15. kesäkuuta 2011

Vastoinkäymisiä ja valon pisaroita

Kaiken kurjan on sitten ilmeisesti tarkoitus sattua yhtä aikaa? Näin ainakin meillä... Viime viikon torstaina huolestuin toden teolla kun huomasin miten laiha meidän Essi on. Essi on siis huomenna 5v8kk täyttävä maatiaiskissani, mun kissa heti viimeisen päälle ja prinsessaksi äitini tituleeraama koska 3-vuotiaana voitti epävirallisen kotikissanäyttelyn ja oli yleisön suosikki hienoin arvosteluin :) Essi on syönyt jo pidempään huonosti ja viime viikolla syöminen loppui kokonaan. Selkänikamat tuntui käteen inhottavasti ja kyljet oli kapeat. Tunnustelin nahkaa niin kuivunutkin se kissa oli - viime viikon koko kissaporukka asui yötä päivää tuossa tarhassaan eli ihmekös tuo jos ei syö eikä oikein juokaan. Miiru ja Dora oli kuitenkin ihan kunnossa ja nauttivat helteestä. Essi on viime aikoina marissut ja kitissyt kovin paljon, ja hakeutunut mun syliin paljon enemmän kuin normaalisti. Hälytyskellot alkoi soimaan että jotain on nyt pielessä. Soitin Pentti Tapiolle ja saatiin aika perjantai-aamupäiväksi.

Antti käytti Essiä lääkärissä kun mulla oli pääsykokeet. Verikoe oli onnistunut ottaa neljännellä yrittämällä toisesta tassusta ja se paljasti että maksa-arvot olivat aivan huikeat. Munuaisarvot oli kunnossa, mitä pelkäsin kun Essi oli ollut syömättä. Kuulemma Essi olisi kannattanut lopettaa jos se olisi ollut 15v mutta kun se on kuitenkin niin nuori niin päätettiin yrittää hoitoa. Pentti ei osannut sanoa mistä laihtuminen ja korkeat maksa-arvot johtuvat, vaihtoehtoja on esim. joku tulehdus tai kasvain. Jos kyseessä on tulehdus, niin saatu 10pv antibioottikuuri pitäisi auttaa siihen, mutta jos taas kissa ei tokene on kasvain mahdollinen ja silloin ennuste on huono. Oli kyllä pysäytys nuo uutiset. Kaikki olisi helpompi hyväksyä jos Essi olisi oikeasti jo ikäleidi mutta kun ei ole. Siitä on vuosi kun mun vanhin kissani piti 14v iässä lopettaa sairauden takia, ei se helppoa ollut vaikkei olla saman katon alla asuttu vuosiin, mutta helpompi hyväksyä sairaus kun kissa on jo iäkäs. Ja kun Essi on niin mun kissa. Antibioottikuurin lisäksi saatiin maksan toimintaa vahvistavaa lääkejauhetta, josta tehdään veteen liuos ja annetaan ruiskulla suuhun. Olen kyllä tässä vaiheessa aika hiton kiitollinen että on tullut opetettua nuo kissat käsittelyyn... Eihän se ongelmitta ole lääkkeetkään alas menneet, tabletit paremmin mutta tuo liuos on ilmeisesti niin pahaa että sen kanssa taistellaan vähän enemmän. Sitä paitsi Essi on vahvistunut tässä 6 päivässä joten se jaksaa laittaa hanttiin. Alkuun se oli apaattinen ja haluton, eikä kehrännyt kun sitä hoivasi, mutta nyt se vastaa hellittelyyn kuten ennenkin ja tekee ilkeyksiä kuten ennenkin. Laihahan se toki vielä on eikä edelleenkään syö raksuja, mutta purkkiruokaa onneksi kuitenkin itse jonkin verran. Olen sekoittanut Nutrisalia siihen maksalääkkeeseen ja ruutannut tuota yhteisliuosta. Ensi viikon tiistaina on uusi aika verikokeisiin, toivotaan että maksa-arvot olis laskusuunnassa ja Essin vointi jatkais paranemista.

Juuri kun tuntuu että Essi on paranemaan päin ja toive pelkästä tulehduksesta vahvistuu, niin sitten pitää Ransun loukata itseään agireeneissä. Tehtiin taas rataharjoitusta, poitsu on täynnä intoa ja virtaa, miksei olis kun palkkana on nötköttiä... Antti oli etsinyt meille kivan 3. lk radan, jossa oli mielenkiintoinen alku, ja jonka onnistuin yrittämään ohjata mahdollisimman typerästi. Ekalla kerralla tehtiin kuten olin suunnitellut ja niistossa ilmeisesti hätäilin koska Ransu hyppäsi hypyn sitten lopulta takaisin päin. Mentiin vielä muutama este, en ohjannut renkaalle vaan juoksin vaan ohi (eikä Ransukaan katsonut sitä tarpeelliseksi suorittaa vaikka juoksin sen ohi) ohjaamatta ja sitten seuraavien esteiden jälkeen Antti huusikin että nyt seis kun et edes ohjaa sitä koiraa täysillä! On se hyvä että on joku joka sitten sanoo että nyt kyllä otetaan uudestaan vaikka kuin olis kisanomaiset treenit. Oltiin jo sen verran monta kertaa hyllytetty sitä ennen... Vein Ransun takaisin lähtöön ja lähdettiin uusi rata uudella asenteella. Ohjasin edelleen typerästi sen nelosen, en edes tajunnut kuin vasta jälkeen päin miten typerästi edes yritin. Olis pitänyt tehdä takanaleikkaus jos päätyy siihen ettei ehdi persjättöä kolmosella. Ja sitten suora linja koiralla putkeen. Vaan minäpä taas vaikeimman kautta, onneksi Ransu hyppäsi niin hienosti ja pelasti että mun oli helppo muuttaa vauhdissa suunnitelmaa ja jatkaa ohjausta ilman virhettä. Jatko menikin hienosti, seuraavat hypyt ei olleet mitenkään helpot ja kun Ransullakin riitti vauhtia niin oli tekeminen ehtiä suunnilleenkaan ajoissa. Meno oli kuitenkin hienoa, kunnes... tuli se perhanan pussi, lähes 15m suora pussiin ja pussi oli sillä lailla vaikeassa kulmassa että koira joutuu tekemään käännöksen pussia ennen tai kääntymään pussin suulla. Kulma ei ole niin jyrkkä että koira välttämättä hoksaa jarruttaa vauhtiaan ennakkoon eikä välttämättä myöskään korjata itse linjaansa jos ohjaaja ei vekkaa. Ja mä ohjasin kohtuu kaukaa Ransun pussiin. Niinhän siinä sitten kävi että Ransu törmäsi oikealla takajalalla pussin vaneriosaan ja alkoi ulvoa. On se inhottava tunne kun tietää että nyt sattui. Ransu kompuroi pussin läpi mun luokse ja nilkutti jalkaansa. Hieroin sitä ja jalka oli hervottoman tuntuinen. Kävelytin Ransua ja nilkutus jatkui hetken ja vaihtui sitten askeleen keventämiseen. Tulin siihen päätökseen että meidän treenit oli siinä tällä kertaa. Otin vielä pussin kerran mutta ei siinä ollut mitään heikkoa. Onneksi Ransu on kuitenkin sen verran kova koira ettei se ollut pussista tultuaan ja kun pahin kipu hellitti, moksiskaan siitä mitä tapahtui. Se katseli minua silmät kiiluen ja häntä heiluen että "niin mehän oltiin treenimässä vai mitä? Niin saisko sitä nakkia kun näin hienosti seuraan ja olen innoissaan? Joko me kohta jatketaan???" Ei siis mennyt tilanteesta millään tavalla lukkoon ja palautui nopeasti tilanteesta. Tuosta ominaisuudesta olen kyllä tyytyväinen että vaikka se onkin paukkeelle ja joillekin muillekin äänille ääniherkkä, niin sillä on sitten sitä kovuutta myös silloin kun vähän kolahtaa tai tyhmä ohjaaja törmää radalla. Verryteltiin jalkaa ja vein Ransun lepäämään.

Mun treenit jatkui lainakoira Demillä. Demi oli jo oman omistajansa kanssa ottanut rataa ja nyt sitten tuli mulle tilaisuus kokeilla sen ohjaamista. Mietin kun jätin koiran lähtöön että näinkö mun pitää sen kanssa lähteä kolmosluokan radalle vaikken ole sen kanssa tähän asti tehnyt minkäänlaista helppoakaan ratapätkää... eli mulla ei ollut oikein tuntumaa koiraan eikä siihen mitä se osaa ja miten se reagoi tiettyyn ohjaamiseen. Yritin sitten ajatella että periaatteessa kaikki mitä teen on sellaista minkä oikeastikin kolmosissa kisaava koira osaa mun ohjauksesta lukea. Lähdettiin radalle ja pussin jälkeen vaan mietin että miten ihmeessä mä muka ehdin näin hyvin tänne renkaalle ja takaakierrolle ohjaamaan...?! No ehtii kai sitä jos koira kaataa koko pussin ja sotkeutuu niihin lakanoihin. Eli se oli aika mielenkiintoinen se pussi kaiken kaikkiaan. Lopussa ei mennyt oikein nappiin mutta olen silti kohtuu tyytyväinen koska tosiaan oli mun ja Demin debyyttireenit :D Kylmää kyytiä olis luvassa jos ottaisin tuoreilla voimilla olevan koiran ohjattavaksi, vaikka Ransuun on tullutkin vauhtia ja sen kanssa saa juosta nykyään radalla, ei se vielä yhtä nopea ole kuin Demi. Mutta jos Ransu olis yhä sellainen perässä vedettävä niin varmaan olis isompi sokki ohjata nopeaa koiraa. Kiitos vain lainasta ;)
Pyöräiltiin sitten varovasti ja hitaasti kotiin, eikä Ransun ravi näyttänyt erityisen pahalta, vaan se oli aika normaalin näköistä. Hitaammassa vauhdissa ja hetken paikallaan olon jälkeen se ei kuitenkaan varannut jalalle painoa. Minähän soitin sitten Minnalle jo ennen kentältä lähtöä että voi apua voitko tulla tällä viikolla hieromaan Ransun?! Ensi viikon keskiviikkona vasta oli sovittu hieronta. Minnalle onneksi kävikin heti tämä päivä ja jalka saataisiin katsottua.

Minna tunnusteli jalan ja sanoi ettei siinä ole tulehdusta kun ei ole lämpöä nostanut. Etureisi ja sääri oli ilmeisesti kireänä joten polvi se oli kolahtanut kuten epäilinkin. Jonkin verran oli ehtinyt vaikuttaa oikealle puolelle (sen loukatun jalan puolelle) lantioon ja Ransu yrittä vältellä sen hieromista ja teki sijaistoimintaa. Minna sai kuitenkin jalan hierottua kuntoon, toinen puoli olikin aivan rento. Oli hyvillään kun varasin heti hieronta-ajan ettei ehtinyt vetää enempää paikkoja lukkoon. Hieronnan jälkeen varasi tasaisesti molemmille takajaloille painoa. Hyvähyvä. Etupäätä pelkäsin että mikä siellä odottaa sen A:n harjalta loikkimisen seurauksena, mutta ei sieltä löytynytkään yllättäen mitään. Ransu oli aivan rento ja kunnossa etupäästä. Lihasta se oli kuulemma taas kasvattanut, Minna sanoikin että tällähän on kohta mahdottomat muskelit. Ja että varmasti tuo että etupään lihakset on niin hyvässä kunnossa, auttaa siihen ettei nuo harjalta loikkimiset aiheuta sen kummempaa vahinkoa. Kun on lihasta mikä sen kropan ottaa vastaan hallitusti ja voimakkaasti niin se on paljon parempi kuin se että etupää on huonossa lihaskunnossa ja joutuu ottamaan hyppimisen rasitukset vastaan. Ei se kyllä eilisissä treeneissäkään näyttänyt siltä että olis mistään jumissa koska vauhtia ja intoa riitti. Se kyllä katoaa jos Ransu ei ole kunnossa. Onkin tullut mieleen että sen lisäksi että tuon pääkoppa on kypsynyt, olisko myös niin että nyt on saatu hierottua sen lihakset hyvään kuntoon niin agilitykin on helppoa ja mukavaa? Talvellahan oli jumeja ja aiemmin ennen kuin Minna alkoi meillä kulkea hieromassa. Sanoinkin Minnalle että oot kolmas joka Ransua hieroo ja ehdottomasti paras, että selvästi on koira tyytyväinen ja omistajat myös :) Työkaverille mainitsin aamulla että Ransulle tulee hieroja kotiin niin tokasi vaan että kyllä on koiralla liian hyvät oltavat... Eikä ole, Ransu ansaitsee tulla pidetyksi kunnossa! Sitä paitsi minusta on vähän vastuutonta harrastaa jotain agilityn kaltaista fyysisesti vaativaa lajia välittämättä millaisessa kunnossa koira on... Varmasti heitän bensaa tuleen tuolla kommentilla mutta niin vaan tuntuu ettei kaikki oikein hoksaa miten vaativa laji tuo on eikä mitään hupaisaa hyppelyä sinne tänne. Me pidetään nyt pari päivää lepoa, vaikka Kokkolassa olis möllit perjantaina.

Liinun kanssa oli arkitokokurssi. Aiheita oli monia, ohitettiin toisia koiria, maahanmenoa, lelunoutoa, luoksepäästävyyttä, luoksetuloa ja kontaktiharjoituksia. Liinu ohitti toiset koirat hyvin kontaktikävellen, ei seuraten mutta hienosti kuitenkin. Harjoiteltiin maahanmenoa ja Liinu tekee hienoja maahanmenoja, kun sattuu hoksaamaan mikä se "maa-a" on. Se sillai kippaa maahan tassut paikallaan. Eli just niinku tokossa vaikkei tarvis. Sitten luoksepäästävyydessä ei ole mitään ongelmaa, hampaat antoi katsoa paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Liinu on avoin ja iloinen, ei pitäisi tulla luonteesta moitittavaa näyttelyssä tai muuallakaan. Se onkin sitten eri asia kuinka me pysytään seisomassa ja etenkin kuinka ravataan siellä. Seisominenkaan ei niin huoleta kuin se kehän kiertäminen... Noh takaisin tokokurssille pikaselostuksena. Lelunouto on meillä ihan täysin vaiheessa ja sitä varten ja muutenkin sain hyvän kokemuksen millaisen palkkalelun tai pari sille hankin. Kontaktiharjoitus oli meille naurettavan helppo: kädet sivuille suoraksi ja koiran pitää ohjaajan edessä pitää kontaktia. Liinu oli siinä kyllä odotetusti taitava :) Se pitää tosi kivasti kontaktia kentällä. Luoksetulo vielä ja pikkulikka pinkoo minkä jaloista pääsee. Hieno typykkä! On ne niin erilaiset koirat, Liinu ei paljon perusta sanallisista kehuista ja juttelusta, sitä ei yksinkertaisesti innosta. Mutta otapa lelu tai nami niin jo innostaa. Ransuun toimii nuo kaikki - varsinkin nami ja ehkä seuraavaksi eniten innostavasti puhuminen. Liinu ei juurikaan palkkaudu mun mielestä kehumalla, toisin kuin Ransu, mutta namien edestä ne kumpikin kyllä tekee mitä vaan. Ahnepossukat <3 Tuli nyt Liinusta vähän lyhyt selostus mutta alkaa väsyttää jo. On se kiva koira kun sen kanssa kahdestaan tekee ja kun ei vertaa sitä Ransuun. Molemmissa on omat aivan loistavat puolensa.

Ransu on välillä viihtynyt Liinun peffalla, toivottavasti ihan muuten vaan, toivottavasti mun pikkuvauva ei suunnittele aloittavansa juoksuja vielä pitkään aikaan... :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti