Onpas ollut ihania ulkoiluilmoja. Eilen käytiin hiihtämässä metsän hiljaisuudessa, ja tällä kertaa se tosiaan oli hiljaisuudessa kun mentiin sen verran kauas ettei autojen äänet (eikä ihme kyllä edes moottorikelkkojen) kantautuneet sinne asti. Lähdettiin tuosta meidän parkkipaikan viereiseltä pellolta liikkeelle ja siitä metsään latua pitkin kohti Villenjärveä. Villenjärvelle asti matka on nousua, yhteensä varmaan jotain kilometrin verran. Mennessä sai tehdä töitä kun kiipesi sen nousun, mutta takaisin tullessa Ransulla piti kiirettä kun laskettelin sen mäen alas. Villenjärveltä eteenpäin oli tasasempaa ja siellä pysty hiihtämään ihan normi hiihtoakin. Oli kai se varmaan näky kun tällainen huono laskutaitoinen viilettää metsässä latua alaspäin ja huutaa välillä ”tööt tööt!” Ransulle joka pinkoo edellä. Yhdessä risteyksessä mä kaaduinkin kun en vaan saanu suksia kääntymään. Heti oli pelastuspartio Ransu paikalla eli pöllyttämässä lunta silmille ja tallomassa hankeen. Oli aika raskas hiihtolenkki ja kun illaksi piti vielä selviytyä agitreeneihin.
Ne olikin sitten sellaiset treenit että tulihan niissä lämmin, kun mentiin melko vauhdilla. Ransulle kärsis (ja pitäis) kyllä tulla vauhtia lisää, ainakaan eilen mulla ei ollu vaikeuksia pysyä sen perässä. Alussa oli muuri ja pituushyppy, sitten kolme hyppyä mutta ei aivan peräkkäin eikä aivan suoraan koiralle tarjolla. Parissa kohtaa oli useampi vaihtoehto miten olis ollu mahdollista ohjata. Ensimmäisessä kohdassa piti kääntyä tuon hyppysuoran jälkeen jyrkässä kulmassa putkelle, ja mä tein valssin liian myöhään joten Ransu hyppäsi aivan liian kauas hypyn taakse ja oli kaatumispisteessä kun minä annoin liian myöhään suunnan jonne jatketaan. Sain siihen neuvoja miten sen voisi tehdä toisin ja kokeilin sitten ohjata Ransun siinä kohtaa tavalla jota ei ole kokeiltu ennen. Käännyin ennen viimeistä hyppyä ja näytin omalla vartalolla suunnan, joten Ransu hyppäsi aivan siivekettä hipoen juuri oikeaan kohtaan ja siitä oli sitte helppo syöksyttää se putkeen. Ja kiirehtiä itse ottamaan se vastaan putkesta hypylle ja edelleen kepeille. Tässä lajissa on kyllä ainakin mulla täysi työ hallita kaikki ruumiinosani, Ransu antoi alussa paljon enempi ohjausvirheitä anteeksi mutta nyt se lukee ohjausta paljon tarkemmin mikä tietenkin on hyvä asia kunhan mä vaan tiedän mitä teen. Tuossa putken ja keppien välissä tuo hyppy-este oli mahdollista kanssa suorittaa useammalla eri tavalla, mä katsoin parhaaksi ottaa Ransun vastaan ja lähettää sen kiertämään hypyn takaa ja siitä kepeille. Kepeille lähetyksessä olis vielä kuulemma voinut helpottaa koiran hakeutumista kepeille sopivalla vauhdilla ohjaamalla takaperin, mutta sitä en enää kokeillut kun Ransu taas väsyi kepeille. En tiedä pitääkö se niitä niin tylsänä juttuna vai mikä on, mutta se menee vain pari kertaa vähän reippaammin, mutta parantamisen varaa olis suoritusnopeudessa vielä paljon. Toinen vaihtoehto olis ollu ottaa koira putkesta vastaan hypyn takana, vetää välistä ja heittää koira hypyn toiselle puolelle ja siitä kepeille. Tuossa vaan olis Ransun tarvinnu osata niin hyvin irrota ja hakeutua kepeille etten usko että olis onnistunu. Sitten sen olis vielä täytyny kestää mun takanaleikkaus kun se jo suorittaa keppejä. Noitakin pitäis alkaa harjotella, kun se nyt jo kuitenki paremmin osaa hakeutua kepeille, ja Ransu kumminkin kestää aika hyvin mun takanaleikkaukset monella muulla esteellä. A-esteen kontaktit se otti hyvin, A oli siis viimeinen este.
Tänä aamuna me sitte oltiin kumpikin aika väsyneitä eilisestä, mulla painoi hiihtolenkki ja Ransulla varmaan sen lisäksi agiliito, ei kai tuo nyt ihme ole kun se kuitenki tekee suurimman työn. Treeneistä jäi onnistunut fiilis ja aina on hyvä mieli kun oppii uusia juttuja ja ne onnistuu. Suunniteltiinki illalla että minne mentäis mölleihin vai uskaltauduttaisko hommaamaan lisenssi ja menemään virallisiin…
Ne olikin sitten sellaiset treenit että tulihan niissä lämmin, kun mentiin melko vauhdilla. Ransulle kärsis (ja pitäis) kyllä tulla vauhtia lisää, ainakaan eilen mulla ei ollu vaikeuksia pysyä sen perässä. Alussa oli muuri ja pituushyppy, sitten kolme hyppyä mutta ei aivan peräkkäin eikä aivan suoraan koiralle tarjolla. Parissa kohtaa oli useampi vaihtoehto miten olis ollu mahdollista ohjata. Ensimmäisessä kohdassa piti kääntyä tuon hyppysuoran jälkeen jyrkässä kulmassa putkelle, ja mä tein valssin liian myöhään joten Ransu hyppäsi aivan liian kauas hypyn taakse ja oli kaatumispisteessä kun minä annoin liian myöhään suunnan jonne jatketaan. Sain siihen neuvoja miten sen voisi tehdä toisin ja kokeilin sitten ohjata Ransun siinä kohtaa tavalla jota ei ole kokeiltu ennen. Käännyin ennen viimeistä hyppyä ja näytin omalla vartalolla suunnan, joten Ransu hyppäsi aivan siivekettä hipoen juuri oikeaan kohtaan ja siitä oli sitte helppo syöksyttää se putkeen. Ja kiirehtiä itse ottamaan se vastaan putkesta hypylle ja edelleen kepeille. Tässä lajissa on kyllä ainakin mulla täysi työ hallita kaikki ruumiinosani, Ransu antoi alussa paljon enempi ohjausvirheitä anteeksi mutta nyt se lukee ohjausta paljon tarkemmin mikä tietenkin on hyvä asia kunhan mä vaan tiedän mitä teen. Tuossa putken ja keppien välissä tuo hyppy-este oli mahdollista kanssa suorittaa useammalla eri tavalla, mä katsoin parhaaksi ottaa Ransun vastaan ja lähettää sen kiertämään hypyn takaa ja siitä kepeille. Kepeille lähetyksessä olis vielä kuulemma voinut helpottaa koiran hakeutumista kepeille sopivalla vauhdilla ohjaamalla takaperin, mutta sitä en enää kokeillut kun Ransu taas väsyi kepeille. En tiedä pitääkö se niitä niin tylsänä juttuna vai mikä on, mutta se menee vain pari kertaa vähän reippaammin, mutta parantamisen varaa olis suoritusnopeudessa vielä paljon. Toinen vaihtoehto olis ollu ottaa koira putkesta vastaan hypyn takana, vetää välistä ja heittää koira hypyn toiselle puolelle ja siitä kepeille. Tuossa vaan olis Ransun tarvinnu osata niin hyvin irrota ja hakeutua kepeille etten usko että olis onnistunu. Sitten sen olis vielä täytyny kestää mun takanaleikkaus kun se jo suorittaa keppejä. Noitakin pitäis alkaa harjotella, kun se nyt jo kuitenki paremmin osaa hakeutua kepeille, ja Ransu kumminkin kestää aika hyvin mun takanaleikkaukset monella muulla esteellä. A-esteen kontaktit se otti hyvin, A oli siis viimeinen este.
Tänä aamuna me sitte oltiin kumpikin aika väsyneitä eilisestä, mulla painoi hiihtolenkki ja Ransulla varmaan sen lisäksi agiliito, ei kai tuo nyt ihme ole kun se kuitenki tekee suurimman työn. Treeneistä jäi onnistunut fiilis ja aina on hyvä mieli kun oppii uusia juttuja ja ne onnistuu. Suunniteltiinki illalla että minne mentäis mölleihin vai uskaltauduttaisko hommaamaan lisenssi ja menemään virallisiin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti