10. joulukuuta 2015

Seinäjoen kisat 5.12.

Aloitin tätä postausta kirjoittamaan jo tiistaina...

Viime viikonloppuna kisattiin Seinäjoella, Ransun kanssa yksi startti ja Liinun kans kaikki 3. Olin suunnitellut kisata ens viikonloppuna Liedossa, mutta myöhästyin ilmottautumisesta, eikä sit enää ollut fiilistä alkaa kysellä mitään jälki-ilmon mahdollisuutta. Eiköhän siinä ole Liinulle ihan tarpeeksi Elinan yksärissäkin.

Ransun rata oli ensin, Petteri Kerminen tuomarina. En meinannut saada Ransuun mitään kontaktia ennen rataa, ainahan se on sellainen ollut että ryömii ja kierii kumirouheessa. Nyt tuntui ettei sitä kiinnosta mun kans tehdä yhtään mitään, se vaan katseli missä Antti. Nostin sitten Ransun takajaloilleen ja sanoin sille että tämä taitaa olla meidän viimeinen yhteinen startti, vai mitä? Olin päättänyt lopettaa Ransun kanssa kisaamisen näihin kisoihin, Antti saisi jatkaa kisaamista ja treenaamista jos siltä tuntuu. Lähtöpaikallakin oli sellainen tunne, että hitsi vieköön, jääkö se edes tuohon lähtöpaikalle, kun niin katseli muualle. Noh, lähti se kuitenkin radalle ihan mukavasti. Neljäntenä esteenä oli puomi. Kyllä oli varmaan ihan siinä ja siinä, että ottiko kontaktia, mutta eipä saatu siitä virhettä! Hurraa!!! Jos jostain jää hyvä mieli niin siitä, että koko kesän ja syksyn puomin kontaktivirheiden jälkeen meidän viimeiseltä agiradalta ei tule puomilta virhettä :) Hyllyksihän se sitten meni, itse ohjasin liikaa pussiin. Ransun vauhti ei ollut mitään parasta mahdollista, onhan sille tuota turkkiakin saanut kasvaa.

Koko rataan valmistautumisen ajan oli sellainen olo, että tästä puuttuu nyt se "me-tunne" ja kontakti koiraan. Meidän lähtörutiinit ei olleet samanlaiset. Eli ei tunnu enää samalta, eihän me olla Ransun kanssa treenattukaan enää kuukausiin. Anttihan sitä on treenannut. Sanoin jo aiemmin, että Ransun kans mulla on viimeiset kisat tammmikuussa Kokkolassa kotikisoissa, mutta sitten ajattelin että saapahan Antti siellä sit startata jos haluaa. Antin ja Ransun agility näytti hyvältä, niitä oli mukava koutsata, ja ajatus oli että ne jatkaa treenausta ja kisaamista, koska selvästi Ransusta on tullut niin Antin koira ja se on fyysisesti hyvässä kunnossa ja tykkää agilitysta.


Liinun kanssa meillä oli sama rata, ja tehtiin siltä 10. Tulos sentään! Vähän kieltoja, kepeille lähetyksessä meillä jotenkin klikkasi, Liinu juoksi liian pitkälle. Sitten jäin tuonne nurkkaan ihan liian kauaksi aika oottelemaan, joten olin liikaa jäljessä enkä varmaan muistanut edes yrittää suullista käskytystä, siis keinulta toinen kielto. Muuten kai se oli ihan ok, ei nyt erityisen sujuvaa, mutta ei ihan karmean näköistäkään.


B-rata oli myös Kermisen käsialaa, ja aika haastava sellainen. Liinun kanssa siltä radalta HYL, en tiedä mitä tuosta nyt ajattelis. Siitä ei ole videota, koska puhelin oli soinut kesken kuvauksen ja rata oli tullut vain alusta videolle.

C-rata oli hypäri ja tuomariksi vaihtui Sari Mikkilä. Vauhdikas ja ihan kiva rata, jossa päätin koittaa treenata kepeillä takanaleikkausta, koska hypärinollista ei niin väliksi ja kun ne leikkaukset kepeillä ei ole tähän mennessä kisoissa oikein toimineet. Eikä toiminut nytkään, Liinu ei taipunut kakkosväliin, mä lähdin liian aikaisin leikkaamaan niin lopputulos oli sitten ulostulo kepeiltä. HYL tuli sitten siitä, kun pituuden jälkeen ois pitänyt mennä putkeen ja Liinu kävi omatoimisesti suorittamassa pari estettä. Ennen pituutta olis jo varmaan voinut jotenkin tehdä rytminmuutosta, mutta enpä sitten jostain syystä tehny... Noooh Liinu esitteli radanlukutaitojaan :D


Ne oli sitten sellaiset kisat, vuoden viimeiset kisat Liinulle ja Ransun viimeiset kisat - silloin luulin että mun kanssa, mutta ne jäikin kokonaan viimeisiksi. Ei huono fiilis kisoista, mutta ei nyt mitään mieletöntä tulosjuhlaa ollut meillä(kään).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti