Ransu on syttynyt

Onpas ollut kiireinen viikko! Siis viime viikko. Mullahan on tämä juoksuharjoittelu meneillään, joka tosin viime viikon osalta kutistui vain kahteen lenkkiin. Eka lenkki oli maanantaina n. 1,7km ja jaksoin sen hölkätä. Koska se ei tuntunut miltään, tuumin että tiistaina sitten 2,5km. Kävin maanantai-iltana mittaamassa metsäautotiellä 2,5km suuntaansa ja suunnittelin että hölkkään sinne ja kävelen takaisin. Tiistai-iltana oli ohjatut agireenitkin joten päätin ottaa Liinun lenkille mukaan. Kuka sitä nyt yksin lähtis... varsinkin kun Liinu jäi agireenien ajaksi kotiin. Hölkkäsin sinne 2,5km kohdalle ja tuntui että kun ei tämäkään tunnu vielä pahalta että hölkkäilenpä takaisin päin sen verran kun jaksan. Tunnen tuon välin aika hyvin ja tiedän kohtuu hyvin minkä verran on milloinkin matkaa takana. Vajaan neljän kilsan kohdalla alkoi tuntua pohkeissa ja persus tuntui olevan hieman tulessa mutta mietin että se olis enää kilometri ja mä olisinkin jaksanut hölkätä sen 5km!!! Siinä oli vielä hitonmoinen ylämäki justiin niin meinasi kantti loppua mutta katsoin kun Liinu kevyesti jolkotteli siinä mun edellä mäkeä ylös että jos tuo pirpana ei ole moksiskaan niin en sitten hitto minäkään! Senkin jälkeen oli vielä pari pientä ylämäkeä ja yks pitkä ylämäki. Kaiken kaikkiaan aika mäkinen maasto, aikaa mulla meni n. 45min. Ei siis vauhti huimannut päätä mutta tulipahan hölkättyä vitonen! Ja mun tavoite kun oli vasta heinäkuun aluksi eli alitin tavoitteen 1½ kuukaudella. Nyt ei loppuviikosta tullutkaan sitten käytyä yhtään hölkkälenkkiä, torstain ja sunnuntain treenilenkit jäi välistä.

Kaiken lisäksi mulla oli tosiaan vielä Ransun agireenit sen 5km hölkkälenkin päätteeksi. Vaan on se hieno olo tuollaisen osin henkisen osin fyysisen itsensä voittamisen jälkeen! Ajelin pyörällä Ransun kanssa 2,5km kentälle ja Ransuhan oli täynnä virtaa. Ilma oli just meille sopiva viileä ja vielä kun kerroin ja näytin Ransulle että sille on luvassa alatoopia kun menee hyvin niin se poikahan oli täpsyissä! Lähdössäkin katsoin että ei kai se meinaa karata sieltä (eihän meillä voi olla edessä lähdössä pysymis ongelmia) ja sitten kun annoin luvan tulla niin sieltä muuten tultiin. Anderskin kehui että on koiralla hyvä vauhti. Mun ohjaus ei onnistunut loppuun asti ja niinpä mekin sitten hinkattiin jokunen kerta alkua ja vaihdoin lopulta ohjaustapaa. Se tuotti heti tulosta. Ai että Ransu on ihana ohjattava, miljoonannen kerran, heti kun itse tsemppaan ja teen sille selväksi mihin haluan sen niin se poikahan menee vaikka on just ennen painunut väärälle esteelle monta kertaa peräkkäin.

Putken jälkeen oli kaksi hyppyä peräkkäin vähän vinottain ja jälkimmäinen mentiin takaakiertona. Ekalla kerralla olin myöhässä ja Ransu meni suoraan. Johtui ehkä siitä etten ohjannut putkeen kuten olisin ohjannut jos oltais tultu esteet 1-3 ennen sitä. Uusiksi ja taas jäin jälkeen. Videolta katson että jätkä tulee vähän vauhdilla putkesta. Melkein törmään itse hyppyrimaan kun yritän ennättää lähettämään takaakierrolle mutta lopputulema on se että Ransu menee riman yli suoraan ja minä melkein riman läpi... Voisko se ohjaaja pysyä siinä omassa hommassaan eikä törmäillä rimoihin... Kolmas kerta toden sanoo ja ohjasin hyvin takaakierrolle ja siitä hypyn yli ja hypyn takana olleeseen putkeen. Kepeille 90 kulma ja ai vitsit mitä pujottelua! Poitsu on vissiin kunnossa ja hyvässä vireessä kun meni kepit niin hienosti. Oikeasti, me ei olla radalla menty keppejä aikoihin niin hyvin. Yksittäisenä esteenä vinkupallon kanssa kyllä mutta ei radalla. Kepeillä oli ensin ohjurit kahdessa eka välissä ja Ransu kun ei ole niillä opetellut niin se loikkasi ensin eka välin ohjurin yli ja sitten tuli tokasta välistä ja hyppäsi taas ohjurin yli. Nakkasin mokomat veks... Sen jälkeen sitten tuli tuo hieno pujottelu. Kepeiltä takaisin tulosuuntaan putkeen ja sitten itse sekoilin ja hyppäsin numerosta 10 numeroon 16 ja tehtiin hienot niistot loppuun. Anders oli sitä mieltä ettei Ransua kannata kiusata enempää. Olin vähän ihmeissään ettei me saatu oikein mitään palautetta meidän suorituksista. Alussa tuli palautetta tuosta mun ohjaamisesta mutta sitten muuten olis ollut melkein sama kun oltais treenitty omin päin… Ei me nyt todellakaan olla niin hyviä eikä täydellisiä ettei meille mitään rakentavaa palautetta/kritiikkiä/kehitystavoitteita voi antaa. Onkohan musta tullut vaativa noiden koulutusten suhteen kun tuntuu että vähän jokaisen ohjatun koulutuksen jälkeen on sellainen olo että no mitä mä sain tästä irti… Janitan viikonloppu oli tosi jees mutta muuten tuntuu että tämä on tätä samaa. Että kyllähän mä ne jutut tiedän. Ei niissä ole mitään uutta. Tällä kertaa ei saatu noottia siitäkään että olisin jäänyt varmistelemaan ja odottelemaan koiraa. Kun en jäänyt ja Ransu teki hienosti. Sillä oli vauhtia ja se teki yhden aivan upean monimetrisen loikan hyppyesteen yli mun perään. Sitä en livenä nähnyt mutta videolta katsoin niin Ransu vielä oikein venyttää kesken ilmalennon itseään ja jatkaa lentämistä :O Kyllä oli poitsu ansainnut alatoopinsa treenien jälkeen. Oltaispa oltu kisoissa niin olis ollut Ransua parhaimmillaan.

Keskiviikosta mulla ei oikein ole muistikuvaa mitä on tehty, torstaina jäi lenkkeilyt puolen tunnin metsälenkkiin kun istuin parhaan ilta-ajan kokouksessa. Nooh syytä olikin kerätä voimia viikonloppua varten. Mulla on ollut mahdoton kuume ja odotus päästä taas paimennusleirille. Ransu oli niin kakaramainen syksyllä, mutta sain jo silloin kuulla että mulla on aivan erityinen koira, jolla on hieno luonne ja suhde mun kanssa. Ransu on niin mainio kun se tekee ja yrittää ja jos se epäonnistuu niin sillä on taistelutahtoa yrittää uudelleen. Näin niin kuin pohjustuksena sille että varmaan kohta tulee superlatiiveja lisää ;)

Perjantai oli varsinainen hässäkkäpäivä. Olin päivän normaalisti töissä, tulin kotiin ja oli vajaa pari tuntia aikaa käydä suihkussa, pakata omat tavarat, koirien tavarat ja kissojen tavarat ja viedä kissat hoitoon. Olin klo 16 Kannuksessa ja jätin kissat hoitoon romppeineen. Ne selvästikin muisti että täällä on oltu vähän aikaa sitten viimeksi. Lähdin siitä aika pikaisesti kotia pakkaamaan autoa ja olihan sitä tavaraa. Matkaan pääsin vissiin joskus puol kuuden aikaan? Olin innoissani matkalla Vehmersalmelle ja kerrankin koirajuttujen (tai siis schapejuttujen) takia ei tarvinnut ajaa kuin 270km suuntaansa eli reilu 3h. Perjantaina ei illalla tehty muuta kuin asetuttiin taloksi. Olin tyytyväinen mun koirasosiaalisiin koiriini, Liinu ei ole ollut ennen tuollaisissa tilanteissa joissa on paljon vieraita ihmisiä, 16 koiraa + talon koirat ja uusi paikka mutta tosi reipas typykkä se oli. Ei onneksi löytänyt tunkiolle koko viikonloppuna…

