Mä oon pulassa!

Meillä oli Johanna Kronqvistin agilitykoulutusta tiistai-iltana. Olipa meillä mahtavat treenit! Kouluttaja oli mainio ja hänellä oli tuomisinaan mainio ratapätkä. Se muodostui yhteensä 20 esteestä, ja tuohon kun piirtelin sen talteen, niin katselin että parin-kolmen esteen välein tuli kohta jossa meille oli haastetta tai saatiin opetella joku uusi ohjaustapa. Rata ei vaikuttanut alunperinkään miltään peace of nakilta, mutta se tuli kyllä yllättämään mut enemmän kuin arvasinkaan... Ja kohta olin pulassa!

Rata alkoi hypyllä, siitä suht helppo vienti muurille, ja edelleen C malliseen putkeen putkeen jonka suu piti jo hieman hakea. Putkesta tultiin kepeille 90 asteen kulmassa. Keppien jälkeen oli tanskalaiset aidat joista keskimmäinen hyppy jätettiin takaa kierrossa välistä ja mentiin toisen putken lähempään päähän, joka oli ohjaajan etupuolella. (kärryillä vielä?) Sieltä otettiin koira vastaan sen tanskalaisten aitojen keskimmäisen hypyn takaa, sen jälkeen kunnon vauhtisuora pussille ja kahdelle sivuttain olevalle hypylle. Pussista koiran piti kiertää hypyn vasemmalle puolen eli jos ohjasi pussin oikealta puolen, niin koira teki tavallaan ohjaajasta katsottuna takaakierron (nyt tipahti viimeinenkin kärryillä ollut). Sitten toisen hypyn yli heitto ja takaisin menosuuntaan pituudelle. Pituudelta piti heittää koira ykkösenä olleen hypyn yli, jälleen muuri ja putki. Koira otettiin putkesta vastaan tanskalaisten aitojen keppien puolimmaisen takaa, jätettiin taas keskimmäinen välistä ja heitettiin koira viimeisen hypyn yli, tällä kertaa mentiin putken toiseen päähän eli päähän joka oli ohjaajan selän takana. Vielä vastaanotto keskimmäisen hypyn takaa (eri suunnasta kuin ekalla kerralla) ja vienti keinulle joka oli viimeinen este. Ai että ihana selostaa ilman kuvaa tuollaista rataa niin että varmasti kukaan muu ei tiedä että mitä ihmettä siellä oikestaan tapahtui :P Vaikka kuvan piirtämällä ja esteet numeroimalla kaikki sais yhdellä vilkaisulla selville millainen rata on kyseessä. Hih hih!

Meillä takkusi homma kepeille mennessä. En sitten tajunnut tarpeeksi huolellisesti viedä, kun putkesta tullaan vauhdilla ja on hankala kulma. Ransu vedätti keppien läpi ja juoksi puomille, jossa oli meidän namirasia. Useamman kerran teki saman, otti kontaktin ihan mallikkaasti mutta ei se nyt ole ihan tarkoituksenmukaista puomille karata. Eikun alusta! Kepit meni ok, sitten hypyt, ja siitä vienti putkeen. Ihmeen hyvin Ransu taipui putkeen siitä. Teki mua kohti tarpeeksi lyhyen hypyn ja siitä kääntö putkeen. Otin Ransun vastaan sen keskimmäisen hypyn takaa, ja jäin tietysti odottamaan ja varmistamaan perässä tulemista liian kauaksi aikaa, joten mulle tuli armoton kiire pussille mennessä. Ransun kanssa yhtä aikaa oltiin pussilla ja kun tuuli vielä avasi pussia niin tietäähän sen kumpi on ensin hypyllä ja kun se on koira niin onko siellä ketään ohjaamassa...? Otettiin tuota kohtaa monta kertaa uudestaan, että olisin älynnyt ja uskaltanut lähteä sieltä hypyltä varmistelemasta tarpeeksi aikaisin että saan ennakkoa pussille. Hitsi kun piti juosta kovaa! Mä joudun selkeästikin juoksuharjoituksiin, kun tuntuu etten pysy alkuunkaan tuon vauhdissa mukana. Hyppyjäkin piti ottaa jokunen kerta uusiksi, yhden kerran Ransu tuli niin kovaa pussista ettei se millään taipunut toiselle hypylle vaan törmäsi hyppyyn niin että siivekkeet vaan lenteli pitkin poikin. Mun syytähän se tietysti oli, kun en tajunnut hidastaa sen vauhtia. On se kyllä uskomaton lukemaan ohjausta! Heti kun tekee niinkun neuvotaan ja näyttää kädellä stoppia niin miten se voi sen ymmärtää ilman että sitä on sille opetettu kuten monia muita juttuja? Samoin, jos käsi jää liian suoraksi takaakierrolla, niin se kiersi molemmat kaksi hyppyä (tanskalaiset aidat) ja meni suoraan putkeen, ja jos otin ohjauksen "kiinni" ja vielä suullisesti haltuun niin jopa mentiin taas eri lailla. Johanna kehuikin että hyvin lukee ohjausta ja tekee eron ohjaukselle, jos käsi on suorana tai jos se on lähempänä vartaloa. Mulle myös uusi tieto oli se, että hartiat ohjaa melkeinpä enemmän suuntaa kuin kädet... tuon olisin halunnut tietää aiemmin!

Pussin jälkeisiltä hypyiltä pituudelle vienti ei ollut hankala, mutta siitä sinne hypylle mikä oli tavallaan menosuunnassa sivulla. Miten tuonkin osaa ohjata tämän verran kokemattomana kuin minäkin olen? Mä olin liian kaukana hypystä, ohjasin kädellä koko ajan samalla tavalla, joten Ransu pokelsi suoraan muurille. Hyvä hyvä sinnehän se mun oma ohjaus ohjasikin. Sitten kun saatiin neuvoja mennä lähemmäs hyppyä ja vekata kädellä niin taas onnistui. On tuo kyllä ihana tapaus kun se on niin herkästi menossa sinne mihin ohjaan. Vaikka ensin ohjaan eri tavalla ja se tekee useamman kerran väärin, niin sitten se kerta kun onnistun ohjaamaan oikein, Ransukin tekee toisin ja menee minne tarkoitan. Putkeen hakeutuminen siinä vauhdissa oli sitten sellainen juttu että mun piti taas tarkistaa ohjaustani, lähdin ihan liian aikaisin jatkamaan ottamaan sitä vastaan putkelta, enkä vienyt putkeen ohjausta loppuun asti. En nyt varsinaisesti roiskaissut sinne päin, mutta hätäilin kuitenkin ja Ransu näki mun jatkavan matkaa ja luuli ilmeisesti ettei putkeen ollut tarkoitus sittenkään mennä. Kun jätin käden ohjaamaan putkeen ja toistin käskyn, niin Ransukin näki että putkeen on tarkoitus mennä vaikka itse jatkan matkaa jo eteenpäin ennen kuin se on kunnolla putkessa.

Lopussa viimeiselle putkelle viennissä opettelin sitten ihan uuden ohjauskuvion. En tiedä miksi sitä kutsutaan mutta ovela ohjauskuvio ja toimi kuin tauti. Kun heittää koiran hypyn yli ja edessä on putkensuu, miten saa koiran olematta menemästä sinne? Vaikka putkeen on joka tapauksessa mentävä, toisesta päästä vain? Siinä hypyllä piti pyörähtää jotenkin jota en osaa selittää, mutta uskomatonta kyllä, koira hyppäsi tosi tiukan hypyn ja kääntyi mun menosuuntaan ja kohti oikeaa putkenpäätä. Vau. Ja sain ihailla miten se toimi muillakin kuin meillä.

Mitä jäi treenistä käteen? Se, että Ransu meni välillä tosi lujaa! Mä olin ihan pulassa sen kanssa! Kun mä itse lopetan sen hölköttelyn radalla ja pistän vauhtia ja ohjaan turhia varmisteluita tekemättä, tuosta koirastahan näyttää oikeasti löytyvän vauhtiakin! Siinä sitä mulla onkin nyt mietintämyssyn alla tekemistä että miten mä sen kanssa selviän kun tällainen uusi puoli mulle näyttäytyi. Oon jotenkin pitänyt Ransua liian hitaana pärjäämään maksiluokassa, mutta kukahan tässä oikeastaan onkaan se liian hidas?! Tiistai-ilta osoitti kyllä kaikin puolin, että jos jonkun pitää jotain oppia niin se olen MINÄ itse. Ransu lukee kyllä ohjausta ja menee mihin vien, osaa esteet, välillä täytyy auttaa hakeutumisessa (kepit, mutta ne olikin haastavasti) ja vauhtiakin riittää - kunhan minä vain hallitsisin sen kaiken. Mun täytyy oppia juoksemaan kovempaa, ohjaamaan nopeammin ja ennen kaikkea tarkemmin. Mulla on paljon tekemistä siinä että löydän ne toimivat ja hyvät ohjaustavat. Eihän Ransu mikään huipputason nopea ole ainakaan mun käsissä, niin että ei haaveilla mistään Suomenmestaruuksista edelleenkään, mutta paljon nopeampi se osaa radalla olla ja pystyy olemaan kuin osasin kuvitella. Se kyllä onnistui mut tiistai-iltana yllättämään, vaikka olihan se meidän omissa edellisissä treeneissäkin nopeampi kuin ennemmin. Kisoissa se ei taas näkynyt kun minä siellä vain olin sunnuntaikävelyllä ja treeneissä olen muutenkin rennompi. Koirasta olis vaikka mihin kunhan sen ohjaaja osaa antaa sille mahdollisuuden, ikääkin vasta niin vähän.

Otettiin lopuksi puomia, lähetin vauhdilla puomille, ja kappas vaan, yhden kerrankohan palautin sen takaisin kun skippasi ylösmenon. Yritin itse juosta lujaa puomin vierellä (minä kuulemma itse hidastelen), mutta joko Ransu oli jo silloin väsynyt tai sitten se ei ole tottunut menemään puomia lujempaa, koska vauhti ei sillä juuri kiihtynyt. Ihmeen hyvin se otti kyllä kontaktin kun antoi sen vapaasti vain lähestyä estettä. Eli harjoituksiin lisätään puomin vauhtiharjoittelu, hidastan vasta lopussa että malttaa tulla alas asti eikä loikkaisi. Kepeille me tarvitaan kanssa vauhtiharjoittelua. Lauantaina käydään kentällä, mutta sitten pidetään taukoa agirotuun asti. Tauko voi tehdä meille vaan hyvää, vaikka itsestä nyt tuntuukin että pitäis vaan päästä treenaamaan tuota ohjaamista... Tästä tuli nyt kyllä oikein vimosen päälle sellainen teksti josta on hyötyä vaan itselle! Mutta tällaisia pitäis olla koulutusten aina, sopivan haastavia ja uutta opettavia, joista jää itselle harjoiteltavaa.