3. toukokuuta 2015

Seinäjoella se tehtiin!

Nimittäin otettiin lauantaina 2.5. Ransun kanssa viimeinen puuttuva arvokisanolla! Nyt on SM-nollat kasassa, ja myös maajoukkuekarsintoihin on ovi auki, koska nollista löytyy myös voittonolla :) Toivottavasti tänä vuonna me myös oikeasti päästään kisoihin, olihan se sen verran hanurista viime kesänä, kun arvokisaviikonloput oli töitä. Nytkään en vielä tiä työvuoroja, mutta olen toivonut tai oikeastaan vaatinut noita arvokisaviikonloppuja vapaiksi.

Tuomareina oli sekalaisesti Savioja ja Tammiksalu. Kisapäivä oli pitkä, koska medit aloitti agilityradoilla, välissä meni minit ja päivän viimeisenä maksit. Jouduin siis odottelemaan medien hypärin ja kaikki minien radat ennen kuin pääsin Ransun kanssa radalle. Ransua väsytti selvästi tuo pitkä odottelu. Kisapäivälle tuli kotipihasta takaisin kotipihaan mittaa liki 16h. Onhan se liikaa.

Liinun kisaradat oli parhaat aikoihin, hylkäykset niistä tuloksena oli että sen puoleen ei paljoa ole tuloshistoriaan muutosta. Mutta paremmat radat kuin Kajaanissa viime viikonloppuna. Liinu meni ihan hyvin, mutta ei sillä aivan sitä säpäkkyyttä ollut menossa kuin mihin oon tottunut. Liekö sitten torstainen 10km vauhdikas pyörälenkki painanut senkin jaloissa vielä? Käytiin siis torstaina koko porukalla - Ransu, Liinu, Kapu ja Kake - pyöräilemässä ja ne lenkit on vähän vauhdikkaampia kun on nuo isot koirat mukana pitämässä vauhtia yllä.

Muuten radat on kai ihan ok, mutta yksi asia mua ärsyttää ja hävettääkin. Tuo Liinun lähdössä käyttäytyminen. Tästä puhuttiin parin kaverin kanssa viikolla. Että on se kumma miten ei kokeneetkaan ohjaajat ja ties monennenko koiran ohjaajat osaa opettaa koiraa pysymään lähdössä. Huvittavinta on kuunnella sitä "istu. Istu. ISTU. ISTU!! Paikka. Paikka! (x10) PAIKKA!!" -mantraa kun yrittää irrottautua koirasta ja päästä radalle. Kaiken tämän pätemisen jälkeen se on Liinu, joka ei istu lähdössä. Se ei meinannu ensinnäkään istuakaan, ja sitten kun selkäni käännän niin se nousee. Ja hiipii. Hiipii lisää. Ja mikä pahinta? No tietysti se, että TÄMÄ TÖLLYKKÄ OHJAAJA EI KÄSKE SITÄ TAKAISIN, VAAN ANTAA LÄHTÖLUVAN RADALLE! Voi *piip*. Ransu on ihan hienosti, mutta tuo kakara, jonka kans ei muutenkaan menny ihan putkeen. Seuraavissa kisoissa sieltä ei pentele se perse nouse!

Ennen eka radan rataantutustumista tuumasin, että tuonne muurillehan se koira tietenkin menee. Ja niinhän se meni. Pakko oli kuitenkin tuossa hypyllä linjata vastakäännöksellä, koska hyppy olis muuten syöttänyt väärään päähän putkea. No ei sillä lopputuloksen kannalta ole merkitystä valitseeko väärän putkenpään vai väärän esteen, mutta kylläpä ainakin linjasin. Se tulos meni sitten siinä. En ole varma, oliko saatu keppien jälkeen kieltoa, videolla ei näy tuomarin käden nousevan. Itse kyllä siinä tilanteessa ajattelin että ehdottomasti kieltohan siitä kuuluu antaa. Enkä muistanut katsoa tuloslapustakaan.

Toisella radalla mietin, mitä tekisin tuossa keinun ja pituuden jälkeen. Ensin ajattelin ohjata oikealta, mutta se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Päätin leikata takana pituuden jälkeen, sen pitäisi kääntää koira. Juu, käänsihän se, sitten 20m päässä kun oli ensin vähän irronnut ja käynyt tekemässä lähtöhypynkin. Todennäköisesti kääntyi siksi, kun tuli seinä vastaan eikä siksi että ohjaaja oli salakavalasti selän takana vaihtanutkin ohjauspuolta :D A-esteellä olin miettinyt, että "tämähän tuntuu menevän kivasti". Joo niinhän se menikin, kunnes keinulla hyppää keinun pään yli ja säntää pituudelle miten sattuin. Kuuleekohan se jotain ääniä pään sisällä, vai mistä sillä noita hyviä ideoita tulee ihan yhtäkkiä radalla mieleen?!

On se vaikia. On se vaikia koira ohjata.


Ransun kanssa sitten tuplanolla. Eka nolla tosin 1,12s yliajalla, että viimeiselle radalle se jäi puhtaan nollatuloksen tekeminen. Sekin oli niukasti nollatulos, -0,90. Jotenkin me nyt oltiin tahmeita. Väsyneitäkö? Kaarroksiakin joissain kohdin, mutta jotenkin tahmean näköistä menoa silti. Nolla on kuitenkin nolla, mutta ei nuo missään nimessä huippuja nollia olleet. Tarkemmin kun katsoo, niin varmistelun piikkiin menee osa tuosta hitauden tunteesta. Eka radallakin vasta lopussa uskallan antaa mennä.


Ei noilla radoilla hirmuisesti tuloksia tullut, kivat radat ne kyllä oli. 36 koirakosta sijoitukset 8. ja 9. eli ei kärkisijoja hätyytelty mutta moni hyvä koirakko päihitettiin silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti