Tänään sitten uskaltauduimme Ouluun epävirallisiin agilitykilpailuihin. Ohjaaja oli huomattavasti jännittyneempi nyt kuin edellisissä mölleissä, mutta ehkä se teki vain sopivaa virettä. Jotenkin sitä sitten aina kun näkee radan ja pääsee tutustumaan siihen, on aina rentoutunut hieman. Ennen perille pääsyä meillä kuitenkin oli hieman ongelmia kun paikka oli uusi ja outo eikä navigaattori tuntenut tietä, joten sompailtiin sitten eksyksissä jonkin aikaa. Ajattelin jo että jaahas entäs jos me harhaillaan niin kauan ettei ehditä ilmoittautumaan ollenkaan? Kotoa oli lähdetty sillä aikataululla että olisi hyvin ollut aikaa käydä kunnon verryttelylenkki ennen ilmoittautumista tai ainakin ennen minienkään suorituksia. Ratajärjestys oli mölli-hyppyrata, mölli-agilityrata ja kilpailleiden rata. Me osallistuttiin noihin kahteen ensimmäiseen. Periaatteessa tuo kilpailleiden ratakin olisi voinut onnistua ihan ok, mutta Ransu kyllä oli väsynyt jo noiden kahden jälkeen.
Löydettiin sitten paikalle kun Antti suostui kuuntelemaan mun mielipidettä, ja mähän sain ajaa minne vaan kun olin menomatkalla kuskina. Olisi heti pitänyt vaan tehdä oman pään mukaan. Navigaattorin mielestä kun ajoimme keskellä metsää. Saavuimme perille, pikainen ilmottautuminen ja sitten vaan verryttelemään. Tultiin takaisin ja mielenkiintoinen haaste oli luvassa kun kyseessä on ylipaine-kuplahalli, jonne menee sellainen ihmeen ahdas pyöröovi, jota täytyy itse työntää edellään. Ajattelin että suostuuko Ransu siitä menemään, kun näin että muutama muu koira pisti täysin jarrut pohjaan oven edessä. Ransu kuitenkin ilmeisesti luotti siihen ettei mamma vie sitä pahaan paikkaan, ja vaikka oven mukana kulkeminen oli siitä selvästi jännittävää ja outoa, ei se yrittänyt panna hanttiin tulla sisään. Hieno ja rohkea poika! Katsottiin kun minit tutustui rataan ja tein siinä jo itsekin samalla hyppyradasta suunnitelman, että kuinka sen menen. Käytiin vielä pieni hölkkälenkki ennen maksien vuoroa, ja rataan tutustuessa totesin ettei kentän laidalta tehtyjä suunnitelmia ole tarpeen muuttaa. Rata koostui 18 esteestä, hyppyjä, putkia ja muuri.
Osanottajia maksiluokassa oli 12. Me oltiin kolmanneksi viimeisiä ja saatiin katsella minkä tasoista porukkaa oli mukana. Ja sitähän oli monentasoista, osa oli taitavampia ja osa taas lähinnä viihdytti yleisöä ja keskittyi ohjaajan komentamiseen ja päinvastoin. Meillä meni rata aivan mainiosti, tehtiin 0-rata ja aika oli 27,23s ihanneajan ollessa 35s. Otettiin hyppyradalta voitto kotiin 13 sadasosasekunnin erolla kakkoseksi jääneeseen koirakkoon! Olin kyllä jo heti suorituksen jälkeen aivan valtavan tyytyväinen Ransuun, se teki juuri niinkuin sanoin ja meni radan puhtaasti. Katsotaan, josko lataisin YouTubeen ja linkittäisin blogiin tuon videon meidän suorituksesta. Täytyy nyt itse se katsoa ensiksi että millainen se on, tarkkailkaa videolistaa! ;) Palkinnoksi valitsin sellaisen hupihuivin jossa lukee "rakastan AGILITYA", jollaisen olen halunnut Ransulle ostaa, mutta Antti on vastustanut. No nytpä meillä on sellainen huivi!
Agilityradalla oli 17 estettä, ja sama osallistujamäärä. Näin jo ennen rataan tutustumista että Ransu on väsynyt kaikesta hälinästä. Sille oli häkkikin mukana mutta tällä kertaa Antti katsoi ettei viitsi alkaa yrittää taiteilla häkkiä niistä pyöröovista läpi, joten Ransu joutui olemaan hihnassa meidän jaloissa. Lähdettiin radalle ja 7 ensimmäistä estettä menikin hyvin, kunnes yhtäkkiä nuoriherra päättää valita ihan omaehtoisesti putkenpään ja tietysti valitsee sen väärän, juosten sinne mun edestä eikä välitä mitään vaikka huudan että EI SINNE! Sitten tuli hyppy ja toinen putki (radalla oli muuten 4 putkea, jotka mentiin yhteensä kuudesti), muurin jälkeen takaakierrossa Ransu jäi haistelemaan lattiaa ehkä pariksi sekunniksi, mutta tuli kuitenkin hypyn yli vaikka melkein näytti että ohihan se tulee. Sitten palattiin tavallaan takaisin eka putkeen, hypylle ja sitten siihen epäonniseen putkeen. Tuossa ekassa putkessa Ransu melkein otti virheen, kun käännähti ennen putkea takaisin mun puoleen ja mun piti käskyttää se uudelleen putkeen. Sillä sekunnilla päätin että putkitreeniä otetaan kotipuolessa. Loppuradalla oli sitten vielä pari hyppyä ja puomi. Sekä puomin että A:n kontaktit se otti hienosti, eli siihen puoleen pystyi tänään luottamaan hyvin. Puomille mentäessä tosin näki että Ransu ei tullut siihen läheskään täyttä vauhtia (väsytti?) joten se mentiin juosten yli ja sen vuoksikin kontaktit tarkasti. Agilityradalla oltiin sijalla 7/12, joten enpä sanoisi että noihin meidän tekemiin mokiin nähden olisi ollut kovin huono suoritus.
Lähdettiin tekemään loppuverryttelyt ja nähtiin heppakin, Ransu oli siitä kiinnostunut, mutta yritin pitää sen niin tasaisessa vauhdissa hevosta kohdatessa ettei heppa ainakaan pillastuisi, mistä sitä tietää miten ne hevosetkin suhtautuu koiriin jotka alkaa kohdalla poukkoilla miten sattuin. Ransulle se tienvarsi oli varsinainen aarreaitta, hurjan paljon pissijälkiä haisteltavaksi, niin että välillä sitä piti vetää perässä hölkätessä kun se olis vaan ollut nokka niissä kusiläiskissä kii. Autoon päästyään se oli aika väsynyttä poikaa, ja nukkui koko matkan parisataa kilometriä kotiin. Eipä sillä, kyllä ohjaajaakin väsytti ja kotona pitikin ottaa koko porukalla torkut. Kissat oli olleet riemuissaan yksinolosta, ainakin päätellen siitä miten matot oli solmussa. No kiva että niilläkin on ollut kivaa.
Meille jäi näistä mölleistä hyvät kokemukset ja muistot. Halli oli mukavan lämmin, eikä ulkoilmakaan ollut kuin muutaman pakkasasteen ja sopivan vilvoittava tuuli. Ei tarvinnut palella kuten Kokkolassa. Oltiin myös melkein ylivarustautuneita koska olin ottanut tarpeet sitä varten mukaan että saisi häkin sisälle. Se olisi sinne hyvin mahtunutkin, ja vielä me joku kerta kokeillaan se taiteilla (läjättynä tietenkin) siitä ovesta sisään.
Huomenna aamulla pikku hiihtolenkille ennenkuin mummulan väki "Haapikselta" tulee käymään. Kiva päästä luonnon hiljaisuuteen kun tämän päivän sai kuunnella koirien haukuntaa ihan yliannostuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti