selvittävä yhä vaikeammista tilanteista, jotka voi aluksi olla epämiellyttäviä, kun se ei vielä tiedä miten niistä selviää. Sitten kun se sen oivaltaa, niin ollaan taas siinä vaiheessa kuin Liinu nyt, että koirakin uskoo pystyvänsä. Oi vitsi tuo paimennus antaa oikeasti ihan huikeita oivalluksia ja kokemuksia koiran kanssa! Siellä se oma ja koiran suhde tulee niin todeksi ja paljaaksi, että on aivan upeaa huomata, miten se hyvä suhde kantaa niissäkin töissä, joissa palkinto ei ole namipalkka.

Jälkikirjoitus: ensi kesän paimennusleireille en ole vielä ilmoittautunut, katsotaan tuntuuko olevan rahaa. Jos valitsisin vain toisen koiran leirille, niin en todella osais valita, kummalla paimentaisin.

Viikkotreenit #3

Maanantaina treenattiin jälleen viikkotreeneissä. Tällä kertaa treeneihin osallistui pelkkä Liinu, ja sekin meni helpomman radan :)

Prikka oli osteopaattisen hierojan Jaana-Kaisa Timosen käsittelyssä torstaina, ja saatiin ensinnäkin tavallisen ohjeen mukaan ohjeeksi kevyttä liikuntaa seuraavan viikon ajan. Siihen kuvioon ei oikein agility sovi... Prikka oli myös aika jumissa takapäästä, ja jostain syystä käytti muutenkin takajalkoja aivan kummallisesti. Se jotenkin kiertää etenkin oikealla takajalalla askellusta. Heti käsittelyn jälkeen se tuli todella hyvin esille, mutta kyllä jo ennen sitäkin. Jaana-Kaisa epäili, että Prikan huono liikkuminen saattaa johtua siitäkin, että se on vaan tosi jumissa. Mutta mahdollista on, että oikea lonkka on löysempi kuin vasen, ja että myös polvissa ja/tai selässä on jotain poikkeavaa. Yksi mahdollisuus huonoon liikkeeseen on vielä jokin neurologinen juttu, mutta en sitä nyt halua edes ajatella. Prikka on menossa joulukuussa luustokuviin, jolloin kuvataan "koko paketti" ja pyydän tutkimaan polvetkin vielä kuvaamisen lisäksi tunnustellen.

Nyt ihan ensiksi Prikka hierotaan ensi viikolla. Jaana-Kaisa kehotti pitämään agilitysta taukoa luustokuviin asti. Katsotaan nyt, kuinka täydellistä taukoa me siitä pidetään, ainakin kepit jätetään nyt toistaiseksi pois. Jos jotain helppoja harjoituksia tehdään, niin tehdään sit matalilla rimoilla tai ilman rimoja. Kysyin, voidaanko käydä metsälenkeillä ja pyöräilemässä, niin toki voidaan. Metsälenkit on suositeltavia. Meidän metsälenkithän ei kyllä ole mitään kevyttä kävelyä, vaan ihan raskaita lenkkejä. Me kun ei kävellä mitään polkuja, joilta koirat saattaa välillä pyörähtää metsänkin puolella, vaan me kävellään umpimetsässä. Hieman mä huolestuin tuon käsittelyn jälkeen, mutta tässä muutaman päivän sulateltuani, enin säikähdys on ohitse. Katsotaanpa ihan rauhassa mitä tulevaisuus tuo, tiedollahan on tapana lisätä tuskaa, mutta joskus se vähentää.

Sunnuntaina käytiin Liinun kanssa kisaamassa 4 rataa Jyväskylässä, ja niistä kisoista ei kyllä ole paljon kerrottavaa. En ole ikinä vetänyt neljää niin huonoa rataa putkeen. Vikaa oli varmasti meissä molemmissa, mutta kyllä Liinu silti aikamoinen porsas oli! Se yritti joka kerta päästä radalle kun meitä edeltävä koirakko meni, vinkui ja vikisi ja haukkuikin. En saanut siihen kunnolla kontaktia. Se ei jäänyt lähtöön istumaan, vaan kahdella ekalla radalla mä jouduin sen palata komentamaan takaisin istumaan. Noh, se istahti takaisin, nousi ylös, komensin uudelleen. Kolmannella radalla se nousi jälleen ylös, ja mä aattelin että no katsotaan mitä tuleman pitää (ihan niinkun en tietäis!!!). Ja eihän siitä tullu mitään. Ei ne kaks ensimmäistäkään rataa olleet mistään kotoisin, mutta jotain kautta kuitenkin maaliin päästiin ja ekaa rataa lähes puolet virheittä. Kolmannelta radalta kävelin ulos ennen puolta väliä, kun Liinu säntäili kerta kaikkiaan joka suuntaan. Jos jossain olen hyvä, niin unohtamaan epäonnistumiset, koska en enää muistanut kotiin ajaessakaan, mitä kaikkia virheitä me tehtiin. Olin päättänyt saman tien nollata huonot radat. Kun ei ole videoitakaan, joilta katsoa omaa ohjausta ja oppia siitä, niin turhaa niitä muistikuvia on päässä pyöritellä.

Neljäs rata oli hypäri ja mietin, että menenkö ollenkaan. Rata oli kuitenkin kiva, joten päätin mennä. Liinu nousi taas lähdössä, ja joka kerta kun katsoin taakseni, se oli hiipinyt muutaman askelen lähemmäs. Fiksu ohjaaja olis jo tässä vaiheessa viheltänyt pelin poikki, mutta minä en vieläkään ollut fiksu ohjaaja... enkä pitänyt kiinni niistä kriteereistä (tälläkään radalla), joilla pääsee radalle. Alku oli hyppy-pituus-rengas -suora, jonka päähän menin ottamaan Liinun vastaan. Kun pääsin omaan lähtöpaikkaani, Liinu oli kävellyt niin lähelle ekaa estettä, että se oli käynnistänyt ajanoton... Niinpä eka rima tipahti. Tällä radalla tapahtui päivän ainoa positiivinen, Liinu aloitti kepit oikein! Ja kesti takanaleikkauksen. Se ei tosin millään pelastanut sitä tosiasiaa, että sen jälkeen hyllytettiin pari kertaa. Päästiin kuitenkin maaliin.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen pääsen siihen, että olin sitten seuraavana päivänä viikkotreeneissä vain Liinun kanssa ja tein helpomman rataversion. Tarvittiin jotain hyvää fiilistä sen edellispäivän kisakatastrofin jälkeen. Ja sitä me saatiin! Rata tuntui helpolta, ja mentiin se 22 estettä virheittä. Hienosti pysyi lähdössä (totta kai treeneissä pysytään) ja pujotteli hyvin. Tekipäs muutenkin hyvää välillä tehdä jotain helpompaa ja suoraviivaisempaa, jossa toki ohjauskiemuroitakin oli, mutta ei mitään niin vaativaa kuin aiemmissa viikkotreeneissä tai kisoissa. Prikka ilmaisi selkeästi mielipiteensä kentän reunalla siitä, kun vain Liinu pääsi treenaamaan. Ensi viikolla ei pääse kumpikaan, koska myös Liinu hierotaan maanantaina.

Viikkotreenit #2

Maanantaina treenailtiin toiset viikkotreenit. Jälleen hyvällä fiiliksellä! Tästä tulee niin kiva (ja haastava!) syksy :) Jälleen oli radassa haastetta, oli mun mielestä vaikeampi rata kuin viime viikon. Eikä vähiten sen takia, että juosta sai kiitettävästi, mutta oli siinä radassa kyllä haastavia paikkojakin, vaikka mentiin "vain" 30 ensimmäistä estettä pätkissä.

Liinun kans välistävedot ja irtoamiset sujui hyvin, mutta sitten se kepeille hakeminen... Mä tiesin jo ennalta, että se tulee olemaan hankalaa. Varsinkin kun kepeille lähestyttiin pitkältä suoralta ja suorasta putkesta, ja keppien vieressä oli hyppyeste. Liinu kieri ja pyöri mua kohti eikä hakenut keppejä. Sitten se ei taipunut ekaan väliin pujottelemaan. Varmaan osatekijä on tuo liian pehmeä ja möyheä pohja, joka ei aina tarjoa oikein hyvää pitoa (tämä tulee olemaan kisoissa haaste, kun treenataan maneesissa, ja kisataan erilaisilla keinonurmilla). Noh, sitten kun saatiin taivuttua pujotteluun oikein (mutta ei osattu jatkaa siitä oikein), niin seuraavaksi alkoi se hyppyesteen hyppiminen ennen keppejä. Aivan väkisin. Hypyn kautta kepeille. Laitettiin hyppyeste niin, että sen siivekkeet oli ihan limittäin kuten säilytyksessä, ja silti Liinu kiersi sen systeemin ennen keppejä. Vaikka kannettiin koko este kokonaan pois paikalta, niin se kävi kiertelemässä siinä tyhjässä kohdassa, että missä se hänen hyppy on joka pitää tehä ennen keppejä?! Aivan uskomaton eläin. Ei se vaan osaa hakea keppejä varmasti. Ei kerta kaikkiaan. Ja mä en osaa lähettää sitä oikein pujottelemaan. Sitten kun me vaan yhdessä ajaudutaan kepeille niin ne onskaa. Eli kun mä olen niin ajoissa ettei tarvi kysellä, eikä liioin ajatella omilla aivoilla, niin kaikki menee hyvin. Mutta jos en ole ajoissa, ja jos Liinu joutuu ajattelemaan omilla aivoilla, niin lopputulos on yleensä jotain aivan ihme juttuja. Ihana töllykkä se on :) Pitäähän "täydellisessä" koirassa joku heikkouskin olla. Ja yhä selvemmin huomaa, että se on pujottelun aloitus.

Hienosti me jaksettiin vetää, vaikka sunnuntaina oli hikoiltu ja pistetty läskiä luonnon kiertokulkuun oikein urakalla. Puomin jälkeen oli 6 hypyn pätkä, jota en tiennyt että miten mä siitäkin selviän. Ensinnäkään Liinu ei reagoinut ekalla hypyllä valssiin kovin terävästi, mutta toisella kääntyi hyvin. Sitä ihmeteltiin, että miten se nyt ei käänny. Sitten oli ehkä radan haastavin kohta, jossa kokeiltiin vaikka ja mitä. Sokkari, valssi, välistäveto, päällejuoksu, takanaleikkaus, poispäinkääntö, kaikkea mahdollista. Aina vaan koiran pää pyöri ja se kyseli että mitä-mitä-mihin-sitte?! Ei kai se raukka voi edetä kun ei kerta kaikkiaan tiedä suuntaa, koska kukaan ei sitä kerro! Liinu oli jopa niin hukassa mun seuraavasta suunnasta, ettei se tehnyt itsenäisestikään mitään ratkaisuja! Kauheaa katottavaa tuollanen. Kunnes sitten keksin väkertää kolme valssia ja kaks takaakierto-päällejuoksua peräkkäin. Joka esteellä tapahtui jotain. Huh huh! Ja estevälit tosiaan oli ihan kohtuulliset niin, ettei se mitään pikkupiperrystä ollut nähnytkään. Selvittiin! Ajatella, koko ajan koiran edellä :D

Prikan kans sitten periaatteessa ihan samaa rataa, mutta lyhyissä pätkissä ja apupalkkaajan palkkaamana. Huippua, kun on apupalkkaaja. Prikkaan saatiin jo paremmin vauhtia ja etenemistä verrattuna viime viikkoon. Se oli tieten pikkasen viikon aikana miettinyt asiaa ja todennut että kun vaan tykittää menemään, niin jossain odottaa palkkakippo. Vähän se ajatus harhaili Prikallakin, mutta aika kivoja pätkiä tehtiin kuitenkin. Ja muutamat kepit, täysin oikein! Jes! Me käytiin lauantaina kentällä vielä kerran (ennen esteiden siirtoa sisälle) tekemässä keppitreeniä. Laitoin aluksi 6 keppiä ja tehtiin ihan muutama kerta niin. Sit laitoin koko sarjan ja taas muutama hyvä toisto. Siihen lopetus. Eilen oli sit ihan hyviä kepittelyjä. Prikan treeneihin olin tosi tyytyväinen, se meni saman 30 estettä kuin Liinu, osittain jopa paremmin (koska on hitaampi...).

Jos tuossa maneesin turvep**** pohjassa on jotain hyvää, niin se ettei siinä juoksemisen jälkeen ole jalat kipeät koska pohja on niin pehmeä ja joustava. Raskashan se on juosta kun mikä, mutta kasvaapa kunto. Tosin kunto tulee kasvamaan väkisellä kahden koiran kans ratareeniä tehdessä. Se vaan, että kun koira tottuu treenaamaan tuolla pohjalla, niin keinonurmi tuntuu aika erilaiselta. Tietty kokenut koira kyllä tottuu kisoissa äkkiä erilaiseen pohjaan. Ja olishan sitä kotona vähemmän jälkipyykkiä kun olis siistimpi pohjamatsku.