Meillä kävi perjantaina hieroja kotona. Olipas eri helppoa kun ei tarvinnut lähteä mihinkään ja Ransukin sai olla kotona vaikkakin ihan vieraan käsiteltävänä. Hierojan taidot teki muhun kyllä vaikutuksen, Ransustakin tuli melkeinpä heti kaveri ja hoksasi aika nopeasti että nyt vois laittaa maate kun olis hierontaa luvassa. Itse hierontaan se sitten nukahti useammankin kerran. Välillä piti kokeilla onko pakko olla paikallaan, ja välillä teki sitten kaikenlaista sijaistoimintaa kun selkä oli jumissa ja sen hierominen inhottavaa. Niinpä niin, lapojen seudulta oli selkä jumissa ja samoin toiselta puolelta lantion seutu. Kuulemma ihan hyvin sai aukeamaan ja rentoutumaan lihaksia, ja Ransukin nautti niin ettei ole vielä ikinä ennen. Nukahteli, silmät luppasi ja makasi kyllä niin rentona paikallaan että oli hierojankin tosi helppo hieroa rentoa koiraa. Paitsi noissa hankalissa kohdin ja sitä tuppaa aina alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää se paikallaan makaaminen. Ei se muutenkaan koskaan makaa 1½ tuntia paikallaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Aina se siirtyy välillä ja kääntää asentoa. Niinpä tuollainen hierontasessio meinasi välillä aiheuttaa vähän kyseenalaistamista, mutta kun hieronta loppui niin Ransu käytännössä heräsi siihen ja oli kuin puusta pudonnut. Naurettiinkin että ootko sä vähän ihmeissään että nytkö se jo loppui että olis voitu ottaa toinenkin kierros. Ilmeisesti oli tyytyväinen.
Perjantai ja lauantai sitten lepäiltiin, lauantaina käytiin pieni lenkki anoppilassa, kerättiin voimia sunnuntaille epiksiin. Sunnuntaina sitten lähdettiinkin ajelemaan vaihtelevassa säässä ja kelissä kohti Seinäjokea. Alkumatkasta tulla pyrytti kuivaa lunta ja tie pöllysi. Tietä ei oltu edes aurattu ja me ihmeteltiin kun tiellä oli ajeltu milloin missäkin kohtaa. Sitten sade muuttui rännäksi ja vedeksi ja jossain vesisateen välissä satoi Lapualla ihan silkkaa jäätä. Loppumatka taittui vesisateessa ja tie oli suolattu (mokomatkin autojen pilaajat!). Takaisin tullessa oli sitten vesisadetta, loskaa ja märkää lunta edessä. Tulipahan koettua talvikelejä, mutta ei onneksi ollut todella huono keli kun tie ei ollut ihan jäätiköllä ja sen päälle kun olis tuon vesisateen antanut niin myöntäisin minäkin että olis se Ilmatieteen laitoksen pelottelema "erittäin huono ajokeli ja hirveän liukasta" ollut totista totta.
Mutta asiaan eli niihin mölleihin. Seinäjoella oli meneillään joku talavi-kuppi, siis useammat möllit ja parhaat tulokset tehnyt saa sitten varmaan mainetta ja kunniaa. Ratoja oli 3; mölleille, sitten oli 1lk ja 2-3lk tasoiset radat. Kolmesta radasta valitsin sen 1lk radan ja otin lisästartin 2-3lk radalla. Olin ensinnäkin tyytyväinen noihin ratajuttuihin, sai tehdä monen tasoisia ratoja, halli oli mukavan lämmin (joka olis ollut vielä kivempi etu jos ulkonakin olis ollut kylmempi) ja sen pohja oli mainio! Tuomari oli suunnitellut ehdottomasti todella sopivan tasoiset ja mukavat radat, ja noilla 1lk ja 2-3lk radoilla oli pöytäkin. Ja vielä, jos mulla olis ollut möllikoira, niin olisin ollut kiitollinen siitäkin että hallissa sai olla suorituksen aikana vain muita ihmisiä, ei muita koiria. Eihän ne kaikille ole häiriöksi mutta möllikoirien erityishuomiointia sekin osoitti.
1lk rata oli meillä ekana ja se meni ihan ok siihen asti kun tuli pöydän vuoro. Alussa en ohjannut yhtä sujuvasti putkelle kuin Oulussa virallisissa, joissa oli tismalleen samanlainen alku. Ransu ehti tehdä vähän turhaa kaarrosta. Kepit se lähti pujottelemaan kohtalaisesti, mutta vauhti taas kerran hidastui loppua kohti. Olen alkanut epäillä syyksi sitä että kun ehdin siitä edelle ja alan juosta käytännössä paikallaan Ransua katsoen, että se hidastaa vauhdin. Eikä tuo pujottelu nyt alussakaan mitään huippua ole mutta ei sentään kävele. Mä en tiedä mitä ihmettä noiden keppien kanssa teen, kun pitäis harjoitella nopeutta ja sisäänmenoja, mutta koira ei jaksa montaa toistoa kerrallaan. Tuosta lähdöstä vielä, että mun ei ollut tarkoitus että Ransu sinne lähtöön istuu vaan lähteä sujuvammin.
Keppien jälkeen hypylle ja putkeen, Ransu kääntyi hypyltä aika hyvin putkeen. Seuraavalle hypylle jaakotus ja katsoin vain tyytyväisenä perään kun poika tuli näppärästi siivekkeen vierestä. A:n se otti ekalla radalla molempiin suuntiin ihan hyvin, sitten putkeen ja hitaasti tietenkin kun en minäkään liiku. Sitten tuli putkesta vähän turhan reippaasti ja veikkaanpa että seisoin itse pöydän edessä näköesteenäkin (ainakin rataantutustumisessa huomasin että niin on aika helppo tehdä) kun siitä mentiin yli. Tulipa kuitenkin jokunen viikko sitten otettua tuota pöytää tooodella pitkästä aikaa, joten ehkä se oli sitten vähän tuoreemmassa muistissa kuitenkin. Loppu oli ihan perus takaakierto ja puomi, joka tällä ekalla radalla meni vähän hitaasti alasmenolla ja silti toinen vitonen otettiin alasmenokontaktilta. Katsoin hidastuksella niin saattaa just ja just takavarpaat olla kontaktilla mutta ei se riitä eikä sitä näe. Ei askel vaan passannut.
2-3lk rataa odotin innolla, koska arvelin että siinä olis varmaan jotain ohjattavaakin. Siis ettei ihan onnistu vierellä juoksemalla rata. Oikeassa olin, se oli tosi tosi kiva rata ja saatiin poitsun kanssa harjoitella välistä vedosta lähtien kaikenlaista. Rata ei kyllä ala kovin edustavasti kun mä alan tehdä välistävetoa kamalan myöhässä (Ransulle eka anteeksipyyntö), onneksi Ransu kuitenkin tulee välistä ja päästään jatkamaan. Seuraava kohta hypyllä 4 mua harmittaa niin maan vietävästi. Mä kun yritän sinne saksalaista vääntää niin en sitten tajua lähteä koiran alta pois. Hittolainen. Eka kerta kun Ransu tömähtää jalkoihin. Onneksi se ei ole mikään herkkis eikä ottanut siitä nokkiinsa, tokihan siinä meni se vähäinenkin rytmi sekaisin mutta homma kuitenkin jatkui. Kadotin Ransun siinä hypylle tullessa, enkä tiennyt lukitsiko se esteen vai ei. Tuo on sellainen paikka ohjata että jos olen liian hätäinen ja ehätän eteenpäin eikä Ransu ole lukinnut estettä, se tulee ohi. Toisaalta se on taas helppo ohjata liian hätäisesti niinkin että Ransu tulkitsee sen välistävedoksi. Molemmista on kokemusta treeneissä eli meidän täytyy selvästikin opetella yhteistä ajoitusta ja Ransullekin koko ohjausta varmemmaksi koska se muistuttaa niin paljon välistävetoa. Kepit kestää kaaaauan ja on varsinaista kävelyä. Aivan surkeat heti alusta asti. En tiedä kuinka paljon oli vaikutusta tuolla hypyllä törmäilyllä ja kuinka paljon jollain muulla. Aika herkillä se oli ohjausta lukiessaan, kun muurilta otettiin kielto. Oon mä vaan aika taitava ja koira kanssa kun onnistun vielä just ennen estettä pysäyttämään koko esteen suorituksen! Koira on menossa muurille niin mä onnistun vielä omalla liikkeellä pysäyttämään koko homman. Hienoa minä. Saattoi kyllä olla että Ransukin katsoi jotain muuta kuin minua siinä.
Putken jälkeen oli kyllä hyvä hypylle ja A:lle vienti. Ylösmeno hyvä mutta alasmeno näyttää videolta katsottuna siltä kuin skippaisi. Tuomari oli kyllä aika tarkka kontakteista eli ilmeisesti se kuitenkin sen verran selvästi sen otti ettei vitosta tullut. Tilanteesta ennen putkea huomaa että Ransu on taas vähän töttöröö ja törmäilee mun jalkoihin. Hypylle ok ja taas hyvin kääntyy takaisin ja ai miten hienosti ohjaan A-esteelle! Piti katsoa video pariinkin kertaan ennen kuin uskoin Anttia että mun käsi on just silloin ojentuneena kun Ransu katsoo siivekkeen kohdalla minua mihin seuraavaksi. Eli Aaksi se sen sitten lukee - ihan oikein sinänsä, vaikka mä sitten muka yritänkin ohjata sitä putkelle. Huomasin tosin että A:lle meni ja ei muuta kuin karjua että "joo hieno Ransu hyvä kiipee!" ja miettiä että sinnekö mä sen taas lähetin. Tällä kertaa kontaktit oli esimerkilliset ja hyvä niin. Pöytäkin meni oikein. Pöydän jälkeistä takaakiertoa en taas ymmärrä mitä ihmettä mä oikein meinaan. Ohjaan jotain puolivalssia siihen kun pitäis päällejuoksu tehdä ja ei ole ihme että Ransu hyppää niin pitkästi mua kohti ja taas melkein törmäillään. Ja mä kun sijoitan itteäni enemmänkin niin kuin olettaisin sen tulevan kuten päällejuoksussa vaikka ohjaus tosiaan kertoi ihan muuta. Toinen takaakierto perään ja sitten varmaan yksi parhaista puomeista mitä on radalla tehty ja vielä noin loppuradalla. Kontaktit oli taas esimerkilliset ja vauhtikin parempi kuin eka radalla. Taitava Ransu!
Mitä jäi käteen? Kaksi hyvää treenirataa. Toka rata oli kyllä eri mukava, vaikkei se ihan nappiin mennytkään. Mua alkaa kyllästyttää nuo ykkösluokan radat kun ne on lähes pelkkää koiran vierellä juoksemista. Vaikka jostain syystä me niitä silti yhtä tahkotaan :P Mietin matkalla että mikä niissä tympii, kun tuntuu etten mä välillä ota edes vakavasti koko ratoja. Kun ne ei periaatteessa ole vaikeita, meille vaikeat on nuo kepit kun ne on niin hitaat. Ja kontaktit ei ole mitkään satavarmat näköjään mutta olisin voinut kysyä pariltakin pysäytyskontaktit opettaneelta että onko ne varmat jos koira pysähtyy ennen kontaktia ja loikkaa kontaktin yli? Tai jos koira himmaa koko alasmenon ja pyysäähtyyy alasmenokontaktille, niin onko ne kanssa kovin hyvät? Tuo toka rata oli paljon mukavampi kun siinä sai ohjata eikä vain juosta koiran kanssa esteeltä toiselle. Oltais selvitty vitosella ilman mun hyllytystä ja vähemmällä harmituksella jos olisin ajoittanut saksalaisen paremmin ja luottanut että Ransu tulee hypyn yli. Tuo harmittaa mua niin vietävästi vieläkin kun itse törttöilen ja koira joutuu hyppäämään mun jalkoihin. Niin ja aikaakin olis säästynyt jos olisin juossut jossain muussakin kohtaa kuin toka radalla kun Ransu meni toiseen putkeen.
Senpä sitten näkee parin viikon päästä Kemissä että miten menee. Jollain tasolla on luottavainen ja toiveikas olo, jollain tasolla sitten vähän epätoivoinen. Nuo kepit on yks hemmetin kirosana ja sellaista rataa ei olekaan missä niitä ei olis. En tiedä pitäiskö jättää treeneissä nuo vauhtiharjoittelut ja muut keppihommat pois ja tehdä niitä vaan kisoissa. Jos ne sitten maistuis vähän paremmin? Ratatreeniä me edelleen kaivataan että mä saisin sen homman pysymään kasassa alusta loppuun. Nyt vaan just tuntuu että usko loppuu kaiken suhteen kun mikään ei tunnu onnistuvan ja radoista pitää kaivamalla kaivaa hyvää. Oikotietä onneen ei taida olla vaan onnistuminen vaatii tuurin lisäksi taitoakin ja sitä me ei kai saada kuin harjoittelemalla lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti