23. elokuuta 2009

Käärmeitä ja haaveita

Oltiin tänään mun mummulassa poimimassa viinimarjoja ja vadelmia. Tiedossahan oli että siellä on iät ja ajat ollu paljon käärmeitä, joten epäröinkin uskaltaako Ransua sinne ottaa mukaan. Äidin sisko oli kuitenkin sitä mieltä että kyllä uskaltaa, he oli käyneet leikkaamassa päältäajettavalla leikkurilla vyötärönkorkuiset heinikot pois. No me tultiin paikalle, tömisteltiin pitkin marjamaata ja katseltiin paljonko olis poimittavaa. Minä hain turvaksi sellaisen hiiliharavan, jolla siis vedetään leivinuunista hiilet pois. Sillä olis hyvä tappaa käärme jos vastaan tulee. Ja tulihan se, ihan jalkojeni juuresta kehtasi luikerrella, kämmenenmittainen käärmeenpoikanen. Ransu ei sitä huomannu vaikka ihan vierestä juoksi. Käärme meni pensaan sisään ja vaikka minä yritin sitä sieltä potkia ulos (tapettavaksi) niin siellähän se piilotteli. Onneksi ei sen koommin näkynyt käärmeitä. Itselläni oli saappaat, mutta Ransu kun hyppelehti onnessaan pitkin heinikoita ja risukoita, niin tuppasi vähä kauhistuttamaan.

Saaliiksi saatiin reilu ämpäri viinimarjoja ja muutama litra vattuja. Ihan ok, kun ottaa huomioon että puolet ajasta satoi vielä vettäkin. Saadaanpa vähän kotitekoista mehua ja vadelmia kiisseliin tai tortun päälle.

Haaveilin, kuten monesti ennenkin, että tuo mummula olis aivan ihana paikka asua. Syrjässä, rauhallisella paikalla maalla, on lääniä ja on tilaa, on iso (ja vanha) talo, Raahen kaupunki n.30km päässä. On vanha mutta hyväkuntoinen navetta ja aittarakennus, ihan oikea maakellarikin. Siellä sitä olis hyvä pitää sitä elukkalaumaa jollaisen vielä tahtoisin (ei siis kellarissa tietenkään...), pari koiraa lisää, kissat, muutama lammas, kanoja ja vuohiakin. Ehkä possuparikin, ja seuraavan schapendoesin voisi opettaa paimentamaan lampaita. Taitaa vain olla niin että seuraava koira ehtii tulla ennen maatilaa ja lammaslaumaa, joten se niistä haaveista. Lisäksi nuo käärmeet ja yksinäisyys vähän arveluttaa, vaikka olisko sitä nyt kovin yksinäinen sellaisen perheen keskellä? Lisäksi tuo talo vaatisi hienovaraista nykyaikaistamista, onhan se kuitenkin yli 140 vuotta vanha talo jossa ei ole sisällä suihkua saunasta puhumattakaan. Ajatella miten käytännöllistä olis viedä koiralauma tassupesulle ulkosaunalle ja sieltä saada se puhtaana sisään :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti