Valiokello tikittää!

Enpä olis kyllä tosissaan uskonu että Ransu mut noin yllättää ottamalla kotikisoissa nollavoitolla ensimmäisen agility-sertinsä! Tulee kyllä sellanen olo kun tätä kirjottaa nyt 1½ viikkoa kisojen jälkeen, että joo olipa tosi tärkeä juttu kun heti piti päästä kirjottaan. Mutta jos ei ehdi joka liikettä naputella niin ei ehdi vaikka ne olis miten tärkeitä tapahtumia harrastuksessa.

Ransu oli kyllä aika täpäkkänä ja hyvällä fiiliksellä aamulla ennen kisoja. Kävin lämppäämässä sen pyöräillen kun sillä oli just ennen kisoja tehdyssä hieronnassa selkä aika kireä ja samoin muistaakseni etureidet. Samasta syystä sillä oli Back on track melkein koko päivän päällä, jos joku vaikka ihmetteli että minkä ihmeen takia aurinkoisena mutta tuulisen vilpoisena päivänä joku pitää koiralla bot:ia päällä.

Mua jännitti kisat pitkästä aikaa, ja ajattelin että koitetaan nyt joltain radalta ottaa SM-nolla. Että jos mennään edes sinne päin kun treeneissä on menty ja samalla ilolla niin puhdas rata on ihan mahdollinen. Siinä sitten lähdettiin yhden kaverin kanssa peräkkäisillä numeroilla, me jälkimmäisenä, ja oltiin yhtä aikaa pyörimässä vuoroa odottelemassa. Vitsailtiin siinä, että kai me nyt tuplanollat otetaan tänä päivänä ja mä siihen vielä kans että "joo ja serti olis kans ihan kiva. No ei meillä siihen oo mahiksia, ei kannata alkaa liikaa aatteleen silti sitä mahollisuutta..." Ei meinaan ollut siihen meidän lähtövuoroon mennessä tullut vielä yhtään puhdasta rataa, koiria oli 26 ja me startattiin noin puolivälissä. Kokkolassa on omasta takaa ja tässä lähialueella aika paljon tosi hyviä ja kokeneita maksi3 koirakoita. Kaveri sitten huomautti kuitenki että ei sitä tiä kun ei näytä noita tuloksia tulevan. Pieni lisäpainehan siitä ehkä kuitenki tuli vaikka yritti ajatella että no me mennään nyt vaan tekemään se rata mahdollisimman hyvin. Eeva-Liisa Pohjanen oli tuomarina ja oli tehny jo 1-2 luokille tosi kivat radat, samoin meilläkin oli. Radat oli aika jänniä profiililtaan, ja noiden oikeasti nopeidenkin koirien etenemät jäi selvästi alemmaksi kuin mitä niillä kai yleensä on agiradoilla.

Ransu oli innolla lähdössä radalle ja alku onkin vauhdikkaampi kuin piiiiitkään aikaan :) Kepitkin se menee oikeasti kisakepeiksi tosi hyvin. Ehkä tosiaan kannattaa näiden treenaamiseen kiinnittää huomiota? Tuo kakkoshypyn loikka on kyllä hieman pitkä (köh köh), pääsee niistä hypyistä yli ja varsinkin ennen käännöstä lyhemmälläkin kuin 4-5m loikalla. Ennen kolmatta putkea ohjaaja harjoittaa ekan kerran pientä äänenavausta kun jotenkin iski paniikki ja ehdin kuvitella että Ransu on valkkaamassa väärää putkenpäätä. Parempi sitten varmistaa... Sen putken jälkeisellä hypyllä näkee mun ja Ransun yhteistyön, kaks vuotta sitten se olis painattanut ohi tuosta hypystä, enkä mä todennäköisesti olis ymmärtäny pysähtyä sinne hetkeksi merkkaamaan sen hypyn. Takaakierto ja takaaleikkaus aivan loistavat :) Sitten tuolla A:n jälkeisellä hypyllä Ransu tekee tosi hienon käännöksen. Ennen putkea seuraava äänenavaus, lievästi sanottuna kiekaisen siinä melkein ärtyneenä että putkeen! Itsellä siinä vauhti nollassa ja kiireellä valssaamaan koira keinulle. Siellä taas pikkaisen kovaäänistä käskyttämistä... Ransu tekee hienon keinun, ja tuo loppu me tultiin ihan sumussa. Musta tuntui että nyt unohtui rata kun ensin oli takaakierto, sitten päällejuoksu, takaakierto ja sieltä koiran tullessa taas päällejuoksu ja vika hyppy. Hyvinhän tuo loppu meni, joku oli kommentoinut yleisössä että nyt Sanna tarkasti loppuun! Heti kun päästiin maaliin niin oli seurakaveri onnittelemassa että se oli nolla ja aikakin riitti!!!

Tuosta tuloksesta olikin sitten jännä kuulla kommenttia, tuloslistoissa meidän tulos oli -0,03s vaikka se oli tuomarinsihteerin lapusta laskettuna ja kilpailukirjaankin merkitty -0,33s. No aika täpärälle meni kuitenkin mutta ei ihan niin täpärälle ;) Lähdin aivan sokissa jäähdyttelemään Ransua, en kerta kaikkiaan pystynyt jäädä kuuntelemaan miten meidän kävisi. Parin-kolmen koirakon tuloksen ehdin kuulla ennen kuin olin sen verran kaukana ettei saanut enää selvää. Selostaja siellä selosti: "ja tällä hetkellä piikkipaikkaa pitää schape Ransu, saa nähdä kuka sen paikan seuraavaksi ottaa..." MUTTA EIPÄ OTTANUT KUKAAN!!! Me tehtiin ainoa nolla, radalta tuli 7 koirakolle tulos, loput 19 hyllytti. Ransu oli pistänyt valiokellon käyntiin vaikka en ikinä uskonut sen olevan oikeasti mahdollista! Koiraan ja itseensä pitäisi näköjään aina luottaa.

Huvittavinta tässä on se, että aamulla vaatteita pukiessa sanoin Antille, että sitten jos se sääntö astuu voimaan, että koiran saa pysyvästi siirtää alempaan tasoluokkaan (jossa se ei tietysti voi enää sijoittua eikä ottaa LUVAa) niin taidan siirrättää Ransun kakkosluokkaan niin se saa tehdä helpompia ratoja eikä kolmosten kiemuroita. Antti ei muistaakseni kommentoinut tätä suuntaan eikä toiseen, ei tainnut ainakaan täystyrmäystä antaa. Taisin jatkaa siinä sitten puhettani että meidän mahdollisuudet on silloin kun kaikki muut epäonnistuu ja me onnistutaan, mutta että sellainen tilanne on aika epätodennäköinen jos koiria on senkin verran tulossa kuin nyt. Varsinkin kotikisoissa oon kyllä tottunut että siellä on ne samat tyypit palkintosijoilla törkeän nopeine koirineen. Joten jos tilanne on se, että me ja ne tekee nollan ja sijoitukset ratkotaan nopeuden perusteella niin Ransu ei niissä skaboissa yksinkertaisesti pärjää. Se voi päästä ihanneaikaan, mutta se ei nopeudessa tule voittamaan niitä. Kuinkas sitten kävikään... olin sentäs jossain asiassa oikeassa ;D

Toinen ratakin oli agirata, ja se päättyi meidän osalta jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ransu varasti lähdössä, tai no ei se radalle asti tullut mutta radalta käsin oli vaikea arvioida joko se oli pistänyt nokalla kellonkin käyntiin kun se seisoi aivan ykköshypyn takana. Niinpä en itse päässy sijoittumaan sinne mihin olin suunnitellut, ja koska kolmoseste oli puomi-putkierottelu ja puomille piti mennä niin... en ollut siellä missä piti ja tuo perhana sukelsi tietysti putkeen. Ajattelin että "ei juma TAAS!!!" Kolmas kerta toden sanoo. Mä en enää ikinä sorru ajattelemaan että joo kyllä se puomin valitsee. Otin Ransun haltuun ja aloin lähettää sen uudelleen puomille, ja niin se vaan meni uudestaan putkeen. Eli tasan sama juttu kävi kun Torniossa keväällä, kaks kertaa putkeen vaikka puomille lähetin. Ja tasan sama mikä kävi Rovaniemellä kun ajattelin että kyllä se puomista niin paljon tykkää. Noh päätin että nyt loppuu tuo pelleily kun ensin varastaa radalle eikä sitten selvästi edes kuuntele ohjausta kun mun ohi vaan pokkana putkeen toisenki kerran. Lähdin kävelemään naama peruslukemilla mitään sanomatta pois radalta, Ransu meni vielä putken takaisin päin ja hyppäsi minut kiinni saadessaan jonkun hypyn matkalla :P En sanonu sille sanaakaan kun laitoin sen hihnaan. Toinen siinä hilluu vieressä ihan intona että "jes nyt palkalle vai mitä, mä tiän missä mun palkka on, mennään jo mennään jooo-oooo!!" Kävelin kuin patsas melkein autolle asti, simputin siinä sitten sivulle ja vähän maahanmenoa ja jätin odottamaan ja palasin takaisin luo, päästin irti ja kysyin missä sun huippupalkka on. Ransu pinkaisi autolle pomppimaan ja nakkasin sille sitten pari namia palkaksi. Ajattelin että minähän en kehu sen enempää kuin moiti tuosta radalla pelleilystä, Ransulla tuo sikailu on vähän merkki innosta tehdä, enkä halua siitä moittia. Mutta en toisaalta kehuakaan koska ei sitä varastella saa ja muutenkin vika oli selvästi koirassa kun ei kuunnellut toisellakaan yrityksellä mua ollenkaan. Käyttäydyin kuin viilipytty ja palkkasin sitten hyvästä käytöksestä ja tekemisen halusta autolla.

Oli hyötyä tai ei, hypärillä ei sikaillut niin pahasti. Eipä kyllä ollut enää alussa vauhtiakaan draiviksi asti, mutta se draivi sieltä sitten löytyi keppien jälkeen. Keppien jälkeen törkeän hieno käännös :) Siitä se meno sitten lähti paremmin liikkeelle, huomasin että kun Ransulla vauhti kasvaa niin itse kannattaa pidentää ohjausvälimatkaa niin ei kaarrokset karkaa käsistä. Kyllä se näköjään hienosti tekee takaaleikkauksia ja poispäin kääntöjä ja vaikka mitä kun vaan itse on oikea-aikainen. Niistoja tuli tuossa muutamat tehtyä ja yhdeltä saatiin vitonen kun ihan vähän hätäilin oikeaa kättä. Että eihän se tuplanolla olis ollut mutta toinen Sm-nolla kuitenkin. Noh, puhdas vitonenkin on ihan hyvä kun virhe on noin pieni ja itse aiheutettu :)

Palkintojen jaossa tuomari sitten vaan sanoi mulle kun olin varmaan niin ylpeän ja onnellisen näköinen, että "veit muuten tässä samalla aika monta päänahkaa..." NO NIINPÄ! ;) Mutta kun hieman olen pessimistinen kuitenkin niin mahtaako toista ja kolmatta kertaa käydä yhtä hyvin...

Vaikka pakko myöntää, oman henkilökohtaisen voiton lisäksi, että olipa makea näpäyttää kaikkia tuollaisella "hitaalla, vääränrotuisella" koiralla. Tai kun se on mulle oikeanrotuinen, niin sitten MAKSIkokoinen sellainen! Kyllä sitä voi maksi-schapendoesillakin ottaa kolmosissa nollavoitolla sertin.

Tälle vuotta on vielä agikisoja tiedossa, mutta onhan tämä kyllä yksi parhaita hetkiä mitä oon noiden koirien kanssa kokenut, vaikka täytyy sanoa että tää vuosi on ollut muutenkin aika huikea harrastusvuosi jo tätä ennen.