Taas mentiin. Tällä kertaa Turun suuntaan Hitti-areenalle agilitykoulutukseen a'la Elina Jänesniemi. Sama paikka kuin viime vuoden schapeleirin agikoulutuksessa, sama kouluttaja kuin huhtikuussa. Hyvää ja kärsivällistä opetusta siis tiedossa hyvissä puitteissa.
Lähdettiin 05.30 ajelemaan Turkua kohti, koulutuksen oli määrä alkaa radan rakentamisella klo 12.00. Oltiin hyvissä ajoin perillä, ja vähitellen alkoi meidän kiemurainen ratakin muodostua. Lauantain radan piti olla hyvin sujuva eikä niin tekninen kuin sunnuntain, mutta jos ohjaaja on aivan jäässä ja aivan täysi tollo, niin tietäähän sen ettei sellaista "helppoakaan" rataa päästä kovin pitkälle. Katselin eilen maanantaina videota lauantailta, ja olihan se karmeaa katsottavaa. Se video tulee kuulumaan siihen satsiin jota kukaan ulkopuolinen ei tule koskaan näkemään ja jota katsellessa itselläkään mieli ei kohene. Päinvastoin. Aivan karsean näköistä menoa. Heti toisella esteellä lähetän Ransun väärälle esteelle, eikä jatkossa mennyt sen paremmin. Samoja kohtia otetaan monta, monta kertaa. Onneksi kouluttaja jaksaa toistaa ja toistaa tällaiselle puupäällekin, ja voipahan jälkeen päin itse katsoa vielä videoltakin miten surkea sitä taas oli. Ja yrittää taas oppia jotain.
Lauantaista ei olekaan juuri muuta kerrottavaa koulutuksen osalta. Sisuunnuin ja päätin että huomenna tämä sama meininki ei voi jatkua!!! Illalla eksyiltiin Turun keskustaan syömään, aikaa oli tunti löytää autolle parkkipaikka, kävellä ruokapaikkaan, syödä ja kävellä autolle takaisin ennen ravintolan ja parkkihallin sulkeutumista. Aika vauhtia sai syödä, mutta mitäs kävelee korttelitolkulla turhan takia vesisateessa. En ollut kovin hyvällä tuulella... Selvittiin takaisin autolle ja saatiin autokin ulos parkkihallista. Ajettiin yöpymispaikkaamme, Jokirannan tilalle Mynämäelle. Aivan ihastuttava maatilapaikka, jonka omistajapariskunta oli hyvin ystävällinen ja vieraanvarainen! Saavuimme aika myöhään paikalle, mutta isäntä oli meitä vastaanottamassa ja esitteli meille tilat. Saimme avaimen söpöön vaaleanpunaiseen pikku mökkiin, joka kyllä ylitti odotukset. Yöunet olivat makoisat 9-tuntiset, aamulla virkistävä suihku ja aivan ihana aamupala lämpimine sämpylöineen... :) Antin kanssa olimme yhtä mieltä siitä että kauemminkin olisimme viihtyneet, ja aivan varmasti menemme uudelleen jos tulee Turun suuntaan jotain reissua tulevaisuudessa. Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä yösijaa!
Sunnuntain radasta olikin jo etukäteen tiedossa, että se on sitten teknisempi. No juu niin oli, 35 estettä täyttä tohinaa. Me ei tosin ehditty kuin esteelle 25 asti, mutta sinne asti saatiinkin lopulta tehtyä puhdas rata (1-25). Ensin pätkissä, ja joitain kohtia moneen kertaan hioen. Mun pitäis nyt vihdoinkin opetella juoksemaan. Tuli myös muutama kielletty sana, joita ei radalla saa enää käyttää. Kyseessä ei ole EI tai kirosanat, niitä nyt ei ole siellä tähänkään asti viljelty... Mutta kummasti ne vaikutti Ransun menoon ja kummasti ne on tarttuneet niin kielelle että vaikeaa on keksiä niiden tilalle jotain muuta. Elina oli sitä mieltä, että mun täytyy mennä radalla Ransun kanssa yhtä matkaa. Jos mä teen töitä koiralle, koira tekee mulle. Sehän on huomattu jo lähtötilanteissa, että paremmin menee jos en jätä koiraa yksin sinne starttiin vaan lähdetään yhdessä. Elina vähän tuntui ensin tyrmäävän mun yhteislähdön, mutta uskoisin että hoksasi kyllä jossain vaiheessa miksi tein niin.
Rata oli täynnä takaakiertoa ja välistä vetämistä ja mielenkiintoisia suunnanmuutoksia, ja niiden läpi viemiseen tarvittiin melkoista akrobatiaa. Sen lisäksi että mun täytyy alkaa juoksemaan, mun täytyy alkaa siinä juostessa oppia myös liikkumaan sivuttain, takaperin, vartalo käännettynä erilaisiin asentoihin ja keilaamaan koiraa samalla! Kyllähän tuo hölkkävauhdissa onnistuu, mutta kunto kyllä loppuu viidentoista esteen jälkeen. Ja vielä ei menty edes lujaa kuin pätkiä välillä. (Pitäiskö panostaa omaankin eikä vain koiran hyvään kuntoon...? Vai?) Koiraankin pitäisi opetella luottamaan enemmän. Ransu on kyllä valtavan ihana kun se ei lähde radalla tekemään omiaan. Se ei tee omia ratkaisuja ja lukitse käsittämättömän nopeasti omasta mielestään seuraavia esteitä. Se mitä se tekee, on just se mitä mä sille kerron. Ja jos en kerro mitä tehdään seuraavaksi, se ei sitten tee mitään. Mutta jos kerron ajoissa, se tekee uskomattoman kuuliaisesti sen mitä pitääkin. Arvatkaapa, onko sellaista koiraa hienoa ohjata? Se mulle vahvistui tänäkin viikonloppuna, että vauhdilla ei tee kerta kaikkiaan mitään jos se ei ole hallinnassa. Ja estehakuisuudellakaan ei tee mitään jos sekään ei ole ohjaajan hallinnassa. Että olen oikeastaan aika onnekas, kun mulla on koira joka on herkkä ja kuuliainen ohjaukselle, ja johon saa vauhtia omalla panostuksella! Ransussa on potentiaalia ihan selvästi, mutta ohjaajan potentiaali antaa vielä odottaa itseään... sitä esiin putkahdusta :P
Sunnuntaista jäi hyvä maku suuhun ja paljon treenattavaa pitkäksi aikaa. Nuo ohjauskuviot on periaatteessa hallussa, niitä täytyy vaan kerrata ja kerrata että ne tulis selkärangasta ja myös kovemmassa vauhdissa. Ykkösissä kisatessa niitä ei vielä niinkään tarvi, mutta odottakaamme vaan kun päästään kakkosiin (pidemmälle ei vielä uskalla ajatella...) niin siellä meidän taitoja aletaan sitten tarvita. Mä olen toisinaan sanonut että Ransun kanssa meillä menee paremmin nuo ohjauskuviot kuin yksinkertaisemmat pätkät. Elina sen sitten lopulta pukikin sanoiksi, että mun täytyy mennä koiran kanssa enemmän yhtä matkaa radalla niin vauhtiakin tulee. Sitähän ne ohjauskiemurat just on, siinä on pakko olla koiran lähellä sitä viemässä. Samahan se on startissakin kun lähdetään yhteislähdöllä, että mennään koiran kanssa yhtä matkaa. Ransu menee silloin paremmin kun en jätä tai lähetä sitä tekemään yksin asioita. Mutta siinä sitä on vielä tekemistä, oppia erottamaan ne tilanteet joissa siihen täytyy luottaa ja jättää se selviytymään itsenäisesti.
Kotona oltiin 01 jälkeen maanantaina, kumpikin otettiin lomapäivä maanantaiksi, kuka sitä nyt töihin haluaisi nousta ja mennä, kun täytyy saada päivä kuitenkin käydä läpi viikonlopun antia? Soittelin päivällä trimmaajallekin, että miten sopisi tuoda koira parturoitavaksi. Vielä en aikaa varannut, mutta tänään varaan jos saan hänet kiinni. Nyt se on siis päätetty, Ransu ajellaan talveksi lyhyempään karvaan. Ei aivan lyhyeen, mutta katsotaan nyt mittaa ja mallia sitten vielä tarkemmin ;)
Rimaa hipoen yli ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti