Meillä oli eilen taas RumaRakin Salmen vetämät agitreenit Dognessissa. Saatiin rata pari päivää etukäteen tutustuttavaksi ja siinä olikin useampia kohtia joiden kanssa mun piti miettiä että mitä ihmettä niiden kanssa teen. Näyttihän ne paperilla vähän erilaiselta kuin miltä ne sitten tuntui rataantutustuessa. Radalla oli 24 estettä ja se tuntui vaikeammalta kuin edellinen Salmen rata joulukuussa. Se lähti liikkeelle kahdella peräkkäisellä hypyllä josta oli vienti putkeen pimeään päähän. Vielä kun A-este oli suoraan hyppyjen edessä. Tiesin etten voi ohjata Ransua yhteislähdöllä koska putkelle vienti olis mahdotonta sillä tavalla ja olisin jalkojeni kanssa solmussa alta aikayksikön kun vielä yrittäisin ehtiä esteille 4-5 ohjaamaan. Ja rataantutustumisessa huomasin myös että A on aika hyvin tyrkyllä. Niinpä päätin hetsata Ransua ennen lähtöä, jätin sen lähtöön ja menin itse ensimmäisen ja toisen hypyn väliin. Lähdettiin liikkeelle ja mun piti melkein heti alkaa tekemään persjättöä, mutta Ransu karkasi silti A:lle. Olin myöhässä sen puolenvaihdon kanssa, koska mun piti kertoa Ransulle ennen sen ponnistamista suunnanmuutoksesta. Vaikeus onkin se että Ransu saattaa ponnistaa tooodella kaukaa ennen estettä ja tehdä piiiitkän loikan hypyn yli. Se ei siis tee yleensä mitään paraabelin muotoisia hyppäyksiä vaan enemmänkin sellaisia "elämänkaariloikkia" eli pitkiä ja silti aika korkeita. En aina tiedä, voisi sanoa että yleensä en tiedä milloin se jo ponnistaa ja siksi olen myöhässä kertomaan seuraavaa suuntaa.
Putki meni puomin alitse loivan c:n muotoisena joten silloin kun mentiin putkeen, puomi oli siinä kivasti kierrettävänä ja kun mentiin puomia niin mun piti irrota kauas sivusuunnassa kiertämään putken päät. Jos Ransu olisi mennyt putken todella kovaa, mun olisi pitänyt leijeröidä se nelosesteelle. Se ei kuitenkaan tullut niin lujaa etten olis ehtinyt puomin päähän ohjaamaan joten ei tullut harjoiteltua leijeröintiä. Putken jälkeen oli kolme hyppyä eri kulmissa ja 90 asteen kulmassa lähetys A:lle. A-esteen jälkeen mun piti tehdä persjättö ja alkaa valssata A:n jälkeiselle hypylle, joka oli se sama kuin 2-hyppy ja josta oli hyvä karata A:lle väärästä suunnasta. Sitten taas 90 asteen käännös takaakiertäen sylkkärillä ja putkeen. Lähes suorasta putkesta oli avokulma kepeille ja kävin Ransun auttamassa toka väliin. Ihmeen hyvin meni kepit! Sitten jaakotusta, putki, hyppy ja mielenkiintoisessa kulmassa vienti puomille. Ekalla kerralla Ransu skippasi puomin ylösmenon kun mä en oikeastaan edes ohjannut sitä puomille, oletin vaan että kyllä se sieltä tulee ja menee hyvin. Hiton kovaa se tuli puomin ja alasmenokontaktista mulla ei ole muistikuvaa mutta ainakaan mä en ehtinyt valssaamaan eteen että olisin saanut käännettyä tosi lähellä olevalle hyppyesteelle takaakiertoon. Otettiin uudestaan, ohjasin huolellisemmin ja paremmalla menestyksellä. Mä olin aivan pulassa Ransun kanssa kun se meni puomin niin nopeasti etten mä tuntunut ehtivän mitenkään sen edelle alasmenolla. Vielä kun piti se onneton putki kiertää... Olihan se hienoa että jätkä menee puomin niin hyvällä vauhdilla eikä hölköttele ja himmaile sitä mutta kun mä olen myöhässä niin eihän se sitten ratakaan mene niinkun pitäisi. Ransu tuli niin vauhdikkaasti että musta tuntui että mun täytyy mennä vähän kuin pois sen edestä ja ajauduin liikaa puomin toiselle puolelle enkä silloin kääntänyt Ransua tarpeeksi tehokkaasti.
Parin hypyn jälkeen kepit toiseen suuntaan. Tällä kertaa haasteena oli se, että koska vedätin Ransua, niin ajauduin itse hyvin paljon kepeistä ohi eteenpäin ja seuraava este oli ehkä neljänneksiviimeisen keppivälin kohdalla. Otettiin keppejä niin että palkka tuli niiden jälkeen apupalkkaajalta koska tuollaiset kepit, joiden jälkeen ei ole mitään estettä, on aika vaikeat ellei sitten ole keppihullu tai muuten tosi varma pujottelija eikä välitä jos ohjaaja irtoaa sivusuunnassa taaksepäin. No arvatkaa vaan onko meillä sellaista... Sain sitten toisella kerralla (kun ei palkattu kepeiltä) ohjattua kuitenkin tuolle esteelle mutta olin tosiaan ajautunut kepeiltä kauas eteen ja ohjaus ei missään nimessä voinut olla enää sujuva. Varsinkin kun koira piti kierrättää siivekkeen ympäri putkeen. Lopussa oli vielä putken jälkeen hyppy, puomi ja pisteenä i:n päällä vienti putkeen toiselle puolen puomia kuin mitä itse olen, ja sieltä vielä sitten kepeille. Sai siinä pieni ihminen ihmetellä miten saa koiran putkeen ja miten ihmeessä sieltä vielä kepeille jos itse ajautuu sinne puomin väärälle puolelle. Onneksi Salmella oli tähän vinkkiä, joka tosin olis toiminut paremmin jos Ransu olis vähän enemmän putkihullu. Mutta kun ei ole, niin tuohon käytettiin sitten jonkin verran aikaa.
Aikaa käytettiin myös keppien treenaamiseen. Salme oli sitä mieltä että mun vedättäminen ei saa Ransua menemään keppejä yhtään paremmin. Mun pitää mennä sen kanssa kepit eikä yrittää vedättää edellä. Ransu palkkautuu kepeillä hyvin vinkupallosta, joten sitä sitten kokeiltiin niin että pidin sitä kädessä ja vingutin ja oho! - mikä vauhti! Ransu pujotteli tosi hienosti. Sain vähän irrota sivusuunnassakin. Mulle oli yllättävän vaikeaa tuo vedättämättä oleminen. Hyviä vinkkejä saatiin keppien treenaamiseen ja ne ainakin eilisen perusteella näytti toimivan hyvin. Yksi epätoivon aihe pieneni hieman kun kepit ei olleet niin toivottomat.
Mulle jäi tuosta tunnista tosi kivat fiilikset. En viitsiny sitten enää lopussa ottaa koko rataa kun Ransu näytti hieman jo väsähtäneen, joten otin kymmenen ekaa estettä ja kun se meni puhtaasti ja hyvin, niin huippupalkkasin ja lopetettiin. Salmen mukaan Ransu meni hyvää vauhtia eilen ja sillä oli vauhdikkaat kepit. Itse meinaa välillä aliarvioida, välillä taas yliarvioida omaa menestystään. Sitten kun kuulee ulkopuolisen objektiivisen kommentin (ja kun tietää ettei se kommentin antaja tarkoita hymistellä että joo meni se hyvin vaikka olis huomautettavaakin ollut) niin kai se on uskottava että meillä oli hyvät treenit eilen. Innolla jään odottamaan ens viikkoa kun pääsee taas treenailemaan. Tietääpä ainakin mitä treenaa ja miten, laatu korvaa määrän, turha jankata samoja asioita tavalla joka ei toimi. Ransu oli ihanan innokas ja vauhdikas. Mä olen nyt alkanut kiinnittää huomiota siihenkin että missä vireessä lähdetään radalle, ja yritän välttää kaikkea minkä huomaan sitä vähentävän. Haluan pitää tämän innon treenata yllä, joten pidetään vastakin tarpeeksi treeniväliä ja treenit sopivan helppoina ja sopivan vaikeina ja keskitytään kokonaisuuteen.
Mehän opitaan tätä hommaa - pikkuriikkisiä oivalluksia kerrallaan! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti