Jenni Leinon agilitykoulutus Kokkolassa 24.9.2011
Tehdään nyt sitten samaan tyyliin postaus kun elokuussa kun viimeksi oltiin Jennin koulutuksessa :) Halusin uudelleen, koska tykkäsin Jennin tavasta kouluttaa ja tuntui että sain koulutuksesta jotain irti. Ei tarvinnut pettyä nytkään.
Rata käytiin taas huolellisesti läpi ja päätin harjoitella sivuirtoamisia. Nehän sujuu, sujuu yllättävän hyvin kun mä annan tarpeeksi rohkaisevat ohjaukset niihin. Meillä tosin meni aika iso osa ajasta ensimmäisellä kierroksella siihen että keskusteltiin lähdössä pysymisestä. Voi huokaus sanon minä. Mutta toisaalta, edistystä siinä mielessä oli tapahtunut, että Ransu ei kertaakaan tullut sen ekan riman yli vaikka kukaan ei seisonut sen edessä. Ensimmäisellä kerralla jätin Ransun lähelle hyppyestettä kun ajattelin että kyllä se siitä pystyy hyppäämään yli - itsepähän se mateli siihen hypyn lähelle, minä vain vaadin että siihen istut ja siinä pysyt. Menin omiin lähtökuoppiini ja melkein aloin ääneen nauramaan että enhän mä näe koko koiraa siivekkeen takaa! Hahhaa ja jos minä en näe koiraa, niin sekään tuskin näkee kovin hyvin minua tai mun jalkojen suuntaa. Voi älynväläys :D No ei muuta kuin koira parempiin asemiin ja uusiksi. Sitten mokaan itse enkä lähetä tarpeeksi ajoissa enkä tarpeeksi rohkaisevasti sitä kakkosesteelle. Eli ohi tultiin ja ei muuta kun taas alkuun. Siinä kohti tuntui että tästäkö mä halusin maksaa että tuun tänne opettelemaan koiran kanssa lähdössä pysymistä ja kuuntelemaan ne samat virret siitä miten mä oon ihan pyllystä?! Noh asennetta peliin niin alkoi näyttää vähän lupaavammalta - päästiin meinaan jo nelosesteelle asti...
Rata käytiin taas huolellisesti läpi ja päätin harjoitella sivuirtoamisia. Nehän sujuu, sujuu yllättävän hyvin kun mä annan tarpeeksi rohkaisevat ohjaukset niihin. Meillä tosin meni aika iso osa ajasta ensimmäisellä kierroksella siihen että keskusteltiin lähdössä pysymisestä. Voi huokaus sanon minä. Mutta toisaalta, edistystä siinä mielessä oli tapahtunut, että Ransu ei kertaakaan tullut sen ekan riman yli vaikka kukaan ei seisonut sen edessä. Ensimmäisellä kerralla jätin Ransun lähelle hyppyestettä kun ajattelin että kyllä se siitä pystyy hyppäämään yli - itsepähän se mateli siihen hypyn lähelle, minä vain vaadin että siihen istut ja siinä pysyt. Menin omiin lähtökuoppiini ja melkein aloin ääneen nauramaan että enhän mä näe koko koiraa siivekkeen takaa! Hahhaa ja jos minä en näe koiraa, niin sekään tuskin näkee kovin hyvin minua tai mun jalkojen suuntaa. Voi älynväläys :D No ei muuta kuin koira parempiin asemiin ja uusiksi. Sitten mokaan itse enkä lähetä tarpeeksi ajoissa enkä tarpeeksi rohkaisevasti sitä kakkosesteelle. Eli ohi tultiin ja ei muuta kun taas alkuun. Siinä kohti tuntui että tästäkö mä halusin maksaa että tuun tänne opettelemaan koiran kanssa lähdössä pysymistä ja kuuntelemaan ne samat virret siitä miten mä oon ihan pyllystä?! Noh asennetta peliin niin alkoi näyttää vähän lupaavammalta - päästiin meinaan jo nelosesteelle asti...
...jossa tuli seuraava peiliinkatsomisen paikka. Mitä ihmettä mun saksalaiselle on tapahtunut?! En niinkun osaa ohjata sitä enää ollenkaan. Voi että osaa pientä ihmistä ärsyttää kun tietää että mä osaan jos vaan voisin nyt jotenkin keskittyä ja ajatella mitä teen enkä vain säätää sillä yläkropalla sinne tänne. Ei ihme että Ransunkin oli vaikea tietää mitä ihmettä mä haluan. Täytyy harjoitella näitä. Mutta täytyy sanoa sekin että jos tulee ens viikonloppuna kisoissa tilanne eteen jossa mietin että saksalainen vai twisti niin mä kyllä pistän twistiksi! Se nimittäin onnistui hyvin kun mä sain pyöriä ja hyöriä :D
Noiden alun hyppyjuttujen jälkeen oli suora putki ja sitten vähän hypyn merkkaamista, valssaamista ja niistoja. Niitä niistoja ei edelleenkään ole omalla ajalla ehditty treenata, mutta näyttää siltä että se jonka niitä oikeasti tarvii treenata olen minä! Ja sitten kun minä saisin pidettyä ne jalat ja yläkropan ja kädet ja oikeastaan koko vartalon suunnan oikeassa niin voisin ottaa sen koiran mukaan. Että vähänkö tunsin itseni huonoksi. Muutaman toiston jälkeen kyllä saatiin sekin niisto tehtyä, mutta kyllä nyt pitäis saada vihellettyä peli poikki kisoista ja ohjatuista treeneistä että sais käydä parinakin viikonloppuna tekemässä omat treenit. Tästä kun mä olen aina puhunut että kun haluan treenata omalla ajalla omia juttuja mitä tarvii, että pitkälle on päästy treenaamalla enimmäkseen niin. Ja nyt kun ei ole ehtinyt hallilla käydä omalla ajalla ja jos ei sitten ole ohjatuista poissa niin se tietää kahta treenikertaa viikossa. Ja niinkun mä olen ajatellut että ei jatkuvasti tarvi kaksiakaan treenejä viikossa jos ne yhdet tekee laadukkaasti. Mutta nyt on kisojakin vielä muutamat tiedossa niin meinaa ahdistaa että koska sitä viitsii käydä omalla ajallakin sitten vielä treenaamassa. Me oltais omien treenien tarpeessa, että saatais harjoitella näitä kusevia juttuja ja kepeille motivaatiotreenejä. Jennin mielestä me nyt ei niin huonoja oltu, vaan sanoi että "sä oot nyt aika rauhallisella tempolla itse, niin se heijastuu koiraankin. Kun antaisit sen mennä niin se menis kovempaa kun se pystyy kyllä menemään kovempaa!"
Noiden alun hyppyjuttujen jälkeen oli suora putki ja sitten vähän hypyn merkkaamista, valssaamista ja niistoja. Niitä niistoja ei edelleenkään ole omalla ajalla ehditty treenata, mutta näyttää siltä että se jonka niitä oikeasti tarvii treenata olen minä! Ja sitten kun minä saisin pidettyä ne jalat ja yläkropan ja kädet ja oikeastaan koko vartalon suunnan oikeassa niin voisin ottaa sen koiran mukaan. Että vähänkö tunsin itseni huonoksi. Muutaman toiston jälkeen kyllä saatiin sekin niisto tehtyä, mutta kyllä nyt pitäis saada vihellettyä peli poikki kisoista ja ohjatuista treeneistä että sais käydä parinakin viikonloppuna tekemässä omat treenit. Tästä kun mä olen aina puhunut että kun haluan treenata omalla ajalla omia juttuja mitä tarvii, että pitkälle on päästy treenaamalla enimmäkseen niin. Ja nyt kun ei ole ehtinyt hallilla käydä omalla ajalla ja jos ei sitten ole ohjatuista poissa niin se tietää kahta treenikertaa viikossa. Ja niinkun mä olen ajatellut että ei jatkuvasti tarvi kaksiakaan treenejä viikossa jos ne yhdet tekee laadukkaasti. Mutta nyt on kisojakin vielä muutamat tiedossa niin meinaa ahdistaa että koska sitä viitsii käydä omalla ajallakin sitten vielä treenaamassa. Me oltais omien treenien tarpeessa, että saatais harjoitella näitä kusevia juttuja ja kepeille motivaatiotreenejä. Jennin mielestä me nyt ei niin huonoja oltu, vaan sanoi että "sä oot nyt aika rauhallisella tempolla itse, niin se heijastuu koiraankin. Kun antaisit sen mennä niin se menis kovempaa kun se pystyy kyllä menemään kovempaa!"
Käytiin jäähdyttelylenkki ja kun aikaa oli ennen omaa toista vuoroa niin ajattelin että se on joko hyvä tai paha kun otan Liinun käymään hallissa. Siis että se joko aiheuttaa Ransussa kilpailuhengen ja "mustasukkaisuuden" että se on innoissaan kun mä tuun sit hakemaan sen. Tai sitten se loukkaantuu kun mokoma pikkulikka pääsee ja se ei. Ransu oli nimittäin tänään koko ajan aika hilpeällä ja iloisella tuulella, sitä oli mukava katsoa :) Noh otin Liinun hallille ja se kisko kuin höyryveturi hallin ovelle. Se on kerran treeninyt KiltAreenalla ja se muka jo tietää mitä siellä tapahtuu ja on sinne menossa innolla?! Päästiin halliin sisälle niin vinkuna ja kitinä alkoi käydä että miksei mitään tapahdu ja miksei me tehdä mitään. Joku koira meni rataa ja haukahti kerran, niin Liinulta tuli heti takas kommentti "itte meet mun esteitä!" :D Huvittava typykkä. Onhan se kiva kun se tuntuu olevan into piukeana kun mennään hallille, ens viikolla otan Liinun Andersin treeneihin, Ransu saa tehdä vaan parit motivaatiokepit. Katsotaan millä mielellä Liinu on sitten kun pääsee itsekin tekemään jotain.
Toisella kierroksella musta tuntui että Ransu oli just ennen omaa vuoroa jotenkin rauhallisempi. Laitoin sitten alatoopirasian aukinaisena hallin laidalla olevalle pöydälle, niin että Ransu melkein pääsi siihen käsiksi. Lähdettiin tekemään ja meillähän yhtäkkiä sujuikin se homma. Yksi rima tippui kun mun piti pysähtyä sadasosasekunniksi mutta pysähdyin vissiin sekunniksi hypyn eteen ja Ransu näytti sen hetken epävarmalta pitääkö sen hypätä vai ei. Homma jatkui ja tuli kepit. Tässä kohtaa tein ennen keppejä hypylle sen twistin ja siitä oli hyvä jatkaa kepeille. Ai että mitkä mahtavat kepit! Jennikin sanoi että sillähän oli superkepit, näkihän se silloin Sievissä millaista meidän pujottelu on. Ransu meni hienosti loppuun asti ja hyvällä vauhdilla! Sillä selvästi oli ajatus että keppien päässä on palkka. Mulla oli tarkoituskin palkata se pallolla keppien jälkeen ja hyvällä mielellä sen teinkin. Sanoin että keppejä me ei otetaan näissä treeneissä enää, että nää oli niin hienot että ne jää ainoaksi. Niinpä tehtiin sitten loppupätkä ilman keppejä, ja mähän sain herttinen sentään ihan juosta sen koiran kanssa! Jalat meinasi olla solmussa kun piti ennättää valssata A:n jälkeen. Huonostihan siinä meinaa käydä kun Ransu ehtii Aalle yhtä aikaa mun kanssa... A, hyppy ja suoran putken pimeä pää oli suorassa vinokulmassa (mikä ilmaus, ei siis kohdakkain mutta A:lta näki suoraan hypyn yli sen putken pimeän pään) ja lähetin sitten valssin jälkeen kontaktilta hypylle. Ransu kysyi mitä sitten ja huusin putkeen. Loppupätkällä piti vielä ehtiä tehdä yks valssi sen suoran putken jälkeen ja sitten vielä 3 mutkitteluhyppyä maaliin. Voi jestas mikä vauhti pojalla oli. Jenni sanoi että anna sille vaan A-esteeltä suoraan käsky putkeen, että kyllä se sinne menee tuon hypyn yli kun se osaa kerta hakea pimeän pään noin hyvin. Tein työtä käskettyä ja sitten kun se pääsi vielä suoraan kyselemättä hakemaan sen putken niin sieltä putkesta singottiin taas melkoista vauhtia. Mulla piti kiirettä lopussa ja olin aivan hiestä märkänä :D
Toisella kierroksella musta tuntui että Ransu oli just ennen omaa vuoroa jotenkin rauhallisempi. Laitoin sitten alatoopirasian aukinaisena hallin laidalla olevalle pöydälle, niin että Ransu melkein pääsi siihen käsiksi. Lähdettiin tekemään ja meillähän yhtäkkiä sujuikin se homma. Yksi rima tippui kun mun piti pysähtyä sadasosasekunniksi mutta pysähdyin vissiin sekunniksi hypyn eteen ja Ransu näytti sen hetken epävarmalta pitääkö sen hypätä vai ei. Homma jatkui ja tuli kepit. Tässä kohtaa tein ennen keppejä hypylle sen twistin ja siitä oli hyvä jatkaa kepeille. Ai että mitkä mahtavat kepit! Jennikin sanoi että sillähän oli superkepit, näkihän se silloin Sievissä millaista meidän pujottelu on. Ransu meni hienosti loppuun asti ja hyvällä vauhdilla! Sillä selvästi oli ajatus että keppien päässä on palkka. Mulla oli tarkoituskin palkata se pallolla keppien jälkeen ja hyvällä mielellä sen teinkin. Sanoin että keppejä me ei otetaan näissä treeneissä enää, että nää oli niin hienot että ne jää ainoaksi. Niinpä tehtiin sitten loppupätkä ilman keppejä, ja mähän sain herttinen sentään ihan juosta sen koiran kanssa! Jalat meinasi olla solmussa kun piti ennättää valssata A:n jälkeen. Huonostihan siinä meinaa käydä kun Ransu ehtii Aalle yhtä aikaa mun kanssa... A, hyppy ja suoran putken pimeä pää oli suorassa vinokulmassa (mikä ilmaus, ei siis kohdakkain mutta A:lta näki suoraan hypyn yli sen putken pimeän pään) ja lähetin sitten valssin jälkeen kontaktilta hypylle. Ransu kysyi mitä sitten ja huusin putkeen. Loppupätkällä piti vielä ehtiä tehdä yks valssi sen suoran putken jälkeen ja sitten vielä 3 mutkitteluhyppyä maaliin. Voi jestas mikä vauhti pojalla oli. Jenni sanoi että anna sille vaan A-esteeltä suoraan käsky putkeen, että kyllä se sinne menee tuon hypyn yli kun se osaa kerta hakea pimeän pään noin hyvin. Tein työtä käskettyä ja sitten kun se pääsi vielä suoraan kyselemättä hakemaan sen putken niin sieltä putkesta singottiin taas melkoista vauhtia. Mulla piti kiirettä lopussa ja olin aivan hiestä märkänä :D
Olin ylpeä meistä, kun Ransu näytti taas niitä parhaita puoliaan: hienon ohjaajaherkkyyden, pilkistelevän kasvavan itseluottamuksen, vauhdin johon se pystyy ja innon :) Se oli niin mielissään kun pääsi vihdoin palkalle, palloa sen piti tappaa jo sitä ennen ja repiä sitä mun kanssa. Siinä näkyy välillä pieniä kuumumisen merkkejä kun se saa sen pallon hampaisiinsa. Minulta se repii sitä enenevässä määrin ja sitten kun onnistuu riistämään pallon niin ravistelua ja palautuksen jälkeen värisee milloin heitän uudestaan. Eikä herkkupalkka jää juuri jalkoihin...
Hyvillä mielin jäähdyttelylenkille ja Liinu taas mukaan. Olen yrittänyt ajatella kun pelkään tuon Liinun innon katoamista, että jos mä olen Ransun kanssa möhlinyt jossain vaiheessa tuon vireen kanssa, ja silti saan sitä nykyään yleensä nostettua ainakin jonkin verran, niin kai mä nyt Liinulla sen onnistun säilyttämään kun teen sen eteen tietoisesti töitä alusta alkaen?? Antin kanssa sitä paitsi puhuttiin että olihan Ransu alussa alkeiskurssilla innokas, mutta on Liinussa enemmän potkua siihen verrattuna. Että jos se ei tuosta vähene vaan sen saa säilytettyä ja lisättyä sitä niin siitä tulee eri säpäkkä menijä? Vaikka Ransustakin aina välillä - kuten tänäänkin sen toisen kierroksen aikana - pilkahtelee se ettei se ole ihan lapanen. Se on pelottavan fiksu ja kyseenalaistava koira, joka vaatii että itse tekee koko ajan täysillä ja peilaa täysin ohjaajan mielentilan takaisin. Jos yritän itse oikoa väärissä kohdin, niin se on sitä mieltä että juoksuta sitä iglun asukasta, mun kans sinäkin teet töitä.
Se on mun oma Once More.
P.S. Liinun vaatimuksethan on vielä näkemättä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti