Mun ihana, taitava Ransu :)

Eilisestä hellepäivästä huolimatta illalla oli ohjatut agitreenit. Kertaalleen ehdin ne jo perumaan Essin lääkärikäynnin takia, mutta sitten kun treenitkin siirtyi niin varasin paikan uudelleen... Oltiin klo 20-22 ryhmässä ja edessä oli 20 esteen täyspitkä agilityrata. Onneksi ei ollut puomia, joten pystyttiin suorittamaan rata jättämättä mitään esteitä välistä.

Mä sovin että Ransun kanssa mennään medikorkeuksilla koska oli niin lämmin. Tuollaiset lukemat, n. 20 astetta vielä illallakin, ei sovi Ransulle ollenkaan. Käytiin uimassa ja vilvoittelemassa just ennen treeneihin tuloa. Kyllä tuntui vähän hassulta kun rimat oli niin matalalla, mutta me oltais menty madon vauhtia ja motivaatio olis varmaan ollut pian nollassa jos olis alettu tehdä täyskorkeilla esteillä. Vaikka tällä kertaa ohjaaja ei ollut ihan täys pökelö eikä jouduttu ottamaan toistoja kovinkaan montaa.

Heti kolmannella esteellä, joka oli hyppy, jouduin hankalan paikan eteen. Miten ohjata 90 asteen kulmassa olevat hypyt takaakiertäen vauhdikkaan lähtösuoran jälkeen tekemättä kauheita kaarroksia tai ajautumatta putkeen joka oli hyppyjen takana... Päätin tehdä jonkin jaakotuksen tapaisen ja sitten niistää toisen hypyn yli ja vielä persjättö siivekkeellä ennen sitä putkea. Muuten hyvä mutta maassa oli herkkuja ja Ransu ei ollut kontaktissa minuun. Ohjasin kuulemma oikein mutta koira ei keskittynyt. Eli tehtiin eka ne kaarrokset. Onneksi ei jouduttu ottamaan enempää toistoja kuin kahdesti, kun ensin tein mun valitsemalla tavalla ja sitten Johanna neuvoi toisen tavan. "Kuoletin" vasemman käteni ja ylläripylläri sain ohjattua niin että Ransu teki lyhyen hypyn mutta ei ottanut kieltoa. Näissä tilanteissa siis täytyy myöhemmin muistaa että vain koiranpuoleisella kädellä ohjaus, vastakättä (kahta kättä) ei tarvita.

Putkelta mentiin hienosti muurin taakse ja siitä persjättö. Taas vauhti ehti kasvaa ja pitäisi tehdä lyhyt hyppy seuraavalle esteelle. Ja taas oli uusi putkiansakin siellä takana. Mä ajattelin valssata, ja vaikka valssasin ajoissa, niin silti se ei ollut riittävän tehokas vauhdin hidastaja ja hypyn pituudessa (tai oikeastaan lyhyydessä) jäi parannettavaa. Taas sama tyyli kuin kolmosella mutta nyt eri kädellä, ja johan teki mahtavan lyhyen hypyn, kääntyi tiukasti ja sain hienosti ohjattua seuraavat esteet. Hehkuin tyytyväisyyttäni kun radan sivusta kuului huuto "aivan LOISTAVA!" Putkelta oli suora lähestyminen kepeille ja Ransuhan haki hienosti. Ja pujotteli hemmetin hyvin! En voi käsittää mistä sillä riitti intoa ja virtaa pujotella varmaan 4-5 kertaa yhteensä kepit ja aina yhtä vauhdilla. Yhdellä kerralla niin vauhdilla että rytmi meni sekaisin ja jäi pari vikaa väliä pujottelematta. Johannakin nauroi että menipä se kovaa :D Mä palkkasin virheestä huolimatta koska yritys oli niin hyvä ja lähes onnistunut.

Toisella kierroksella jatkettiin tuosta rata loppuun, joka alkoi tanskalaisilla aidoilla ja kahdella välistävedolla siinä. Ei olla tehty pitkiin aikoihin välistävetoharjoituksia kolmella hypyllä. Nytpä tehtiin ja nehän meni hyvin! Kolmesti yhteensä tehtiin, ekalla kerralla minä sain noottia siitä että otan tarpeettoman monta askelta takaperin. Mä teen edelleen niinkuin opin Elinan koulutuksessa viime vuonna nuo välistävedot kun ne on minusta varmimmat noin vaikka joutuukin vähän kääntämään kroppaa enemmän. Vedelkööt muut vastakädellä välistä mutta mua se ei ole varmuudessa kyllä oikein vakuuttanut. Ja kun jalat ja kroppa taipuu niin mikä ettei. Toisella kertaa vähensin takaperin askellusta ja meni vähintään yhtä hyvin. Viimeisellä kerralla kun tehtiin koko rataa, päästin Ransun hypylle aavistuksen liian aikaisin ja se sekunnin murto-osa jonka se oli ollut tulossa välistä, vaihtui takaakierroksi. Mä en välittäny vaan jatkoin koska itsepähän ohjasin niin.

Välistävetojen jälkeen oli suora putki ja siinä putkijarrutus hypylle. Taas olin itse ajatellut eri tavalla ohjata, mutta Johannalla oli jälleen kerran fiksumpi ratkaisu. Jota en olis itse tullut ajatelleeksikaan. Mutta sillä tavalla sain itse sijoituttua paremmin, oikaistua kuin huomaamatta Ransun hyppylinjaa oikeaan suuntaan ja en vahingossakaan voinut olla sen linjalla tai edessä. Toimi kuin tauti. Ohjasin hyvin ja Ransu tuli hyvin. A:n kontaktit otettiin mennen tullen hyvin, sitten piti ottaa pari uusintaa kun olin rataantutustumisessa muistanut radan väärin joten kun mulle selvisi siinä just ennen omaa vuoroa miten rata menee niin hiukan meni soveltamiseksi ja persjätön sijasta jouduinkin vauhdissa soveltamaan ja tein takanaleikkauksen. Hieno Ransu! Johanna sanoi että tosi hienosti muutin suunnitelmaa lennosta, kun sanoin että mä en ollut tutustunut rataan noin ja se yksi hyppy tuli mun eteen niin yllättäen etten voinut enää vaihtaa puolta joten ainoa vaihtoehto oli leikata takana. Toisella kerralla tämäkin sitten kuten suunnittelin. Olin jo tässä vaiheessa tyytyväinen, ettei me oltu kertaakaan jääty hinkkaamaan mitään, vaan oltiin päästy hyvin eteenpäin ja silti käyty ongelmakohdat läpi niin että jäi hyvä suoritus viimeiseksi. Ohjaaja vaan oli skarppina niin koirankin oli helppo tulla perässä eikä tullut niitä "ohops, otetaan uusiksi!" -toistoja yhtäkään koko iltana.

Lopuksi tehtiin vielä koko ratapätkä ja muuten tehtiin puhdas rata mutta se "hyllytys" tapahtui siinä välistävedolla joka karkasi takaakierroksi. Saatiin kerrankin lähes täysin positiivista palautetta, mulla oli kuulemma todella hyviä ohjauksia ja Ransu meni hyvin. Se osaa ja tykkää kuulemma työskennellä mun lähellä, mikä on kyllä ihan totta. Johannan mielipide oli että saan olla onnellinen koirasta joka kestää ja haluaa työskennellä myös mua lähellä koska radat varsinkin kolmosissa on aika pitkälle sitä että mennään koiran kanssa lähekkäin ja piperretään. Noh ei toki aina ja on muutakin mutta se lisääntyy tasoluokasta toiseen. Ollaan viime kesänä viimeksi oltu Johannan opissa ja ollaan kuulemma kehitytty aivan hurjasti :) Niin me kyllä ollaankin, mä oon alkanut luottaa tuohon koiraan ja lopettanut ainakin lähes täysin sen turhan varmistelun ja odottelun. Muutenkin on löydetty Ransun kanssa sitä yhteistä säveltä nyt tämän vuoden puolella. Taas kerran oli treenien jälkeen kiva fiilis - mä nautin tuon kanssa tekemisestä! Se oli rentoa ja kivaa. Se tuntui helpolta vaikka rata ei ollut mikään ihan lälly vaan ehkä vaikeustasoltaan "ei liian vääntämis-kääntämis 3lk rata". Ransu oli innokas ja se oli täpäkkänä heti alkuunsa. Varmaan sekin on löytänyt tuosta lajista sytykettä ja ei varmaan vähiten siksi että ohjaaja alkaa pikku hiljaa osata ohjatakin. Onhan se vaikeaa koirallekin kun ohjaaja on aina myöhässä ja varmistelemassa ja täys tampio, hyvä koira ja taidot menee hukkaan jos ohjaaja ei osaa :P

Mä sitten juttelin Ransun kanssa kun syötin sille huippupalkaksi alatoopia, että sun kans on kiva nykyään tehdä kaikkea (paitsi käydä pihalla pissalla kun väkisin se kyttää reviiriään olisko mahdollisesti tunkeilijoita joista pitää ilmoittaa ja jotka pitää yrittää karkottaa). Agilityssa se on toiminut jo kuukausia hyvin, paimennus sujui viimeksi tosi kivasti ja se soveltuu Ransulle, tokoa se tekee innolla mun kanssa sen mitä tehdään ja rally-toko on sen kanssa hauskaa hupia ja aktivointia kun pötkäle on niin nakinhimoinen :) Lenkeillä mä vaan ihailen sen liikkumista ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta kun olen sen kanssa kahdestaan liikkeellä. Se on kyllä kaikin puolin niin mainion oloinen nykyään vaikka arjessa se aiheuttaakin välillä harmaita hiuksia... Taitaa poitsukin olla aikuistunut tässä kolmivuotispäivän kynnyksellä. Mä oon aina tykännyt siitä kun mä oon sille niin ykkönen ja se tykkää tehdä mun kans, kukapa ei tykkäis? ;) Ja kun se ei odota pelkästään sitä nakkia vaan siitä on kivaa sekin kun mä huomioin sitä muutenkin positiivisesti.

Olen lukenut paristakin blogista jostain "malttileikistä", en nyt muista oliko sen nimi joku it's your choice tai jotain vastaavaa, mutta kuitenkin. Koira maahan ja tassujen päälle laitetaan nami kerrallaan ja jos koira ei ota, se saa namin omistajan kädestä. Niitä nameja sitten laitetaan siihen ulottuville lisää ja koiran pitää itse ymmärtää valita että niitä nameja ei saa ottaa ja kun valitsee olla nappaamatta tassun päältä niin sitten saa siitä hyvästä namin emännältä. Ajattelin että helppo nakki Ransun kanssa, että taatusti onnistuu, Liinun kanssa en viitsi edes kokeilla. Ransu oli vähän ihmeissään mutta se ilme jolla se katsoi mua kun laitoin niitä nameja! Se oli niin nöyrän mutta samalla malttamattoman näköinen, muutaman kerran se vilkaisi nameja tassujensa päällä mutta tajusi heti että niitä ei oteta. Liinun kanssa ehkä sitten joskus 2½ vuoden päästä kokeillaan :D Sillä valuu kuola jo pelkästä ruokakupin näkemisestä ja sille ei meinaa muistua siinä ruuanhimossa mieleen mitkään istumiset tai maahanmenot...

Sen kanssa on muuten harjoiteltu näyttelykäyttäytymistä aamuisin ennen töihin lähtöä. Kävely sujuu vetämättä ja pomppimatta enimmän aikaa, ja seisookin se mutta toinen takajalka on toisen edellä ja häntä on aivan alhaalla. Liinu ei vaan kerta kaikkiaan innostu mun suullisesta innostamisesta. Toisin kun Ransu joka hetkuttaa vieressä vaikken sille edes puhuis mutta kun äänensävy on iloinen ja innostava niin Ransulle se on so what puhutaanko hänelle vai ei. Ravatessa se pitäisi saada katsomaan eteenpäin eikä vain vilkuilemaan eteen ja seisoessa en tiedä miten saan nuo jalat kuntoon kun asetella ei voi kun toinen menee siitä vähän jäihin. Yksin siis sujuu joten kuten omalla pihalla, on ihan toinen kysymys miten sitten näyttelyissä hälinässä ja toisten koirien keskellä. Pahus kun tuli nämä helteetkin niin ei viitsi mennä tuonne kuumalle asvaltillekaan treenailemaan. Nooh jos Ransun kanssa on opeteltu alusta asti agility uutena juttuna ja kisaaminen niin Liinun kanssa se on sitten näyttelyt.

Nyt päiväunille, ja sitten jos keksittäisiin jotain hellepäivän aktiviteettia :)