Ransun reenit & Liinun laatuaika

Ransun kanssa aloitettiin torstaina talvitreenikausi uuden ohjaajan Riitan hoteissa. Riitta ei ollut mulle kouluttajana ennestään tuttu. Joten avoimin mielin katsomaan millaiset treenit olisi odotettavissa. Meidän ryhmä koostuu 2lk kisaavista koirakoista. Olipa outoa treenata, kun ryhmään kuului muitakin kuin makseja... Eihän se ole edes olennaista, mutta jotenkin silti se tuntui oudolta.

Riitta oli kiva kouluttaja ja ainakaan ensimmäinen rata ei ollut liialla vaikeudella pilattu. Jos torstai-ilta oli jollain pilattu niin tuhannen huonolla kelillä. Meillähän oli tarkoitus, että jos on hyvä ilma niin ajellaan Kuttukuuhun paimeneen. Mutta ei ole järkeä ottaa loukkaantumisriskiä niin lampaille, koirille kuin ohjaajallekaan paimennuttaa märillä apilapelloilla. Siispä treeneihin. Ransulla oli lähes yhtä hyvä vire kuin lauantaina Oulussa, tosin nyt ilma oli lämpimämmän kostea, "lösy", ja puotti vettä välillä taivaan täydeltä. Onneksi itse treenaaminen tapahtui hallin suojissa, mutta se muu aika... Tuli harjoiteltua puomilla sitä että rata jatkuu puomilta vähän kuin takaisin päin. Tai en mä tiedä harjoiteltiinko me sitä, muutama toisto otettiin, joihin en ollut oikein tyytyväinen. En kyllä tiedä mitä mä tuon puomin kanssa teen, on se kyllä oikeasti vaikea opettaa koira yhtäkkiä muka pysähtymään siihen kontaktille. Oma-aloitteisesti se ei sitä tee, vaan sillä - ainakin Ransulla - on ihan liiaksi lihasmuistissa läpijuokseminen ja lopussa kenties (sivuun)loikkaaminen. Puomin suhteen oon vähän luovuttajafiiliksellä. Tuntuu niin turhalta yrittää saada sitä kuntoon, oon nyt tyytyväinen että A-este on ihan jees ja keinu oli lauantainakin mainio, ja kepit on pujoteltu nyt kisoissa ja treeneissä hyvin. En jotenkin jaksa tuon puomin kanssa tapella? Sen olen oppinut, että Liinun kanssa sitä treenataan ihan pikkasen enempi... harmi ettei kerrostalon pihaan ole mahdollista rakentaa omaa puomia, tai jos jotain mini-puomia tekiskin, niin ei sille ole paikkaa missä säilyttää.

Muuten treenirata oli aika peruskauraa, pari takaakiertoa, valssaamista, sen sellaista. Ei mitään übervaikeaa ja sanoinkin Riitalle kun hän lopussa kyseli että miltä rata tuntui että saa olla vaikeampiakin, paljon vaikeampiakin treenejä. Meillä oli kyllä ihan hyvää pätkää ja mä sain taas juosta hiki päässä. Huh sentään. Lopussa piti vääntää takaakierron jälkeen kaks vauhdikasta valssia ja siitä vielä vekkaamaan parempaa lähestymistä puomin toiselle kerralle. Voi luoja, kunto meinasi loppua. Ransu oli ärtsynä pallon kanssa ja nakit kelpasi ihan hyvin palkaksi kepeillä. Otin ensin pari kertaa pelkät kepit niin että lopussa oli palkka, ja radalla sitten mentiin 2 kertaa ilman palkkaa ja en voi moittia vauhtia. Eli ehkä treenien yhtä parasta antia oli taas kerran hyvät kepit ja toisella kerralla niille hyvä hakeutuminen. Ensimmäisellä kerralla Ransu ei tainnut heti tajuta olevansa jo kepeillä vaan juoksi suoraksi ja palasi jonnekin neljännen välin tienoille (?) pujottelemaan... Toisella kertaa annoin just hyvän hienovaraisen käsiavun oikealla kädellä, ollen itse keppien vasemmalla puolen. Siis kun Ransu tuli eka väliin niin pienesti heilautin kättä oikealle joten jatkoi siitä hienosti kakkosväliin. Olis voinut ehkä tehdä niin ilman mun apuakin, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Tuli vain itselle sellainen fiilis siinä tilanteessa että se oli oikeanlaista yhteistyötä ja koiran auttamista.

Treenien jälkeen lähdin jäähdyttelylenkille ja voi elämän kevät tai siis syksy miten sitä vettä tuli kun esterin perseestä! Joka paikka lainehti, käveltiin sitten pyörätietä takaisin pururadalta kun se ulkokenttä on yhtä jorpakkoa. Ransu ja Liinu kastui läpimäräksi. Olin viimeisenä lähdössä hallilta joten annoin niiden juoksennella hetken aikaa hallin pihalla (ja sotkea itsensä lopullisesti, mikäli enempi sotkeminen oli enää mahdollista) olevilla maakasoilla.

Mietin kun laitoin ne autoon että miten ja missä mä saan ne puhtaaksi. Miten edes ilkeän viedä niitä rappuun ja sitten vielä kotona sisällä pesuhuoneeseen? Sitten muistin että pyykkituvalla on iso kaksoislavuaari, jonka hanaan on kiinnitetty pitkä puutarhaletku. Olishan siellä yhteiset suihkutilatkin mitkä olis tietysti voinut sotkea (ja tietysti siivota) myös mutta ajattelin että nostan koiran altaaseen, huuhdon enimmät pois, laitan tulpan kiinni ja kylvetän koirat. Allas on sopivan syväkin joten melkein vesiraja ylsi Ransun mahakarvoihin. Kyllä tuli puhtaita koiria, kun sai kunnolla lilluteltua ne jalat puhtaaksi. Paremmin ne noin lähtee kuin vain suihkuttamalla. Sitten hetken aikaa saivat kuivatella kuivaushuoneessa kun minä siivosin kaiken sotkun pesutuvasta. Itsellä oli kiva seistä tuo puolituntinen omissa läpimärissä ja likaisissa treenikamoissa. Mietin että hullu kai sitä on tai tyhmä ainakin. Mitäpä sitä ei koirien ja harrastuksen eteen tekis?

Seuraavana aamuna sitten heräsin Ransun vinkunaan. Se uikutti samaan tapaan kuin jos sillä on masu kovalla ja se pinnistelee tarpeita tai ylipäänsä kun siihen sattuu. Nousin ylös ja huomasin heti että se roikottaa häntää suorana eikä heiluta sitä. Vesihäntä? No mikäpä muukaan. Soitin Pentti Tapiolle ja sain Rimadylia. Kyllä oli kurjaa katsoa kun olin jo antanut sallitun annoksen ja toinen vain pötköttää levottomana sohvalla ja läähättää. Annoin sitten vielä 1/4 tabletin ekstraa ja tuntui olo vähän helpottuvan. Tänä aamuna se oli pirteämpi, häntäkin vähän heilui, eikä lörpöttänyt enää yhtä pahasti. Eilen se oli ihan muutaman sentin vain normaali ja loppumatka oli aivan suora ja arka. Tänään iltapäivällä häntä hetkutti jo lähes normaaliin malliin kun tulin kotiin. Annan varmaan kuitenkin huomenna vielä saman annoksen Rimadylia, koska enimmäkseen häntä on vielä velton oloinen vaikkei koira samalla lailla osoita kipeää kuin eilen.

Tänään mulla oli Kokkolassa agilityn koulutusohjaajakurssi. Kävin samalla hakemassa Liinulle Hurtan polar huomioliivin. Ei ole kuulkaa parempaa huomioliiviä olemassa. Ainoa vika on se, että vasta nyt sitä viitsii alkaa pitää kun se on fleeceä ja pitää kaiketi tuulta ja kosteutta jonkin verran, niin se on alkusyksystä liian lämmin. Ransulla on ollut omansa viime syksystä lähtien ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Nyt Liinukin sai omansa, pinkin tietysti, Ransulla on oranssi :) Haaveilen vielä että ostan itselleni ne säärystimet, ne on varmaan näkyvyyden kannaltakin pro mutta jos ne toimii kuten oletan niin mun housunlahkeet säästyy likaantumiselta KiltAreenalla. Tästä tulee nyt Hurtta Lifeguard polar huomioliivi -mainos, mutta laitan tähän nyt kuvia meidän liiveistä :)

Näyttää ihan vaaleanpunaiselta, vaikka on kirkkaan pinkki... Sopii Liinun turkinväriin kivasti :)

Kyllä näkyy! :)

Ransun liivi on kokoa M, Liinun kokoa S.

Heijastimetkin on pysyny hyvänä vaikka on pesty jo jokunen kerta.

Söpiskä Liinu <3

Iltapäivällä kävin Liinun kanssa kahdestaan metsälenkin. En viitsinyt tuota meidän "potilasta" ottaa mukaan, ja musta tuntuu että tekee muutenkin mulle ja Liinulle hyvää mennä kahdestaan. Meidän suhde ei ole varmaan oikein kehittynyt samalla lailla kuin Ransun ja mun aikoinaan, koska sen kanssa automaattisesti lenkkeili kahdestaan ja tutustui Sievin lenkkimaastoihin. + tietysti meillä oli se puolen vuoden pentutoko ja sitten alkoi alkeisagi jne. Liinun kanssa oon puuhaillut huomattavasti vähemmän ja varsinkin ihan sen kanssa kahdestaan. Ehkä mun nyt pitäis ottaa missio Kälviä/Kokkolan lenkkimaastot tutuksi Liinun kanssa? :) Enivei mentiin metsäautotielle ja mietin siinä jo että olikohan hyvä idea sittenkään. Siinä metsäautotien varressa on Kälviän metsästysseuran lahtimaja ja siinä sattui just olemaan hirvi käsittelyssä joten en tietenkään voinut jättää autoa siihen parkkipaikalle kuten yleensä. Jalkauduttiin sitten noin kilometrin päässä siitä ja siellähän oli varsinainen sota menossa. Ransu olis ollut hermona kaukaa kuuluvista laukauksista (joita kuului jatkuvasti) mutta ei Liinu. Sillä oli uusi hieno huomioliivi päällä eikä se haitannut yhtään menoa.

Mentiin sitten melkein suoraan metsään ja Liinu oli innoissaan. Piti hyvin kontaktia ja jopa etsi mut kerran (tai sitten näki kun livahdin piiloon ja tuli vaan perässä) piilosta. Hypeltiin puunrunkojen yli ja tasapainoiltiin niiden päällä. Kunnon reeniä siellä sammalikossa. Leikittiin kepillä ja se sitten vähitellen kului sellaiseksi kämmenen leveyden mittaiseksi. Heitin sen lepikkoon yhden puunrungon yli ja Liinu lähtikin perään. Se etsi sen alle 10-senttisen tikun ja pyynnöstä toi takaisin. Pidin sitä hetken kädessä ja heitin jonnekin suuntaan uudelleen. Kysyin, missä keppi on. Liinulla kesti 2s ennen kuin se muisti että ai niin pitää etsiä, mutta sitten se alkoi työskennellä tosi hyvin. Mä katsoin monttu auki (siihen olis hyvä ollut ampua ritsalla puolukka...) että ei oo todellista mitä tuo koira tekee. En ole Liinulla teettänyt mitään etsimisleikkejä aiemmin, hyi minua. Mutta nyt se teki, ihan itse kun kehotin. Ja teki muuten melkein paremmin kuin Ransu, ja varsinkin ollakseen ensikertalainen. Ransukin on todella hyvä nenänkäyttäjä, joka tosin jäljestää ja etsii enemmän nokka maassa. Liinu näytti mulle sellaisen puolen itsestään etten olis uskonut. Se rauhassa nuuhki ilmaa eri suunnista, niin kauan että sai vainua, sitten ilmaa nuuhkien suunnisti lähemmäs ja lähemmäs ja vasta kun oli ilmeisesti mielestään tosi lähellä, pisti nokan alas. Ja löysi heti kepin. Ensimmäisellä kerralla ajattelin että ei se jaksa yrittää, kun se luovutti Ottossonin älylelujenkin kanssa heti. Mutta sepä jaksoi, kolme tai neljä kertaa. Rauhallisesti se käveli mättäikössä ja otti sitä ilmavainua katselin mä mihin suuntaan vaan. Siis etten katseella tai vartalolla paljastanut mihin tikku mun mielestä lensi. Olin kyllä niin yllättynyt siitä järjestelmällisestä ja rauhallisesta työskentelystä, että en olis osannut Liinulta edes vaatia. Sai se sen mukaan kehujakin sitte. Ransulla se melkein ennemmin loppuu yritys, tai siis se vaatii sitä kannustusta jatkamiseen jos se ei saa 10s sisään vainua lelusta tai muusta etsittävästä. Liinu on selvästi itsenäisempi ja pystyy vähemmällä avustuksella tekemään asioita itsenäisemmin. Kaiken lisäksi jossain muutaman kilometrin päässä ehkä kuului aseiden laukauksia koko ajan. Mua alkoi hirvittää vaikkei ne läheltä kuuluneetkaan että onkohan täällä ihan turvallista ja lähdettiin sitten pois...

Mutta sainpa kyllä päivän parhaan yllärin kun vietettiin Liinun kanssa Laatuaikaa :)