Elämää schapendoesin tapaan

 Team Sanna & Schape

Lähdettiin perjantaina puolen päivän aikoihin hakemaan Liinua Rovaniemeltä. Oltiin kysytty Ransulle hoitopaikkaa Kannuksesta, mutta siellä oli täyttä. Päädyttiin kuitenkin siihen että mukaan sitä ei oteta, eikä se kyllä saa jäädä yksin kotiinkaan yli puoleksi vuorokaudeksi. Niinpä suuret kiitokset Outille joka otti kolmannen karvaisen lapsen ja Ransu pääsi tyttöjen kanssa touhuamaan. Olivat käyneet pitkän lenkin ja Ransu oli illalla aika väsynyt kun tultiin sitä hakemaan. Ja innoissaan uudesta pennusta.

Niinhän siinä kävi että High Volts Igloo Inuit alias Liinu muutti meille. Rovaniemellä meitä odotti mukavat Riikka ja Vinski koirineen. Nähtiin siinä pikaisesti pari Liinun sisarustakin. Todettiin jälkeen päin Antin kanssa että Liinu on ainakin tottunut elämän ääniin syntymäkodissaan ja pääsee meillä vähän liiankin hiljaiseen perheeseen ;) Se näkyy unenlahjoissakin, eilen mm. siirrettiin sänkyä takaisin paikalleen kun Antti kourutti johtoja jotka menee sängyn päädyssä, ja eikä pikkulikka ollut tietääkseenkään. Siinä se vaan maata urvotti jalat suorana. Kotimatkasta se malttoi nukkua noin puolet, ensimmäiset pari tuntia se yritti kiivetä jalkatilasta syliin. Minä olin päättänyt että alkumatkan saat olla sylissä kunnes auto lämpenee ja vähän totut meihin. Sitten jalkatilaan petille ja myöhemminhän se tulee matkustamaan takaluukussa kuten Ransukin kunhan saadaan valjaat hankittua että takaluukussa kanssa pysytään (eikä kömmitä selkänojan yli takapenkille kuten tänään...) turvallisesti.

Kotona Liinu oli mukavan reipas ja bongasi melkeinpä heti ensimmäisenä olohuoneen lattialta putkiluun joka oli Ransun jäljiltä unohtunut päivän lähtöhässäkässä. Sitä sitten järsimään, mutta minä tuumasin että kello on niin paljon että nyt kyllä katsotaan mitä koirat sanoo toisistaan ja syödään iltaruuat ja nukkumaan. Ransu otti tulokkaan hyvin vastaan, Liinua tosin kiinnosti enemmän itsensä kokoiset kissat joiden se vissiin aluksi kuvitteli olevan koiranpentuja. Liinulla tuntuu olevan pohjaton vatsa ja se on varsinainen herkkusuu joten ruoka maistui heti hyvin ja herkut on tehneet hyvin kauppansa senkin jälkeen. Ransun kupillekin se on yrittänyt mutta olen estänyt sen ettei tule Ransullekaan mieleen sanoa asiasta. Ransukin on välillä nuuhkinut Liinun kupille sen näköisenä että "mä voisin kanssa maistaa noita raksuja että oliko ne niin ällöjä kun mitä muistelin..." Kuitenkin mennään nyt sinne vuoden ikään näin että Liinu raksuilla ja Ransu kuten ennenkin, ja Liinulle välillä lihaa yms. sekaan.

Lauantaina aamulla katsoin että sanomalehdellä on yhdet pisut ja lähdettiin koirien kanssa pihalle. Päätin että vaikka kaikki hienot tottistelut saa vielä pienen hetken odottaa niin muuten näitä arjen tapoja saa kyllä alkaa pentukin noudattaa. Ransu osaa odottaa eteisen kynnyksen takana lupaa tulla pihalle, ja jos ei kovin into piukassa ole niin saan pukeakin eteisessä rauhassa eikä se tunge siihen säätämään. Noh yleensä meillä kyllä ollaan aika into piukeana lähdössä ulos... Liinu on yllättävän äkkiä kyllä tuon oppinutkin. Aluksi piti kyllä monen monta kertaa paluuttaa takaisin ovelta, mutta nyt alkaa olla jo hallussa. Eikä sisälle ole silti ehtinyt sen takia sattua vahinkoja, pari kertaa on jäänyt herääminen huomaamatta ja tavarat on olleet lattialla mutta siinä se. Kaksi yötäkin se on ollut sisäsiisti. Hyvin on siis lähtenyt sujumaan ja ai että on sitten reipas ja utelias tyttö :) Tässä vaiheessa on kyllä tullut kristallinkirkkaaksi sekin asia että miten paljon Ransun kanssa on tehty töitä ja miten hieno koira se on. Nyt kun saa käsiinsä tuollaisen pennun mikä ei osaa juuri mitään niin sen huomaa siinä rinnalla miten vanhempi koira on edukseen kun ymmärtää (ja tottelee...) mitä sille sanoo ja on jo se yhteinen sävel esim. leikkimisen suhteen.

Eilen käytiin Ransun kanssa agikisoissa Haukiputaalla. Korkattiin kakkosluokka kolmella radalla. Joidenkin kuulin kommentoivan ratoja hankaliksi, mulla ei ole sillai vertailupohjaa kun en ole kakkosluokan ratoihin kiinnittänyt aiemmin niin tarkkaan huomiota ja onhan se aina ihan eri asia mennä itse sitä rataa oman koiransa kanssa. Mulla ei kyllä eilen ollut radalla ongelmia muuta kuin se että koira oli viikonlopusta väsynyt ja keskittymistä ei oikein ollut muuta kuin toka radalla.

Eka rata oli hyppäri ja ihan kiva sellainen. Vähän sellaista hyppykuviointia ettei ihan tarvinnut suoraan vierellä juosta. Ne kohdat meillä menikin virheettä, tosin omia virheitä voi laskea tietysti siitäkin että valssit oli myöhässä ja ohjaus muutenkin ja koira teki kunnon kaarroksia, mutta eipä otettu ratavirheitä niistä. Ratavirheet otettiin ekalla radalla ihan käsittämättömästä paikasta. Ransu tulee muurin takaa ja ottaa kiellon okserilta joka on heti muurin jälkeen. Kiertää koko hökötyksen ympäri kahteen kertaan ja lopulta hyppää väärään suuntaan sen. Sillä lailla hyvin menee. Matka jatkuu ja loppurata mentiinkin puhtaasti. Mitä nyt kepitkin oli hitaat kuin mitkä ja niiden suoritusaika tuntui pitkältä kuin nälkävuosi mutta muuten... Musta tuntui kyllä että eka radalla ei ollut edes hauskaa että se nyt vaan tehtiin loppuun asti hyllyn jälkeen.

Toiselle radalle piti tsempata ihan tosissaan itteensä että ei ihan menis kisat hukkaan. Innostuin kun agilityradalla ei ollut puomia ollenkaan, meillä olisi siis sikäli mahdollisuudet ottaa nolla jos ajatellaan että puomi on se pahin este tällä hetkellä josta ne virheet voi napsua. Mua ärsyttää ihan suunnattomasti että jouduin lähtemään ekana ja vielä kun olin yksin kisoissa niin mun piti juosta Ransu autosta ja siinä ei sitten paljon viritellä koiraa lähtöön kun tuomari viheltelee siellä jo että pitäis olla menossa radalle kun tuun sisälle halliin. Ja kun ei rilleilläkään meinaa nähdä mitään kun ne menee huuruun kun tulee pakkasesta lämpimään halliin... Toka rata menikin sitten huomattavasti paremmin kuin eka rata. Mulla on jotenkin ihan täyttä harmaata aluetta nää kaikki radat, en muista juuri mitään miten ne esteet oli siellä. Siksi ei pysty kyllä antamaan mitään kovin hyvää selostusta meidän suorituksesta mutta sen voin sanoa että keinun se himmasi. Voi että tultiinkin hitaasti se. En ymmärrä miten se niin sen otti. Noh, viime viikonloppuna otettiin yks turhankin vauhdikas keinu mutta sen jälkeen kuitenkin toisella radalla ihan ok. Ehkä se nyt sitten muistui mieleen ja piti ottaa varovasti mutta tuli kuitenkin loppuun asti eikä loikannut sivuun tai mitään, ryömi vain akselilta kontaktille. Kepit oli myös hitaat, niissä annettiin taas hyvin tasoitusta muille. Harmi, koska me saatiin 0-rata mutta jotain 4,9 sekuntia yliaikaa. Ei siinä paljon muuta tarvitse kuin himmatun keinun ja hitaat kepit ettei pääse ihanneaikaan kun eilen ei kiidetty sata lasissa muutakaan rataa.

Kolmannelle radalle mä tiesin jo lähtiessä että se on ihan mahdollinen mutta näin myös Ransusta ettei se jaksanut olla enää yhtään kuulolla. Se jotenkin latisti yrittämisen itseltäkin, koska ei ollut aikaa yrittää muuttaa tilannetta kun piti lähteä heti radalle kun haki koiran autosta. En meinannut saada Ransua edes lähtökuoppiin. Joo ekat kolme estettä meni hyvin, nehän olikin yhtä suoraa, sitten haastava kepeille vienti, joka sitten meni mönkään ja Ransu meni toka väliin, pujotteli vissiin seuraavan ja sitten kun hoksasi että oho ei tainnut mennä ihan nappiin niin palasi sitten kaksi keppiväliä pujotellen takas. Voi tsiisus. Että sellaista. Muu rata menikin ratavirheittä yhtä kieltoa putkelta lukuunottamatta. Siellä oli niitä kivoja tuomarinsihteereitä ja muita siellä putken takana. Muutenkin oli kyllä niin haahuilua se meidän rata että kyllä olisin tuntenut yleisössä myötähäpeää. Ransu ei pysynyt yhtään mukana vaan juoksenteli niinkun oltais paimentamassa oltu, katseli ympärilleen ja mun energia ja keskittyminen meni siihen että saan sen seuraavalle esteelle, myöhässä mutta jotenkin kuitenkin. Viihdyttiin radalla varmaan helposti minuutti.

Hyvänä päivänä, kun Ransulla on vauhti kohdallaan ja mä ehdin nostattaa sen virettä ennen radalle lähtöä, mä olisin ollut tuolla radalla pahemmin pulassa. Sen huomasi joistain nopeiden koirien ohjaajista että niillä oli kiire kertomaan koiralle seuraavaa suuntaa. Jossittelu ja jälkiviisaus on parasta viisautta, mutta aikavirheettömällä suorituksella olis ollut LUVA ihan mahdollinen. Nyt tulos riitti kolmanteen sijaan.

Tänään Liinun kanssa on käyty sosiaalistumassa. Mentiin Ylivieskaan Musti&Mirriin ostamaan talutushihnaa ja Liinu sai tietenkin lähteä mukaan valitsemaan. Sitä kiinnosti kylläkin enemmän herkkuluiden valitseminen kuin moisten narukahleiden katselu. Otettiin luoksetuloharjoituksiakin kaupassa ja hienosti tyttö osasi! Liinu on mainion rohkea ja reipas pentu, joka sai juurikin siitä kehuja ja ihastelua. Onhan se varsin söpökin ;) Tuollaisen koiran kanssa sitä eri mielellään meneekin tuollaisiin paikkoihin kun näkee että pentu menee häntä pystyssä tutkimaan paikkoja ja tulee luokse hakemaan namia kun kutsuu. Liinu siis vastaa odotuksia ainakin tässä suhteessa, kun halusin koiran joka on rohkeampi ja avoimempi kuin Ransu. Puruluut (ja Liinu itse valitsi myös itselleen ja Ransulle tuliaisiksi kuivattua naudanmahaa muutaman levyn) ja hihna tuli ostettua ja suuntasimme toiseen lemmikkiliikkeeseen ostamaan naksutinta. Sieltäkään ei löytynyt aivan sellaista kuin olin ajatellut mutta sellainen kuitenkin missä ei ole niin terävä ääni. Liinu oli taas hilpeä pentu ja hurmasi senkin liikkeen pitäjän. Eikä juuri edes ihmetyttänyt kun yhdestä huoneesta kuului lintujen ääniä, liekö edes tajusi että mistä ne äänet tuli. Taas oli se herkkuhylly se kaikista kiinnostavin :P Paljon muuta ei tarvittu että oli pikku-Liinu väsytetty ja automatkan se olikin tyytyväisenä jalkatilassa.

Tullessa käytiin vielä anoppilassa ja taas Liinu osoittautui varsinaiseksi hurmuriksi sielläkin. Uni alkoi jo väkisin viedä voiton ja melkein jo luulin että nyt saa kantaa nukkuvan pennun autoon. Ei kuitenkaan, ja kotona Ransu oli täynnä tohinaa ja taas löytyi Liinustakin intoa pistää isoveikan kanssa ranttaliksi pihalla. Ransu on kyllä aika hyvin sille opettanut jo että sisällä ei riehuta, vaan ulkona sitten voidaan olla takaa-ajoa. Ransu loikkii kevyesti ja hangen poikki, Liinu menee perässä minkä jaloista pääsee. Hienosti on Ransu esimerkillään opastanut että tuonne metsään on hyvä tehdä asiat. Talvella se onnistuukin helposti kun oja on jäässä, keväällä täytyy katsoa että miten käy, jaksaako Liinu hypätä ojan yli vai tuleeko ojasta vaarallinen ylitettävä.

 Rajaus hieman pielessä...

Laitan vielä sekaan kuvia. Kovin en ole jaksanut kuvailla, onhan tuota ollut muutakin tekemistä kuin yrittää hillua kameran kanssa. Mun treeniliivikin tuli brodeerauksesta ja nyt on takana hieno kuva Ransusta ja teksti "Schapendoes" ja edessä "Team Sanna & Schape". Otettiin sitten meidän tiimistä kuvia ja tässä on niistäkin vähän mallia :)