Tuku, tuku lampaitani, kili, kili kiliäni... Paimennustunnelmissa!

Jos jäi jotenkin otsikon perusteella epäselväksi, missä vietin ainokaiset kesälomapäiväni ma-ke niin tietysti schapendoesien paimennusleirillä Kuttukuussa! Sinikka otti meidät maanantaina lämpimästi vastaan ja niin saimme taas nauttia hänen ja Anniinan ohjauksesta ja opastuksesta muutaman päivän. Kuttukuuhun on aina niin mukava mennä, pätevät kouluttajat, hyvä ruoka, majoitus maalaismaisemissa unohtamatta hyvää porukkaa. Kiitos vain kaikille läsnä olleille :) Tällä kertaa ostin myös kotiin viemisiksi Sinikan Paimeneen-kirjan omistuskirjoituksella.

Maanantai-päivä oli taas täynnä hässäkkää ennen kuin päästiin edes matkaan. Kissojen tavarat pakattiin ensin autoon ja vein ne Kannukseen maaseutuopiston kissahoitolaan. Sitten alkoi omien ja koiren tavaroiden pakkaaminen. Perillä Kuttukuussa majoituimme tällä kertaa talon pihapiiriin aitan ylisille, saivatpa koiruudet harjoitella portaissa kulkemista. Se olikin vähän vaarallisen näköistä aluksi ja hoksasivat sitten itsekin kerran hieman holtittomasti portaita vyöryttyään että näissä kannattaakin mennä hösöttämättä.

Tiistai-aamuna päästiin sitten heti aamusta asiaan, koska oli luvattu lämpöisiä kelejä. Olin päättänyt että Liinun kanssa aloitan pyöröhäkillä. Mulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia sen suhteen. Joko se voisi pistää koko touhun lekkeriksi tai sitten se keskittyy syömään lampaanpaskaa tai saattaa jopa hoksata jutun. No siinähän kävi vähän noita kaikkia sekaisin - ehkä kuitenkin ekalla kierroksella vähiten tuota viimeksi mainittua ;) Ensi alkuun piti nauttia toinenkin aamupala papanoiden muodossa ja sitten kun sen malttoi lopettaa niin Liinun vilkkaaseen tyyliinhän sitä vauhtia meinasi olla liikaakin. On mulla vaan kaks aivan erilaista koiraa. Ransun kanssa pääsin niin helpolla tuon sytyttelyn ja alkujutut koska se hoksasi kupletin juonen paljon nopeammin kuin Liinu. Nyt oli jotenkin epätoivoinen olo kun Liinu vain tuntui säntäilevän karkuun ja yritti aidan yli ja ali ja läpikin vissiin. Sinikka kuitenkin sanoi heti että Liinu on itsenäinen ja että siitä tulee vielä voimakas koira. Ihan varmasti, kyllä sillä tuota luonnetta on, murahtelikin lampaille kun vissiin menivät muka turhan läheltä turhan vauhdilla. Kamera siirtää tässä kaiken aikaa videoita koneelle - niitä on sen verran pitkästi että täytyy ottaa itsekin pieni kertaus tapahtumiin ja yrittää lyhentää niitä hieman. Videoita on siis luvassa kunhan ehdin ne käydä läpi... Oon nyt taas yksin kotona monta päivää niin ei riitä aika kaikkeen välttämättä.

Sinikka kehotti mua menemään Ransun kanssa pyöröhäkkiin myös käymään. Siinä samalla hän vielä totesi että tämä on niin jännäluonteinen koira, niin valikoiva ihmisten suhteen mutta niin rehti työmies. Ransu oli saanut työskentelyynsä lisää intensiivisyyttä ja iloa, ja ai että mä rakastan sitä palvovaa ja onnellista ilmettä joka sillä on kun se katsoa tapittaa mua kuljettaessaan laumaa mulle. Agilityakin se lähtee mun kanssa tekemään ihan innolla ja varsinkin jos pikkulikka on mukana mutta samanlaista keskittynyttä, nöyrää ja onnellista ilmettä sillä ei silloin ole. Noh onhan lajikin eri ja agilityssa en juuri koiran silmiä tuijottele mutta paimennuksessa pidän Ransun kanssa katsekontaktia paljon enemmän. Ransun kanssa oli mukava tehdä, jätin sen asemiin ja lähetin hakemaan lauman mulle - sitten jonkin matkaa kuljetusta. Siinä vaiheessa mulle alettiin puhua että te voisitte ihan oikeasti harkita Junior Herding-kokeeseen ilmoittautumista, että ei me mitään taipumuskoetta tarvita... Sille, joka ei tiedä, Junior herding on nuoren koiran paimennuskoe, joka arvioidaan hylätty/hyväksytty ja sanallisella palautteella. Se mittaa jo paimennuksen aloittaneen koiran työskentelyä, suhdetta ohjaajaan ja siinä voi saada palautetta mitä kannattaa harjoitella. Siinä ei tarvitse olla vielä valtavan taitava eikä kehittynyt, mutta koiran täytyy osata kuljettaa ja häkittää lampaat. Kaksi hyväksyttyä suoritusta (käsittääkseni kahdelta eri tuomarilta) oikeuttaa JHD -titteliin. Siitä on sitten suunta varsinaisiin paimennuskokeisiin jotka pisteytetään ja joissa on kolme tasoluokkaa kuten agilityssakin. Toisin kuin agissa, paimennuskokeessa voi ilmoittautua suoraan vaikka kolmosluokkaan jos koira osaa ohjaajan mielestä asiat. Mutta eipä mennä asioiden edelle - minä sitten uskaltauduin ilmoittamaan Ransun junior herdingiin 14.8. eli parin viikon kuluttua...

Liinun kanssakin kuitenkin saatiin tehtyä tiistaina aika hyvin pyöröhäkissä. Se väisti sauvan painetta mutta myös unohtui sitten puuhaamaan omiaan. Osa on tietysti sijaistoimintaa kun se miettii mitä ihmettä tää meinaa ja osa sitä että onks pakko kun joutuu miettimään?! Oon Liinusta aika ylpeä kuitenkin, sen kanssa kun pääsi alkuun niin hieman helpotti. Kunnes siirryttiin isompaan aitaukseen, joka on sellaista tavallista lammasverkkoa eli josta näkee läpi ja joka on muutenkin paljon isompi... Siellä alkoi sitten se mamman juoksuttaminen että mä lähden kyllä nyt livohkaan täältä kun täällä vaan huidotaan tuolla sauvalla enkä mä muista mitä mun pitää tehä! Se on taas se Liinun luonne; ensin asiat tuntuu olevan ihan mahdottomia ja kauheita, se jouduttiin laittamaan aina suorituksen aluksi vähäksi aikaa hihnaan ettei se pääse tekemään niitä tempauksiaan. Sitten se jo kohta hoksasi että mitä siltä halutaan ja oivalsi että hei nuo lampaathan tottelee minua! Liinulla on temperamenttia ja potentiaalia, tämä oli oikein hyvä ikä aloittaa sen kanssa paimennus. Varmasti jatkan senkin kanssa, ja otan sen kanssa haasteet vastaan.

Ransun kanssa toinen kierros otettiin pellolla ja harjoiteltiin ensin pätkä kuljettamista. Sinikan mielestä ensimmäinen vuosi paimennuksessa pitäisi harjoitella pelkästään kuljettamista. Se tuntuu toisaalta helpolta ja tylsältäkin, mutta ymmärrän pointin ja tajuan kyllä miksi hän niin sanoo, kun tulee sellainen lauma joka ei kulje koko ajan porukkana vaan joku jättäytyy jälkeen tai lähtee omille teilleen. Ransun kanssa tuli sitten keskiviikkona sellainen tilanne eteen eikä sillä ihan riittänyt rohkeus hakea yksinäistä lammasta - Liinun kanssa sujui itse asiassa paremmin. Juurikin varmaan siksi että Liinu on itsenäisempi, se lähtee rohkeammin tekemään tuollaisia. Ransu ei kuitenkaan ole mikään pehmopoika, sillä on kovuutta ja temperamenttia, se tuli niin rohkeasti ja reippaasti mun mukaan hakemaan lampaita häkistä, että siitä ei ole epäilystäkään. Tiistain harjoitukset oli sitten pääasiassa hakujen harjoittelua ja Ransulla ei ihan naksahtanut kohdalleen se mitä siltä halusin. Se katsoi mua sen näköisenä että mä niin haluan tehdä ja osata ja onnistua ja saada sun kehut mutta mä vain en nyt ihan hiffaa. Sain sen kyllä sitten tekemään hakuja kun kannustin tarpeeksi ja poitsu oli niin innoissaan :) Se on oikeasti niin liikuttavaa! Sinikka ja Anniina sanoi että Ransulla on sellainen onnellinen ilme että "tämä on niiin MUN JUTTU!"

Liinun keskiviikko oli samaa kuljetuksen ja pakoetäisyyden hallinnan harjoittelua kuin tiistainakin. Keskiviikko alkoi vähän samoissa dippadai merkeissä että Lillu olis mieluiten painellut omille teilleen että mä en nyt viitsi ajatella enkä tehä mitään noin vaikeeta. Mutta sitten kun sen sai siihen hommaan mukaan niin se alkoi innostua ja tehdä tarkasti töitä mulle. Se vain ei ole yhtä innoissaan kun Ransu kun pääsee kiitettäväksi, mutta eipä se ole missään muussakaan tilanteessa. Liinu on sitä mieltä välillä että mihinkäs minä mammaa muuten tarvin kuin ruoka-aikaan... (juoksennelkoot itsekseen tuolla tuon sauvan ja lampaiden kanssa -> minä lähden tästä kanttiiniin)

Ransun kanssa keskiviikkona harjoiteltiin junior herdingiä varten kuljettamista ja häkitystä. Ohjaaja vain ei harjoitellut kippuraisen paimennussauvan käyttöä, olis ehkä pitänyt...? Häkityksessä en itse tajunnut heti että mitä mun ja mitä Ransun pitää tehdä kun olen porttia avaamassa että lampaat saadaan häkitettyä. Toisella kerralla sitten sain ehkä paremmat ohjeet ja Ransu sitten häkitti lampaat eikä ne vain itse rynnänneet sinne ja Ransu eri suuntaan. Tässä sitten tehtiin niitä lampaiden häkistä hakujakin ja rohkeasti se poitsu sinne tuli. Hienosti saatiin lampaat ulos häkistä kaksi kertaa. Osasin odottaa kyllä että kyllä se tulee ne lampaat hakemaan mutta että kuinka reippaasti ja vähällä pannasta auttamisella. Ransu ottaa sen aikansa tuohon kehittymiseen ja kypsymiseen, mutta uskon että siitä tulee vielä hyvä paimenkoira. Liinusta tulee myös voimakas koira, toivottavasti siitäkään ei tulis ihan pehmeä narttu vaan että kovuutta löytyis myös. Ja toivottavasti siltä jää iän ja elämänkokemuksen myötä pois tai ainakin vähenis tuo uusien asioiden välttely ja pakoileminen.

Keskiviikkona oltiin aika tyytyväisiä ja väsyneitä kotimatkalla. Ei koirat silti niin poikki olleet kuin mitä olisin luullut vaan itse asiassa niillä oli torstaina jo kovinkin paljon tekemisen tarvetta. Itsellä riittää sulateltavaa ja hauska olikin leirin lopussa Sinikan kommentti, että "Ransun kanssa sä ootkin päässyt niin helpolla kun se on tuollainen luojan luoma. Liinu on niin paljon vilkkaampi että sä joudut sen kanssa opettelemaan tekemään asiat ihan eri tavalla." Niinpä niin. Sanoin että sama mua odottaa agilityssakin, oon jo huomannut sen nyt jo ja varmasti kun päästään pidemmälle ja aletaan tekemään ratapätkää yms. ero vaan korostuu. Ei mua kyllä haittaa yhtään, haasteet on huippuja. Se vaan että agilitya ymmärrän enemmän niin siinä on jopa toivottavaa että Liinu tarjoaisi uusia haasteita. Paimennuksessa mulla on tekemistä että ymmärrän tähän astisen vastaan tulleen tuon yhden koiran kanssa :P

Tostaina ajattelin kokeilla Ransun kanssa jäljestämistä. Mulla ei ole lajista mitään hajua, eikä oikein opettamisestakaan. Mutta on ollut niin kauan tarkoitus kokeilla ja kun ei tuosta meille kisalajia tule niin sama kai tuo miten pilkun tarkasti sitä asiat tekee ja opettaa. Ransun kanssa nyt on tokonkin kanssa oltu vähän sinne päin niin sama meininki jatkukoon :P Eihän se koira sitä tiedä ettei mene kaikkien oppikirjasääntöjen mukaan ja rennompaa se niin on. Noh, jätin Liinun kotiin harjoittelemaan yksin olemista (oli kohtuu hyvin, tosin matkaa täydelliseen hiljaisuuteen vielä on... pitkästi) ja Ransun autoon. Kävelin anoppilan pihan poikki viereiseen puistoon nakkirasian kanssa ja laitoin nakin aina kantapään alle. Tein muutaman kymmenen metrin mittaisen jäljen ja kun nakkeja ja maksalaatikkoa jäi yli niin jätin ne loppuun palkaksi. Kävelin itse jonkin matkan päästä kaarella takaisin autolle niin että jäljet risteysivät tontin kulmalla. Hain Ransun ja sillähän putosi nokka maahan heti kun nurmikolle päästiin. Tuollainen se on aina ollu - nokka maassa haistelemassa. Ransu meni mun jälkiä pitkin sinne puistoon (nuuhkaisi myös niitä mun tulojälkiä siinä kulmassa) ja itse olin jo unohtanut mihin laitoin aloituksen. No hätä kun oli tuollainen vainukoira mukana. Ransu lähti seuraamaan jälkeä ja monta monta makkaraa jäi noukkimatta. Kun jälki loppui, se söi herkut ja haisteli että tänne ne jatkuu ja käveli vielä autolle asti ilman nakin nakkia ne mun paluujäljet. Kehuin että onpa taitava jätkä. Tämä vois olla ihan kivaa aktivointia varsinkin näin hellepäivänä - ja olihan se väsyttävää! Vaikka oli niin lyhyt jälki niin Ransu oli aika väsynyt autoon päästyä. Jutustelin sille että oot sinä kyllä onnistunu harrastuskoira (ja harrastelukoira) kun sun kanssa voi kaikenlaista tehdä niin aina oot innoissaan tekemässä. Ransuhan nyt harrastaa sitten agilitya, paimennusta, tokoa, rally-tokoa ja jäljestämistä :P *naurua* Eikä mitään niistä vakavalla naamalla. Paimennukseen suhtaudun kylläkin sinänsä vakavuudella että se ei ole mikään suoritelaji vaikka siinä joskus yritettäisiin kisatakin. Edes agilityyn en osaa suhtautua vakavasti, vaikka siinä onkin tavoitteita. Heh noille lopuille "harrastuksille" nyt voi lähinnä nauraa; kunhan nyt tehdään omaksi iloksi! Ohjaaja kun ei ole oikein kilpailuviettinen ja kunnianhimoinen pilkunviilaaja...

Eilen käytiin parin kilsan juoksulenkki ja etsiskeltiin siinä sivussa mustikoita. Ransu kävi metsäojassa uimassa ja niinpä sitten ajeltiin soramontulle uimaan. Heittelin lelua ja Ransu ui. Liinun sain käymään vain pienen virkistävän lenkin. Ulkoiltiin yhteensä parituntinen nauttien ihanasta kesäillasta. Tänään lähdettiin aamulla metsästämään niitä mustikoita vähän sieltä sun täältä ja siinä sivussa tavattiin yksi puolituttu kultsutyttö - ja riehuttiin. Iltapäivällä palattiin takaisin niitä poimimaan ja taas vierähti tuntikausia ulkoillen. Tänään oltiin 4h metsässä ja koirat koko ajan liikkeessä, tarviiko ihmetellä miksi meillä ollaan aika väsyneitä nyt :D Suunnittelin että jos itse jaksan niin käydään 3km lenkki pururadalla vielä ennen iltaa. Totesin jo päivällä pururadalla että taitaa meillekin sittenkin muuttaa pari flexiä lisää. Kissoillahan on, mutta koirilla ei. Olen ollut vähän niitä vastaan, että missä niitä nyt edes tarvii kun metsässä ja vastaavissa ollaan irti ja hihnalenkkeilyä ei harrasteta ja kisoissa, koulutuksissa yms. on kunnon nahkahihnat käytössä. Vaan voihan niitä tarvitakin, tuolla pururadalla esimerkiksi ne olikin aika kätevät. Pääsee koirat vapaammin liikkumaan kuin tavallisessa hihnassa mutta tuo yksi vahtikoira ei pääse vahtimaan. Täytyy vaan ostaa noille jykevämmät, nuo kissojen "max 5kg" ei taida kestää kun kissatkin on niitä saaneet useammat rikki, ihan aitoja flexejä... Niin että ehkä se flexi voi joissain tilanteissa olla ihan jees jos omistaja ja koira osaa käyttäytyä hihnan päässä ;)