Argh, ekana kun tulin tohon blogisivulle, niin pisti silmään tuo kuva ja teksti "täällä vartioi..." Juu vartioi tosiaan, liikaakin. Ja tuntuu muutenkin että on koko ajan epäluuloisempi vieraita ihmisiä kohtaan. Ikävä piirre, sanoisin, ja jotain tarttis tehdä mutta kun ei oikein tiedä että mitä. Ihmisten luo karkailu, oli ne sitte naapureita tai ketä tahansa "tielle" sattuu tuossa kotipihalla esimerkiksi, on jokseenkin noloa ja huonoa käytöstä. Joku vois ehdottaa että pidä se koira kiinni. No oppiiko se sillä tavalla että vieraiden luo ei mennä ja haukuta niitä pataluhaksi? Kyllähän se nytkin tietää ettei hihnassa kannata inahtaakaan, niin että mikään ei muuttuisi. Jotenkin sille pitäis saada tehtyä selväksi ettei sitä vapaana ollessakaan tarvi lähteä mihinkään haukkua räksyttämään. Mää en vaan ossaa.
Alkuviikostahan satoi lunta (tuskin jäänyt juuri keltään huomaamatta) ja siitäpä tulikin sitten kivat hiihtokelit. Metsäautotietä ei tietenkään ole aurattu, siellä ei ilmeisesti ole enää puita joita tarvis tukkirekkojen päästä hakemaan, kuten viime talvena kun se tie pidettiin auki lähes koko talven, varsinkin keväällä tosi hyvin. Nyt oli varmaan se 15 senttiä uutta lunta siinä tiellä, hyvää kuntoilua itselle tarpoa sukset jalassa, kun niistä suksista ei ollut juurikaan apua kun ne upposi sinne hankeen myös. Ransulle se oli varmasti kanssa hyvää kuntoilua juosta vähän paksummassa hangessa. Pappissaaren latua ei oltu aukaistu ja siinä oli joku lenkkeillytkin joten latupohja oli aika kehnossa kunnossa ja takaisin hiihtelin sitten moottorikelkkareittiä, joka sekään ei ollut maailman paras kun ei ollut yhtään kelkkaa kulkenut vielä uudella lumella. Ainahan mukana pitää olla vähintään se yksi laduntalloja, ja kun päästiin takas tielle jossa oli mun tulomatkalla tekemäni "latu", niin tietenkin Ransun piti juosta sen päällä ja tallata se sotkuksi.
Illalla oli agitreenit, ja mietin jo päivällä kun se hangessa tarpominen varmaan oli ihan työstä käyvää, että jaksaako Ransu vielä illalla hyppiä esteitä. No jaksoi se kuitenkin, keppejä tehdessä se jotenkin väsyy aina, eikä jaksa/kiinnostu menemään niitä kunnolla kuin pari kertaa. Niin nytkin. Vauhtia edelleen sais tulla lisää, kun sitä ei juuri ole, mutta mennäänpä nyt sentään edes ne kepit! Ja enimmäkseen puhtaasti. Tänään se osasi hienosti hakeutua niille, siinä ei nyt ollut ongelmaa. Rata meni muutenkin sillai että alku meni hyvin ja sitten loppu meni hyvin mutta keskellä oli sellainen ansapaikka jota piti toistaa useampi kerta ennenkuin se meni hyvin. Alussa oli pari hyppyä kulmittain, putki A-esteen alitse ja sitten heti perään toinen putki jonka jälkeen sinne A:lle vasta pääsi. Kuten sanoin, tähän asti hommat meni ns. putkeen, mutta sitten kun A:lta piti suunnata pidemmän matkan päässä olevalle hypylle ja vielä takaa kiertäen, niin tietäähän sen miten siinä meillä helposti käy... nii-in. Suoraanhan siitä mentiin ja parikin kertaa. Takaakierto kyllä muistettiin sillain kun sitä otettiin yksittäin sillä samalla esteellä, mutta kun sieltä A:lta tullessa oli vauhtia kun esteiden välimatka oli aika pitkä, niin musta tuntuu että keinot on välillä vähissä että millä mä sen vauhdin hiljennän ja saan käskytyksen perille että kierrä taakse äläkä hyppää taakse. Siitä sitten taas se loppu eli toinen hyppy edellisen vierellä, kepit, kaksi hyppyä ja niiden välistä veto sekä vielä lopuksi hyppy, meni hyvin. Ransu haki kepeille, tuli välistä enkä itsekään kiirehtinyt seuraavan hypyn taakse niin että Ransu olis voinut kuvitella mun tarkoittavan kuitenkin seuraavan hypyn suoritusta (väärältä puolelta). Näihin täytyy olla tyytyväinen, saatiin me tuolta A-esteeltä lähestyessäkin onnistunut suoritus, mutta se vaati vaan vähän toistoa. Keppejä otin lopuksi niin että aioin palkata nännikumilla, niin johan yhtäkkiä piti kaks kertaa oikaista kaks viimestä keppiväliä vaikka radalla ne mentiin muistaakseni kaks kertaa ihan oikein alusta loppuun. Kai se oli se lelu sitten, tai se että tylsät kepit mennään monta kertaa, syy miksei malttanu/viitsiny tehä loppuun asti. Onneksi se nyt sen jo kestää että mä voin mennä vaikka pari metriä edellä ilman että se irtoaa kepeiltä.
Loppuverryttelyt jäi vähän lyhyeen, kun olin ilmoittanut tuovani Ransun hoitoon 21.15. Nyt on sitten mulla ja tietenkin Ransulla lomaa toisistamme perjantai-aamuun asti. Ransu taas esitti niitä huonoja luonteenpiirteitään sinne hoitoon jättäessä, kun siinä hoito-ohjeita kirjatessa tuli toinen tyttö paikalle ja Ransu sille sitten murrasi. Ettäs kehtasi! Ei se tyttö edes yllättäen tullut vaan askeleet kuuli selvästi ja mä vielä sitten Ransulle sanoin että kukahan sieltä tulee, ettei nimenomaan säikähtäis ja sen takia pörähtäis. Tilanne laukesi kyllä äkkiä kun komensin ja kun osaahan nuo hoitajat tuolla suhtautua ja antavat sitten koiran tulla itse tarkistamaan tulijan. Ransu sitten jo hakeutui hoidettavaksi, mutta eipä tarvis tuollaisia tilanteita tulla. Joku saattaa säikähtää moista käytöstä ja onhan se rumaa vaikkei säikähtäiskään. Mulla ei oo mitään ideaa mitä tuolle tekis ja onko se vaan tän iän mukana tuomaa vai alkaako sen "todellinen luonne" nyt nousta esiin vai onko se sen tottumattomuutta vieraisiin ihmisiin? Voi kun olis kristallipallo josta katsois vaan vastauksen ja sais neuvot. Mä en kohta lähe tuon kanssa mihinkään kun ei se osaa käyttäytyä kun pitää välillä pöristä tutummatkin ihmiset, tuntemattomien epäluuloisuudesta nyt puhumattakaan. Jospa tuo hoitojakso vaikka lyhyt onkin, olis sille hyväksi kun ei ole ainakaan minua mukana jota tarttis kuvitella puolustavansa (sitäkin epäilen), Ransu kuitenkin on kuulemma tähän asti pienen epävarmuuden jälkeen ottanut hoitajan hyvin vastaan ja pitänyt tuttuna kivana tyyppinä, ja reipastunut siinä hoitojakson aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti