Voihan turhautuminen!

Ennen kuin kirjoitan jotain eilisestä agikoulutuspäivästä, niin täytyy palata torstaihin. Käytiin sukulaisperheessä kylässä Liinun kanssa, ja Liinu oli oikein reipas ja utelias tyttö ja tietenkin varsinkin lasten mieleen. Talossa oli muutama sisäporras ja laminaattilattia - kumpikin kaiketi aika uusia asioita Liinulle. Varsinkin nuo portaat, vaikka kyllä se siinä laminaatillakin meni vähän varovaisemmin kuin matolla. Houkuttelin sitä ensin pallolla tulemaan portaita alas, mutta ei. Sitten ylöspäin, kun ajattelin että se on helpompi. Niinhän se olikin, onhan se nyt pelottavaa mennä alaspäin portaita joiden askelmat on korkeammat kuin omat jalat, portaalle ei mahdu kokonaan ja materiaalikin on liukas. Makkaran avulla Liinu kuitenkin sitten suostui tulemaan, ja mentiin muutaman kerran rappuset ylös-alas. Kunhan se tuosta kasvaa sen verran että jalat ei ole enää tuollaiset töpöttimet niin jospa ne portaatkin on sitten helpompi kulkea, mutta harjoiteltiin nyt kuitenkin :) Oltiin siellä muutama tunti ja Liinu väsähti ja laittoi lattialle maate. Pari kertaa se nousi uudestaan ylös ja alkoi leikkiä pallolla mutta laittoi uudestaan nukkumaan. Ajattelin että nytpähän se on väsytetty... Kotiin päästyä lähdin Ransun kanssa pyöräilemään, oli vähän paha ilma ja tiet auraamatta ja jonkin verran lunta. Ei ollut mikään paras mahdollinen keli pyöräilylle mutta joutuipahan itsekin vähän tekemään töitä. Tultiin kotiin ja Ransu ja Liinu hyppäsi pihalla puolisen tuntia. Kutsuin sisälle, ruokin ja lähdettiin käymään vielä iltapisuilla. Joo, siinä meni taas varmaan kolme varttia. Kaverit pisti leikiksi, mä vaan mietin että onko tuo nyt terveellistä riehua tuolla lailla täydellä mahalla... Ja se siitä väsymyksestä sitten! Mistä tuota virtaa oikein tulee..? (Pistorasiasta kuulemma) Puolen yön tienoilla sitten tulivat sisälle märkinä kuin uitetut ja suihkun alle sulattelemaan räntälumipaakkuja turkeista. Ajattelin että nyt saa nukkua yönsä kuin tukki kun Liinu on joinakin öinä herännyt keskellä yötä haukuskelemaan ja kitisemään. Joo niin varmaan! Klo 04.30 alkaa kuulua viereisestä huoneesta äänimerkkejä... No ei se mitään johan tässä ehdittiinkin jo nukkua ruhtinaalliset neljä tuntia! Kyllähän se nyt aikuiselle ihmiselle riittää ja sillä jaksaa päivän töissä. Koirakin sen tietää.

Eilen oli sitten se pahimman turhautumisen päivä pitkään aikaan. Ransu ei aamullakaan ollut mikään tuli ja leimaus, eikä varsinkaan radalla. Voi että tuollaisena päivänä on aivan käsittämättömän turhauttavaa ja ärsyttävää yrittää ohjata koiraa! Heti alkuun se harhaili pitkin lattiaa ja nuuhkutteli ja puuhasteli omiaan. Piti käskeä monta kertaa sitä edes lähtöön saamiseksi. Lähdettiin liikkeelle ja meidän matka tökkäsi kolmannelle esteelle pussiin jossa aioin tehdä takanaleikkauksen. Se mun takanaleikkaus oli rehellisyyden nimissä edelle-ehätys-mukatakanaleikkaus. Joten Ransu meni pussiin ja palasi takaisin. Ou jea. Ei toimi noi takanaleikkaukset meillä. Eikun uusiksi ja sain ekan kerran palautetta siitä että enhän mä voi sen edellä olla kun pitäis TAKANAleikata. Kyllä mä sen tiedän, mutta kun koiraa piti odotella... Sitten tehtiin vähän kaarrosta renkaan takana. Seuraava neuvo oli että hae se koira sieltä renkaalta. Tein työtä käskettyä ja rengas meni paremmin. Mikähän siinä on että nuo samat ongelmat vaan toistuu ja toistuu? Mä olen vissiin parantumaton. No sitten putkelle, Ransu ei ollut touhussa mukana yhtään, ainakaan sillä ei ollut yritystä kun se juoksi putkelta ohi ja kävi vilkaisemassa niin kouluttajan kuin sen ennennäkemättömän muovikanisterin joka putkenpainona toimi... Mulla alkoi jo siinä vaiheessa olla sellainen olo että kiitos ja näkemiin, tätä on ihan turha jatkaa kun koiraa ei innosta, se on kuin lapanen ja ei se ole helppoa mullekaan yrittää väkisin vääntää ja kehua olemattomista suorituksista. Kun ei ole tyytyväinen itseensä eikä koiraan.

Kepit mentiin enimmäkseen aika hitaasti, ja kouluttaja kehotti ottamaan pallon käteen. Sen seurauksena jossain vaiheessa hätäilin liikaa ja Ransu tuli kepeiltä ulos jota se ei ole valehtelematta tehnyt pitkään aikaan! En siis oikein tykännyt tuosta ideasta ottaa lelu mukaan käteen, koska Ransu odottaa muutenkin kepeillä multa liikaa palkkaa niin ei tuo ainakaan sitä tilannetta parantanut että se olis niihin keppeihin keskittynyt vaan mun pieni virhe heti kostautui. Muutenkin, parempi olis jos tuo irtoaisi, eikä vahtaisi lelua joka mulla on kädessä. Eikä me saatu onnistumaan niitä käännöksiäkään jotka keppien jälkeen oli, mä käännyin varsinkin sen ensimmäisen ihan liian myöhään ja Ransu hyppäsi sitten liian pitkälle. Sitten Ransun motivaation puute näkyi siinä että se katseli yleisöön ja teki jotain kunniakierroksen tapaisia siellä. Puomi oli ainoa este jonka se meni joka kerta ihan hyvää vauhtia. En tiedä miksi, mutta ehkä siksi kun sitä on viime aikoina niin paljon treenattu ja tehty sitä hyvällä vauhdilla ja onnistuen. Tämä vaan puoltaa sitä näkemystä mitä oon ajatellut että kaikki muutkin esteet pitäis opetella tekemään samanlaisella innostuneella ja korkeammalla vireellä kuin mitä me useimmiten tehdään. Kontaktien (alasmeno jäi pari kertaa ottamatta) ottamisesta tuli napinaa, no onhan se ymmärrettävää mutta mä laskin sen kyllä pienimmäksi ongelmaksi meidän eilisessä suorituksessa. Eka pätkä lopetettiin puomille ja sitten tauko.

Toinen pätkä sitten lähti paremmin, mutta mun ohjausvalintani tyrmättiin. Mun valitsema reitti oli kuulemma 2-3m pidempi kuin se että koira kiertää täyden ympyrän siivekkeen ympäri. Antaa olla vaan mutta tiedän että tämä sopii meille paremmin, ajattelin mutta kokeilin sitten kuitenkin sitä mitä kouluttaja ehdotti. Joo onhan se matkana ehkä lyhyempi ja pääsen suoraan keppien vasemmalle puolen, mikä jatkon kannalta kannatti, mutta kun Ransu nyt ei satu olemaan koira joka kääntyy kuin helikopteri ja kiihtyy kuin urheiluauto sen siivekkeen jälkeen. Keppikulma ei mielestäni ollut sen kummempi kumpaa kautta menin, paremman vauhdin Ransu sai kepeille kun mentiin sitä pidempää kautta jonka itse valitsin. Olin ajatellut että ohjaan kepit oikealta ja valssaan keppien jälkeen vasemmalle niin mun ei tarvi tehdä sitä onnetonta takanaleikkausta A:lla. Ekat kepit tais mennä tosi hyvin, mutta kun Ransu ei jaksa niillä toistoja kovin monesti hyvänäkään päivänä, niin entäs sitten nyt. Pahaa teki kun piti sitä niillä vedättää väkisin. Huomaako joku muukin, että ei ihan mennyt putkeen meidän agitukset eilen?! Ja huomaako joku muukin että olen vieläkin aika turhautunut siihen että mun piti yrittää ohjata koiraa jota ei innosta, tavoilla joiden tiedän olevan meille huonoja? Ja siinä sivussa vielä kuunnella kuinka pee sä itse oikeastaan olet kun et tee mitään ajoissa. Alan kohta saada inhonväristyksiä aina kun sanotaan että "kokeile tätä". Jo sitä on hemmetti vieköön kokeiltu vaikka sun mitä! Ransu nyt vaan sattuu olemaan koira joka hyvänä päivänä menee hienosti ja huonona päivänä kuten eilen. Ja sen ohjaaja nyt sattuu olemaan parantumaton virheidentekijä joka kyllä TIETÄÄ TIETÄÄ TIETÄÄ mitä se tekee väärin mutta ei silti jotenkin osaa korjata niitä asioita.

Lopussa olis sitten vielä pitänyt väkisin vääntää jotain takanaleikkausjuttua. Mulle kävi ainakin eilen selväksi se että me ei niitä osata, mutta ei ne meille kyllä sovikaan. Enintään jossain putkella niitä voin tehdä ja tyyliin hypyllä jotka mennään suoraan niin päivänselvästi että Ransukin niille irtoaa. Mulle tuli kaiken kaikkiaan sellainen olo että mitä ihmettä mä haluan mennä vuorotellen eri kouluttajilta kuulemaan sen ettet sä tee mitään ajoissa? Ja että ne bortsu(nomistaja)kouluttajat katsoo säälivästi kun mun vääränrotuinen koirani "ei osaa" mitään ja kuin tyhmä täytyy olla ihmisen kun se tuollaisella koiralla edes yrittää.

Kun mä tiedän nämä asiat: 

1. mun koira ei irtoa 

2. sen kanssa on kuljettava paljolti yhtä matkaa 

3. mun ajoitus etenkin valsseilla on liian myöhässä -> kaarrokset 

4. mun on vietävä se esteille ja haettava se putkilta, tiukoissa käännöksissä yms. melkein kuonosta vetäen 

5. sen kanssa ei onnistu takanaleikkauskikkailut 

6. sen tekemät juoksukontaktit rajoittaa mun mahdollisuuksia ennen ja jälkeen kontaktiesteen etenkin puolenvaihtojen suhteen

7. sillä on hyviä ja huonoja päiviä, se ei ole varma sen suhteen että toimisi ja innostuisi aina.

Nythän ei tarvi enää muuta kuin että puutun itse parhaani mukaan kohtiin 2-4, otan huomioon kohdat 5 ja 6 ja opettelen hyväksymään kohdat 1 ja 7 lannistumatta kuitenkaan niistä liikaa. Heleppua ku heinänteko!

Toisaalta nuo ajatukset tuosta "vääränrotuisesta" koirasta saa vain sisuuntumaan että mitäs te "yleensämustavalkoisenjoskusmyösmuunvärisenpaimenkoiran" omistajat luulette olevanne? Onko niillä ihmisillä monellakin juuri kyseisen rotuinen koira vain siksi että yleensä ne pärjää lajissa kuin lajissa, mutta nekään ohjaajat ei joissakin tapauksissa olis mitään jonkun muunlaisen koiran kanssa? Vähän ilkeästi sanottu eikä kenellekään henkilökohtaisesti, mutta onhan niitä rotuja joita ei ole kauaa näkynyt kilparadoilla ja sitten kun joku menestyy esim. MM-kisoissa niin huomataan että hei nuohan onkin hyviä koiria tähän ja tähän lajiin ja itseään kunnioittavan harrastajan täytyy vakavasti harkita sellaista kun niillä selvästikin voi menestyä... Nythän on vain niin että yksikään schapendoes ei ole tainnut voittaa esimerkiksi agilityn maailmanmestaruutta, niin tämä karvakasa ei sitten vakuuta näitä "oikeiden harrastuskoirien" omistajia ;) Noh, eksytään nyt sivuraiteille vielä vähän lisää ja todetaan että en näille itse asiassa toivokaan mitään valtavaa suosionkasvua koska se ei selvästikään ole millekään rodulle tehnyt hyvää, saadaanpa me rotuun ihastuneet ja tykästyneet nauttia kivoista koiristamme joita ei onneksi teetetä pilvinpimein. Ja me voidaan saavuttaa näillä pienempiä voittoja monessa eri lajissa :) Nostan hattua niille koiranomistajille jotka uskaltautuu kisoihin shelttien, bortsujen ja muutamien muiden sekaan koirilla, joita ei todellakaan näy siellä kovin usein - oli menestys mitä tahansa.

Mä voin kanssa ihan rauhassa lyödä välillä päätäni seinään kun ITSE olen tehnyt virheitä Ransua agilitykoiraksi opettaessa. Onhan siinä koiran perusluonteessakin sellaista että Ransu ihan aikuisten oikeasti saattaa sopia esim. paimennukseen paremmin (sehän nähdään ensi kesänä ja sen jälkeen onko sen ominaisuudet paremmin sinne sopivia) kuin agilityyn joka on paljon sähäkämpi laji, mutta en minä suostu kyllä luovuttamaankaan sen kanssa! Ne hyvät päivät ja onnistumisen ilo vie kuitenkin voiton, ja jos yksi koulutuspäivä aiheuttaa ketutushatutuksen niin sieltä ei pääse kuin ylöspäin! Ja ne virheet mitä huomaa tehneensä Ransun kanssa, vie sitten eteenpäin ja toivottavasti osaan niitä karikoita välttää Liinun kanssa. Liinun, joka tiistaina aloittaa agilitykoiran uransa :)

Asiasta viidenteen(toista), Ransu koulutti tuota pentua vähän tänä aamuna. Ransu ei ole paljoa välittänyt jos Liinu tulee ja vie lelut suusta (Ransu kun ei ole juuri muun kuin pallojen ja lentävien esineiden perään) ja herkutkin se on luovuttanut kun annan Ransulle ensin. Eilen illalla ne hieman leikki köysilelulla vetoleikkiä ja Ransukin jopa vähän murisi ja teki ravistuksia. Ja Liinu tuli kuin rätti perässä ;) Tänä aamuna Liinu löysi sellaisen pienen purutikun lattialta. En katsonut miten se päätyi Ransulle mutta sillä sen huomasin olevan ja petillä sitä muka järsi. Liinu tuli siihen ja kävi tikkuun kiinni. Ransu murisi, nosteli ylähuulta, ärähti sitten sille vähän enemmän ja lähti olohuoneeseen. Liinu tuli tiukkana perässä ja yritti saada tikkua itselleen. Ransu puri koko ajan tikkua suussa ja käänsi aina selän ja kyljen Liinulle. Enää se ei murissut sille, väisti vain kaikki Liinun yritykset napata tikku suustaan. Liinu yritti murista, repi korvasta, repi parrasta, repi tikusta, mutta Ransu vain riuhtaisi itsensä irti ja kääntyi toiseen suuntaan puremaan tikkua. Liinun päästä kuului raksutus kun se mietti että mitä tuo meinaa. Se yritti monen monta kertaa saada purutikun, mutta Ransu kääntyi yhä uudestaan. Tikku meni poikki, Ransu jatkoi toisen puolikkaan syöntiä ja Liinu nappasi toisen puolen. Ransu söi omansa ja otti suvereenisti Liinulta toisenkin puolikkaan ja söi senkin :P Liinu nuuhki ihmeissään petiä sen näköisenä että "siis ottiko se oikeasti multa sen tikun!?" Huvittavaa on se, että jos Ransulle olisin kuukausi sitten tarjonnut moista tikkua syötäväksi niin se olis viis veisannut moiselle mauttomalle tikunpätkälle ja se olis jäänyt pyörimään lattialle. Nyt se sitten piti siitä Liinulle oppitunnin niinkun se olis ollut tärkeäkin herkku. Olen tähän asti antanut Ransulle oikeat luut syötäväksi niin että Liinu ei pääse siihen lähelle, koska Liinu on vienyt siltä tavarat suusta. Katsotaan nyt onko Ransu sitä mieltä että häneltä ei tulla enää ottamaan puruluita ja sitten saa mun puolesta syödä luunsa missä haluaa kun itse sitten osaa jo sanoa pennulle jos siihen ei tarvitse tulla varkaisiin. Liinu on saanut ainakin noita vuotaluita syödä rauhassa kun ei ne Ransua kiinnosta, tiedä sitten kun Liinu saa ekan kerran oikean luun.

Meillä oli aamulla punnitusmittauksetkin, ja Liinu painaa nyt 6,8kg ja on 33,7cm korkea.