Mustikkametsässä

Aloitettiin lauantaina viikonlopun vietto lähtemällä metsäautotielle aamulenkille. Reilu tunnin lenkki, ja mentiin metsäpolullekin. Nautitaan kumpikin siellä menemisestä, Ransullekin jotain muuta kuin tasaisen tien tallomista. Huomasin sitten siinä lenkin lomassa että hitsi vieköön, tässähän on polun varressa mukavasti mustikoita! Katselin kauemmaskin metsään ja näytti niitä olevan sielläkin. Tehtiin lenkki loppuun ja mentiin kotiin, kerroin Antille että siellä olis marjoja odottamassa poimijaansa. Ne on niin helpossa paikassa, että jos joku osaa sieltä mennä etsimään niin varmasti löytää. Meillä oli tiedossa, että sunnuntaina ollaan kyllä menossa Manamansaloon mustikkaan, mutta pitihän nuo tuosta likietuiselta paikalta käydä napsimassa.

Mentiin poimurin ja ämpäreiden kanssa metsään, ja Ransu sai vielä melkein pari tuntia lisää metsälenkkiä. Että se nautti loikkia siellä mättöikössä ja möyriä mustikoiden seassa. Se on aivan hulluna mustikoihin, lenkillä jo annoin sille kädestä tuoreita mustikoita ja ne katoaa nopsaan parempiin suihin. Saatiin 10l ämpäri marjoja, ihan mukavasti. Ransu oli aika väsy poika metsässä juoksemisesta, ja voi sitä onnea: sunnuntaina pääsee taas! Paitsi loikkimaan mättäikössä, niin pihistämään ämpäristä poimittuja mustikoita (niin se sunnuntaina tosiaan teki).

Sunnuntaina lähdettiin aamusta Manamansaloa kohti, napattiin lisää väkeä kyytiin matkalla. Metsässä meni tällä kertaa tuntikausia, "saalista" tuli tällä kertaa 55l. Tosin se jaettiin kuuteen pekkaan :D Ransun kanssa poimittiin ensin pikkuämpäri marjoja ja lähdin sen kanssa sitten lenkille Makkaraniemeen. Takaisin tullessa laskeuduttiin jyrkkää rantatörmää järven rantaan, Oulujärvi kun oli siitä(kin) kohtaa matala rannasta, niin kahlasin saappaat jalassa veteen ja heittelin Ransulle aaltojen tuomia puupökkelöitä noudettavaksi. Että se oli mielissään! Nauroin vedet silmissä kun se oli niin tosissaan ja tuntui repivän käden sijoiltaan :) Aina kun löysin uuden palikan, se hyökkäsi pökkelön kimppuun ja repi niin kamalasti ettei se ole ikinä kiskonut mitään sillä lailla! Heittelin niitä veteen, ja ranta oli niin pitkästi matala ettei Ransun tarvinnut juuri edes uida, se vaan loikki vedessä. Vastatuuleen lahot puut ei kauas lentäneet. Meillä oli kyllä tosi hauskaa siellä! Puolisen tuntia riehuttiin veden äärellä, kunnes ajattelin että nyt lähdetään takaisin marjanpoimijoiden luo. Oli niin mukava ilmakin että nautittiin kyllä tosissaan. Siinä sitten mietin ja ehdotin äidille, että olisko se innokas lähtemään joskus syksyllä jonnekin kansallispuistoon vaeltelemaan. Yövyttäisiin jossain autiokämpässä ja kierreltäis muutama päivä sieltä käsin maastoja. Se on oikein sellaista Ransun ja mun yhteistä mielipuuhaa jossa hermo lepää ja saa olla yksin ajatustensa kanssa, kun menee luontoon kävelemään ja kuuntelemaan luonnon omia ääniä. Antti meillä on harvoin mukana, mennään yleensä kahdestaan.

Tänään oli viimeinen agilityn alkeisjatkokurssi, tai oikeastaan ne möllikisat on viimeinen kerta. Mutta kuitenkin... Otettiin Ransun kanssakin lopuksi sitä rataa, ja aika mukavasti meni. Kepit mokasin itse pari kertaa, mutta Ransu kesti mun valssauksen keppien jälkeen, haki hyvin putken pimeisiin päihin ja muutenkin meni ihan niin että olin tyytyväinen. Kontaktiesteitä ei ollut radalla, mutta kiva välillä ottaa jotain muutakin. Välistä vedon tunaroin itse kerran hätäilemällä liikaa, Ransu menikin takaakiertäen kun olin itse liikaa menossa eteenpäin. Tyypillistä! Oli kumminkin kivat treenit, ja tuollainen fiilis rennosta tekemisestä pitäis saada kisoihinkin. Ransu meni nimittäin jälleen kerran treeneissä ihan hyvää vauhtia. Treeneissä osaan mennä eri tavalla kuin kisoissa, ainakin useimmiten.

Tultiin mummolaan, ja käytiin viereisessä puistossa pelaamassa "korijalkapalloa" eli jalkapalloa koripallolla, koska sitä Ransu ei saa otettua suuhun eli mullakin on jotain mahdollisuuksia sitä vastaan... Ransustakin on kivaa kun mä saan potkittua ja heiteltyä palloa uudelleen jahdattavaksi. Tosin on siitä vähintään yhtä kivaa sekin kun se juoksee jalkapallo suussa eikä kukaan saa kiinni :P Lopuksi jätin sen paikalleen ja heittelin vähän matkan päähän pitkin nurmikkoa treeneistä jääneet nakit ja lähetin Ransun etsimään. Lopuksi tuollaista rauhoittavaa touhua. Ransu yllätti mut positiivisesti; se malttoi etsiä huolellisesti ja irtosi isommalle alueelle kuin yleensä. Harmitti oikein kun en tohtinut sirotella nakkeja kovin isolle alalle, vaan ehkä noin aarin kokoiselle läntille. Ransu etsi hienosti niin kauan kun sanoin että "nyt ne loppui" kun arvelin että se on jo löytänyt kaikki. Ennen sillä on tupannut mielenkiinto katkeamaan, eikä se ole etsinyt kovin laajalta alalta. Nyt se nuuhki keskittyneesti varmaan kymmenisen minuuttia, ja olihan se sitten rauhoittunut sopivasti palloilusta ja oli rento kun sen venyttelin lopuksi.

Nyt se makaa väsyneenä (mutta toivottavasti tyytyväisenä) mun jaloissa, ja pinkaisee varmaan heti keittiöön kun nousen tuolilta. Tietäähän se, että ruokaa minä kuitenkin sille nousin antamaan :)