Olenpa ollut tänään ahkera, kun treenasin vielä illallakin molemmat koirat :)
Ensin oli Ransun agitreenit ja valitin meidän vetäjälle Ransun lähdöstä karkailua. Se onkin vaikea pala. Jotain kuumakallea kun kestäis komentaakin kunnolla pysymään lähdössä, ja monesti näkeekin että esim. bortsut tällätään lähtökuoppiin suunnilleen nahkasta nostelemalla ja joillekin pitää ja voi sanoa tosi kovasti kun ne jätetään odottamaan. Ransulle joku vois väittää että pitäis mutta minä väitän että ei voi. Eikä toivottavasti edes tarvi. Sen huomasi sunnuntainakin mitä siitä seuraa kun joutuu pitämään radalla komentoa sille. En nyt samoja asioita viitsi kirjoittaa kahteen kertaan mutta tänään siis palattiin ongelmaan.
Jätin Ransun lähtöön, tällä kertaa istumaan. Käskin sen odottaa ja minua puolestaan käskettiin kehumaan Ransua kun se pysyi liikahtamatta siihen mihin sen jätin. Pelkäsin että jos alan kehua niin se innostuu ja nousee paikaltaan ja lähtee tulemaan kohti viimeistään siinä vaiheessa kun palaan palkkaamaan. Tässä muistui mieleen Sinikan sanat paimennuksessa äänensävystä. Että sitä koiraa voi kehua muutenkin kuin iloisesti lirkuttamalla. Kehuin matalalla ja rauhallisella äänellä ja se toimi. Ransu odotti kiltisti paikallaan kun tulin palkkaamaan. Onneksi se hoksaa ja oppii asioita äkkiä, niin ei tarvinnut ottaa montaa toistoa niin näissä treeneissä päästiin radallekin - silloin kun minä annoin luvan.
Itse radan suorittaminen menikin sitten aika persiilleen mun lepsun ohjauksen takia. Anders ei mulle kehdannut karjua että miten mä oikein ohjaan kun lepsuilin ja olin aivan löysä, Antti olis kyllä karjahtanut :D Joten mä en sit saanut oikein itteäni kunnon vireeseen ja siitä kärsi meidän koko treeni. Oli siis vähän kurjan mielen treenit. Ransu kyllä teki niinkun ohjasin, mutta mä en vain jotenkin pitäny itseäni kasassa. Anders multa parikin kertaa kysyi että "mitä olit niinkun ajatellut siinä kohtaa tehdä?!" Se on kyllä kiva kun se tuntee jo jonkin verran mua ja Ransua parina ja osaa sen mukaan sanoakin jotain. Siksi mua harmittaakin että ollaan eri ryhmässä lokakuusta alkaen, jotenkin tuntuu turhauttavalta vaihtaa kouluttajaan joka ei ole nähnyt mua ja Ransua aiemmin. Noh, en tyrmää etukäteen, eihän sitä tiedä miten menee. Mutta Anttu on joka tapauksessa nähnyt meidät jo keväällä 2010 ja nyt tänä kesänä muutaman kerran ennen näitä ohjattuja ja näkee kyllä aika hyvin millä fiiliksellä me tullaan treeneihin.
Tänään se sanoikin mulle suoraan että sun pitää tehdä vaan tuolle koiralle enempi jaloilla työtä. Että se kyllä katsoo ja kysyy sulta ohjausta ja lukee sitä hyvin, mutta koska se ei ole mikään maailman nopein niin se tarvii multa sitä tukea ja yhteistyötä niin että mä vien sitä esteille. Tässä joutuu siis alkaa kuntoilemaan, vai? ;) Ransuhan menee hyvin, kun vaan sais sen reilun metrin sekunnissa lisää vauhtia niin oltais jo ihan hyvissä etenemissä. Helpommin sanottu kun tehty. Nopea se poika on oppimaan ainakin jos ei muuta, tänäänkin kahdella toistolla oppi haltuun tulon. Tai sitten radan ;D Treenit tuntui jäävän vähän kesken, saatiin ihan hyviä pätkiä, mutta olisin voinut tehdä toisella kierroksella vielä motivaatiopätkän pallo kädessä. Aika vaan loppui kesken eikä ehditty. On niitä parempiakin treenejä ollut. Se harmittaa kaikista eniten kun ei ehditty tekemään mitään lyhyttäkään motivaatiopätkää loppuun ja palkkaamaan oikein kunnolla.
Käytiin jäähdyttelylenkki ja otin Liinun autosta. Jossa se oli huutanut ainakin kaiken sen ajan kun mä olin kuuloetäisyydellä. Se oli aivan täpinöissään ja mietin että odotan ohjatut ryhmät ja otan sen kanssa sitten pientä agijuttua. Laitoin lenkin jälkeen Ransun autoon ja katseltiin ovelta Liinun kanssa toisten treenaamista. Tehtiin vähän sivulle tuloharjoituksia ja kontaktin pitämistä. Ihan ok typy. Sivulle se tulee heti ilman seinää miten sattuu, joten jatketaan nyt seinän vierellä ja siirrytään vähitellen kauemmaksi? Liinulla oli kova into päästä halliin.
Päästiinkin sitten ryhmien välissä ottamaan vähän hyppyä ja putkea. Liinu taisi olla hallilla tokaa kertaa, edellisestä kerrasta on sen 5kk. Otettiin hyppyä, heitin tennarin hypyn (20cm) yli ja Liinu perään. Olin n. 2-3m päässä hypystä, kauempana en uskaltanut jos se vaikka keksii kiertää koko esteen. Otettiin vähän eri kulmia myös. En tiedä missä vaiheessa Liinu on oppinut palauttamaan pallon mulle mutta niin se nyt vaan jostain syystä teki. Ehkä se oppi kun kerran olohuoneessa heittelin koirille lelua ja vaadin tuomaan mulle käteen asti? Mulla oli muutama nakki vielä taskussa ja tehtiin takaakiertoja. En myöskään niitä lähettänyt kovin kaukaa kun ei olla tehty aikoihin - ettei tulis virheitä. Koko ajan meinasi hajut viedä pientä nokkaa ja piti usein kutsua luokse. Taisi olla vähän kisojen ja edellisten treenien jäljiltä hallissa hajuja?
Putkella oli enemmän ongelmia, Liinu ei malttanut/osannut sitä hakea joka kerta hyvin. Putki oli U:n mallisena A:n alla ja pari kertaa Liinu hyppäsi putkenpainon yli sinne putken ulkopuolelle ja juoksi sieltä A:n alta. Kerran se palasi putkella takaisin kun tein takanaleikkausta putkella ensimmäistä kertaa. En tullut edes ajatelleeksi ettei olla tehty aiemmin ja ettei se välttämättä kestä sitä. Tätä se on kun on toinen koira jolle tuollainen ei yleensä ole mikään juttu ja sitten kun tekee toisen kanssa ensimmäistä kertaa niin olettaa että sekin osaa. Varsinkin kun nuo putkeen menot oli vähän muutenkin huonoja. Voi johtua sekin siitä että ajattelin Liinun olevan Ransu ja hakevan putken samalla tavalla ja yhtä niukalla ohjaamisella. Vaikka putki on este jossa Liinu on päässyt eniten tekemään virheitä ja musta tuntuu ettei sille ole ihan vesiselvää se putken hakeminen. Toisinaan se hakee sen oikein hyvin ja toisinaan se ei tunnu ollenkaan katsovan eteensä vaan juoksee milloin mihinkin putkenpainoihin pahki. Ne pinnit... pitäisköhän muistaa pakata nekin treenireppuun? Ei ne siellä keittiötokossa yhtä tärkeät ole.
Liinun agitreenien lopuksi tein sen kanssa vielä pari saksalaista ja jokusen suoran hypyn. Jätin sen hypyn taakse istumaan ja menin siivekkeen kohdalle lähettämään. Joku sille on opettanut paikalla pysymistäkin koska se yllätti mut istua tököttämällä lähtölupaan asti paikallaan ja tillottamalla vaan mua silmiin!? Aijai mikä pätevä typykkä :) Liinulla oli taas kivasti vauhtia ja meininkiä, oi että odotan mitä meistä vielä tulee. Kunhan tuo into vaan ei katoa mihinkään...
Käytiin pieni jäähdyttelylenkki ja alkoi tihkuttaa vettä. Ajattelin että kun ulkokenttä oli tyhjä ja Lillukkaa väsytetty että nyt on hyvä ottaa vielä vähän näyttelyharjoitusta. Oho sekin meni hyvin! Sain hölkätä ja Liinu ravasi vierellä! Ja yllättävän hyvin ravasikin, siis alussa se ei hoksannut että meidän on tarkoitus kiertää kehää ja törmäili mun jalkoihin mutta sitten se muisti senkin. Kiva juttu kun sain sen ravaamaan niin helposti mun vierellä vaikka mä hölkkäsin. Se täytyy siis näyttelyssäkin väsyttää ensin että se malttaa ravata ja esiintyä rauhallisesti. Lillu tuntui heti hoksaavan kun pysähdyttiin ja siirryin sen eteen että mä odotan sen seisovan nätisti. Oli jo hämärää joten en nähnyt miten se lopulta seisoi, mutta kehuin kuitenkin. Ravatessa se haluaa yhä tuijottaa aika paljon mua kohti, mutta olin niiiiin tyytyväinen siihen että se ylipäänsä ravasi kun minä hölkkäsin, että en jaksanut murehtia sitä että välillä pitää katsoa minua. Kyllä se katsoi eteenpäinkin ja toivottavasti näyttelyssä on edessä jotain mikä kiinnittää huomion. Toisaalta sitten se alkaa herkästi vetää ja sekään ei näytä hyvältä.
Sittenpä oltiinkin aika kypsät lähtemään kotiin ja voin kertoa että suihkukaappi on koirien kylpemisen jälkeen sen näköinen että onko tuonne vielä itsekin pakko mennä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti