Liinu vauhdissa

Liinu kävi torstai-iltana treenaamassa kontakteja. Aloitettiin A-esteellä kun se on toisaalta kaikkein pisimmällä mutta toisaalta kaikkein epätoivoisin kontaktieste. Liinu on vaan niiiin loikkari ja mä vaan oon niiiin huono opettaan tuon A:n näköjään että se on ihan syvältä. Liinu ottaa ylösmenot ihan jees, mutta alasmenot loikkais aina jos ei hihnalla estä. Sille ei vaan tunnu tarttuvan mieleen mitä mä haluan sen tekevän A:lla. Noh, oli torstailliset A-treenit silti paremmat kuin edelliset...

Toinen kerta keinulla. Ensin vähän keinun jarrutusta, mutta paremmin meni kun Liinu sai itse keinauttaa keinun. Liinu on mennyt aika reippaasti keinua, nyt sille tuli pari kertaa sellainen hui kauhistus apua, ja mä hoksasin että ei ole ihme jos jotkut koirat alkaa pelätä keinua jos ohjaaja reagoi tässä kohtaa "väärin". Ei muuta kun sanoin sille että joo hyvin menee mutta menköön, ja eikun uudestaan. Se epävarmuuden hetki tuli sille vissiin siinä vaiheessa kun se hoksasi itse liikuttavansa keinua ja että missä kohtaa se tapahtuu. Toistoja vaan lisää eikä lähteä tuohon sen hysteriaan mukaan niin hyvä este siitä tulee. Valjaissa ja lyhyellä hihnalla on kuitenkin niin helppo olla koiralle turvana ja estää sivuunhyppimiset.

Puomia sitten vielä viimeisenä muttei vähäisimpänä. Alasmenosillan puolesta välistä kontaktille. Tarkoituksena tehdä siihen 2-2. Liinua on hihnalla autettu aika paljon, ja jostain syystä sillä on joka esteellä toinen puoli selvästi parempi kuin toinen. Vaikka ollaan tehty kumpiakin puolia, mutta joka kontaktiesteellä on silti se sama. Nyt sitten totesin että saisit ajatella omillakin aivoillas mitä siinä pitäis tehdä. Taisi tulla kerran läpi molemmilta puolilta, nostin takaisin ja kehuin. En enää muista tehtiinkö yhdet onnistuneet pysähdykset molemmilta puolilta ilman hihnalla jarruttamista. Selvästi meni sen "ojentamisen" (takaisin nostamisen) jälkeen mietintämyssyn alle että hei mitä mun pitikään tehdä... Siihen oli sitten hyvä lopettaa.

Outin agikoulutus 7.4.

Eilen oltiin sitten Outin agikoulutuksessa. Menin sinne sillä asenteella että Liinu tekee aksaa niin että on muitakin hallilla kuin me. Ratahan oli sellainen sopivan kimurantti meille Liinun kanssa. Oli sellaisia kohtia, joissa joutui ohjaaja juoksemaan ja kuten kouluttajakin sanoi, siinä ne ongelmat monesti tulee kun pitäis hallita se vauhti ja ehtiä. Kyllähän niitä pyörityksiä tekee kun niissähän itse on melkein paikallaan ja koira tekee työt. Ja varsinkin mulle oli ihan hyvä tuollaiset vauhtijutut, että oppisin arvioimaan sitä Liinun kanssa rytmittämistä. Rimatkin sillä oli nyt 35 ja 40cm että alettiin olla oikeissa medikorkeuksissa.

Kepit oli alussa liian suuri houkutin, ja sitten taas mulla meni varmisteluksi kun Liinu karkasi kepeille ja sitten se tuli ohi putkelta. No enpä kuulemma koiraa katsonutkaan... Liinu kääntyy ihan älyttömän hyvin. Se on kyllä jännä typykkä, se ei kyllä kaarroksia tee jos mun ohjaus ei aivan jotain muuta kerro kuin mitä tarkoitan, ja nuo niistot ja vastaavat se tekee kyllä aika siivekkeitä nuollen. Mun vaan pitäis oppia arvioimaan, koska on parempi tehdä joku tiukka käännös jossa joudun olemaan itse ohjaamassa niin etten pääse karkuun ja koska taas on parempi tehdä se vähän pidempi mutka (jossa tuo ipana ei kyllä kauaa viivy, joskus noita pitää kellottaa kyllä siltä) mutta jossa pääsee itse paremmin karkuun seuraavaa tilannetta varten.

Harjoiteltiin pääasiassa aika lyhyitä pätkiä, mutta kyllä me muutama vähän pidempikin pätkä mentiin. Liinun kanssa on niin opettelua kaikki, miten paljon siitä voi irrota sivusuunnassa ja miten paljon laittaa tekemään itsekseen. Se välillä irtoaa niin käsittämättömältä tuntuvasti jonnekin esteelle, ettei itse ehdi kissaa sanoa. Ihan loogisesti se kyllä tekee, mutta en vain ole tottunut että koira saattaa niin pienestä eleestä lähteä hakemaan sen esteen joka siellä suunnassa on jonne osoitan. Ransu kun on sellainen, että se katsoo että tuonne päin sä kyllä osoitat mutta et varmaan tarkoita sitä?! Niinkun nyt vaikka ne mun huonot kepeille lähetykset, Liinu totesi että sä näytät putkelle 5m päähän, minäpä sinkoan sinne vaikka sinä seisot paikallaan... Ransu olis ehkä mennyt sinne päin mutta palannut katsomaan mua että niin et varmaan tarkoittanu oikeasti tuota, että mikä suunta se oli??

Kepit sai mut tuskailemaan, että mä en osaa olla tuollaisen herkkiksen ja noin pehmeän koiran kanssa. Joka ottaa niin helposti painetta ja menee lukkoon. Ransu on niin rempseä ettei se paljon painetta ota, vire kyllä voi laskea mutta se yrittää silti. Liinu sitten taas alkaa kulkea sen näköisenä mukana, että pidä treenis... Tämä on taas tätä samaa, mä en tunnu olevan sen kanssa samalla aaltopituudella. Kepeiltä jäi sitten niin turhautunut olo koulutuksen jäljiltä, että kun koulutus oli loppunut, otin Liinun kanssa kepakot vielä. Pysähtelyä kesken pujottelun, tuli ohjurien yli ulos ja vaikka mitä. Mun piti vaihtaa välillä koiraakin että sain tehdä hyvän mielen juttuja (kuten keppejä) Ransun kanssa, joka ei tosiaan siitä mun mielentilasta ota niin herkästi itseensä. Sain sitten itseni positiivisemmalle mielelle kun Ransu pujotteli niin hyvin ja teki niin kivasti puomia ja sekin haki esteitä! Hain Liinun uudelleen kehiin ja yksi kepeille lähetys - tosi hyvät kepit - ja huippupalkkaus ja hyvällä mielellä kotia kohti :) <3 Ransu ja Liinu <3

Tässä pari videota, suunnilleen julkaisukelpoista materiaalia...