1. tammikuuta 2010

Painajainen Uutenavuonna

Olipas meillä eilen aluksi mukavan leppoisa mutta myöhemmin surkea uusivuosi. Täällä alkoi raketit paukkua heti klo 18 jälkeen, minä olin nokosilla ja kissoja liuta kainalossa, ne on noihin raketeihin ennenkin reagoineet ja hakeutuneet lähelle turvaan. Ransu nukkui lattialla oikosenaan, olihan me taas tehty n.7-8km hiihtolenkki. Se ei välittänyt hönkäsen pöläystä ulkoa kuuluvista raketin äänistä, ei, vaikka meillä oli olkkarin ikkuna auki kun oli niin lämmin sisällä. Antti lähti hiihtämään ja kello oli varmaankin jotain kahdeksan maissa illalla kun ajattelin että täytyy lähteä käyttämään Ransu pissalla pihalla ennenkuin se puoltayötä kohti pahenee tuo ammuskelu. No valitsinpa sitten varmasti "parhaan mahdollisen" hetken mennä pihalle, nimittäin juuri kun päästiin ovesta ulos, jossain kauempana räjähti raketti ja se näkyi meille. Ransu juoksi talon kulmalle, kun se käy tuolla päädyssä ja pihan takana olevassa metsässä asioilla. Justiinsa siinä kulmalla räjähti tossa parkkipaikalla oikein kunnon viuhunan kanssa raketti. Ransu pelästyi sitä kauheasti ja lähti juoksemaan sitä pientä metsää kohti, ja edelleen ojan yli "oikeaan" metsään. Sinne se latoi menemään eikä välittänyt mun huudoista mitään. Mä katsoin vaan perään ja kirosin ittekseni kun just kuului vähän joka suunnasta raketin pauketta. Ransu haukkua räksytti metsässä ja ajattelin että eikö se raukka nyt sieltä uskalla tulla pois että pitääkö se lähteä hakemaan. Onneksi tuo metsä on meille molemmille tuttu kun on siellä paljon lenkkeilty.

Soitin jo anopille ja sanoin että tulkaa kunnon taskulampun kanssa että mulla on vaan tällanen pieni led-lamppu, että Ransu on metsässä eikä tule vaikka kutsun. Siinä samalla kun puhuin puhelimessa anopin kanssa, Ransu oli varmaan tullut aika lähelle pihaa takaisin koska sitten kun lopetin puhelun ja kutsuin sitä seuraavan kerran, se ilmestyikin heti näkyviin ja tärisi vain. Sytytin äkkiä kynttilät palamaan pihalle kuten olin aikonut, kun just silloin oli taas hiljaista eikä yhtään rakettia ammuttu mistään. Ransu pelästyi sitäkin kun suljin ulkovaraston oven. Mentiin sisälle ja se seurasi mua siellä levottomana, mutta oli kuitenki rauhallisempi kuin ulkona. Mua ärsytti niin kovasti että just silloin mentiin pihalle, se parkkipaikalla rakettejaan ampunut seurue nimittäin ei ampunut enää kuin pari rakettia sen jälkeen kun Ransu pakeni metsään ja lähtivät sitten pois, eikä muuallakaan ammuttu.

Mun täytyi lähteä anoppilaan ampumaan omat raketit ja jätin meselle webbikameran päälle että pystyttiin seuraamaan anoppilassa mitä Ransu puuhaa. Ei se varmaan paniikissa ollut eikä metelöinyt täällä, läähätteli tosin kuitenkin. Tultiin kotia vähän ennen puoltayötä ja Ransukin rauhoittui. Yritin käyttää sitä joskus 01 aikoihin uudestaan ulkona, kun sillä oli kohta puoli vuorokautta siitä kun se oli edellisen kerran suostunut ulos tekemään. Eikä tälläkään kertaa alkanut. Odotin ja odotin, rakettien pauketta kuului vielä, mutta nyt Ransu haki minusta turvaa. Otin sen kainaloon aina kun se tuli kun rakettien ääntä kuului ja pitelin sitä siinä kunnes se vähän rauhoittui. Ransu yritti ensin aina paeta mun kainalosta mutta kun en päästänyt niin se varmaan totesi että siinä on turvallisinta. Asioita ei kuitenkaan tehty ja taas meni ainakin tunti ennenkuin sitten annoin ruokaakin ja lähdettiin vielä käymään pihalla. Kyllä me varmastikin 15-20 minuuttia seistiin pihalla ja Ransu kuunteli että eihän kuulu enää mitään. Sillä oli korkea kynnys mennä tuonne nurkan taakse koska juuri siinä se raketti oli pamahtanut lähellä ja se varmaan luuli että pamahtaa uudestaankin. Se tuli kun minä menin edeltä takapihalle ja tekikin pitkät pisut ja kävi kakallakin. Sen jälkeen se näytti silminnähden rauhoittuneelta. Sisällä se ei välittänyt enää rakettien äänistä (joita kyllä kuului vielä sen klo 02 jälkeenkin, jonka jälkeen ei raketteja enää sais ampua). Ensi vuonnapa tuon sitten näkee pelkääkö se ilotulitusta, mutta en voi kuvitellakaan että veisin sitä kotoa kauemmas kävelylle silloin kun ammuskellaan. Sen verran se näytti niitä säikähtävän kun tuli se hillitön pakoreaktiokin. Kesälläkään se ei muuten ukkosesta välittänyt mitään, ensi kesää odotellessa...

Tänään on sen verran pakkasta että hiihtämään ei taideta lähteä ainakaan tuota lähipeltoa kauemmas, jos siinä kävis vähän jalkoja verryttelemässä, mulla on kipeytyneet, Ransusta ei ainakaan huomaa, se painaa menemään kuten aina :D Tänään se on ollut selvästi oma itsensä jo, illalla se oli vähän vaisu mutta tänään se ei tuntunut enää ollenkaan muistavan yöllisiä pelon hetkiä pisulla käydessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti