Mulla on kivat tunnelmat meidän tämän iltaisista treeneistä. Sen verran kivat, että piti kirjoittaa tänne Ransun blogi-päiväkirjaan vaikka nukkumassa sitä oikeastaan pitäis jo olla.
Siispä enemmittä jaaritteluitta asiaan. Antti oli suunnitellut meille kivan radan, 18 estettä, johon se oli yhdistellyt Elinan koulutusrataa ja schapeleirin rataa ja mitähän vielä. Saatiin tehdä taas takaakiertoja ja muuta kivaa. Kontakteista radalla oli A, kepit oli myös. Puomin päätettiin antaa olla rauhassa, kun ei sen kanssa tapahdu yhdellä kertaa mitään merkittävää lauantaiksi. Ja kun onhan sitä jauhettu.
Pistettiin rata pystyyn ja mä olin siinä lähdössä tekemään vielä rataantutustumista. Olin kerran kävellyt radan läpi, mutta nyt olin lähdössä menemään vauhdituksen kera. Ransu huomasi että nyt se ohjaaja on lähdössä ohjaamaan että eikun mukaan. Eka este jäi tekemättä kun Ransu lähti toiselle esteelle takaakiertoon mun ohjaukseen mukaan. Olin hiljaa, ja koska ensimmäinen este oli takaakierto ja sen jälkeen päällejuoksu ja poispäinkääntö, niin päätin ohjata loppuradankin sanomatta sanaakaan. Sehän meni hyvin! Mä avasin suuni vasta kun oltiin menty rata loppuun asti ja kun palkkasin ja kehuin. Olin aivan äimänä mutta samalla myös aivan innoissani.
Mä olen kyllä aiemminkin joskus miettinyt - ja varsinkin Janitan radanlukuluennon jälkeen - koiran ohjaamista ilman suullisia käskyjä. En ole epäillytkään etteikö se ainakin joten kuten sujuisi koiran kanssa, joka niin hyvin lukee ohjausta. Mutta että näin kivasti! Selvästi oltiin kumpikin keskittyneempiä kun mä en ollut koko ajan äänessä. Ransu palasi jopa puoli metriä putkeen sukellettuaan takaisin kun vissiin tajusi etten tarkoittanutkaan putkeen. Sellaista se ei ole vielä tainnut tehdä kun olen suullisten käskyjen kera ohjannut. En olis kyllä uskonut että meillä niin hyvin menee äänettömästi ohjaten. Vauhti oli myös ihan hyvä, olisi sitä enemmänkin voinut olla mutta mua hidasti se että unohdin sisäkengät kotiin ja sukat jalassa vain ei saa liikuttua niin hyvin. Lisäksi mun treeniliivi on nyt brodeerattavana ja oli orpoa kun ei ollut namitaskulle paikkaa jossa se pysyisi vauhdissa ja leluakaan en saanut mukaan muuta kuin housuihin tunkemalla :P
Ensimmäinen suoritus meni muuten puhtaasti, paitsi hätäilin A-esteellä 90 asteen käännöstä kepeille ja Ransu loikkasi A:n sivuun. Teki sen sitten useamman kerran ennen kuin tämä puupää tajusi muuttaa omaa ohjaamistaan. Takanaleikkauksessa Ransu teki hypyn takana voltin mutta toisella kerralla onnistuin siinäkin paremmin ja takanaleikkaus onnistui. Epäilen että kolmannella kerralla Ransu jo muisti että joo tonne renkaalle seuraavaksi... Tai sitten mun ohjaus vaan hioutui paremmaksi.
Olin aika ylpeä Ransusta, kun se haki kepitkin ilman käskysanaa. Tai no, ei niissä sillai ollut paljon hakemista että mun liike kyllä vei niille niin selvästi, että olis ollut hauska kokeilla miten esim. suorasta kulmasta olis mennyt ja vähän pidemmän matkan päästä. Varmasti ihan hyvin. Ransu myös pujotteli kepit pari ensimmäistä toistoa yllättävän hyvin vaikka maltoin kepeilläkin olla ihan hiljaa. Ei palloa, ei ääntä, vain pari askelta edellä ja kipitin jaloilla siinä vierellä. Jouduin irtoamaan sivusuunnassa putkeen ohjausta varten. Se onnistui ensimmäisellä kerralla, myöhemmin sitten irtosin vissiin vähän yllättäen niin Ransu tuli perässä kepeiltä ulos. Putken jälkeen merkkasin hypyn ja älysin lähteä karkuun kun Ransu oli vasta tulossa hypylle. Ei ongelmia. Kerrankin en jäänyt yhdelläkään toistolla sinne odottelemaan ja varmistelemaan että tuleehan se sieltä nyt varmasti perässä!
Lopussa harjoiteltiin äänetöntä ohjaamista saksalaisella, ja mulle se oli huomattavasti vaikeampaa kuin Ransulle lukea se ilman sanoja. Samoja virheitä mä tein kuin silloinkin jos puhun. En lukinnut katseella hyppyä, enkä sijoittunut siivekkeelle oikeaan kohtaan. Ransu tuli ohi, tai pyrki mun väärälle puolelle. Piti ihan ottaa muutama kerta kuivaharjoittelua ilman koiraa, suotta kai mä sen kanssa jankkaan kun itsellä on parannettavaa. Kun mä petrasin, Ransukin meni oikein. Jaakotuksen ajoitus on mulle toinen vaikea. Välillä tuntuu että jaakotan liian aikaisin, välillä menen turhan lähelle estettä ja sitten olen myöhässä. Sen seurauksena Ransu kääntyy välillä väärään suuntaan hypyn takana tai meinaa ottaa kiellon tai tekee ei tarkoituksenmukaisen kaarroksen hypyn takana. Näitä ottaessa alkoi Ransu kuitenkin olla jo vähän väsynyt toistoihin. Meillä oli tarkoitus vielä ottaa kuvia treenimisen jälkeen mutta aika loppui.
Nyt en jaksa enää siirtää videoita koneelle, ja katsoa paremmin onko ne julkaisukelpoisia. Ainakin mun "pallo housuissa" -rata olis varmaan kunnon huumoripläjäys. Katsotaan huomenna tai joskus tuleeko ne esille vai ei. Nyt ei ainakaan olis mun mahdotonta hihkumista kuunneltavaksi ;) Aion kokeilla lauantaina kisoissa, toimiiko tuo muuallakin kuin kahdestaan hiljaisessa hallissa treenatessa. Toisaalta suulliset käskyt helposti hukkuu kisoissa koirien haukkuun ja muihin ääniin, toisaalta voisi etukäteen arvailla että esim. putkessa ja vastaavissa tulee mieliteko pitää ääntä olinpaikastaan. Ja vielä toisaalta, Janitallahan on ollut kuuro koira joka on kisannut agilityssa, ei sillekään ole voinut kertoa sen ollessa putkessa, missä ohjaaja on. Koira on odottanut näkevänsä ohjaajan jossain tietyssä paikassa sen perusteella minne ohjaaja oli matkalla ennen koiran syöksymistä putkeen. Tähän kai munkin on luotettava.
Mä oon miettinyt sunnuntain ratojakin ja ottanut niihin vähän etäisyyttä, eikä nekään niin epätoivoiselta räpeltämiseltä tunnu, aika äkkiä ne ikävät asiat unohtaa. Onko se sitten jatkoa ajatellen oppimisen kannalta hyvä, sitä en tiedä, mutta turha sitä on jäädä murehtimaankaan. Tällaiset hyvin onnistuneet treenit kantaa paljon pidemmälle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti