Miten meni, vuosi 2010?

Vuosi alkaa olla lopuillaan, tänä vuonna ei tehdä agilityn suhteen enää mitään, palataan asiaan vuodenvaihteen jälkeen. Ajattelin vähän pohtia miten vuosi on harrastusrintamalla mennyt... Schapefoorumille oon huhtikuussa kirjoittanut tavoitteita tälle vuodelle, ja ne on olleet seuraavanlaiset:

-Startata virallisissa agikilpailuissa

-Treenata Agirotua varten, saada muutama erityinen ongelmakohta kuntoon

-Käydä rally-tokokurssi ja tokon arkitottis/alotoko

-Nousta agilityssa 2-luokkaan tämän vuoden aikana

-Jatkaa arjen tapakasvatusta...

Jaa-a, sitten olis varmaan sen itsetutkiskelun paikka, onko tavoitteet täyttyneet.

Startata virallisissa agikilpailuissa   Tulihan se startattua, ja kaksi LUVAa hankittua. Laskeskelin että niiden lisäksi on 4 kertaa ollut luva niin lähellä ettei ole tosikaan. Siis jotain käsittämättömiä pikkujuttuja, joista varmaankin kaikki menee koiran ja ohjaajan kokemattomuuden piikkiin. Oon ajatellut tätä meidän kisavuotta ja niiden hyllyjen määrää mitä on tullut... Alku meni siihen, että itse ja koira opetteli kisatunnelman sietämistä ja rutiineja startteihin valmistautumiseen. Kevätkesällä maha oli aina sekaisin ennen startteja :P Tämän kisaamaan tottumisen kanssa painittiin aika monissakin kisoissa, milloin karattiin radalta, milloin moikattiin ratahenkilöt, milloin bongailtiin Anttia yleisössä ja juostiin sen takia esteiden ohi... Ransu ei myöskään jaksanut keskittyä täysillä molempiin kahteen rataan.

Noh sitten tuli se "ongelma" että Ransu menee hitaasti. Juu okei olihan useana kisapäivänä aika kuuma viime kesänä ja se vie oman veronsa, mutta ei sillä nyt voi selittää kaikkea. Kaiken takana on ohjaajan oma pääkoppa, sanoi yks jos toinenkin, ja loppukesästä piti alkaa miettiä sitä oman pään sisäistä elämää, että millä mielellä itse niihin startteihin lähtee. Ja metsään menee jos lähtee sillä mielellä että on mentävä lujempaa, ja on saatava nolla. Suoritukset parani huomattavasti, kun unohdettiin ensinnäkin ne lähtöön jättämiset kaikenmaailman sivu-notulenytsivulle-sivusivusivuistu! -hokemalla joka varmasti latisti koiran vireen jos sellainen olisi muuten ollutkin olemassa. Toisekseen mä aloin ajatella, että me lähdetään nyt kuulkaa pitämään vaan hauskaa, ja tekemään omaa suoritusta, viis siitä mikä on tulos kunhan radan jälkeen tuntuu että meillähän oli siellä kivaa! Pari kertaa aiemmin melkein itkua väänsin ja näytin koiralle keskisormea että mokomakin elukka kun et osaa mutta eihän se sen koiran vika ollut kuin ne ehkä kaks kertaa kun se lakkasi kuuntelemasta ja teki omiaan. Lopun aikaa saa ohjaaja vaan katsoa peiliin ja etsiä itsestään virheitä! Se on mun syy jos radalla mennään väärin, mun syy jos en ole opettanut koiralle jotain. Koiran syytteleminen on lapsellista. Niin että se ajatus siitä hauskan pitämisestä tarttui selvästi Ransuunkin ja meidän suorituksiin tuli ihan vahingossa vähän vauhtia lisää, ja en kyllä ikinä unohda sitä ekaa nollaa Pietarsaaressa, mikä tunne meillä oli Ransun kanssa kun palkkasin sitä siellä maalialueen takana!

Siinä samoihin aikoihin kävi niinkin että Ransu ajeltiin lyhyeen turkkiin, ja se vauhti löytyi kuin salamaniskusta sen jälkeen. Oli se kyllä mennyt yhdet treenit sitä ennen aivan ennennäkemättömällä tavalla, mutta en voi olla ajattelematta etteikö tuo turkin ajelu keventänyt poitsun oloa sen verran, ja kun eteensäkin alkoi näkemään kunnolla! Käytiin Kokkolassa yhdet möllit sen turkin ajelemisen jälkeen ennen Kajaanin kisoja, ja mähän olin ihan pulassa sen kanssa. Se oli kylläkin hyvällä tavalla pulassa olemista, paljon kivempaa on yrittää selvitä koiran kanssa joka menee kuin jota pitäisi vetää radalla perässään. Kajaanin kisoista sanoinkin, että ne voi mennä joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti, ja kuten näkee jo virallisista tuloksistakin - huonostihan ne paperilla meni kun hyllyt tuli, vaan olihan meillä hienoa menoa!

Siitä seurasikin sitten uusi haaste kun Ransu alkoi mennä aivan eri tavalla kuin mitä se oli koko kesän mennyt - mun pitäisi pystyä ohjaamaan aiempaa nopeampaa koiraa. Loppusyksyn kisat menikin sitten tosiaan sitä opetellessa, ja homma jatkuu. Eli meidän suoritukset ei ole olleet erityisen tasaisia, mutta johtuu varmaankin kehittymisestä mitä meillä on tapahtunut, ja ne vaiheet on kai pitänyt käydä läpi että on ymmärtänyt niitä asioita joita ymmärtää nyt. Mitähän sitä oppiikan tulevana vuonna kun tää puoli vuotta kisaamista oli jo niin opettavainen... ja mulla on kuin eri koira nyt kuin toukokuun alussa.

Treenata Agirotua varten, saada muutama erityinen ongelmakohta kuntoon   En ole varma mutta tarkoittaisikohan nuo ongelmakohdat kenties keppejä ja kontakteja. Noh niiden kanssa tehdään töitä yhä edelleen, mutta paremmalla mallilla ovat kuin silloin huhtikuussa, tai vielä Agirodun aikaan heinäkuussa.

Käydä rally-tokokurssi ja tokon arkitottis/alotoko   Rally-tokokurssi käytiin. Jotain jäi käteen, mutta ei niin paljoa että olisi oikein toden teolla kärpänen purassut ja olisi tullut alettua aktiivisesti tätä treenata. Laji on hauska ja kyllä sitä välillä tehdään, mutta ei sen enempää. Samoin arkitottis kurssilla käytiin ja meitä koitettiin patistaa kisaamaan, tai siis treenaamaan liikkeet kisakuntoon, mutta ei mua oikein kiinnosta... joten se jäi nimenomaan sille arkitottistelutasolle sitten.

Nousta agilityssa 2-luokkaan tämän vuoden aikana   Jaa-a, ehkä kuitenkin se kipein asia joka jäi harmittamaan tässä vuodessa, kun vuosi loppui kesken. Kisoja olis vielä marraskuulla ollut, mutta ne jäi sitten välistä luustokuvauksen takia. Harmittaa sikäli, koska mielestäni meillä olis ollut hyvät edellytykset tämän tavoitteen täyttymiseen, ei se vuoden viimeisiksi jääneissä kisoissakaan taas ollut kun niin tuhannen pienistä asioista kiinni. Pohdin tuossa jo aiemmin vähän niinkuin tätäkin, että miksei me olla kakkosissa niinkuin tavoitteet oli, sitä on kuitenkin turha jossitella miten monta kertaa on ollut nolla lähellä.

Jatkaa arjen tapakasvatusta...   Jep jep, sitä on tehty, en tiedä onko edistytty kun jätkänpötkäle on mikä on, muuten olenkin siihen tyytyväinen, mutta tuohon vahtimiseen ja ihmisille meuhkaamiseen en näköjään osaa puuttua niin että sen saisi loppumaan. Ja multa on jotenkin mennyt usko siihen että se enää edes onnistuu kohta 2½-vuotiaan koiran kanssa. Arpa on heitetty?

Entäs vuosi muuten kuin noiden tavotteiden valossa? Oikeastaan tavoitteet sikäli ylittyikin, että alettiin kokeilemaan paimennusta, mitä en ollut tavoitteeksi laittanutkaan. Toisekseen tavoite olis varmaan pitänyt olla Ransun luustokuvaaminenkin, suunnitelmissa se oli mutta ei varsinainen tavoite. Sekin tuli tehtyä ja tulokset toi helpotuksen.

Kirjailin jälleen Schapefoorumille tavoitteet vuodelle 2011; laitan ne tännekin muistiin ettei vaan pääse tulemaan liian lyhyt postaus!

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa   Pitäisi kyllä olla ihan mahdollista, jos edes nykyinen taso säilyy ja tietysti eletään siinä uskossa että tulevista treeneistä ja koulutuksista saadaan jotain hyötyä. Tavoite saa ylittyäkin, mutta realistisesti asetetaan tällainen tavoite.

- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin   Toki myös koiran täytyy kehittyä, mutta ohjaaja on siihen edellytys ja on niiiin paljon asioita joita minä/me ei osa(t)a.

- paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)   Ensi kesänä tiedossa kolme paimennusleiriä, toivottavasti työt ja muut antaa mahdollisuuden osallistua kaikille niille. Jospa Ransu olis kypsynyt sinne 3 ikävuoden tienoille vähän enemmän kuin tänä syksynä oli, ja paimennuksessa päästäisiin eteenpäin ja nähtäisiin onko koirassa ja paimenessa potentiaalia yrittää kisata tai saada koulutustunnuksia.

- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)   Tämä vaikuttaisi meille sopivalta lajilta, mua kyllä jo peloteltiin vaikka miten monen erilaisella jäljestämisellä, pitäisi kai nyt ensin keksiä kuka tätä opettaisi ja mikä olisi meille sopivin muoto.
- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua   No ei tässä kai enempiä selittelyjä tarvitse.

Melkein tekisi mieli vielä lisätä tuohon listaan sellaisen oman "AD-kokeen" suorittaminen. Virallisesta kokeesta en koskaan tiedä tuleeko suoritettua, en ole tohtinut edes ottaa oikein selville missä asti noita kokeita järjestetään ja onko ne enimmäkseen saksanpaimenille tarkoitettuja. Olen kuitenkin ajatellut että nyt kun voidaan aloittaa pyöräily heti keväällä (viime kesänähän odotettiin sen 2v päivän lähestymistä), niin voisi kesäksi suunnitella jonkinlaista pyörätreeniä että syksyllä voitaisiin suorittaa meidän oma AD-koe. Omana haasteena, jos ei koskaan virallisena kokeena.

Ransu, Sanna ja Antti toivottaa blogin lukijoille riemukasta Joulua ja reipasta Uutta Vuotta 2011!