Sattuu ja tapahtuu

Koulutehtäviä saa kirjoittaa niin kiitettävästi, ettei meinaa jaksaa blogiin naputella enää mitään. Tosin kunhan tässä vauhtiin pääsen, niin eiköhän tätä taas piisaa ;)

Viime viikon torstaina käytiin koirien kanssa 20km kävelylenkki. Katseltiin ihan uusia maastoja. Käveltiin ensin tuttua pyörätietä pitkin nelisen kilometriä ja käännyttiin siitä sitten sivuun. Jes mitä kelirikkotietä se oli. Koirat sai heti mutakasteen ja en mä itsekään kyllä kovin puhdaslahkeisena pysynyt. Mä aattelin vaan että tuo on sitä koiranelämää; koirat kiidätti kura lentäen menemään alkuillan kevätauringossa :) Mulla oli GPS päällä ja katsoin kartasta että tuollainen lenkki voitaisiin tehdä. Että tuleehan siitä aika pitkä mutta tulkoon, kyllä minä jaksan kävellä. Ja terve koira jaksaa kävellä sen mitä minäkin kävelen. Ransu ei ollutkaan lenkin jälkeen moksiskaan, vasta yön aikana sillä ilmeisesti meni jäseniin koska seuraavana päivänä se torkkui ja venytteli vaan mielellään... Liinulla lenkki painoi ehkä vähän enemmän, mutta sillä ikävällä välikohtauksella oli kyllä varmasti oma osansa seurauksissa.

Niin, oltiin kävelty jotain 13km ehkä, kun jostain talon pihasta alkoi kuulua haukkua. Vaistomaisesti ajattelin niinkun kaikkien edellistenkin vastaavien kohdalla, että olispa se kiinni pihassa. No ei ollut. Sieltä se sitten tuli pihatietä kohti sitä isompaa tietä jonka laitaa mä lähestyin koirat jakajassa. Perässään käveli isäntä ja koitti huudella koiraa takaisin. Mä aavistelin pahaa ja ne aavistukset vaan paheni kun mulle huudettiin että "onko ne sun koirat uroksia vai narttuja?!" Huusin että toinen on toinen. Kuului kiroamista. Arvasin - ja näinkin koska koira lähestyi - että se toinen oli uros ja ettei se tule juttuun urosten kanssa. Pysähdyin ja peräännyin vähän. Liinua pelotti. Koira oli joku laika(sekoitus?) kuulemma ja tuli meitä kohti sen näköisenä että kenenkähän kimppuun se ensimmäisenä kävis. Mulla ei ollut mitään kättä pidempää mukana, ja kun ei se koira kuunnellut isäntäänsäkään, niin päätin koittaa vähän olla koirien välissä ja odottaa että se onneton ukko tulis hakemaan sen koiransa pois. Jälkeenpäin mietin että mitä pirua se oikein mateli. Se koira lähti ensin hyökkäämään Ransua päin, joka yritti ensin rauhoitella tilannetta, mutta ärähti sille toiselle takaisin kun se oli tulossa kiinni. Mä karjuin mitä ikinä kurkusta lähti. Koirat lopetti, Liinu perääntyi mun selän taakse. Ransu oli sen jälkeen ihan ok, koirapuistossa oon tuolla karjunnalla saanut muut koirat jättämään sen rauhaan jos ovat tulleet uhoamaan, joten se kai luotti että nytkin käy niin. Mutta eipä tuo hullu lähtenytkään menemään, vaan kiersi meitä ja vaikka mulla oli vaan periaatteessa yks hihna mutta siinä kaks koiraa niin sotkeuduin siihen sen verran että se pääsi yllättämään ja hyökkäsi Liinun kimppuun.

Siinä ei ollut pikku-Liinulla paljon jakoa sanoa vastaan kun varmaan yli 30-kiloinen koira tulee päälle. Mä karjuin kun eläin, Liinu ulisi maassa selällään ja toinen senkun ravistelee sitä tietä vasten. Jälkeen päin tuli mieleen, että voi luoja jos olis autoja sattunut tuleen kun oltiin sentään ihan keskellä tietä. Se toisen koiran isäntä yritti komentaa koiraansa, minä potkaisin sitä kylkeen ja se tomppeli tajusi ottaa koiraansa kaulanahoista ja nostaa veke. Liinu uikutti ja oli aivan piestyn näköinen. Se isäntä paiskasi koiransa ojaan, hyppäsi itse perässä sen päälle istumaan ja piteli sitä kaulasta kiinni. Katsoin jokseenkin järkyttyneenä sitä epäkunnioituksen ja kiihtymyksen määrää joka siinä koirassa oli. Se mies kertoi nimensä ja pahoitteli ja sanoi ettei osannut sentään tuollaista odottaa. Käski meitä menemään, ettei hän uskalla nousta sieltä ojasta ennenku me ollaan häivytty näkyvistä. Aikoi korvata jos tulee jotain sellaista mitä pitää korvata. Mä sanoin vaan että aika uskomatonta että se nartun päälle kävi noin, että tää on vasta reilun vuoden ikäinen ja arastellut toisia koiria jo ennestään.

Jatkettiin matkaa, Liinu oli aika luimussa ja mua ärsytti etten voinut soittaa ketään hakemaan meitä. Oli pakko kävellä kotiin asti. En tunne täältä yhtään ketään, ja Antti oli iltavuorossa jossain 60km päässä. Liinu käveli ihan ok kuitenkin, eikä se vuotanut verta mistään. En löytänyt siitä myöhemminkään puremajälkiä, eli taisi toinen olla enempi turkissa kiinni ja puistella siitä. Matkalla vielä se mies ajoi vaimonsa kanssa meistä ohi ja pysähtyi kertomaan, että hänen piti mennä päivystykseen koska se koira oli purrut sitä isäntää käsivarteen niin ettei sormet liikkuneet ja koko käsi sinersi. Multa ei juuri lähtenyt ääntä siinä alkaa jutustella eikä oikeastaan tehnyt mielikään. Oon kyllä joskus huutaa mekastanut ties kuinka pitkään jonkun kanssa, joten kertoo jotain siitä mun äänenkäytöstä kun nyt hetken karjumisen jälkeen ääni oli seuraavana päivänäkin vielä ihan käheä.

Oikaistiin pururadan poikki ja Ransu yritti leikkiä Liinun kanssa. Liinu esitteli hammaskalustoaan ja antoi hampaasta joka yritykselle. Ransu tosin tykkää tytöistä (ja ylipäänsä potentiaalisista leikkikavereista) jotka esittää vaikeasti tavoiteltavia, joten mun piti puuttua sitten tilanteeseen että antaa nyt sen toisen olla. Liinu oli selvästi kipeänä. Päästiin kotiin ja 4h lenkki oli takana.

Seuraavana aamuna tajusin antaa Liinulle Rimadylia, koska se selvästi oli kipeä. Ei ontunut eikä aristanut mitään tiettyä, tosin Liinu on sellainen ettei se kovin herkästi näytä kipua, mutta liikkui epätavallisesti ja nousi haluttomasti portaita. Soitin jäsenkorjaaja Anulle ja varasin maanantaiksi ajan. Kun tulin perjantaina koulusta, Liinulla oli olo selvästi parempi, kipulääke oli vaikuttanut ja koira oli enemmän oma itsensä. Viikonloppuna annoin vielä Rimadylia ja Ransun kanssa leikkiminenkin oli taas ihan jees eikä se enää näyttänyt kipuilevan.

Maanantaina mentiin sitten Anulle. Anu sanoi monta kertaa, että uskomattoman kiltti käsiteltävä. Liinu vaan olla möllötteli ja katsoi että ai sä teet siellä jotain..? Käsittelyssä se oli heti mukana kuin vanha tekijä. Liinulla oli etulavoissa jänteitä pois paikaltaan, samoin takapäässä ja selässä. Mä olin just aiemmin päivällä tunnustellut että onko sillä lihaksissa puolieroa vai miten oikeassa takajalassa on pienemmät lihakset kuin vasemmassa. Oon siihen aiemminkin kiinnittäny huomiota. Anu sanoi että lihakset oli puristuksissa kun jänteet meni vääristä kohdin. Vähän ajan päästä tilanne oli niin päin, että vasemman puolen lihakset tuntui pienemmiltä, ennenkuin sekin puoli saatiin käsiteltyä. Sitten olikin ihan erituntuiset reisilihakset. Liinun selkä suoristui, sen lantioon tuli muotoa ja liikkeet parani heti. Enemmän oikeastaan Liinulla huomasi vaikutuksia kuin Ransulla. Tosi kaunis typykkä tuli :) Vitsailin että nyt sua pidetään 2 viikkoa vitriinissä että oot sitten näyttelyssä hieno.

Tiistaina mentiin näyttelytreeneihin. Kuinkahan monesti niihin on aiottu mennä vaan on jäänyt laiskuutta menemättä... Mietin vähän etukäteen, että mitenhän Liinu suhtautuu toisiin koiriin torstain jälkeen. Noh, ensin se vähän murisi mutta kun sanoin ettei sun tarvi niin se keskittyi vaan minuun. Se oli kyllä vähän ihmeissään että missä kaikki agiesteet on ja yritti pari kertaa mennä A:lle kun käveltiin siitä ohi. "Tuomarin" kopeloinnista se ei ollut moksiskaan ja muutenkin saatiin kehuja kun toinen vaan tuijotti mammaa pää kallellaan seisten. Mitäpä se ei pikku ahnepossu nakin eteen tekis? Kun vaan itsekin pystyis olemaan yhtä lunkisti näyttelyissä... Jospa me se H saatais niin olis sitten valiotulos saavutettu... koirahan on ERIn arvoinen vähintään mutta esittäjä saattaa pilata menestymismahdollisuudet...

Näyttelytreenien jälkeen käytiin vielä koirapuistossa, kun pienten puolella oli useampi koira. Isojen puolella oli sellainen meininki, että olisin kyllä lähtenyt sieltä pois jos olisin sinne mennyt... Liinu oli yllättävän reippaasti, ei leikkinyt, mutta ei koko aikaa roikkunut munkaan jaloissa. Pari kertaa se meinasi lähteä näykkimään (!) ja komentamaan muita jotka ärisi leikkiessään. Sai kyllä multa huomautuksen. Ihan hyvä puistoilu siis kun vertaa aiempiin ilman Ransua tehtyihin. Ransu nyt ei kyllä enää puistoilua harrastakaan, isojen puolella tuntuu olevan kaikki typerykset omistajat ja provosoivat urokset aina kun me sinne mennään - kuten nytkin olis ollut. En halua että se joutuu keneltäkään ottamaan kuonoonsa tai että se katsoo tilanteen vaativan turpiin antamista jollekin toiselle. Ja kun se on niin herkästi jumissa sitten itseään paljon isompien kanssa painittuaan. Liinu on pienten puolella yleensä isoimmasta päästä, ja siellä en ole samanlaisia uhoajia vielä nähnyt kuin isojen puolella, joten sinne menen paremmalla mielellä.

Tänään iltapäivällä ulkoiltiin tuntikausia kun aurinkokin alkoi paistaa :) Sain itsenikin irti rasittavasta koulutehtävästä ja hyvälle tuulelle, kun nuo mun schapet on aina niin hyvällä tuulella ja jaksaa aina naurattaa :) Niiden kanssa aina muistaa sen, miten pienistä asioista sitä voi tulla niin onnelliseksi että silmät kiiltää. Niinkun nyt vaikka siitä, että kerrankin mamma heittelee sen ihanan hajuista vanhaa lapasta ja revittelee sillä :D