Pikkulikka ja Pipana vauhdissa

Käytiin lauantaina omatoimitreenaamassa, just kun valittelin ettei ole juurikaan tullut treenattua. Riku ja Antti oli myös mukana. On ne nuo sisarukset kyllä monessa asiassa kuin yö ja päivä, ei voi muuta sanoa :D Tai no, intoa ja iloa on molempien tekemisessä, mutta siinäpä ne taitaa olla yhtäläisyydet.

Liinu alias Pikkulikka teki Suomalaisen Jarin hieman muutettua rataa. Ei mikään erityisen vaikea rata, mutta silti siitä löytyi kohta, joka sai meidän yhteistyön yskähtelemään. Nimittäin kepeille vienti. Turkanen sentään, miten ne voi nyt ollakin niin vaikeita! Tai no eihän ne olis, jos ohjaaja vois olla huolellisempi. Olen saanut Liinulle opetettua paljon paremmat ja nopeammat kepit kuin Ransulla oli, mutta kyllä niistäkin on parantamisen varaa. Se on ehkä este, jonka suorituksessa - ja oikeastaan esteelle hakeutumisessa - Liinu on kaikista vähiten estehakuinen. Kyllähän se pääsääntöisesti sitten pujottelee loppuun asti, siinäkin vaan se malttamattomuus joskus tulee esille ja kepit jää kesken. Kepeillä se ei siedä mun mielestä riittävästi häiriötä ohjaajan töppäilyn muodossa. Kaikkea ei kai voi saada? Vaikka en mä asian suhteen luovuttanut ole, kyllä me treenataan keppejä joka treeneissä (silloin kun treenataan...) useammankin kerran, ja treeneissä kepeillä voi tehdä vaikka mitä temppuja. Yksittäisenä esteenä. Yksittäin treenattuna sen voi lähettää vaikka miten kepeille, ja lähes aina onnistuu, mutta radan osana suoritus jostain syystä kärsii. Voi kyllä olla, että Liinu on sen verran putkiaivo, että kun se on oppinut sen että mä ohjaan/autan sitä kepeille juuri niin tarkasti kuin teen, niin se vaatii sen radalla, treenaisimpa mä niitä kuinka paljon tahansa.

Tehtiin siis rata pari kertaa, sitten harjoiteltiin keppejä muutama kerta ja tietysti ne silloin onnistui hyvin. Sitten tehtiin vähän etenemistreeniä ja rallateltiin esteitä niin että saatiin vauhtia ja palkkailin kontakteista. Pennut teki aina välillä omia treenejään. Oon Liinun treeneihin muuten tyytyväinen, ihan hyvin se menee ja tasan sinne minne ohjaan. Etenemistreeni oli jopa kokeneelle 3lk koiralle haastavaa, laitoin hyppy-keinu-5 hyppyä peräkkäin-putki. Kuten arvelinkin ennakkoon, niin 4. ja 5. hypyn välissä Liinu kääntyy mua kohti vaikka käskytän etenemään putkeen. Vaati muutaman toiston (ilman targetia, sitä käyttämällä olis varmaan irronnut kuin ohjus) saada etenemään se suora kyselemättä. Vaikka näitä vois joku pitää helppona, niin eipä ne ole jos niitä ei säännöllisesti treenaa. Ne ei ole helppoja 3lk pyöritykseen tottuneelle koiralle, jolle lähes satavarmasti tulee jossain vaiheessa 50m suoraa mieleen, että ei tämä voi olla totta että mennään vaan tätä suoraa.

Liinun eka rataveto + keppien korjaus:

Entäs ne Prikka Pipanan treenit? Nehän oli todella, todella onnistuneet! Tehtiin ekaksi kontakteja, ensin keinua ja sitten puomia. Namialusta käytössä. Ihan yksittäisinä esteinä, vaikka oon mä tehnyt keinua osana muutaman esteen pätkääkin. Sitten tehtiin muutama kerta A-estettä, nyt ei ollut samaa ongelmaa kuin edellisellä kerralla, että alasmenoluiska tultiin tassuilla jarruttaen alas. Nyt Prikka tuli ihan reippaasti, toki jarrutellen kun tietäähän se jo että pysähtyä pitää, mutta se jarruttelu ei alkanut heti harjalla niin että alasmenon suorittaminen olis kestänyt sekuntikaupalla. Tehtiin parit toistot molemmin puolin ja se siitä.

Toisella treeniosuudella harjoiteltiin sitä viiden hypyn ja putken etenemistä. Ketjutettiin sitä targetin avulla taaksepäin, eli ensin parin hypyn takaa, sitten hyppy kerrallaan lisää esteitä. Lopuksi laitettiin palkka putken jälkeen, ja koska putki oli mutkaputki ja palkkakippo näkyi hyppysuoralta, Prikka oikaisi hyppyjen jälkeen palkalle. Kerran se pääsi siitä itsensä palkkaamaan, ja tuon koiran kanssa sellaista ei saisi päästä tapahtumaan. Prikka oppii nimittäin asiat melkein ajatustakin nopeammin, joten yksikin palkka jostain väärästä suorituksesta johtaa siihen, että se tekee sen innolla uudelleen. Niinpä palkkakipolle apupalkkaaja, ja uusi yritys. Ne 5 hyppyä se eteni hienosti, ja oikaisi taas kipolle. Ei palkkaa. Kahden hypyn takaa putkeen ja palkka. Uudelleen 5 hyppyä, putki ja huippupalkkaus. Lopetus siihen.

Prikka kilmuili taas omiaan, se mm. juoksi putken päällä, hyppäsi alas ja juoksi toisen putken päälle (joka meni puomin alta), hyppäsi putkelta puomin alasmenolle ja laukkasi iloisesti pysähtymättä puomilta alas. Se on vaan niin pehmo, ettei sitä voi noista kovin torua, koska se alkaa näyttää heti rauhoittelevat eleet ja on vähän sillain että "en kyllä arvaa tehdä sit mitään". Eihän se silti luvallista eikä turvallistakaan ole, joten jotenkin pitää siihen silti puuttua. Ai niin, pituuseste oli radalla ja senkin palikat se kävi taas kävelemässä yli kun en ehtinyt väliin. *huokaus*

Liinun keppitreeneistä (lopulta onnistuneista sellaisista) innostuneena päätin, että nyt alkaa Prikan keppiharjoittelu. Mua on jo jonkin aikaa poltellut aloittaa keppitreeni, mutta periaatteesta oon siirtänyt sitä 1v synttärien ylitse. Oon miettinyt, opetanko sen verkoilla vai ohjureilla. Liinullahan oli ensin verkot ja sitten ohjurit, ja verkoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Meillä kun ei mitään vinokeppejä tai vastaavia ole (eipä sillä, että niillä opettaisin vaikka olisikin) niin nämä on ne mun mielestä järkevät vaihtoehdot. Niinpä laitoin 6 keppiä ja kahdet ohjurit, Prikka hihnaan, pari kertaa namikippo tokan kepin taakse eli aloitukseen ja lähetys sinne molemmilta puolilta. Hyvin tuntui hiffaavan. Toisella kerralla katseli jo vähän keppikujaa, että tuonne kai tästä jatketaan. Niinpä vein palkan loppuun ja paikallaan seisten annoin keppi-käskyn. Ihan pienillä hihna-avuilla Prikka hoksasi kujan jota pitkin pujotella. Oikeastaan mun ollessa avo-aloituksen puolella, se ei tarvinnut kuin ekassa aloituksessa avun aloittaa oikein, kerran se yritti oikaista vika ohjurin yli palkalle. Taidettiin mennä 2 tai 3 kertaa molemmin puolin, ja pari viimeistä toistoa oli jo sellaiset, että hihna meinasi sotkeutua keppeihin, kun Prikalla oli jo hieman vauhtiakin hommassa. On se kyllä uskomaton! Halusin lopettaa siihen, oli niin hyvät suoritukset!

En olis ikinä uskonut, että se hoksaa tuon pujottelun noin helposti. Ajattelin että sillä on vaan kiire palkalle ja joudun auttamaan hihnalla, joten otin sellaisen lyhyen pentuhihnan avuksi. Turha luulo. Se selvästi ajatteli pari ensimmäistä kertaa, eikä tehnyt kertaakaan edes sellaisia tyypillisiä poukkoiluja niiden ohjureiden yli ja keppien ympäri, vaan meni aivot raksuttaen ja kun pieni hihna-apu esti tekemästä väärin, se sai itse hoksata oikean tavan. Tässä tietysti auttaa ohjaajan kokemus ja se, että on fiksu koira, joka ajattelee ja reagoi herkästi. Tuosta on hirmuisen hyvä mieli jatkaa!

Joko mä sanoin, että olin ihan supertyytyväinen Prikan treeneihin? Se on kyllä niin mainio, sillä sitä iloa ja intoa on, ja pikkuhiljaa huomaa että se jaksaa hieman enemmän toistoja. Toistoja se ei tosin kovin paljoa tarvitse, koska se oppii ja hoksaa niin nopeasti. Tässä mun mielestä piilee edelleen se vaara siitä, että luulen sen osaavan jotain vaikka olis paikallaan tehdä niitä toistoja vielä. Oon ottanut sen asenteen, että muutama toisto joka treeneissä, jos tuntuu osaavan, niin ei tarvi samalla treenikerralla kyllästyttää koiraa toistoihin. Seuraavalla kerralla se on sitten taas uusi kerta vaikka tehtäisiinkin tismalleen samaa uudelleen. Toisaalta asioita pitää myös vaikeuttaa ja vaatimuksia lisätä tarpeeksi nopeasti. Siinäpä sitä tasapainoilemista, koska näen jo silmissäni senkin kauhukuvan, että luulen Prikan olevan jo sitä ja tätä ja sitten paljastuu että ne pohjat pettää kuitenkin...

Taisin alussa mainita jotain siitä, että Prikka ja Riku on agilityssa kuin yö ja päivä... Siinäpä sitä on mielenkiintoista haastetta aina sitten kun Riku ja Antti alkaa vuorollaan tekemään. Siinä missä Prikalla riittää maltti vaikka mihin, niin Rikulle sitä malttia edelleen odotellaan... On se parantunut, mutta keskittyminen vain omaan tekemiseen puuttuu vielä lähes täysin. Siinä missä Prikka oppii asiat nopeasti ja vähillä toistoilla, Riku on varsinainen putkiaivo. Jos Liinu on vaatinut onnistuneita toistoja oppiakseen (eikä niitä sillekään aina ollut niin helppo saada aikaan), niin Riku vaatii paljon enemmän toistoja ja siltikään se ei malta keskittyä asiaan niin paljon, että sais edes muutaman onnistuneen suorituksen peräkkäin. Jonain päivänä se tekee asian X, ja toisena päivänä samaa harjoitusta pitää helpottaa monen monta kertaa, että sen pääsee palkkaamaan onnistumisesta. Siihen päälle kokematon ohjaaja, joka selvästi välillä meinaa turhautua Rikun vallattomuuteen. Vauhtia ja tekemisen meininkiähän Rikulta ei puutu, se vaan pitäis saada keskittymään ja käyttämään se energia oikeaan asiaan niin se ois todella nopea ja menevä koira. Sitten toisaalta, putken se on oppinut niin hyvin ja mieleiseksi, että sen suorittaminen toimii sille lähestulkoon palkkana sinänsä. Ilmaisena vinkkinä Rikun ohjaajalle, että Rikun treenit pitää suunnitella todella huolellisesti ja riittävän helposta, että se saa helpommin onnistumisia. Silloin ei tarvi palkata korjauksen jälkeen ja poukkoilla koko ajan vaikeammasta takaisin helpompaan - > oppii nopeammin mitä halutaan.

Parin viikon päästä alkaa Prikan agin alkeiskurssi. Mennään kurssille oikeastaan siksi, että saadaan treenata vieraiden koirien häiriössä, joka on mun mielestä arvokasta treeniä kisaurasta haaveilevalle.