Jaakolla oli asiaa!

Viime viikonloppuna 15.-16.12. schapeporukkaa oli kouluttamassa Jaakko Suoknuuti. Mä en ole Jaakkoa nähnyt aiemmin kuin dvd:ltä mutta arvelin että varmaan aika samanlainen kouluttaja kuin Janita Leinonen, Elina Jänesniemi tai Jenni Leino jne. Lauantain jälkeen kylläkin tuntui että Jaakko on simputtaja pahimmasta päästä ja mä en osaa mitään enkä ole ikinä saanu niin paljon huomauttamista. Noh illan siinä sulattelin asioita ja tulin siihen tulokseen että koulutustyyliin pitää hieman tottua, en ole aikoihin ollut koutsilla joka oikeasti sanoo joka asiasta joka ei mene nappiin. Loppujen lopuksi olin tyytyväinen Jaakkoon ja saamaani palautteeseen vaikka se sillä hetkellä tuntui musertavaltakin kun sen sai. Minähän tykkään kun annetaan palautetta ja kun se sanotaan suoraan eikä silitellä päätä "ihan hyvin se meni". Varsinkin, kun Jaakko kyseenalaisti ja esitti tiukkoja kysymyksiä ohjaajalle eikä vain antanut valmiita sanoja pureskeltavaksi. Kun sen kanssa pääsi sinuiksi sunnuntaita varten, odotin innolla uutta koulutuspäivää! Lisäksi, kun videolta sitten katsoin ja kuuntelin meidän menoa niin tulihan niitä kehujakin ja Antti sanoi että kyllä se Jaakko kehuikin. Mä vain jotenkin niin takerruin siihen rakentavaan kritiikkiin etten huomannut ollenkaan sitä mikä oli hyvin. Noh, onneksi viikonlopulta oli yhteensä 48 videonpätkää, joten niitä "hyvä-hyvä, nyt menee hyvin, vau miten hyvä!" sai sitten kuulla ihan kivasti kuitenkin.

Itse koulutusrata oli osin aika haastavakin, mutta kummankin koiran kanssa siitä suoriuduin silti aika tasavahvasti. Ei huomannut ollenkaan, että Liinu on kisakokematon möllikoira ja Ransu 2½ vuotta kisannut kolmosluokkalainen. Nimittäin kun koulutuksessa koulutettiin ennen kaikkea ohjaajaa, ei niinkään koiraa. Ja mun koirat kyllä osasi, kivointa oli huomata että kun vaan aktiivisesti tekee ajatustyötä oman suorituksensa eteen, niin sanat voi jättää vähemmälle ja keskittyä ohjaamiseen. Silloin koiratkin menee niinkuin ne ajatukset - siis justiinsa niinku pitää ja vieläpä hyvällä vauhdilla ja innolla.

Koiralle on helpompaa seurata selkeää ohjausta, johon ohjaaja keskittyy ja jonka eteen ohjaaja tekee aktiivista aivotyöskentelyä. Koira on sitä nopeampi, mitä varmempi se on etenemään radalla ja tähän ei näköjään tarvitse muuta kuin ohjaajalta ymmärrystä siitä miten koiralle on loogisinta toimia. Ransullakin säilyi ihan oikeasti ennennäkemätön into ja vauhti treenien loppuun asti, Jaakko jopa sanoi että koirasta löytyy uusi ja parempi vaihde sitä mukaa kun mä petraan, vaikka oli tehty jo muutama toistokin ja pitkiäkin pätkiä. Mä olin aidosti iloinen kun Jaakko sanoi että sun koira näyttää siltä, että "näin mä olen aina sun halunnut tekevän!" ja vitsit kun Ransu oli hieno. Se oli kerta kaikkiaan hieno poika. Mulle tuli melkein huono omatunto kaikista niistä ajatuksista ja sanoista, joissa oon pohtinut ettei Ransu sitä tai tätä. Nimittäin mä en osaa sanoa, kumpi mun koirista oli parempi sunnuntaina, vaikka olin etukäteen valmis sanomaan että Liinu veti nopeammin ja innokkaammin. Eihän niistä kummankaan tarvitsekaan olla parempi, eikä ne koskaan tule kisaamaankaan toisiaan vastaan eli se asia jää (onneksi) ratkaisematta.

Koko viikonloppu oli ihan erilainen agikoulutus mitä mä olen koskaan aiemmin ollut. Hyvällä tavalla siis. Kirjoitin kotimatkalla puhelimeen tärkeimmät opit mitä Jaakolta sain, ja nyt vaan toivon että ne pysyy muistissa ja kun tästä lähtien teen treeniratoja tai olen kisoissa rataantutustumassa ja sitten radalla, muistan keskittyä jokaiseen tekemiseeni ja ajatella asioita oikealla tavalla. Niille muille, jotka tätä mahdollisesti lukee, voin kertoa etten tule kirjoittamaan tänne niitä arvokkaita ohjeita ja ajatuksia joita sain viikonloppuna.

Jaakko tosiaan koulutti ohjaajaa, eikä koiraa. Ohjaajan pitää tietää, että koira on aina oikeassa. Mitä tahansa se tekeekin, se on aina oikeassa, ohjaajan pitää vaan keksiä miksi. Mä olen sitä paitsi ollut ihan liian estekeskeinen, ja omasta mielestäni pääsemässä siitä vähän eroon koska ajattelen koko ajan rataa useamman esteen pätkissä ohjauksina enkä vain niin, että miten pääsen esteeltä seuraavalle esteelle. On pakkokin tässä vaiheessa jo osata vähän miettiä sijoittumistaan ja rataa pidemmälle, mutta nyt viikonloppuna otin tässä kehityksessä seuraavaa askelta. Sain uutta opeteltavaa ja ennen kaikkea uutta ajateltavaa. Kaikki toiminta pitää olla tietoista ja harkittua ja sille on oltava joku perustelu. Täytyy keskittyä oikeisiin asioihin. Koiraa pitää auttaa radalla eikä vain miettiä sitä, miten itse selviää radan läpi ja kuinka saa koiran tekemään sen siinä sivussa (tai edellä tai perässä) puhtaan suorituksen.

Vaikka viikonlopun koulutusrata (jonka aloitin lauantaina ja jatkoin loppuosan sunnuntaina, koska aikaa tosiaan käytettiin aika paljon ohjaajan kouluttamiseen) keskittyikin ohjaajan tekemisiin enemmän, niin videoilta kyllä katsoin koirienkin suoriutumista. Varsinkin Ransu tekee aivan upeita käännöksiä. Se yksikin hyppy ennen pussia, siis vautsi mikä käännös! Meinasin jäädä välillä radallakin ihailemaan kummankin koiran upeita suorituksia, mutta eihän sellaiseen ole aikaa! Sitä sitten videolta saa ihailla vaikka moneenkin kertaan niitä suorituksia jos silloin in-action tekee parhaansa. Ransu teki hienoja käännöksiä, sillä on kyllä ne parantuneet huomattavasti. Liinulla ne on aina olleet tosi hyviä kunhan vaan itse olen kertomassa sille ajoissa käännöksistä.

Kummankin koiran kanssa mulla on samanlainen ongelma mutta eri tilanteissa. Nimittäin se, millä vapautan ne lähdöstä tai kontaktilta. Ransu on ottanut vapautukseksi mun käden ojennuksen, ja se kyttää lähdössä pienintäkin elettä saadakseen lähtöluvan. Sama juttu on Liinulla kontaktien alasmenoilla. Olen lahjakkaasti onnistunut yhdistämään "tule"-sanaan oman liikkeeni, joten Liinu lähtee kontaktilta mun liikkeen mukana. Tämä varsinkin täytyy sen kanssa ottaa treenin alle, että vapautus on tule-käskyllä ja se voi tulla liikkeessä tai paikallaan ollessani. Aluksi mun pitää olla ihan eleetön mutta vähitellen tietysti häiriötä on pakko lisätä mukaan. Enhän mä voi aina kisoissa kävellä muutaman metrin päähän esteestä ja suolapatsaana sanoa "tule". Tätä treenattiin Liinun kanssa sunnuntaina, ja oli ihan hyvä että mulle sanoi joku muukin että ootko muuten huomannut... Antti sanoi ettei hän ole huomannut Liinun väärää vapautusta, mutta mä olen kyllä, en vain ole vielä jostain syystä saanut tehtyä asialle mitään. Ransulla sama on siis lähdössä, ja siihen sain vielä lisänootin, etten saa olla vihaisen kuuloinen sille. Saan olla määrätietoinen ja topakka (jollainen kuulemma olen, ja tottahan se on...) mutta en kuulostaa vihaiselta, koska teen sillä lähtötilanteesta ikävän ja Ransu haluaa siitä siksikin pois. Eli näihin vois nyt tulevissa treeneissä ja kisatilanteissa kiinnittää huomiota.

Videoilta saa sitten katsella millainen treenirata oli, kirjoitin ensin tekstin ja tiputtelin sitten videot tuonne väleihin ihan sikin sokin. En jaksa tänne alkaa kirjoittaa erityisemmin videoista, koska ne pätkät käytiin kyllä Jaakon kanssa läpi. Ja jokainen lajia harrastava kyllä näkee missä mokailen ja milloin menee hyvin. Olen tyytyväinen koulutukseen ja sen antiin. On mahtava tunne, kun pitkästä aikaa saa jotain oikeasti ihan uusia näkökulmia ja ajateltavaa. Nimenomaan ajateltavaa, koska kuulemma mä osaan ja koiratkin osaa, mutta silti on yhtä ja toista mitä en ole aiemmin osannut ajatellakaan.

Kiitos Jaakko! Ja kiitos Kati R., joka taas jaksoi koulutusta järkätä! Oon tän vuoden aikanakin käynyt monella eri kouluttajalla ja joihinkin oon ollut tyytyväisempi kuin toisiin. Nyt kyllä tiesi oikeasti olevansa Suomen ja maailman huipun opissa. Samalla kasvaa tietysti omat vaatimukset kouluttajasta, vaikka kaikilta voi tietysti jotain oppia ottaa, mutta kyllä silloin on hyvä fiilis kun on oikeasti saanut uuta ajattelemisen aihetta.

Kisoja, koulutuksia, treenejä

Kun ei saa pitkään aikaan päivitettyä blogia heti tuoreeltaan, niin jää itseltäkin aiheelliset analysoinnit ja asioiden pohtimiset välistä. Ja sitten saa kerralla kirjoittaa niin että sormet savuaa. Mutta koitetaan nyt jotain muistella.

Ransun agikisat Oulussa 24.11.

Suunnattiin Ouluun ottamaan 3 starttia kisoissa ja mulla oli uusi kepo mukana ;) Kari Jalonen taisi muistaakseni olla tuomarina, hyvänen aika kun tuntuu etten muista oliko se edes mies- vai naistuomari ja kuka kumma se oli mutta taisi kilpailukirjassa olla Jalosen leima :)

Eka radalla mulla ei silminnäkijöiden mukaan ollut edes yritystä ohjata, omasta mielestä yritin edes mutta jo kepeille vienti oli sellainen etten ajatellut ihan loppuun asti. Niiltä virhe ja sitten olin kyllä aidosti tosi hämmästynyt kun Ransu hyllytti vikalla putkella. Oikea putkenpää oli suoraan tarjolla ainakin mun mielestä, mutta Ransu ei katsokaan minuun ja sukeltaa väärään päähän. Ehkä mun käsikin oli liian kauan auki, ehkä ei. No joka tapauksessa ei Ransun kanssa yhteys pelannut.

Toka rata oli jotain ihan käsittämätöntä säätämistä ja se ei onneksi edes ole videolla. Harmittais varmaan vaan katsoa, vaikka ehkä siitä vois oppiakin jotain?? Lähdettiin joka tapauksessa pois kesken radan, kun musta tuntui että Ransu ei kuuntele enkä itse saa pakkaa kasaan enää uudelleen.

Viimeiselle radalle olin jo ihan maani myynyt ja rahani juonut, mutta onneksi oli kavereita jotka tsemppasi ja suorastaan uhkaili muistaakseni selkäsaunalla tai vastaavalla ;) ennen radalle menoa joten pakkohan se oli nahkansa pelastaa ja tulos tehdä. Rata on kai ihan ok, ainakin jäi ihan hyvät fiilikset sitten vuoden viimeisistä kisoista kun sai tehtyä nollan ja sijoitus taisi olla 5. On se Ransu huonommillakin etenemillä mennyt, nyt oli vauhtia 3,76m/s mutta olihan tuo ratakin minusta aika suoraviivainen. Etenkin tokavikan hypyn käännöksestä oon ylpeä, Ransu oli aika hieno.

Videot varmaan kertoo enempi kun tuhat sanaa, mutta olihan peet fiilikset kahen eka radan jälkeen. Tuntu että mä lähen kotia ja Ransu saa sinne jäädäkin ja alan kisata Liinun kans... Noh ehken sentään toteuta vielä sitä uhkausta, vaikka treeneissäkin Ransu on kyllä ollut vähän pellehermanni-vaihteella. Eikä ihan vähänkään.

Liinun aluevalmennus 25.11.

Liinun kanssa tuurattiin kaimaa aluevalmennuksessa heti seuraavana päivänä. Mutta sehän on aina sellaista kevyttä sunnuntaihölköttelyä kun Liinun kans treenaamaan alkaa... NOT! Typykällä oli taas vauhtia ja intoa kuin pienessä kylässä ja taas mulle tultiin kehumaan Liinun motivaatiota ja innostusta. Meidän valmentaja (anteeksi vain mutta nyt en oikeasti muista nimeä enkä jaksa sitä alkaa kaivaa kun se on niin valtavan työlästä mennä faceen...) kehui Liinua taitavaksi ja että oltiin tosi hyviä tuuraajia. Lopussa se vaan totes että "toiset ne vaan juoksee radat niin helpon näköisesti läpi..." Mitä tuossakin radalla nyt oli, ööh, 34 estettä? Ei me sitä loppujen lopuksi ihan yhtenä pätkänä tehty kertaakaan eikä tarvikaan, tehtiin kuitenkin aika pitkiäkin pätkiä.

Alkupätkää siinä. Ihan ei tullut ohjattua niinkuin olin ajatellut tuossa ennen ja jälkeen A:ta mutta hyvinhän tuo meni. Tästäkin on jo niin paljon aikaa etten enää muista mitä palautetta saatiin tai mitä ajatuksia itsellä pyöri päässä. Muuta kuin että Liinu on tosi kiva ohjattava ja meillä alkaa yhteistyö sujua. Valmentaja sanoi myös että meillä on hyvä yhteistyö ja Liinu on hyvin ja herkästi ohjautuva. Sellainen koiran pitää ollakin, reagoi siihen mitä käsketään tekemään eikä sooloile omiaan! Liinu on kyllä just sitä, mutta siinä on vielä sekin hieno puoli että se irtoaa silti aika hyvin ja on kuitenkin riittävän itsevarma. Ransukin on herkkä ohjautumaan, mutta se keksii omiaan välillä eikä irtoa niin hyvin. Ransun kanssa ei aina tiedä millä päällä se milloinkin on ja mitä se keksii, Liinun kanssa taas on sellainen tunne radalle mennessä, että kunhan vaan itse ei mokaile niin koira tekee aina innolla ja yrittää parhaansa tehdä kuten ohjaaja sössii ;)

Nyt menee tuossa ^ tuo A:n jälkeinen ohjaus kuten ajattelin ja näkee paremmin mitä siellä piti tehdä. Keppejä ei malta hakea kun seuraa minua, mutta uusinnassa pujottelee kyllä ihan pätevästi :)

Tosi kivasti käy ton rengasta edeltävän hypyn tekemässä ja vaikka ohjaaja saa siinä hyvän etumatkan niin kiire se vaan tulee ja valssi on myöhässä... sitten ohjaaja ei muista enää rataakaan joten johonkin suuntaan vaan :D

Sitten harjoiteltiin tuollaista putkeen vientiä. Tässä on viimeisin ja onnistunein suoritus, muutama kerta piti harjoitella ennen kuin luotti koiraan. En kylläkään kokenut tätä ohjausta omakseni enkä käyttäisi sitä kisoissa. Jotenkin vaatii niin paljon oikeaa ajoitusta ja asioita joita muistaa yhtä estettä varten, ettei kesken isomman kokonaisuuden kyllä pää ja muu kroppa kyllä toimi taatusti yhtä sujuvasti. Mutta tulipahan harjoiteltua.

Voisko sitä koiraa kummiski auttaa vaikka se osaa kepit kohtuullisesti hakeakin?! Liinusta huomaa jo varsinki toisella yrityksellä että siis mitä mun pitää tehä ku sä jäät sinne seisomaan. Tyhmä ohjaaja! Koiralla on sitä enempi itsevarmuutta ja vauhtia mitä vähemmän sen tarvii radalla miettiä. Ja tämä tietysti saavutetaan sillä että ohjaaja näyttäis suunnat ajoissa, olis näyttämässä niitä suuntia ja auttais koiraa kun vaan suinkin ehtii.

Aluevalmennuksessa oli kyllä just meille sopivan tasoinen treenirata, tuli uusiakin juttuja ja tuli tehtyä asioita niin kuin niitä ei välttämättä muuten tekis. Mulle vaan tekee niin hyvää saada harjoitella Liinun kanssa. Oli hyvä kun rata oli sopivan haastava että siitä selviytyi ihan kohtuu helposti, mutta ei kuitenkaan liian helposti.

Liinun treenit 27.11.

Oli aika tosi yksinkertainen treenirata ryhmätreeneissä. Teemana välistävetoa muun muassa. Liinun kanssa selvitettiin helposti nämä. Eipä ole oikeastaan ihmeellisempää kirjoitettavaa niistä eikä videotakaan.

Itsenäisyyspäivän treenit A'la R & L 6.12.

No entäs sitten ne eiliset treenit?! Sainpahan ainakin juosta. Antti (joka edelleen omistaa mun kanssa koirat, treenaa niitä mun kanssa ja suunnittelee meidän treenit jne.) oli suunnitellu samaan ratapohjaan 1lk ja 3lk radat. Radalla oli kahdet numerot eli periaatteessa mä pystyin tekemään samalla kertaa vaikka kummallekin koiralle kahdet eri tasoiset treenit. Kätevää. Voihan sitä aina hyppelehtiä ja tehdä olemassa olevilla esteillä mitä mieli tekee, mutta se ei mun mielestä ole todellakaan sama asia kuin se että niitä juttuja olis miettiny (tai joku olis miettiny sun puolesta) etukäteen järkevästi.

Niinpä Liinun kanssa tein ensin 1lk tasoista rataa, ja kulkihan se typy taas ihan kohtuu hyvin. Mua naurattaa joka kerta kun alan katsoa tuota videota kun alussa pyörin ja hyörin tuossa esteen takana että ohjaisko sen nyt noin vai näin, no ohjaan sitten kuten ajattelin. Varmaan ihan hyvä niin, koska muuten luulen että Liinu olis ollut siellä vastapäisellä esteellä. Tosin kielto (ja HYL) sitten tuli kuitenkin. En tiä, pitäis varmaan alkaa teettämään nuo kiellot uudestaan, ettei jää sellaista mielikuvaa Liinullekaan että niin on ok tehdä.

Tässä todistusaineistoa:

Onnistuihan se sitten paremmin:

Sitten Ransu näyttää mallia... Sen kanssa treenit oli taas sellaista kuljailua. Tuo puomin jälkeinen kohta oli kummankin koiran kanssa vaikea ja sitä sitten alettiin treenata. Niitä yrityksiä ei ole videolla, mutta sain sitten sen ohjattua sujuvasti kummankin kanssa. Ransu alkoi kuljailemaan lopputreeneissä, vauhti senkun parani mutta suunnat alkoi olla vähän erit kun mitä mä tarkoitin... Puomilla sillä on kyllä makea vauhti ja hyvät alasmenokontaktit :) Tuota loppua en todellakaan aikonu ohjata noin, ja nuo v-alkuiset kommentit Ransun sujahtaessa A:lle tuli kyllä ihan sydämestä ja oli itselle suunnattu ;D

Sitten Liinua kehiin, ja kuinkas ollakaan - ohjaaja ei taaskaan ole ihan kartalla!!!

Tässä välissä Ransu ehtii esitellä irtoamistaitojaan, karkailla lähdössä, tulla ihan ekan esteen taakse nokka kiinni rimaan norkoilemaan lähtölupaa jonka se sen jälkeen lähtökuoppiin palautuksen jälkeen mielestään sai jo siinä kohtaa kun avasin suuni sanoakseni jotain, esitellä puomin loikkimista, kieltojen tekemistä, omavalintaisten esteiden suorittamista, puomille ryntäystä vaikka seison esteen edessä, hyppyjen hyppimistä eestakasin, palkan varastamista...

Paljon sitä kuiteskin käskyttää ehtii kahden esteen välissä; ennen puomia: "Ra... Lii... Mato!" Liinun mielestä on sitä paitsi ihan riittävästi otettu kontaktia kun vähintään se yksi tassu koskettaa kontaktipintaa...! Piti vähän pitää "kurinpalautusta" noista A:n alasmenoista kun neiti haluais vaan kaiken aikaa pistää loikkien.

Voi hyvänen aika sentään. Onneksi sitä osaa nauraa itelleen. Ei noiden kanssa muuten pystyis treenaan eikä harrastaan mitään jos olis kovin tosikko. Oli taas hupaisat treenit, oli ne koirat ihan hyviäkin, ohjaaja taas oli mitä oli. Juosta sain enempi kun laki sallii mutta niin kai se pitäis jaksaa juostakin jos meinaa kahdella koiralla jaksaa kisata.

Että sellaista.

Blogi ei meinaa perässä pysyä...

Viime aikoina on tapahtunut paljon, mutta koirajuttujen merkeissä ehkä vähemmän. En ole ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa blogia. Voisin aloittaa vaikka mainitsemalla Liinun sterilaatiosta toipumisesta. Leikkauksesta tulee juuri 4 viikkoa. Lillu the Touhusanteri ei kyllä pitänyt 2 viikon hihnalenkkeilyä eikä ollut samaa aikaa riehumatta. Neiti tuskin edes huomasi että sitä on leikelty. Muutaman päivänhän ne oli Ransun kanssa erillään mutta hihnassa se lenkkeili vain ne pissatuslenkit mitä yleensäkin, pidemmät lenkit se oli irti. Lenkkejä siis tehtiin mutta ei agilitya kuitenkaan. Kyllähän mä tiedän että joku saikku se on sentään tarpeen olla vaikkei koira itse sitä ymmärräkään. Ilman Ransua ensimmäisinä päivinä se malttoi kohtuullisen rauhassa mennä lenkit, mitä nyt "muutamia" spurtteja piti ottaa... Kipeä en ole huomannut sen olleen missään vaiheessa ja haavat on parantuneet tosi hyvin. Nyt viime viikolla 3 viikkoa leikkauksesta kävin ottamassa sen kanssa kotihallilla möllikisoissa yhden startin. Liinuhan meni oikein pätevästi! Mutta siitä lisää tuonnempana. Ei ole kyllä luonne ainakaan flegmaattisemmaksi muuttunu toistaiseksi steriloinnin jälkeen, tuntuu että päinvastoin...

Koska asia on jo aika monen ja mm. meidän perheiden tiedossa, mainitsen täälläkin kun vaikuttaahan se koirien elämään jonkin verran että ollaan Antin kanssa eroamassa. Olen muuttanut yksin Kokkolaan yksiöön asumaan koirien kanssa. Tervehdys vaan, kerrostaloelämä, minunhan ei ole pitänyt koskaan muuttaa kerrostaloon... Sanani söin jo vuosi sitten kun muutama kuukausi asuttiin maan tasalla kerrostalossa mutta nyt ollaan toisessa kerroksessa joten naapureita on vähän joka puolella. Jänskätti vähän että miten koirat suhtautuu, mutta aika hyvin ne on käyttäytyny. Ei juuri tarvinnut kommentoida kuin postimiehen käyntiä, sorry vaan postimies. Meidän rappu on rauhallisempi kuin se edellinen siinä maan tasalla, ja nyt kun oli jo vuosi asuttu luhtitalon toisessa kerroksessa niin koirat on tottuneet jo siihen että ulos ei pysty kyttäämään samoin kuin rivarissa ja haukkumaan kaikkea liikkuvaa. Katsotaan nyt miten alkaa pidemmän päälle sujumaan, mutta itse oon tuossa viihtynyt, siinä on luonto ihan vieressä ja paljon lenkkimaastoja + meidän uusi koti on aika kiva :) Liinu on vähän aloittanut yksin-kotona-askartelua uudelleen mutta se voi johtua siitä että kuiden vaihteessa meni reilu viikko koirilla käytännössä lomaillessa kun ei ehtinyt treenata eikä kummoisesti lenkkeilläkään kun oli viikon sisällä monta tenttiä, kirjallisia tehtäviä ja varsinkin muutto.

Sanoinkin jo, että käytiin viime keskiviikkona kotihallilla möllikisoissa. Ransu ja Liinu otti kumpikin kisaavien startin. Vaikka oli kisaavien rata, niin tuomari antoi hylkäyksestä 15vp. Itse asiassa ainakaan makseissa ei olis tuloksia tullut ensimmäistäkään muuten... Rata oli ehkä 3lk tasoa tai haastava 2lk rata. Niin siinä vaan kävi että nappasin kummankin koiran kanssa voitot. Liinu medeissä ja Ransu makseissa. Liinu puhtaalla radalla ja Ransu tiputti yhden riman (!) ja hyllytti (eli 20vp) kun en ehtiny ajoissa ohjaamaan. Noiden aikoja kun vertaa niin aika samantasoisia nopeudeltaan ne kyllä on. Ransu voittaa kontakteilla, Liinu yleensä kepeillä mutta Ransullakin on ihan mukavasti vauhtia nykyään. Ja sitä intoa! Liinua tultiin kehumaan jälkeenpäin kun ei kuulemma ollut aiemmin meitä nähnyt radalla, että miten vauhdikas ja iloinen koira Liinu on ja kuuliainen ohjattava ja reagoi hyvin. Mun mielestä kumpikin mun koirista on sellaisia :)

Liinun suoritukseen mölleissä olin enemmän kuin tyytyväinen, Ransulla kasvoi vauhti tosi paljon muurille tullessa ja vaikka olin sitä hyvin edellä niin se tulla kaasutti hyvin kiinni ja edelle :D Siinä se rimakin tuli alas kun vauhdissa piti kääntyä sille hypylle. Ehkä mä alan pikkuhiljaa uskaltaa ajatella että Liinu vois oikeasti kisata loppiaisena Lempäälässä...???

Eilen aamulla käytiin treenaamassa hallilla ennen Pietarsaaren kisoja. Makseilla oli mukavasti eka startti laitettu alkavaksi vasta klo 15.20 joten kiire ei ollut aamusta lähteä kisoihin, vaikka paikanpäällä paljastui että aikataulu oli 40min etuajassa. Onneksi on opittu olemaan kisapaikalla hyvissä ajoin eräitten Jyväskylän kisojen jälkeen varsinkin... Liinulla oli ihan hauska 1lk rata, josta kyllä oli mun puhelimessa erinäisiä videonpätkiä mutta ei yhtään kokonaisesta radasta. Se teki innoissaan ja vauhdikkaasti. Kontakteilla se ei meinannut malttaa, ei sitten millään. Kerran se tuli A:lle niin lujaa että meni turvalleen juuri ennen harjaa toisella loikalla. Reppana. Liinun kanssa varmaan tarvis kiinnittää lisää huomiota etupään vahvistamiseen koska tuo A:lle pysähtyminen sen vauhdilla on aika rankkaa ja sen huomaa ettei se itsekään haluais malttaa siihen pysähtyä. Mutta se on pakko vaatia, muuten se hyppää koko kontaktin yli eikä sekään oikein terveellinen loikka ole. Kunhan pysyis tuollaisena solakkana eikä alkais lihomaan, ruokamäärää olen kyllä heti sterilaation jälkeen pienentänyt aika radikaalisti.

Takas niihin treeneihin... Kepeillä valaistuin. Eka kerralla Liinu tuli ulos kepeiltä kun lopetin kehumisen kesken kaiken, se ihmetteli että no miksi mä hiljenin. Toisella kerralla kehuin sitten loppupuolella mm. että "hyvä Liinu!!" ja taas tultiin kepeiltä ulos. Valaistuin, että oon saattanut aiemminkin kehua nimellä sitä ja se on tullut ulos kepeiltä. Liinu = haltuunotto"käsky". Mähän otan kumpaakin koiraa nimellä haltuun, varsinkin Liinua. Joten sitä ei käytetä enää kepeillä ainakaan tahallaan! Kolmannella kerralla kehuin loppuun asti mutta ilman "Liinua" - ja pysyi kepeillä. Joka kerralla oli käsi pitämässä kepeillä ja liikuin sivusuunnassa kepeistä irti joten en keksi muuta kuin että tasainen kannustus ilman nimen sanomista niin ei ainakaan sillä vedä koiraa irti pujottelemasta.

Ransun kans otettiin 3 kappaletta Salme Mujusen ratoja Jeppiksessä. Mielenkiintoisia ratoja, sellaisia vähän koulutusratatyyppisiä. Kieputusta riitti, ansaesteitä... Radat sopi tyypiltään kyllä meille, etenemät oli laskettu 3,2 ja 3,0 m/s joten se kertonee rataprofiileista jotain. Radoilla oli lähinnä kepit, hyppyjä, putkia ja pari kontaktiestettä. Hypärillä oli pelkkiä hyppyjä, putkia ja ne kepit. Vika agiradalla oli sitten "revitelty" ja löytyi myös muuri ja rengas, puomia ei ikävä kyllä ollut agilityradoilla. Oli kivaa kun radoilla joutui oikeasti miettimään miten ohjaa ja monenlaista tyyliä sitä sitten näkyikin.

Jouduttiin Ransun kanssa starttaamaan ensimmäisinä mikä ei kyllä ole ikinä se paras paikka lähteä. Olihan siinä se hyvä puoli kun sai niin äkkiä oman suorituksen pois alta, että ehti jäähdytellä koiran ja mennä tutustumaan radan reunalle seuraavaan rataan, koska tuonne hallille mahtuu kaksi rataa vierekkäin ja seuraava oli aina valmiina jo hyvissä ajoin ennen edellisen radan päättymistä. Mutta siinä ensimmäisenä lähtemisessä on aina se huono puoli että olet se eka joka sinne radalle menee ja kaikki mitä teet on täysin sitä omaa arviota radan puhtaasti suorittamisesta eikä saa tehtyä mitään huomioita toisten tekemistä virheistä.

Ransu oli tosi into piukeana ja pomppi lähdössä tasajalkaa mun naaman edessä että mennään jo. Se istui mun edessä ja etujalat teputti maata kun kysyin että "ootko sä siis niinkun menossa tekeen jotain?!" Ihana poitsu :) Mullahan on tapana irrottaa siltä panta ja hihna jo ennen lähtöalueelle menoa niin tuomariakin nauratti kun se kysyi multa eka radalla että ootko sä lähdössä ekana kun Ransu loikki mun vierellä kuin joku pikkupentu :P Kepon mielestä hyllyt oli enempi Ransun keskittymiskyvyn puutteesta johtuvia kun mun ohjausvirheistä. Kuulemma mua ei voinut kovin moittia. En mä oikein pelkästään koiraakaan voi/osaa syyttää, kyllä siinä ohjaajallakin oli osansa. Ekalla radalla mua ärsytti kun mentiin juuri niihin ansapaikkoihin, vikalla radalla tuli kielto putkelta kun Ransu palasi putkessa takaisin :O Sitten vielä hyllytettiin kun Ransu tuli tokavikan esteen ohi. Hypärillä Ransu meni ekasta keppivälistä sisään ihan ok, mutta sitten se ravasi suoraan keppien takana olleeseen putkeen :D Siinä ei auttanut mikään! Hehhee no ainakin meillä oli hauskaa ja Ransu oli niiiin innoissaan ja sillä oli tekemisen meininki :) Siinä oli jo ainakin yhden tuplanollan verran ilon aihetta ;) Ja kokemusta tuli taas uudesta tuomarista ja eri tyyppisistä radoista!

P.S. Katsotaan josko videoita tulis tännekin jossain vaiheessa... On vähän teknisiä ongelmia...

Ransu luonnetestissä 14.10.2012

Viime viikonloppuna ajeltiin Hämeenlinnaan rotuyhdistyksen järjestämään luonnetestiin. Tuomareina olivat Lea Haanpää ja Tarja Matsuoi. Olin odottavissa tunnelmissa ja mietin matkan aikana miten odotan/oletan Ransun käyttäytyvän.

Videota en saanut testin kulusta, mutta valokuvaajalle tai -kuvaajille kiitos!

Ensimmäisenä tietysti haastattelu, jonka aikana Ransu kävi nuuhkaisemassa toista tuomaria, jonka kanssa juttelin. Sitten kun tuomari kyykistyi ja rapsutteli lehtiä maassa, Ransu meni tekemään tuttavuutta ja jopa nojaamaan tuomarin polvia vasten :O Olin tyytyväinen vaikkakin aika yllättynyt. En olis uskonut. No vielä isompi yllätys oli se, että Ransu alkoi leikkiä hieman tuomarin kanssa. Se kiinnostui kepistä ja sen heittämisestä, ja samoin sellaisesta pallorinkulasta, jota se jopa hieman kiskoi tuomarin kanssa! Tuomari totesi vaan että "sinähän parannat kuin sika juoksua!"

