Fiiliksiä laidasta laitaan

Kyllä menee taas tuon koiruuden kanssa tunteet kuin vuoristorataa. Aloitetaanpa eilisestä, kun meillä meni hyvin ja tuli onnistumisia :)

Käytiin illalla ottamassa keppitreeniä ja A-treeniä. Keppitreenit aloitettiin jo mummulassa omilla 8 kepillä, ja niissä käytettiin nyt samaa tekniikkaa kuin viimeksi seurakavereiden kanssa; Antti oli apupalkkaaja ja villitsi pallolla keppien jälkeen. Lähetin kepeille ja jätkähän pujotteli ihan kelpo vauhtia. Pallo palkaksi ja joltain muulta kun minulta. Eipähän ainakaan mua vahdannut. Tämä otetaan tavaksi. Keppitreenejä otettiin jokunen kerta siinä pihassa ja ihan hyvin meni. Kentällä vielä kerta molemmilta puolilta ja olen tyytyväinen. Jatkossa aletaan tehdä niin ettei palkka tule suoraan keppien jälkeen, vaan perässä on esim. hyppy, rengas, muuri tai joku muu vastaava este jonka takaa ainakin useimmiten Ransu voi nähdä palkan. Miksei putkikin kävisi. Ja sitten useampia esteitä ennen kuin joku _muu_ palkkaa sen. Mä en oikeastaan ymmärrä miksen ole aiemmin alkanut käyttää Anttia apupalkkaajana, kun se on kuitenkin aina treeneissä mukana ja parempi se näkyy olevan että palkka tulee jostain muualta kuin minulta. Sais sen ehkä irtoamaankin paremmin? Kunhan tässä saatais noita kahta estettä eteenpäin niin sitten irtoamistreeniä ja esim. eteen menoa täytyy harjoitella. Niin ettei se olis vaan sitä mun vierellä juoksemista ja irtoamattomuutta. Kyllähän meillä tuota treenaamista riittää.

A-este laitettiin "vauva-aaksi" eli niin matalaksi kuin mahdollista. Ekalla kerralla Ransu pomppasi vanhaan malliin heti kontaktin ylitse ja selvästi ihmetteli että mites tämä este nyt tällainen on. Otettiin toistoja, toistoja, välillä piti paluuttaa useamman kerran peräkkäin takaisin kun ei muuta kun skippaili ylösmenoa. Alasmeno ei tainnut olla kertaakaan ongelma, mutta ylösmeno kyllä. Otin tähänkin Antin apupalkkaajaksi, koska muuten vahtasi vain minua eikä edes huomannut jos toinen heitti pallon. Katseli vain minua että mitäs siinä hihkut kun ei edes lelua lennä?! Alkoihan se sitten kuitenkin askel passata paremmin esteelle, välillä osui jopa ensimmäisen riman kohdalle, mikä sitten kyllä oikean korkuisessa esteessä on turhan alas minun mielestä tuon kokoiselle koiralle. Kun se passuuttaisi siihen keskimmäisen riman kohdalle eli suunnilleen kontaktipinnan keskivaiheille, ja saisi sen lihasmuistiin, niin se olisi tarpeeksi varma eikä turhan alhaalta tarvitsisi rääpiä itseään ylös. Seuraavalla kerralla - kunhan näiltä helteiltä viitsii sitä treeniä - otetaan tuota vauva-aata ja katsotaan meneekö se varmasti. Sanoin että täytyy kyllä olla 9 onnistunutta kertaa 10:stä ennenkuin nostetaan tuota A:ta ekaan reikään eli hieman ylemmäs. Toivottavasti nyt saataisiin tuo A-estekin opetettua yhtä hyväksi kuin nuo muut kontaktit, ettei tarvisi sen kanssa aina jännätä.

Otettiin lopuksi keinua molemmilta puolilta, ja ai että kun se menee sen hienosti. Mä olen kyllä niin ylpeä siitä! Olen varmaan sen sata kertaa sen sanonut ja kirjoittanut mutta tulipahan taas kerran. Ei voi kuin olla tyytyväinen. Kontaktit ottaa varmasti, menee keinun rohkeasti ja mielestäni ripeästi eikä arkaile sitä ollenkaan. Puomi otettiin kanssa molemmilta puolilta kertaalleen, ja hyvinhän se meni. Vauhtiakin oli paremmin kuin edellisellä kerralla, mistä tietysti olin tyytyväinen. Rengas sattui olemaan vähän puomin sivussa vähän matkan päässä, enkä edes Ransua sinne ohjannut mutta kun jatkoin puomilta matkaa vauhdilla, niin toinen tuli perässä ja suoritti renkaan. Varmaan tuumi että tyhmä ohjaaja kun ei estekäskyä antanut mutta kun se tuonne päin juoksi niin kai se tarkoitti että tuo rengas mennään myös.

Siinäpä ne hyvät asiat sitten olikin. Eilen jo livisti pihalta jonkun pyöräilijän luo haukkumaan, kun en ehtinyt sitä laittaa naruun. Hyvä minä. Tänään käytiin mummulassa ja siellä yritti kaikin keinoin keksiä vahtimista mihin pääsis ryntäämään. No ei sattunut oikein kohdalle. Sitten uimaan, ja sielläpä oli tietysti tällaisilla keleillä muutakin porukkaa. Uidessa ei oikein viitsi pitää narua mukana, joten täytyihän sitä joku sopiva väli katsoa kun ei emäntä justiin ollut komentamassa, että kävi metelöimässä rannalla Ransun vedestä noutoa katseleville pojille. Minä olin jo siinä vaiheessa vihainen kun ampiainen. Eiköhän kohta tule joku tyttö hevosella sinne rantaan, onneksi oli ilmeisesti koiriin tottunut hevonen koska mä en edes nähnyt sitä hevosta mutkan takaa kun Ransu jo ryntäsi sinne haukkumaan ja murisemaan. Typerä koira! Siinä sitä olis sillä ollutkin kivaa kun se hevonen olis pillastunut, ja varsinkin sillä ratsastajalla. Minä komennan - ei mitään vaikutusta. Koira vei ihan 6-0. Ransu juoksenteli sinne hiekkapenkereen luo, merkkailemaan tai mitä lie, kutsuin kahdesti luokse -> ei mitään vaikutusta. Multa paloi käämit ja hain suunnilleen niskaperseotteella sen mokoman karvakasan sieltä autoon. Kyllä mahtoi ne pojat ja ratsastaja katsoa että tuossa se vasta hullu akka on :D Ransulla on taas vähäksi aikaa vapauden päivät luetut, se on saanut joitain kertoja aamuvarhaisella ja yömyöhällä ulkoilla vapaana kun ketään ei liiku (ei saa tilaisuuksia karata mekastamaan), mutta nyt ei kyllä tipu edes niitä. Pihalla on tasan naru perässä ja joko se narun pää on kiinni paloportaissa kuten tällä hetkellä tai ainakin meidän silmän alla. Mulla kiehuu kyllä niin yli kun toinen vaan häntä pystyssä nostelee koipea kun minä käsken luokse. Se on kyllä isoa v*****lua meidän suuntaan tuollainen. Eilen illalla en kovin kauaa alkanut keskustelemaan siitä, missä nuoriherra nukkuu yönsä kun siitä meinasi asianomaisen kanssa olla erimielisyyttä, vaan tyynen rauhallisesti vein hihnassa nukkumapaikkaansa. Mokoma juntturoi vielä vastaan...

Niin että vähän on taas sellainen olo että tuosta penikasta sitä ei koskaan tule kunnon koiraa joka ottais mut kuuleviin korviinsa ja tottelisi. Ei, kun se uhmaa ja tekee oman päänsä mukaan heti kun siihen avautuu vähänkin tilaisuus. Ehkä tämä vuodatus tästä sensuroituu kunhan rauhoitun ja tulee taas hyvä päivä ( :P ), nyt kyllä kirjoitan vähän kiihtyneessä mielentilassa kun justiin tultiin uimasta ja asiat on tuoreita. Mutta välillä tosiaankin tuntuu että minä otan hitto vieköön lopputilin tuon kasvattamisesta kun ei siitä mitään näytä tulevan. Vai lopun ikäänsäkö se on tuollainen uhmis välillä? Mä olen ajatellut että se kuuluu ikään mutta kun se ikä vaan venyy ja venyy... jotain on mennyt pieleen joskus? Ja kun agiliitokin tuntuu takkuilevan, niin mitäs tässä yrittämään... Sitten taas iskee sisuuntuminen jo että ihanko mä ajattelin antaa tuolle luontokappaleelle periksi?! Ei kuulu mun tapoihin, periksi antaminen siis, kuin ehkä Antin kanssa joskus ;) !!! Voi kun mä tietäisin että tuo vielä on joskus tottelevainen ja nöyrä aikuinen, joka ei jatkuvasti yritä kyseenalaistaa meitä omistajia. Entäs jos ei ole...

Huomenna se täyttää 2 vuotta, ISOT ONNITTELUT BUFFING O-PENTUEELLE!!! Kai minä sille höpönassulle silti "leivon" maksalaatikkokakkua ja laitan kaksi nakki"kynttilää" päälle. Laulamaan en kyllä ala.