Lauantaina lähdettiin lampaille pyöröhäkkiin. Meillä meni viimeksikin jo ihan hyvin, paimennus tuntui silloinkin sopivalta lajilta Ransulle. Se hoksasi hienosti paimennussauvan ja mä sain kommentteja sen hyvästä käytöstä. Syksyllä Ransu hieman kyseenalaisti sitä että onko pakko tehdä kun joutuu ajattelemaan, mutta nyt mulla oli aivan eri koira lähdössä töihin. Pyöröhäkissä lähdettiin tekemään kuljetuksia ja Ransu muisti heti mikä se sauva on ja homma lähti rullaamaan. Että mä olin tyytyväinen. Se mun pelkäämä takapakki ei ollut tullut tässä vaiheessa. Ransu paimensi hienosti ja sai kehuja miten sillä meni. Se tulee niin iloisesti ja nöyrästi mulle kiitettäväksi sitten lopuksi. Nyt saattaa olla että jota kuta ärsyttää kun kehun meitä (myös itseäni) mutta kun meillä meni hyvin! Saa sitä olla ylpeä niistä onnistumisen hetkistäkin kun välillä murehtii niitä alamäkiä joita nämä harrastukset tuo eteen. Minä olin kuulemma taitava käyttämään sauvaa. Mulla on intuitio siitä laumasta ja koiran käyttäytymisestä, Sinikan (tilan emäntä, meidän ohjaaja ja opastaja ja tuki ja turva) sanoin osaan käyttää sauvaa ja kroppaani paremmin kuin moni sellainen jotka on pidempään harjoitelleet ja tää oli meidän toinen kerta. Ransu on rehellinen ja rehti työmies jolla on hyvä suhde muhun. Myöhemmin metsässä ollessamme Sinikka sanoi että meillä on yhteinen kehonkieli jota kumpikin ymmärtää. Mikäs siinä on ollut sellaista muodostaessa kun tuo koira lukee mua kuin avointa kirjaa ja toimii prikulleen sen mukaan. Se on Ransun ansiota että se on päässyt kehittymään. Tehtiin siinä pyöröhäkissä pari hakuakin, mä olin siinä enemmän hukassa kun mulla ei oikein ollut käsitystä että miten mun pitää itse toimia ja sijoittua koiraan ja lampaisiin nähden. Kuljetukset meillä meni hyvin.

Lauantaina käytiin iltapäivällä metsässä isolla laumalla. Mukana oli pari tilan omaa kokenutta työkoiraa. Ransu lähti tosi hienosti kiertämään laumaa ja nuuhkimaan sen jälkiä. Se irtosikin minusta ja Sinikka selvitti sen puuhia että se määrittelee laumaa, kuinka iso se on ja missä se sijaitsee. Ransu siis tiesi paremmin kuin minä mitä se on tekemässä, se vaan alkoi toimia! Mä olin ihan ihmeissäni että mistä… miten… Eipä tullut paineita yhtään kun Sinikka sanoi kun tultiin laumalle että ”tältä koiralta mä en odota kuin ihmeitä, sillä on ollut aivan huikea päivä.” Enkä mä ainakaan siihen pettynyt, en tiennyt mitä odottaa tai mitä sen pitäisi tehdä ja se teki ja Sinikan mukaan ihan oikein. Välillä se haki minusta apuja mutta kun en niitä antanut niin se ajatteli omilla aivoillaan. Pysähdyttiin juttelemaan Ransusta ja Sinikka määritteli Ransun luonnetta että se on ”salliva”. Pidättyväinen ei ole siitä täysin oikea sana, arka on täysin väärä sana, se on miellyttämisen haluinen ja haluaa tehdä yhteistyötä mutta ei mielistele. Sellainen on kuulemma hyvä työkoira ja sen tyyppisistä koirista Sinikkakin tykkää, juuri tuosta ettei mielistele. Niinkun minäkin. Tuo salliva oli myös hyvä määritelmä, se sallii joidenkin olla kavereitaan – jos sallii. Sellainenhan se juuri on. Se on ensisijaisesti mun ja Antin koira ja ystävä, mutta se saattaa hyväksyä muitakin kavereikseen. Se ei kuitenkaan anna itseään täysin eikä ala mielistellä edes minua vaikka miellyttää haluaakin. Ransu luottaa itseensä ja sillä on hyvä hermorakenne ja toimintakyky. Sinikka sanoi että tämän tyyppiset koirat ei ole välttämättä luonnetestissä parhaimmillaan, että se on paimenkoiraksi mitä mainioin, mutta koska luonnetestiä ei ole tehty mittaamaan paimenkoiraa eikä paimenominaisuuksia, tuo toimintakyky saattaa esimerkiksi jäädä puutteelliseksi testissä. Siinä metsässä ollessa puhuttiin sen rehellisyydestä ja meidän hyvästä suhteesta. Oli tosi ihana kuulla että Ransu on just hyvä tuollaisena – muidenkin kuin mun mielestä. Paimennus on ”laji” jossa se pääsee näyttämään hyviä puoliaan kun epäilemättä moni ajattelee siitä agilityssa että ei tuosta ole mihinkään eikä se pärjää. Tiistainkin perusteella ja muutenkin mulla kuitenkin välillä kasvaa sisu että kuulkaas me vielä näytetään! Että ei koiran tarvi olla mikään kuumakalle voidakseen olla hyvä harrastuskoira agilityssa. Vaikka olis maksi tai ihan miten rauhallinen perusluonteeltaan vaan.

Sunnuntaina mentiin sitten isoon aitaukseen 6 lampaalla. Menin aitaukseen sillä mielellä että nyt ollaan paimen ja sen paimenkoira ja nuo lampaat kohta tietää sen. Ransu jättäytyi itsenäisesti mun taakse kun kävelin sauva kädessä lampaita kohti. Sinikka kommentoikin sitä heti että ”näin menee paimenkoira töihin – ohjaajan perässä”. Yritin lähettää Ransun hakemaan lampaita mutta se ei ihan aluksi hoksannut mitä mä siltä halusin. Olin itse ja Ransu oli liian kaukana lampaista. Onnistuin kuitenkin ja päästiin tekemään kuljetusta ja Ransu hakemaan lauman kanssa tasapainoa. Alussa Ransu yritti ajaa laumaa liian nopeasti mun jaloille. Sen vahvuus on liike lampaiden liikuttamisessa, mun silmään Ransu liikkuu tosi kauniisti kun se paimentaa. Mun piti ojentaa Ransua siitä että äläpäs aja sitä laumaa mun päälle. En puhunut sille kuin muutaman kerran kun kutsuin sitä töihin kun se jäi vähän kauemmas laumasta odottamaan. Muutaman kerran komensin sitä liian nopeasta ajamisesta. Sen yhden kerran jälkeen siihenkin riitti ärähdys ja sauvan heilautus kohti. Takaperin kävely oli yllättävän helppoa kun pystyi hallitsemaan koiraa ja siten lampaiden vauhtia. Kun oli itse rauhallinen ja selkeä, koirakin oli rauhallinen ja lampaat samoin. Tehtiin kahdeksikkoa ja käännöksiä ja meni hyvin. Välillä mun piti lähettää Ransu hakemaan lampaat mulle uudelleen. Sujui hyvin ilman ulkopuolisen ohjeita ja jatkettiin kuljetusta. Lopetettiin hyvään kuljetukseen ja kutsuin Ransun luokse kiitettäväksi. Se on aina niin iloissaan kun saa tulla mun luo. Ai että olin meistä ylpeä ja etenkin meidän yhteistyöstä : ) Aloin tosissaan miettiä että vieläkö mahtuisin mukaan, joko meillä riittäisi rahkeet taipumuskokeen suorittamiseen elokuussa. Tässähän on yksi leirikin välissä… Me periaatteessa tehtiin tuossa aitauksessa jo se taipumuskoe ja pyöröaitauksessa se on tietyllä tapaa vielä helpompaa koska ei ole nurkkia ja ympärillä on näkyvät aidat. Tai ainakin niin mä ajattelen. Sunnuntai oli tosi hyvä päivä ja harmittaa kun en ehtinyt nakata kenellekään kameraa että olisi videota. Katsotaan onko paikalla olleet sitten ottaneet meistä valokuvia, niistäkin silti jotain näkee vaikka video olis ollut itsekin kyllä kiva katsoa.

Sunnuntai-iltana ajeltiin kotiin ja mulla oli kyydissä kaksi väsynyttä koiraa ja minä itse ravun väriseksi palaneena. Tyhmä minä kun en älynnyt aurinkovoidetta ja sitä että kauanko oikeastaan olinkaan auringossa. Mulla jäi into päälle ja odotan heinäkuun leiriä kuin kuuta nousevaa! Katsotaan mitä sitten tehdään ja mitä tapahtuu, nyt mulla oli selvästi kypsynyt koira, jonka kanssa ei tarvinnut käydä tahtojen taistelua siitä tehdäänkö vai ei. Vähän meinattiin sunnuntaina että mennäänkö niitä lampaita hakemaan ja miten. Ja saako niitä ajaa mamman päälle. Mutta kun tein selväksi että ne mennään hakemaan ja sinä tiedät miten ja niitä ei ajeta liian nopeasti niin hyvin meni. Se kiire joka ensin tuntui olevan kun lampaat ajoi musta edelle, ratkesi sillä kun teki koiralle selväksi että MINÄ päätän miten nopeasti mennään. Eikä ainakaan vaikeuta asioita että Ransu on niin fiksu ja nopea oppimaan… että sitä odotellessa kun se tosissaan kyseenalaistaa mut ja otetaan sellainen takapakki että ohjaaja ajattelee että never again tätä lajia… Meille askarrellaan nyt kotiin paimennussauva ja katson saanko sillä tolkkua tuohon vahtimiseen. Ransulle se sauvan paine tehoaa tuolla paimentaessa, joten Sinikan mukaan voin kokeilla sitä kotona kertoakseni Ransulle ettei sen tarvi olla täälläkään niissä tilanteissa vastuussa.

Jostain syystä tänään on ollut niin väsyneitä koiria ettei ole tarvinnut kysellä, mitä tehtäis… Huomenna alkaa agilityn alkeiskurssi, jonne myös Liinu on osallistumassa – tosin rajoitetusti mutta kuitenkin. Lähinnä harjoitellaan yhteistyötä häiriössä, esteitä opetellaan vähitellen lisää omissa treeneissä. Jos homma sujuu yli odotusten niin kasvatetaan sitten tavoitteita. Mulla ei ole tuon kanssa kiire, olkoon vapaasti pentu. Keskiviikkona on alo/arkitoko ja sielläkin me jätetään muille kaikki pilkun viilaaminen ja tokoliikkeet, meillä on ihan omat tavoitteet sen kurssin varalle :D Liinu yllätti mut jo paimennusleirillä miten se malttoi totella ja kuunteli vaikka oli toisia koiria, ihmisiä ja hajuja. Mun pikkuvauva täyttää tällä viikolla jo 6kk : ) Pakko vielä kirjoittaa sunnuntai-aamusta kun oltiin pihalla ja sinne tuli kanalauma. Ajattelin kun Liinu oli irti että nyt kohta kanat sinkoilee sinne tänne höyhenet pöllyten, niin vielä mitä! Liinupa alkoikin paimentaa niitä kanoja. Sillä oli häntä ja pää matalalla ja se kulki kanojen takana, ei hätistelymielessä vaan se paimensi varovasti niitä kanoja. Kutsuin sen kyllä sitten pois mutta tulipa vaan mieleen että millainen tapaus mua odottaa heinäkuussa kun Liinukin pääsee lampaille.