Kierrä, kierrä, kierrä!

Tiistai-iltana käytiin kentällä vähän agiliitämässä. Vesisade yllätti juuri kun oltiin alkuverryttelyt tehty. Onneksi ei kuitenkaan satanut kauaa, mutta kastua kuitenkin ehdittiin ja nurmi ja kontaktiesteet ehti mennä liukkaaksi.

Otettiin aika yksinkertaista treeniä. A-estettä, jonka suorittamiseen näköjään mun oma sijoittuminen vaikuttaa aika paljon. Ransu otti alasmenon paremmin kun en itse jäänyt sen taakse. Tosin ei tuostakaan voi oikein mitään sääntöä tehdä, mutta ainakaan se ei loikkaa maahan katsomaan että missä minä viivyn... Teemana oli sitten varsinaisesti takaakierrot. Tai oikeastaan niille irtoaminen paremmin. Laitettiin rimat minikorkeuteen ja Ransuhan teki mielissään kun sai paljon palkkaa. Irtosikin sitten hyvin ja melkein ilman käskytystä teki. Mutta on se myös fiksu jätkä! Kerran juoksin vaan pussia kohti (sitäkin otettiin muistin virkistykseksi pari kertaa) enkä huutanut estenimeä, niin Ransu ei mennytkään pussia. Taisi käydä siinä suulla kääntymässä ja katsoi sitten sen näköisenä että "sorry, ethän sä tuonne tarkoittanut kun et sanonutkaan mitään". Takaakierrolla huomasin kanssa että se oli välillä riippuvainen mun käskytyksestä, se teki kun käskytin loppuun asti "kierrä-kierrä-hyppy" mutta jos huutelin vaan pelkkää kiertämistä, saattoi jopa hyppy jäädä hyppäämättä :O Toisaalta kyllä tuntuu, että kai sen nyt pitäisi sen verran lukea itsekin tilannetta ettei olisi niin riippuvainen yksittäisestä sanasta. Toisaalta se saa tuntemaan että se on kuulolla ja tekee sen mitä tahdon, ei muuta, mikä tietysti on sikäli hyvä ettei se lähde radalla sooloilemaan omille reiteilleen. Mutta jos edessä on selkeästi hyppyeste johon ohjaan eikä käytännössä muita esteitä, niin jotain vikaa siinä kyllä on jos sitä ei aina viitsi hypätä jos ohjaaja ei sano hyppyä! Ransu kyllä palkitsi taas minua vartalonkäytöstä, kun otettiin sitä viime kerralla hankalaa kohtaa ja ohjasin sen harkiten. Puomikin tuli radalla, mentiin ihan kivaa vauhtia, vaikka ainahan sitä voisi mennä lujempaa, mutta en osaa oikein moittiakaan.

Keskiviikkoiltana 6,5km pyörälenkki kymppiuutisten jälkeen. Meikäläinen nuhassa ja vaatetta olis saanut olla lämpimämmin, etenkään ne kesäiset pyöräilyhanskat ei paljoa lämmittäneet. Ransu kuitenkin tuntui tykkäävän kun keli oli vilpoisa, ei tule turhan kuuma. Se on kyllä tosiaan huomannut ilmojen jäähtymisen ja ollut sitten sitä mukaa virtaa!

Eilen käytiin hierojalla. Ransu oli hyvässä kunnossa, ei ollut jumituksia eikä kiristyksiä. Jätkänpötkylä taisi suunnilleen nukkua Marin käsittelyssä, kun tuhina vaan kuului ja tyytyväisiä huokauksia. Marikin on niin kiva ihminen että aina aluksi täytyy mennä syliin istumaan kun aletaan palpoida ja lopuksi vielä puhuteltavaksi. Ransu on aina niin säpäkkänä sitten kun on saatu hierottua, se oikein tuntuu kuin uudelta koiralta. No onko ihme? On mullakin hyvä olo hyvän ja rentouttavan hieronnan jälkeen. Mari vielä sanoi kun se lopuksi tunnusteli Ransua että sillä on lapojen seudulla lihakset kasvaneet hurjasti! Sanoi nauraen että "mahdottomat pallukat täällä kyllä on!" Takajalkoihinkin on kuulemma tullut lisää, mutta erityisesti etupäähän. Hyvähän se tietysti on. Talvella sitten saa taas myös takajalat kunnon reeniä lumihangessa loikkiessa.

Lumihangesta saakin sellaisen aasinsillan talvisiin lenkkeihin ja sen jälkeen ilmentyvään "lumipallokoira"-ilmiöön. Ja sitä ennen syksyisiin römppäkeleihin ja kesäisiin helteisiin jolloin turkkikoiralla ja sen omistajalla on välillä ihan "tosi kivaa". Olen jo varmaan vuoden verran suunnitellut ja välillä ehdotellut tuon koiran turkin ajelemista lyhyeksi. Nyt se on tänä kesänä ollut entistä useammin mielessä. Ransu on ollut helisemässä helteen kanssa, eikä viilentävä loimikaan samalla lailla viilennä kuin lyhytturkkisia koiria. Joku sanoi että se turkkihan on lämpöeriste myös toiseen suuntaan, että se suojaa auringon paahteelta... uskoo ken haluaa, viime kesän tuota seuranneena sanon että ei käynyt kateeksi sitä "auringolta suojaavaa" karvoitusta ollenkaan. Nyt tulee syksy ja kurakelit, olen suunnitellut kurahaalaria ja töppösiä, koska jatkuva peseminen ja turkin märkänä oleminen ei houkuta, ei Ransua eikä minuakaan. Eikä se hiekka pesemällä lähde sen karvan uumenista, pitäis käyttää shampoota (eikä lähde silläkään kaikki) ja veikkaanpa että jos schapenomistaja tätä lukee niin tuumaa että ei schapendoesia saa shampoolla jatkuvasti pestä, vaikka pesiskin sitten vaan jalkoja ja mahanalustaa. Talvi on se toinen ikävin aika lumipalleroineen. Ransu rakastaa lunta ja hiihtolenkkejä ja lumessa möyrimistä, joten lunta tarttuu turkkiin välillä tukalankin paljon. Sitä ei ole sitten kiva kantaa mukana, varsinkin kun taas joutuu suihkuun että ne saadaan sulamaan. Tällaisen palopuheen jälkeen mä olenkin tullut siihen tulokseen, että harrastuskoiran joka ei käy näyttelyissä, ei tarvitsisi kyllä olla tuollaisessa turkissa. Siitä on sille itselle haittaa, ja vaikka emäntä miten olisi orientoitunut hiekan siivoamiseen ja turkinhoitoon (eihän lyhytkarvaistenkaan omistajat niiltä välty), niin kyllä välillä hermostun pitkäkarvaisuuteen. Meistä Ransun kanssa ei kumpikaan inhoa turkinhoitoa, vaan se on ihan mukava yhteinen hetki, eikä tuohon ajelemiseen ole mitään terveydellistä syytä. Tiedän, että jollain nousee karvat pystyyn ajatuksesta, että ottaa pitkäkarvaisen koiran eikä sitten muka viitsi sitä hoitaa. Ei siinä viitsimisestä olekaan kyse itse turkinhoidon suhteen, vaan kaikesta muusta mitä siihen liittyy. Ransu olis Ransu vaikka sillä olis lyhyt turkki. Onhan se söpö noin, ja kasvaa se turkki takaisin jos niin haluaa. Minä olisin jo sen trimmauttanut, jos mun ei tarvisi kuunnella myös toisen omistajan mielipidettä...

Loppuun vielä pari kuvaa aiheesta :P

Maaliskuulta



Kesäkuun alusta