Ekaksi tuli kelkkakoe, Ransu vähän murisi kelkalle ja haukahti pari kertaa. Siinä vaiheessa kun kelkka tuli mun luokse, Ransu pyöriskeli lehtikasassa ja tuomareita nauratti. Harmi kun en nähnyt kun Ransu oli mun selän takana :) Tuomarit totesi vaan että tämä poika osaa ainakin ottaa yleisönsä :) Ransu tuli reippaasti nuuhkimaan kelkkaa kun kumarruin kelkan viereen.

Seuraavaksi hyökkäys mua ja Ransua kohti. Ransu oli lyhyessä hihnassa, ja haukkui ja murisi. Haukku oli sellaista varoitushaukkua, mutta ei mitenkään aggressiivista sellaista. Se yrittää uskaltaa olla mun ja hyökkääjän välissä, toisaalta se menee selän taakse ja sivulle ja katsoo ja kyselee multa että "onko tuo vaarallinen? Onko tuo uhka? Mamma, voitko hoitaa tilanteen? Mä yritän olla kova ja rohkea poika, mutta en halua satuttaa tuota tyyppiä kuitenkaan! Jospa se perääntyis kun mä haukun ja murisen sille...!" Ransu käyttäytyi aika lailla odotetusti, oli hyvä että se osoitti vähän puolustushalua, mutta ettei se ryntää toimimaan vaan katsoo ennemmin mun reaktion asiaan. Tuomarit totesi loppukeskustelussakin, että Ransu ei halua satuttaa ketään, se ei halua pahaa kenellekään, että se on hyvä tyyppi :)

Sitten tuli haalari ja tynnyri, joita kumpaakin Ransu säikähti. Sitä ei haalarin tutkiminen juuri kiinnostanut, tynnyriä se tuli sitten aika reippaasti katsomaan kun kehotin. Mutta näinhän me on toimittu aina, kaikki mikä näyttää pelottavan/jännittävän/aiheuttavan tarpeen väistää, me on menty katsomaan ja sitten vasta jatkettu matkaa. Nyt erona vaan se että haalarin ja tynnyrin luota piti mennä heti reaktion jälkeen pois ja palata sitten. Ransu muisti kyllä tilanteet ja väisti haalarin paikkaa ja tynnyriä kun käveltiin niiden ohi ja sitten mentiin katsomaan.

Hui, mikä sieltä tulee?!

Ransu katsoo mua ja luottaa etten veisi sitä vaarallisen asian luo.

Tälläkään kertaa tynnyri ei ollut vaarallinen ja sitä voi käydä katsomassa kun taputtelen sitä.

 Seuraava osio oli pimeä huone. Ransu on kovasti tulossa mun perään. Tässä vaiheessa kuulemma alkoi huomata koiran hermojen kestävyyden. Se toimi koko ajan talossa, ja juoksikin aika lailla suoraan siihen huoneeseen jossa olin, välittämättä muoveista, huonekaluista ja muista mitä tiellä oli. Mutta ei huomannut mua istumassa tuolilla. Koko ajan se työskenteli ja etsi mua, ja löysikin sitten ilman apua. Oletin että Ransu olis ollut hysteerisen iloinen mun löytämisestä, mutta sillä olikin enemmän fiilis että hyvä että löysin sut, nyt lähdetään. Se ei ottanu multa kehuja vastaan löytymisestä, eikä oikein ulkonakaan ottanut muhun kontaktia. Minusta tuntu omituiselta että koiran kans olis pitänyt kauheasti kehua ja riekkua. Miksi ihmeessä, kun se on hermostunut?? En ainakaan sitä halua ruokkia ja vielä jos itse alan teennäisen iloiseksi niin ei ihme että Ransukin oli ihan että voi vee nyt pois täältä. Jälkeen päin tajusin että olisin voinut olla vieläkin hillitympi ja rauhallisempi, mutta nytpä tajuan olla viilipytty tuollaisissa tilanteissa, joissa Ransu hermostuu.

Ransu oli aika vauhdilla tulossa mun perään.

Pimeän huoneen jälkeen vein Ransun seinään kiinni ja poistuin itse näkyvistä. Ransua kohti tuli uhkaavasti käyttäytyvä henkilö. Ransu oli ensin sivuttain hyökkääjään päin ja toivoi, että se menisi pois. Kun se ei auttanut, Ransu alkoi varoittaa haukkumalla ja murinalla. Taaskin kuulin sen äänestä, että se on kaikkea muuta kuin aggressiivinen/tosissaan puolustuskannalla. Se oli lähinnä uhkailua ja pelottelua että "olen hurjempi kuin olenkaan". Mutta jälleen kerran Ransu ei halunnut käyttää hampaitaan, eikä osoittanut jälkeenpäin hyökkäyshalua. Ei se selvästikään lunkisti ole tuossa tilanteessa, mutta sanoisin kyllä että Ransuksi se käyttäytyy hyvinkin tasapainoisesti ja rohkeasti. Se ei kisko hihnaa kireälle missään vaiheessa ainakaan kuvien perusteella, eikä myöskään käännä uhkaajalle selkäänsä. Moni schape kääntää selkänsä pelolle ja tekeytyy pieneksi, mutta Ransu ei halua päästää uhkaajaa yllättämään ja se kuulemma yrittää tehdä kaikkensa että se jätettäisiin rauhaan - paitsi käyttää voimakeinona hampaita. Kun saan luvan mennä koiran luo, odotin ennen testiä että Ransu olis innoissaan hyppimässä vasten ja vähän hysteerisenäkin, että hyvä kun tulit pelastamaan mut! Mutta tässä vaiheessa osasin jo odottaa ettei se taida sellainen olla, eikä ollutkaan vaan jännittynyt. Se halusi vaan tilanteesta pois. Mun olis taas pitänyt paapoa koiraa, mutta ei se tuntunut luontevalta eikä Ransu siihen syttynyt. Sillä olis muka pitänyt saada koira palautumaan tilanteesta, mutta tiesin että Ransu palautuu rauhallisella kävelyllä ja kun saa merkkailla paikkaa omakseen.

Olen pieni schapepoika vain, voitko mennä pois..?

*murinaa*

Etkö vieläkään usko?! *murinaa ja haukkua*

Edelleen murinaa ja haukkua, mutta ei käännä selkäänsä uhkaajalle.

Uhkauksen loputtua päästää kuitenkin puhuttamaan vaikkei rennosti olekaan.

 Sitten oli vielä ampuminen. Ransu säikkyi laukauksia, mutta toisella kertaa jo hieman vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tuomarit halusi ampua vielä kolmannenkin kerran (pahus vieköön!) koska ne halusi nähdä, pieneneekö reaktio todella joka kerta. Kolmannella laukauksella reaktio oli kaikista vähäisin mutta vähän se hermostui kuitenkin.

Ransulle testi oli aika rankka pala, ja se kuormittui siitä aika paljon. Kaikki tapahtui aika nopealla tahdilla ja mulle tuli jo vähän paha fiiliskin kun jouduin viemään sitä niihin tilanteisiin. Tuomaritkin sanoi loppukeskustelussa, että Ransu luottaa muhun kuin kallioon, meillä on hyvä ja luottavainen suhde ja Ransu peilaa mua koko ajan tilanteissa, miten mä käyttäydyn. Näin jälkikäteen mietin, että olis vaan pitänyt olla kehumatta ja lääppimättä Ransua ja pysyä tyynenä. Ehkä se olis sitten vähän imenyt minusta mielentilaansa rauhallisuutta? Koska testin jälkeen istuskeltiin testipaikalla, Ransu nousi puolittain mun syliin ja vaan tärisi siinä. Se ei halunnut merkkaillakaan kun tarjosin sille mahdollisuutta. Se alkoi rauhoittua kun rauhassa käveltiin testipaikalta pois. Haastattelussa tuomarit sanoi, että Ransu on hyvä tyyppi, joka ei halua kenellekään pahaa. Se on aavistuksen pidättyväinen ja haluaa itse valita kehen tutustuu ja milloin. Mulle sanottiin, että sen kannattaa antaa itse tutustua ihmisiin eikä pakottaa sitä siihen. No yllätys??!! Ja ne tuumasi hermorakenteesta, että ei arkielämässä tule tällaisia tilanteita eteen näin paljoa, että hermorakenne alkoi rakoilla vasta pimeässä huoneessa, siihen asti koira hallitsi itsensä paremmin. Kuitenkaan se ei mennyt missään osiossa "yli" eikä tehnyt mitään harkitsematonta.

Ransun pluspisteet oli 85 ja miinuspisteet 45, joten lopputulos oli +40p ja ++laukauskokematon.

Osasuorituspisteet oli seuraavanlaiset:

Toimintakyky +1 kohtuullinen

Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu -1 pieni

Hermorakenne -1 vähän hermostunut

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen

Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon

Testin saisi siis uusia halutessaan. Tuskin tulee uusittua, mutta toisaalta omalla käytöksellä vois osata rauhoittaa koiraa. Toisaalta siihen ei uutta luonnetestiä tarvitse, vaan sen käytöksen voi antaa koiran hyväksi jokapäiväisessä elämässäkin. Hermorakenteesta meni korkean kertoimen takia -35 pistettä, ja teoriassa minusta ero vähän hermostuneen ja hieman rauhattoman välillä on aika pieni. Tämä on juuri se mikä ehkä aavistuksen kaivelee, kuinka paljon oma käytös vaikutti Ransuun, koska se peilaa mua niin paljon ja varmaan se epälooginen kehuminen ja lääppiminen sai sen aika hämilleen ja hermostumaan lisää.

Taistelutahto taas ei Ransulla välttämättä tuossa testissä päässyt parhaalla mahdollisella tavalla oikeuksiinsa, koska se jaksaa yrittää ja varsinkin käyttää aivojaan. Se ei luovuta kovin helpolla. Lelussa riekkuminen on asia jonka koiralle voi opettaa kuten tuomaritkin sanoi ja saada se näyttämään sillä tavalla (osin opittua) taisteluhalua. Harrastamista ei ole haitannut tuon ominaisuuden puuttuminen, mutta sitä en tiedä kuinka paljon sillä voisi saada lisää.

Muut osiot olikin enempi tai vähempi plussalla. Toisaalta noiden osa-aluepisteiden valossa minusta Ransu vastaa paimenkoiran ja schapendoesin luonnetta, sikäli että paimenkoiran mielletään yleensäkin olevan pidättyväisyyteen taipuvainen, jokseenkin pehmeä, ääniherkkä eikä sillä kuulu olla mun mielestä kovin kova puolustushalu. Schapendoes ei ole eikä sen kuulu olla palveluskoiramainen, eikä se ole laumanvartija tai metsästyskoira. Se on paimenkoira jonka kuuluu olla omistajalleen uskollinen ja luottavainen. Nämä on siis MINUN mielipiteitä ja tällainen tuntuma tulee noista pisteistä. Mutta Ransu ei kuitenkaan tosielämässä vastaa schapendoesin ihanneluonnetta rotuedustajana. Ja kuten Sinikka pari vuotta sitten sanoi, Ransun työluonne ei välttämättä tule esiin luonnetestissä, että harvoin se palvelee pisteiden valossa Ransun kaltaista koiraa. Sehän se juuri tuli nähtyä. Ransu sai alhaiset pisteet, mutta se toimii paimennuksessa eli alkuperäistyössään. Se toimii nykyään agilityssakin. Se on saanut iän myötä luonteeseen lisää avoimuutta ja on oppinut ottamaan vastaan ja sietämään ihmisten lähestymistä paremmin. Se on siis mulle sopiva koira, joka pystyy alkuperäistyöhönsä ja agilityyn, sen kanssa tulee arjessa toimeen kun ottaa sen luonteen huomioon. Ei se kuitenkaan mikään arvaamaton pelkopurija ole, mitkä olis minusta jo sellaisia luonteenpiirteitä jotka vaikeuttais harrastamista ja normielämää - ja varmasti haittais koiraa itseäkin enemmän.

Mulle oli helpottavaa tuo, ettei se halua ensi töikseen uhkaavassa tai paineistavassa tilanteessa ilman minuakaan ensimmäisenä käyttää hampaita, vaan se aloittaa rauhoittavista eleistä ja kun ne ei auta niin se varoittaa. Mä oon varma, että paimennus on tehnyt sille ja sen paineensietokyvylle tosi hyvää. Siellä sen huomasi tänä kesänä etenkin varikkotyöskentelyssä, että se oppi että pää on pidettävä kylmänä, purra ei saa vaan voimankäyttöä on muutakin. Ettei uhkaajalle käännetä selkää vaan sille sanotaan topakasti HAU HAU ja muristaan, eikä ahtaassa paikassa voi perääntyäkään. On vain kerättävä itsensä ja hoidettava tilanne. Tämä on paimennuksessa riittänyt. Samoin se on paimennuksessa oppinut, että mä vien vaatimukset loppuun, teen sen kanssa yhdessä enkä laita sitä tilanteeseen jossa se ei pärjää. Ehkä siksi Ransu luottaa muhun tilanteissa ja kuulemma koko luonnetestin ajan kyseli multa neuvoja tilanteiden ratkaisemiseen. Ransu olis kuulemma ihan opetettavissa taistelemaan leluista, että sillä sais sille moottoria enemmän kuin pelkillä nameilla. Tätä täytyy ehkä ajan kanssa miettiä, muuttaako sen pallolla palkkausta sellaiseen suuntaan että se saa repiä palloa mun kanssa jos haluaa. 

Triplasti tupla-aksaa

Blogi on taas ihan täysin ajantasalla - hehhee!! Kajaanin möllikisoista on kohta kaks viikkoa enkä ole saanut niiden tiimoilta tehtyä muuta kuin ladattua videot nettiin. Noh onhan sekin jotain ;)

Enää en niistä skaboista muista paljo muuta kuin että möllien radalla Liinu taisi olla medien toinen ja Ransu voitti maksien pro-radan. Liinun mölliradasta ei ole videota, koska siinä on tarkennukset hukassa just niissä kohdin kun me tehtiin virheitä, aika hauska sattuma :D Liinu teki lisäksi 1lk radan. Ransu osallistui 1lk ja pro-radalle. Koska se kisaa kolmosissa, se ei voinut sijoittua 1lk radalla vaikka olis voittanut sen tulosten perusteella. Noh, pro-radalla se sitten nappasi voiton :) Kyllä oli ihan eri fiilis lähteä tuolle 1lk radalle Ransun ja Liinun kanssa, kun toisen kanssa ne asiat vaan sujuu kuin tanssi ja toisen kanssa joutuu koko ajan miettimään omaa ohjaamistaan. Siinä ei vielä ole sellaista yhteistyön tuntua kuin Ransun kanssa.

Tässäpä sitten todistusaineistoa yllättävän pitkäksi venyneestä möllikisaillasta :)

Ransu teki ihan hyviä keppejä, Liinun kepeillä mun piti taas vähä hätäillä ja sekoilla niin se ei sitten pujotellut loppuun. Ja se tulla höyrysi putkesta keppien aloituksen ohikin... Sitten puomilla kiva loikka kontaktin yli joten paluutin takaisin kontaktille. Möllien radalla palkkasinkin ihan kontakteille pysähtymisestä. Ransuun en voi olla muuta kuin tyytyväinen, vauhtia oli ihan ok vaikka ei parasta Ransua ollutkaan mutta olihan se niin mielissään kun pääsi tekemään :)

Viikko sitten tiistaina oli Kokkolassa mölliagikisat, ja kävin Liinun kanssa juoksemassa kisaavien radan, Ransu pääsi tekemään muutamaa yksittäistä estettä koska sillä oli niin kova into autossa etten raaskinut sen antaa siellä vain intoilla. Pitäähän toisen päästä tekemään kun niin kovasti tahtoo! Muuten taidettiin Liinun tehdä puhdas rata, paitsi alussa jo hyllytettiin kun Liinu lähti turhan isolla innolla ja liian pienellä maltilla lukea ohjausta radalle, ja juoksi mun ohi ja hyppäsi kolmoshypyn :D Nooh siitä jatkettiin kumminkin ja mä sain pistää tosissani tossua toisen eteen. Meinasin kaataa yhden hyppyesteenkin siinä kun valssasin niin vauhdikkaasti... Eli eipä luonnollisesti menestytty sitten sijoitusten arvoisesti :)

Viime perjantaina oli sitten ratareenipäivä. Enpä ole kyllä ikinä viikon sisällä tehny neljää kertaa ratareeniä kahdella koiralla! Ratana oli joku ykkösluokan rata joistain viimeaikaisista kisoista joltain tuomarilta. Selkeetä, eikö vaan. Antti rakensi radan, mä tutustuin 5min ja hain koirat kehiin. Nuo videot ei kylläkään ole eka yrityksistä, Ransun kanssa vois ollakin kun se meni melko puhtaasti ekalla yrittämälläkin mutta Liinun kanssa meillä taisi tökätä hallinnallisiin ongelmiin jo hiukka aikaisemmin ;D Hauskaa meillä kyllä oli! Kepo meinas hermostua kun mä olin aivan onnessaan maalissa vaikka rata meni noin niinkun ulospäin ihan miten sattuin. Mutta sehän ei tiedäkään sitä fiilistä mikä siellä radalla oli. Saattaa olla että kepeiltä jäi vika väli pujottelematta, hypystä tultiin ohi tai muuta vastaavaa, mutta jos koira on ihan huippu ja itsellä sellainen fiilis että mun mokasta sekin johtui, ei koiran tarvi tietää tehneensä "väärin" rataa, ja jos on sellainen tietty tunnelma radalla niin sen varmasti tietää koirakin ja kyllä siitä silloin palkka tulee ehdottomasti. Enhän mä jätä kisoissakaan palkkaamatta jos ei nollaa tule. Mä oon sitä mieltä että sen fiiliksen josta puhun, tietää vaan sellaset jotka on itse tarpeeksi kauan harrastanu koiransa kanssa agilitya ja muodostaneet toimivan ja hyvän suhteen siihen koiraan. Sitä ei esimerkiksi mulla ole vielä Liinun kanssa, mutta Ransun kanssa sen tuntee melkein ensimetreistä lähtien, joku siinä vaan on :)

Liinulla alkoikin sitten noista treeneistä agilitytauko. Se oli eilen sterilaatiossa Jyväskylässä. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja oli ohi 1½ tunnissa. Liinu ei vaikuttanut kivuliaalta leikkauksen jälkeen, tokkuraiselta vain. Sitä häiritsi hieman puku jonka se sai, mutta voin kertoa että ei tule olemaan helppoa pitää sitä seuraavaa kahta viikkoa hyppimättä ja riehumatta! Se nimittäin pomppasi heti eläinlääkäriaseman pihalla autoon kun olin kumartumassa nostamaan sen autoon. Samoin sisällä se tykkää nyt erityisesti nukkua pehmeällä sohvalla, jonne se loikkii eestaas... Että sellainen toipilas täällä :P Kyllähän se on vähän sellainen unelias vieläkin, mutta eihän leikkauksesta olekaan vielä 24 tuntiakaan. Toinen mikä varmasti vaikuttaa siihen että se torkkuu ja on niin rauhassa muun ajan on se, että Ransu on Antilla hoidossa ja ollaan tyttöjen kesken toipilasaikaa viettämässä sunnuntaihin asti. Ransun kanssa se ei kuitenkaan malttais olla iisisti, ja kun tuolla typykällä on aika rautainen kipukynnys niin se saattais sietää vähän liian paljon höykytystä Ransulta. Se kyllä varmasti sanoo niin että Ransulle menee perille kun se tarve tulee mutta se kestää kipua ja höykytystä vähän liikaakin sitä ennen. Toivotaan että toipuminen alkaa mennä hyvin, ainakin leikkaushaavat on pienet ja koska siltä poistettiin pelkät munasarjat eikä kohtua, leikkaus oli sillä laillakin pienempi ja helpompi kuin perinteiset avoleikkaukset.