14. toukokuuta 2010

Huh hellettä!

Ei passaa valittaa kun on talvi paleltu, kun nyt on sitten lämpöistä. Talvella sanoin että en sitten yhtään kitise jos kesällä on kuuma ja hellettä kun talvella oli pitkiä aikoja ettei ulkoilla viitsinyt kun oli pakkasta. Ransun puolesta voisin vähän kitistä, sillä reppanalla olis touhuhaluja vaan ei kai sille nyt tieten tahtoen viitsi lähteä lämpöhalvausta tekemään.

Eilen oli jo töissä ihan mukava lämpötila, odotin iltaan ennenkuin lähdettiin Ransun kanssa pyörälenkille. Tehtiinkin sitten meidän uusi pyöräilyennätys lenkin pituuden suhteen. Otettiin vettä reppuun mukaan, Ransu kiinni springeriin ja metsäautotietä kohti. Metsiksellä päästin sen irti ja saikin juosta noin puolet koko matkasta irrallaan. Välillä kun löysäilin jonkun alamäen jälkeen, niin Ransu pinkoo edelle ja katselee kohta perään että etkö sä laiskimus tulekaan?! Oli mukava lenkki, muutaman kerran pysähdyttiin ja juotiin vettä. Tai oikeastaan ne lepotauoksi aiotut pysähdykset meni niin että minä seisoskelin pyörän vieressä ja Ransu paahtoi hajujen perässä minkä kerkesi. Mun mittariin tuli 13,5km, Ransulle enemmän. Loppumatkasta vähän jo väsy painoi mutta eihän se ole matka mikä tappaa vaan vauhti. Kotona vähän läähätytti mutta pari tuntia maattuaan hyvin venyteltynä Ransu oli taas täynnä elämää ja vailla ruokaa :P

Keskiviikkona käytiin kentällä ja otettiin enimmäkseen puomia, vähän keinua ja sitten hyppyputkitreeniä. Oli kamala kun pallo jäi kotiin, kun ei ollut autossa niinkun yleensä, kuuluu siis vakiovarusteisiin jotka on aina mukana. Noh onneksi mamman lihapullat kelpasi ja riitti motivaatioksi. Puomikin parani siinä toistoja ottaessa, välillä kyllä tuntui että joka toinen kerta se otettiin aivan mahtavasti, joka toinen kerta taas mentiin joko yli tai niin että tassut osui vain ihan vähän. Yritin ottaa joka kerta vauhdin kanssa, siinähän ne virheet on tupanneet tulemaan kun on vauhtia ja saa vapaasti mennä puomille. Onneksi onnistumiset alkoi lisääntyä ja päätettiin aivan huippuhienoon suoritukseen. Hypittiinkin kaikenlaista mitä mulla mieleen tuli. Muutamia kertoja tuli kieltoja siitä kun käänsin liian aikaisin rintamasuuntaa ennen hyppyä, jolloin Ransu tulkitsi ilmeisesti heti että ei sitä ollut tarkoituskaan tehdä, että ohjaaja viestittää että "älä mene sittenkään". Välillä hätäilin ihan liikaa ja Ransu oli menossa mutta mun kiirehtimisen takia ei sitten ehtinytkään. Se on niin helppoa itselle sompata muutaman esteen välissä, kun koira tekee kiertoja ja muita mutkia :P Välillä täytyis ottaa sellaisiakin juttuja joissa on sekaisin sitä että täytyy kiirehtiä itsekin ja sitten taas on tarkempaa piperrystä.

A-este otettiin myös keskiviikkona pariin kertaan, siinähän nyt ei ole mitään erikoista. Keppejä ei vielä kentällä ole ja kotikepeillä ei ole tullut treenattua. Ei ole tuntunut niin tärkeältä kun ne menee niin hyvin. Puomi on nyt sellainen johon keskitytään, keinukin meni taas niinkuin ennenkin. Samoin rengas heti ekalla kerralla vaikeasta kulmasta, ja tuota rengasta ei olla edes nähty syksyn jälkeen. Edelleenkin on siis tutkiskelun paikka mikä Oulussa meni vikaan, koska renkaan kanssa näyttäis että oltais päästy vähän yli siitä "vieraan renkaan" ongelmasta. Eli että uuden näköistä rengasta ei vois hypätä siitä ympyrästä aukosta vaan jostain muusta välistä...

Tänään on aivan tukalan kuuma, katsotaan mitä illaksi keksitään, mun täytyis käydä maalaamassa seuran esteitä, nyt ne ainakin kuivuis nopeaan. Ja toivottavasti kukaan ei pane hanttiin vaikka näinä lämpöisinä ja sinänsä kauniina päivinä ei pääsisi treenaamaan puomia, vaikka ei se maali kyllä kauaa kuivu nyt. Toivottavasti seuraavana viikonloppuna ei ole ihan näin kuuma, meinataan nimittäin mennä kisaamaan, melkein sitten ennemmin viime viikonlopun vesisade kun 20+ astetta lämmintä.

P.S. Erään mielestä viimeinen kappale on helteestä valittamista, no eihän ole :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti