Maanantai-aamuna ei ollu krapulaa eikä vapinaa, vaan tuijottelin karvakamujani silmiin... Tehtiin siis pari ratareeniä heti viikon alkuun. Tällä kertaa radat oli kisamittaisia, 20 ja 22 estettä ja oikeita 3lk ratoja yhdisteltynä. Eli ei mitään itse keksittyä vääntämistä. Ja sen kyllä huomasi, koska nuo radat tuntui helpoilta. Todistusaineisto sais kyllä olla parempi laatuista, mutta minkäs teet kun oli kaunis aurinkoinen aamupäivä ja hallin ovesta ja ikkunoista tulvi valoa sisään. Toka radalla nurkassa mulla oli suuria vaikeuksia, kun aurinko paistoi silmiin siitä lähtien kun laittoi koiran kepeille ja leikkasi kepeillä takana, yhtään ei tienny missä koira on, kun se sai pujoteltua, sen lähetti putkeen ja käskytti hypylle. Vasta kun valssasi siinä hypyllä niin hahmottui taas maailma ja näki koiran ja esteet. Että ei paha siihen nähden, vaikka kummallakin venyy kaarrokset siinä hypyllä ja oon ite vähä eksyneen näköinen. Niinpä sit mentiin vaan pari kertaa se nurkkaus ja loput kerrat oikaistiin.
Eka radalla tiesin, että on Ransulla haastava keppikulma, tai lähetys kepeille, ei niinkään tuo umpikulma välttämättä. Ehkä Ransullekin paistoi tuossa aurinko silmiin, ehkä se laiskotteli keppien haussa muuten vaan. Se kun on välillä "vähän" laiska hakemaan terävästi keppien aloitusta. Jos ei ihan heti tunnu hoksaavan mihin väliin menee niin enpä sit mene mihinkään tai meen johonki väliin mikä eteen tulee. Tämähän on nähty, kepeiltä on varmaan eniten virheitä kisoissa, jos yksittäistä estettä katsoo. Uusintakierros ei ole videolla, mutta silloin keppien haku onnistui ihan ok. Pujotteluvauhtiin oon kumminkin ihan tyytyväinen.
Liinun kanssa ois voinu tuon kepeille viennin tehä pikkasen sujuvammin, vaikka toisaalta, olinpahan ainakin huolellinen. Liinu osaa varmaan paremmin kepeille viennit poispäinkääntönä kuin tavallisesti lähetettynä :D Se osaa jotenkin linjata ittensä hyvin kun sen lähettää poispäinkääntönä. Sen kans ei tulis mieleenkään mennä sörkkimään sinne sekaan mitään. Toka hypyn jälkeen vähän kaarrosta, ehkä lähen ite liian myöhään liikkeelle niin typy ei osaa hidastaa vauhtia sille hypylle. Muuten kaarrokset pysyy kyllä kivasti kurissa ja tekee esim. hyvän ja tiukan niiston. Ja jälleen kerran putki-kontaktierottelua. Josko ne kisoissakin toimis, treeneissä ne toimii ainakin hyvin. Mulle jäi Ransun kans joukkue-SM:stä traumat siitä putki-puomi-erottelusta... Niin ehkä pikkasen ollu nyt treeneissä teemana tuo :P
Joskus pitää laittaa näitä häröilyvideoitaki. Hallissa oli viikonloppuna tokokoe ja pentunäyttely, joten nameja tuntui olevan koko saamarin hallinpohja täynnä. Liinu teki monelle muulle palveluksen, ja naposteli kivituhkan seasta vaikka kuinka paljon nameja. Tosi kiva hei näyttelyväki kun karistelette ne namit maahan, koiran suuhun kai ne ois (suoraan) tarkotettu... Liinu vaan meni tuolla kun spanieli nokka maassa ja napsi herkkuja suuhun. Pari kertaa karahdin sille kunnolla että nyt kuule joudut autoon jos et lopeta ja keskity aksaamaan niin ihan kuin se ois ymmärtäny ja alko tekeen tosi hyvin :)
Toka radalla siis jatkui teema putki-puomi-erottelu. Puomin alla meni kaks putkea... Ihan kiva, ei yhtään virhettä niistä!
Joo-o- arvatkaapa näenkö tuolla nurkassa mitään?! No en.
Putkien välissä oleva hyppy ja vika hyppy unohtui laskea rimat medikorkeuteen. Hyvin se Liinu ne selvittää, mitä nyt sitten alastulo karkaa vähän pitkäksi. Kumpikin koira kesti hienosti takanaleikkaukset kepeillä!
Tässä ajan sitte Ransun linjalle ja sitä myöten koiran pois keinulta. Hoksasin että tässähän on hyvää suoraa harjotella eteenmenoa, ja niinhän me sit harjoteltiin. Ransuhan on osannu tän kyllä, en ymmärrä miksen kisoissa vaan käytä sitä... Varsinkin kun kaveriin saa aika huikean vauhdin sillä. Tämä video ei ole edes paras pätkä noista eteenmenoista, ja itse kun siinä vaan käskytin eteen niin ihan huikeita syöksyjä teki pituuden yli, hyppäsi hypyn tosi tiukkaan ja meni puomin sairaan kovaa. Voi kun olis nyt kisoissa tilaisuus käyttää, että tulis itellekin uskallus. En ymmärrä miksi se tuntuu niin pelottavalta, tähän liittyen mulla ei oo ees Ransun kans traumoja ;) Ehkä se joskus muinoin jossain treeneissä on kääntyny katsomaan mua että mihin sä jäit ja menny sit jonku esteen ohi...
Liinun kanssa eteenmenoa harjoteltiin joskus kun se oli noin vuoden ikäinen. Silloin eteen-käsky sai sen ahdistumaan, pysähtymään ja katsomaan mua epätietoisena, että "mamma, mä en ymmärrä, mikä este se eteen-este on?!" Luovutin, ja ajattelin että mennään sitte estekäskyillä tai palataan ehkä joskus asiaan. Estekäskyillä on menty. Kaverihan kyllä irtosi jo silloin, ja irtoaa vieläkin. Se ei ole se ongelma. Vaan nyt kun otettiin uudestaan, ensin pari kertaa kolmen esteen takaa apupalkkaajan kera, niin hommassa ei ollu mitään ongelmaa, vaikka mä seisoin lähes paikallani lähtöpaikassa. Liinu syöksyi kun raketti palkalle. Tai siis apupalkkaajan luo, minähän en käytä namialustaa! Päätin kokeilla radalla, ja sehän meni, vaikka esteinä oli putki, hyppyjä, pituus ja puomikin. Eli toimi myös muilla esteillä kuin hypyillä. Pohdin syytä tähän kehitykseen, joka on opettamatta parissa vuodessa tapahtunu. Silloin alussa käytin enempi estekäskyjä, ja niillä oli varmaan myös Liinulle suurempi merkitys. Nykyäänhän en käskytä esim. hyppyesteitä läheskään aina/juuri koskaan, vaan lähinnä putket, kontaktit ja kepit. Niinpä kun se on oppinu muutenki lukemaan ohjausta paremmin ja tullut itsevarmuutta, niin niillä estekäskyillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Joten nyt se eteen-käsky toimii siinä "lupa edetä seuraavalle edessä olevalle esteelle" -merkityksessä. Näin mä tämän ainaki itelleni perustelin.
Mä oon muutenki pohtinu tuota estekäskyjen käyttöä, että joo, käytän niitä kyllä itekin, mutta enimmäkseen tietyillä esteillä. Oonhan mä Ransua ohjannu täysin äänettömästikin, ihan kisoissakin siis, ja ihan hyvällä menestyksellä. Aika usein vaan varsinkin ykkösluokassa joku kokematon ohjaaja ja kokematon koira kun menee radalla, niin joka este käskytetään, joka välissä on täällä-täällä-tänne-tänne, ohjaukset on tuhannen myöhässä ja muutenkin kökköjä. Kun se aivokapasiteetti on käytettynä siihen suun aukomiseen, eikä sitten riitä keskittyminen enää siihen, mitä se kroppa tekee, vaikka sillä on paljon suurempi merkitys. Mä tunnistan tuon kökköilyn itestänikin, kun oon Ransun kanssa aloitellu kisaamista. Ohjaukset aivan järkyttävän näkösiä ja aivan myöhässä, ääni on kireä kun viulun kieli ja ne täällä-täällä-TÄÄLLÄ tulee sellasena paniikinsekaisena rääkymisenä. Välillä pitää katella noita vanhoja kisavideoita ja todeta, että onneks sitä on jotain oppinu 4,5 vuodessa. Enkä mä noita alottelevia koirakoita mollaa, en oo ite ollu sen parempi, mutta siinä vaan huomaa sen kehityksen mikä useimmille tapahtuu kun kokemusta tulee lisää ja kun niihin asioihin alkaa kiinnittää huomiota. Huutaminen ja huitominen radalla vähenee, ohjauksesta tulee rauhallisen ja eleettömän näköistä. Koira lukee loppupeleissä aika pieniä juttuja, ei sille tarvi eleillään ns. huutaa, ja vielä kun muistaa että ohjaa koiraa eikä agilitykamelia. (Nämä on vähän sellasia note to self, katsoppa miten ne huippuohjaajat niitä koiriaan ohjaa...)
Katsoin jotain mun ja Ransun koulutusvideota jostain 3½ vuoden takaa, niin olihan se aivan kamalan näköstä. Mä oon ihan myöhässä koko ajan, en liiku, en kannusta koiraa, en keskity, ohjaan aivan typerästi ja epätarkasti, palkkaan väärissä kohdissa ja korjaan koiran tekemään sellasiakin asioita uudestaan jotka jo onnistui, enkä vaan sitä epäonnistunutta kohtaa. En oikein tiä mitä niillä käsillä tekisin, joten ne ei oikein tee mitään selkeetä. En oikein tiä mihin päin liikkusin, joten liikun sitten vähän töksähtelevästi eteen ja sivulle. Koirasta näkee, että joo, kyllä se yrittää, mutta ei nyt oikein ole motivoitunu. Pikkasen eri meiningillä se mun kans nykyään lähtee treeneissä tekemään :) Enkä yhtään ihmettele, kun katsoo millaisen tolvanan kans se on joutunu koittaan tuleen toimeen. Vaikka voikin kuulostaa itsensä kehumiselta, niin kyllä Ransulla on nyt paljon helpompaa kuin 3-4 vuotta sitten, vaikka tehäänki PALJON vaikeampia treenejä, mutta kun ohjaaja on niiiin paljon selkeämpi ja motivoivampi. Että onhan meidän yhteistyö nyt ihan eri tasolla kuin silloin ja kummankin taidot karttuneet. Liinu ei ole mun pölkkyilystä joutunu ees yhtä paljon kärsimään kuin Ransu, joten ihmeissään saa olla että me on niistä lähtökohdista päästy ees tällasiin suorituksiin :) Onneks viel on parantamisen varaa, niin ei tarvi lopettaa harrastamista tähän! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti