Viikko on vierähtänyt

Hups, huomasin tuossa juuri että viikko on vierähtänyt ilman minkäänlaista elonmerkkiä blogissa. Toisaalta, mitään kovin erikoista ei ole edes tapahtunut. Pakkaset tosin ovat palanneet vaikeuttamaan ulkoilua.

Sunnuntaina kävi mun vanhemmat kylässä pitkästä aikaa, ja Ransu oli jotenkin tosi seurankipeänä. Se ei kyllä yleensä niin ole, mutta nyt se tunki koko ajan sohvan luo jalkoja vasten ja kerjäsi rapsutuksia. Merkillistä... Esiteltiin siinä sitten mummulan väelle lauantain agilitysuorituksia ja pyykki-temppua. Kylläpäs sitä saikin poika kehuja eikä suotta! Illalla käytiin tervehtimässä toisen mummulan väkeä, anoppi on ollut polvileikkauksessa ja kulki keppien kanssa. Nekös osoittautuikin yllättävän pelottaviksi asioiksi, ei Ransu ihan murisemaan alkanut mutta eipä juuri kyllä uskaltanut mennä anopin luoksekaan. Eikä myöskään appiukon, vaikkei sillä mitään keppejä ollut. Olen vaan pannut merkille ettei Ransu tykkää sen tavasta tulla aina iholle ja alkaa kaikkea höpötellä, vaan mieluummin perääntyy kuin ottaa "väkisin" päänsilittelyjä vastaan.

Alkuviikosta en muista kyllä juuri mitään, paitsi silloin oli vielä hyvät lenkkeilyilmat ja käytiin hiihtämässä Pappissaaressa. Minä tein suuren rikoksen ja hiihdin sinne latua enkä kelkkareittiä pitkin, ja Ransu tietysti tallasi latua. Mutta kun siinä ladulla ei ollut hiihtänyt varmaan kukaan, ei ainakaan sauvojen kanssa... Joten ehkä tuo latu on hiljaisempi ja sitä pitkin kehtaa koiran kanssakin mennä. Ransun hieroja muuten kertoi silloin kun kävimme viimeksi, että siellä on kunta tarjonnut koiranomistajille oman ladun käyttöönsä, muutama kilometri vain mutta kuitenkin, eikä valaistu latu mutta onpahan paikka jossa voi hiihtää ladulla ja koirat saavat olla mukana "tallojina".

Keskiviikkona oli agilitytreenit. Ei ne hassummat treenit olleet ollenkaan, ne meni aika mukavasti. Ransu oli aika kuuliaisella tuulella, mitä nyt välillä häiritsi se meteli joka siellä hallissa vallitsi. Ehkä minä en sitten yhden koiran omistajana ja rivitaloasujana ole tottunut siihen että koiran pitää koko ajan olla äänessä. Sitten rataan, se koostui putkesta, hypyistä ja kepeistä. 11 estettä mentiin yhteensä. Ihan mukavia ja vaihtelevia ohjausjuttuja siinä joutui ottamaan, en pitänyt sitä kovin vaativana ratana muuten kuin yksien hyppyjen kohdalta, ja sitten kepeille meno piti varmistella. Tai siis olisi pitänyt, siinä sattui virhe minulle. Muuten Ransu kyllä meni ihan hienosti sen. Erillisenä oli sitten neljän hypyn neliö joka oli "perinteinen" hässäkkä jossa pystyi harjoittelemaan kaikenlaista takaakiertämistä, välistä vetoa ja valssausta. No nehän meni hienosti, Ransu meni just sinne minne pitikin. Musta tuntuu että se tykkää tuollaisista kun mennään hypyillä kaikkia käännöksiä ja mutkia. Olihan se sitten väsynyt siitä kaikesta hyppimisestä kun lopuksi otettiin vielä putkeen lähetyksiä hypyn takaa, niin että summassa aina "tyrkkäsin" sen jompaan kumpaan päähän U:n mallista putkea. Lähes joka kerta se meni oikeaan.

Olen muuten katsellut sitä lauantain agilityrata-videota jossa sattui se kämmi että Ransu meni putken väärään päähän. Ajattelin aluksi että se varmasti näki A-esteeltä alas tullessaan sen putken väärän pään. No asia voi olla niinkin että sillä oli vaikutuksensa, mutta kun katselin hidastettuna sitä kohtaa, niin huomaan että minähän itse hitsi vieköön juoksen sitä oikeaa putken päätä kohti koiran oikealla puolella kun Ransun oli siis tarkoitus juosta vasempaan putken päähän mun vasemmalta puolen. Mä kuitenkin juoksen niin että oikea käsi huitaisee just samaan aikaan käskyn kanssa oikealle, ja samantien Ransu lennähtää mun edestä mun käden osoittamaan suuntaan. Siinä ei sitte paljo enää huudot auta kun koira luulee menevänsä oikeaan suuntaan. Justiinsa juu, sehän meni - taas kerran - just sinne minne ohjasinkin sen... Se vasemmalta puolen ohjaaminen olis ehkä pelastanut, mitä jossittelin sitten radan jälkeen. Näistähän on tosin tarkoitus oppia eli tuota juoksutyyliä mun pitäis vissiin harjotella, että kun joudun juoksemaan kovaa, niin en huitois sillä vastakkaisen puolen kädellä mihinkään vaan koittasin pitää sen vartalon lähellä. Sepä onkin sitten helpommin sanottu kun tehty.

Eilen illalla käytiin Villenjärven lenkki, meni kolmisen varttia ja se on kyllä ihan tarpeeksi yli -20 asteen pakkasessa. Annoin Ransun juosta irti, eikä koko matkalla näkynytkään kuin yksi henkilöauto ja pyöräilijä joiden takia Ransu piti pyytää luokse. Täällä kyllä yllättävän moni ulkoiluttaa taajama-alueella koiria irti. Sitten taas on niitä joiden toivon pitävän mieluummin aina hihnan päässä ne pikku(ja isot)remmirähjät.

Katsotaan mitä tänään keksittäisiin, nyt poitsu näyttää niin väsähtäneeltä ettei taideta heti aamusta tehdä ihmeempiä. Voitais vaikka leikkiä Turbolla ja Casinolla, vaikka ne tosin on jo aika selvää kauraa. Turbo menee aika lailla hyvän yrityksen kautta läpi, mutta kyllä siinä pikkuhiljaa alkaa näkyä pientä järjestelmällisyyden hiventäkin välillä. Casinossa taas Ransu on hoksannut luiden yhteyden laatikoiden avautumiseen, mutta ei vielä selvästikään tiedä mikä luu vaikuttaa minkäkin laatikon aukeamiseen, koska laatikoita on neljään suuntaan ja kun Ransu seisoo yhdellä sivulla, ottaa satunnaisen luun pois ja alkaa yrittää auki lähintä laatikkoa. Juu, kuten arvata saattaa, se ei läheskään aina ole "se oikea". Välillä se nostelee melkein kaikki luut kerralla pois ja aukoo sitten kerralla laatikot. Youtubessa on paljon videoita tuosta Casinon suorittamisesta, jotkut on opettaneet ihan opettamalla esim. naksuttimella noiden luiden nostamisen ja laatikon avaamisen, jotkut taas tuntuu joka ikisen liikkeen osoittavan koiralle valmiiksi että "Rekku, tästä seuraavaksi". Minusta kun idea on antaa koiran itse hoksata jutun juoni ja oma rooli on vain kehua vieressä ja katsoa ettei homma mene turhan väkivaltaiseksi. Nooh, kukin tyylillään...