Meidän lajit ja ei-meidän-lajit...

Eilen oli mätsäri Ylivieskassa. Ajattelin ajella käymään kun oli lahjakorttikin, jolla sain molemmat koirat kehään pyörähtään. Pyörähtämiseksi se tosiaan jäi, Ransun kehä oli ensin ja se oli tietysti isoissa aikuisissa. Nää taisi olla kolmannet mätsärit joihin sen kanssa menen - ja veikkaanpa että viimeiset. Edellisistä on aikaa jotain 1½v ja silloin me osattiin jotenkuten seisoa, nyt ravata kauniisti kontaktissa. Seisomisen suhteen Ransu pistikin sitten sitä omaa itseään peliin ja tarjoili sekaan maahanmenoa ja istumistakin. Iloisen hilpeä se kyllä oli, mitä ilmeisesti tuomari ei arvostanut kun emme olla jököttäneet patsaan lailla kehässä. Ransun luonne tuli myös esiin kun tuomari tuli sitä tutkimaan. Tässä kohtaa päätin viimeistään, että se oli tasan viimeinen kerta kun "alistan" sitä toisen ihmisen käpälöitäväksi muuten kuin eläinlääkärissä tarpeen vaatiessa niin, ettei Ransu itse saa valita missä tahdissa siihen kosketaan ja saako vieras ihminen koskea ollenkaan. Tässä ikä ei ole ainakaan tuonut muutosta "parempaan" päin eli sallivampaan päin. Ei Ransu ollut aggressiivinen tai edes varsinaisesti aran oloinen, mutta perääntyi kuitenkin hieman eikä oikein luottanut tuomariin kun kokeiltiin pallit. Koko koira oli sen tuomarin käsittelyn ajan kuin eri koira ja heti kun meidät ns. jätettiin rauhaan, Ransukin oli taas oma itsensä. Se ei selvästi viihdy tuollaisissa tilanteissa ja jos voisin siltä jotenkin pyytää anteeksi että edes vein sen tuollaiseen tilanteeseen, sen tekisin. Saatiin sitten sininen nauha eli meidän hieno ravaaminen ei pelastanut koko esiintymistä. Tai on oikeastaan väärin sanoa, etteikö Ransu olis ollut oma itsensä myös kun tuomari tutki, se olikin kyllä, mutta se oli muun ajan se iloinen ja kekseliäs itsensä mitä se on mun ja muiden tuttujen kanssa yleensä. Vein sen autoon ja tuumin että jos on sinisten kehä niin me ei sinne enää mennä, vaikka eihän siinä vaiheessa yleensä tuomari enää käpälöi koiria mutta se muukin esiintyminen oli ilmeisesti muiden silmissä lähinnä pelleilyä :D

Liinu oli pienissä aikuisissa, ja sen parina oli koira joka oli saanut huonoja kokemuksia oikeissa näyttelyissä tuomarista. Se käyttäytyi vähintään yhtä hermostuneesti kuin Ransu oli käyttäytynyt, ja Liinu oli oikein pätevä likka. Ei ehkä ravannut yhtä kauniisti kuin Ransu, mutta eipä sitä olla treenattukaan... Liinu sen sijaan seisoi nätisti ja varsinkin sen ajan kun se toinen koira oli pöydällä arvosteltavana. Liinuun olin oikein tyytyväinen ja vähän yllätyin kun kumpikin sai punaisen nauhan. Jaa-a, palautui taas mieleen miksei me näitä virallisia eikä epävirallisia näyttelyitä harrasteta: koko touhu perustuu tuomarin mielipiteeseen ja henkilökohtaiseen mieltymykseen. Noh, tässä varmaan paistaa katkeruus ja joku ajattelee että älä ota niin vakavasti. No ei passaa ottaa, mutta kyllähän se tavallaan harmittaa vaikka suurimmaksi osaksi tuo käyttäytyminen kehässä olis opetettavissa. Jos kiinnostais! Liinu käteltiin vissiin toisena tai kolmantena punaisten kehästä ulos, ja mä olin ihan valmis lähtemään kotiin. Mietin siinä mennessäni että miksi ihmeessä mä edes tulin ja olin vaan hyvilläni että mulla oli edes se lahjakortti niihin osallistumismaksuihin... Tästä ei pidä käsittää niin että tuomarissa oli vikaa, vaikka noin yleensäkin mun oma näkemys punaisen nauhan saajasta meni ristiin, mua vaan harmitti että olin vienyt Ransun tilanteeseen josta se ei pidä ja että Liinun kanssa tekemätön työ näkyi liikkumisessa.

Illalla oli sitten kuitenkin luvassa sitä MEIDÄN LAJIAKIN, eli agitreenit. Päivän ja illan aikana satoi vähän lunta ja tuttu lämmittelypolku oli synkän ja pimeän metsikön sijasta valoisa talviunelma. Otin kummankin koiran halliin, että Liinu opettelee vuoron odottamista ja sitten omalla vuorollaan sitä, että tekee mun kanssa ja lemppari isoveikka saa odottaa rauhassa vuoroaan.

Ransun kanssa aloittelin muutamilla hyppyjutuilla ja jätkällä oli vauhti päällä. Me on koirien suhteen oltu jostain perjantaista asti aika vähillä tekemisillä kun on pitänyt saada tavarat muutettua uuteen osoitteeseen. Joka ei usko että meidän muutto on työläs niin tervetuloa vaan seuraavan kerran (toivottavasti ei muutamaan vuoteen) pakkaamaan, kantamaan ja lastaamaan tavaroita niin josko se sitten avautuu miten paljon tavaraa meidän suurperheellä on muutettavana ;)

Noh, niihin agitreeneihin. Ransu oli sellaisella tuulella että minä poika se irtoan vaikka raketilla kuuhun!!! Hallissa oli toisella puoliskolla esteitä valmiina ja tein siinä sitten ratapätkää johon kuului muutama hyppy, putki, A, puomi, muuri ja pussi. Mun ei tarvinnu paljoa juosta itse kun Ransulla oli niin vauhti päällä että senkus lähetteli sitä esteille. Harvoin kuulkaa saa oikeasti itse seistä melkein paikallaan keskellä hallia ja huudella koiralle että "putkeen putkeen, kiipee, hyvä hyppää, mato!" Ransu haki itse esteitä ja sillä oli kova veto puomille. Onko tuo nyt mikään ihme tosin... on sitä sen verran treenattu. Ekan kerran se ehti sinne rynnätä ennen kuin siellä oli mitään palkan tapaistakaan ja mitä tekee jätkä?! Pysähtyy alasmenokontaktille, odottaa että minä tulen ja palkkaan kädestä suuhun! Herranpieksut ei se tuollaista ole vielä ikinä tehnyt ilman namialustaa. Noh, seuraavat kerrat pidin huolta että puomilla on namialusta ja "tas" tulee vahvistettua.

Ransun toisiin treeneihin kuului myös vähän hyppyjuttuja mediesteillä kun olin laiska enkä viitsinyt veivata rimoja... Ja keppejä. Antti osti jotain tosi hyvälle tuoksuvaa nötköttiä (juu-u, munkin olis tehny sitä mieli, se tuoksui oikeasti hyvälle) ja Ransu oli mennä siitä sekaisin. Tai ei meinannut vaan meni sekaisin eikä nähny ja kuullu muuta kuin sen lihan. Mä olin kuolla nauruun kun lähetin varmaan 8m päästä loivaan avokulmaan kepeille niin kaveri päättää lähteä just päinvastaiseen suuntaan, hypätä kaks hyppyä ja yrittää rynnätä palkalle :D Siinä ei voinut syyttää ohjaajaa millään tavalla, eikä koiraakaan moittia, se oli vaan taas niitä Ransun aivoituksia :P Sillä kun on tosiaan tuota pilkettä silmäkulmassa ja huumorintajua. Paras oli kun se teki sen varmaan kolmesti ennen kuin meni kepeille. Kepeillä oli niin kova vauhti ja veto eteenpäin että mun tarvi siinäkin vaan lähettää se sieltä monen metrin päästä kepeille ja jäädä itse seisomaan kehumaan niin kaveri painattaa täysiä kepit alusta loppuun huippupalkalle. Voi elämä on se hyvä koira kun sille päälle sattuu. Ja eilen se oli tosiaan sillä päällä että minä se olen itsenäinen koira joka osaa esteet ja irtoankin vielä. Vaikka raketilla kuuhun, vauhdista päätellen. Toivotaan samaa virettä lauantaiksi Jyväskylään kun meidät on laitettu aloittamaan maksikakkoset. Jesjes...

Liinun treeneihin kuului verkkokepit. Haku parantunut aavistuksen, mutta kyllä ensimmäinen ja miksei toinenkin verkko ohjailee keppien hakemista vielä tosi paljon. Sitten kun sisään pääsee niin pujottelee hyvin eikä yritä jättää välejä pujottelematta. Mä yleensä unohdun keppien alkuun ihastelemaan joten ainakaan se ei ole siihen tottunut että mä kulkisin koko ajan vierellä. Noh, pointtina se, että hakemista täytyy treenata ja vahvistaa paljon lisää ennen kuin viitsii laittaa 12 keppiä eteen, puhumattakaan verkkojen pois ottamisesta. No mutta meillähän on aikaa! Liinun kanssa tehdään pohjatyö kunnolla - tai ainakin niin hyvin kun osataan.

Liinu treenasi myös A:ta, hyvällä menestyksellä. Eka kerralla hyppäsi alasmenokontaktilta aika ylhäältä alas joten hihnalla jarrua seuraavalle kerralle. Otti siis kontaktin mutta sanoin heti että noin ylhäältä ei tarvi alkaa varsinkaan medin räimiä ja tuosta on suunta vain ylöspäin eli siihen että kohta sitä kontaktia ei enää oteta ollenkaan. Liinun treeneihin kuului myös pussi, josta on tullut sille oikein mieluinen este alun kammoksunnan jälkeen. Liinuhan siis oli ensin vähän arka nostamaan kangasta, mutta rohkaistui sitten nopeasti kun huomasi että niin kuuluu tehdä eikä siitä selän päältä menevästä kankaasta tarvi välittää. Näin sivuhuomautuksena, Liinuhan menee vähän matalaksi kun sille laittaa huomioliiviäkin, mutta kun sen saa kiinni niin sitten se ei enää edes huomaa sitä. Ransu ei tee eikä ole ikinä tehnyt niin manttelien eikä pussin kankaan kanssa. Liinu hakee "puspus":n hyvin, kuten putkenkin, myös pimeästä kulmasta. Mun ongelma on se, että jään sitä liian kauaksi aikaa odottelemaan ja tavallaan varmistamaan että menihän se sinne, ja sitten tulee se armoton kiire... Tuosta varmistelusta pitäisi Liinun kanssa päästä eroon ja luottaa siihen että kyllä se sinne menee kun kerran sen lukitsee.

Sitten oli rengas, jota aavistuksen jännäsin että onkohan se unohtunut mutta ei ollut! Sanoin vaan että palkka pitää laittaa alustalle renkaan jälkeen. Liinu meni hienosti renkaan ja sitten laitoin sitä renkaalle putken kautta. Mahdoton vauhti kun tiesi että palkka odottaa sitten renkaan jälkeen. Tuota kannattaa ehkä Liinulle käyttää enemmänkin, että palkka odottaa jossain muualla kuin mun kädessä, paitsi kun tehdään koukeroita joissa sen pitääkin tulla lähelle. Mutta tulevaisuudessa nopea koira + minä ollaan yhdistelmä jossa Liinu jää esteiden jälkeen pyörimään ja kyselemään ja ottamaan kieltoja jos en nyt jo opeta ja vahvista sille jatkamista eteenpäin pelkällä estekäskyllä vaikka itse olisinkin hieman jäljessä. Liinulla ei tällä hetkellä ole kovinkaan paljoa itseluottamusta agilityssa, mutta se saa sitä koko ajan lisää - kiitos ruuan voiman :)

Olin kaiken kaikkiaan ihan mielettömän tyytyväinen meidän treeneihin kummankin koiran kanssa. Ransu pujotteli hyvin ja teki hienoja puomeja, siinä on jo yks erävoitto. Liinu teki hyviä renkaita ja selvästi osasi edelliskertaa paremmin hakea renkaan ja meni varmasti pussiin. Kepeillä oli hyvä vauhti, kun vaan saisi sen hoksaamaan keppien hakemisenkin. Liinun kanssa siis se toinen erävoitto. Nyt kun sais sen puomin työn alle ihan kunnolla niin olis hyvä. Ja kun nyt alkaa olla hallussa hyppy, putki, pussi ja rengas, niin voisi harkita että ottaisi seuraavan uuden esteen opettelun alle :) Niin ja tietysti A:ta on menty mutta hihnassa. Pöydälle hyppäytin kerran ihan ohimennen. Mutta onhan noita vielä, erilaisia hyppyjä lähinnä monta kappaletta uusia esteitä jäljellä. Hypyillä pitäis treenata sitä että rimakorkeudet vaihtelee ja rimat on miten sattuu, vähän on ilmassa sellaista, ettei oikein osaa arvioida rimakorkeuksia.

Hypätähän Liinukin osaa ja kapasiteettia löytyy, sen vaan pitää oppia arvioimaan eri korkeuksia. Toisin kuin oli ilmeisesti jollain hyppytekniikkakurssilla oltu mieltä, mä olen sitä mieltä että jos koira on saanut opetella hyppimistä ja kropan käyttämistä luonnossa ja vapaana liikkuessa, niin se hallitsee sen esteilläkin. Yhtä lailla vapaana liikkuessa koira arvioi tarvittavaa ponnistusvoimaa eri korkuisten esteiden tai ojien ylityksissä. Miten se olis jotenkin eri asia agilityssa esteillä, muuten kuin että ne näyttää erilaisilta kuin luonnonesteet ja niitä pitää suorittaa käskystä? Oon myös sitä mieltä, että jos pystyy vapaana suoriutumaan hyppäämistä vaativista esteistä, niin mitä eri lihaksia tai kykyjä se koira tarvii pituuden tai muurin suorittamiseen? Nehän vaan näyttää vähän erilaiselta kuin leveä oja tai sammaloitunut puunrunko mättäikössä... Tää tässä oli vain mun mielipide, minähän en ole asiantuntija, mutta kun luin mitä kouluttaja oli ilmeisesti ollut mieltä, niin iski pieni vastareaktio ja haluaisin kuulla alkuperäiseltä puhujalta perustelut väitteilleen. Meitä oli nimittäin esimerkiksi koulutusohjaajakurssilla aika iso lauma kokeneempia ja vähemmän kokeneita harrastajia, jotka oltiin aika lailla yhtä mieltä siitä, että koiran pitää saada liikkua vapaana ja mielellään metsässä jo pentuna, että sillä vapaana vaihtelevassa maastossa liikkumisella se lihaskunto ja kropan hallinta luodaan ennemmin kuin hyppysarjoja loikkimalla.

Noihin hyppytekniikkakursseihin ja vastaaviin liittyen en malta olla sanomatta, että kuinkahan pitkälti nämä on jonkun keksimiä rahastuskeinoja... joissa koirille ja niiden ohjaajille luodaan vähän kuin tyhjästä puutteita ja huonoa hyppytekniikkaa? Koirathan varmaan jo erilaisten ruumiinrakenteiden takia hyppää vähän eri tavalla, mutta olen pohtinut että kuinka paljon näistä "huonosti" tai huonosti hyppäävistä koirista on tietämättään "pilattu" vääränlaisella opettamisella tai sen puutteella ettei ne pääse harjoittamaan lihaksistoaan vapaana? Koska jos kurssia vetäväkin sanoo, että kyllä koira luonnostaan osaa hypätä, niin mitä tapahtuu sitten siinä vaiheessa kun se luontainen taito hypätä pitää siirtää agilityyn esteen ylitykseksi? Tästä voisin äkkiä päätellä, että jos on terve ja hyväkuntoinen koira joka osaa kyllä vapaana hyppiä, niin jotain menee siinä esteopetuksessa pieleen. Koska tästä hyppäämisestäkin sais kirjoitettua vaikka kuinka pitkästi, ja tässä tapauksessa kuitenkin mutua joka perustuu lyhyeen kahden koiran kokemukseen, niin en viitsi edes provosoida enempää kirjoittamalla mitä mieltä olen näistä muista kursseista joita koiraharrastajille on tarjolla... Kai niitä sitten joku tarvii, tai luulee tarvitsevansa kun mainostetaan sellainen kuva että koirat eikä niiden ohjaajat osaa mitään tehdä oikein ilman niitä kursseja. Jokainen tietty käyttää itse aikansa ja rahansa miten haluaa, eikä mun ole tarkoitus arvostella yhtään ketään joka niitä järjestää ja joka niille osallistuu, mutta näköjään on osannut kuitenkin ne kurssien keksijät iskeä hyvään kohtaan koska osallistujia riittää.