Kuntoilukuuri jatkuu

Ransun ja miksei siinä samalla Liinunkin kuntoilukuuri jatkuu. Oma kuntoilu on ollut erinäisistä syistä vähän vastatuulessa mutta kyllä se taas tästä! Liinun kanssa nyt ei oikein voi mistään kuntokuurista puhua, kunhan kulutetaan tuota ylimääräistä energiaa. Ransun kanssa on tehty pyörälenkkejä, en enää kylläkään muista minä päivänä on käyty pyörälenkillä ja minkä mittaisella mutta useamman kerran on tässä viikon aikana pyöräilty ja lenkit on olleet 6-10km pituisia. Olen tehnyt lenkit sillä lailla rauhallisesti että Ransu on springerissä mennyt koko ajan ravaten, pari kilsaa per lenkki olen antanut olla vapaana jos on käyty sellainen lenkki että on mahdollista päästää irti, niin silloin on sitten menty vauhdikkaammin ja Ransukin on sitten ottanut ilon irti ja tykittänyt kovempaa. Siis saanut laukata ja merkata siinä sivussa penkat :) Alkulenkki rauhassa, ja alussa mennään jotain 9km/h vauhtia, kun lämpenee kunnolla niin sitten pystyy vauhdin pitämään siinä 11-12km/h ja pysyy vielä yleensä ravissa, joskin se on jo aika reipasta ravia ja Ransu mielellään yrittää jo vaihtaa laukalle. Välillä löysätään tietysti, juoksepa itse kymppikilsa sellaista vauhtia ja pysähtelemättä... Lopuksi on menty taas hitaammin ja venytelty jalat heti kotiin päästyä. Ensi viikon maanantaina tulee Minna hieromaan koulutusviikonlopun päätteeksi ja toivon ettei ole yhtä huonossa kunnossa kuin viimeksi. Toivottavasti pyöräily ravipainotteisesti on auttanut. Kävelylenkillä kun mä en mitenkään pysty kävelemään niin nopeasti että Ransu menis kunnon ravia vaan se menee herkästi peitsaamiseksi ellen hölkkää itse. Ja mun kunto ei vielä kestä kun ehkä joitain satoja metrejä hyvin kevyttä hölkkäämistä :P

Lauantaina käytiin Pappissaaressa nuotioimassa ja paistamassa makkaraa. Koirilla oli kivaa ja ne myllersi taas koko Pappissaaren sileäksi. Meitä kaksijalkaisia ei meinannut kantohanki enää kestää kovin hyvin. Onneksi kelkkareitiltä ei tarvitse pitkästi poiketa sivuun. Meillä oli varattuna paketillinen makkaraa ja yhdestä makkarasta aioin jakaa puolet koirien kesken. Antti kuori sen puolikkaan valmiiksi laavun kynnykselle (*rumpujen pärinää* kukaan ei arvaa loppuhuipennusta, eihän?!) ja kun menin viemään kuoret roskiin niin hetihän se sitten kävi Ransu lotasemassa koko makkaranpuolikkaan kitaansa. Ei siinä ehtinyt jämiä suusta kaivella kun oli herkku jo paremmassa tallessa. Niin piti luovuttaa toinenkin puolikas koirille ja siitä jo sitten riitti Liinullekin ja Antille loput. Mä olin kyllä ottanut koirille mukaan koirankeksit, kalkkunaleikettä ja sen makkaran joten olis luullut eväiden riittävän! Söinhän mä itsekin sen vuoden ainoan makkaran lisäksi berliininmunkin, keksejä ja suklaapatukan sekä tietty kuumaa kaakaota :D Parituntinen siellä vierähti ja voi kiesus millainen savunhajuinen sakki meitä oli sitten kotona! Heitin saman tien vaatteet pyykkikoneeseen, haistelin aikani savulle lemuavia koiria ja uskottelin itselleni että kyllä se haju huomenna hälvenee kun vien ne metsään lenkille.

No eipä hälvennyt ja niinhän se piti pestä shampoon kera kumpikin karvaturri. Liinua en ole aiemmin pessyt ja se oli vähän kauhuissaan mutta ei muuta kuin shampoot niskaan ja pesemään niin ei siinä auttanut Liinunkaan muu kuin todeta taas että tämäKÄÄN ei tapa! Ransua en edes muista koska se on viimeksi pesty shampoon kera joten varmaan oli sekin ihan paikallaan.

Otin toissa iltana asiaksi turkkien kampaamisen ja kynsien leikkuun. Rapsin siinä ensin telkkua katsoessani kissoilta kynnet, sehän nyt ei ole mikään temppu kun ne on niin helppo leikata ja homma äkkiä paketissa. Toista se on noiden tummien koirankynsien kanssa sihdatessa jotka on kaamean karvan seassa ja potkivien jalkojen päässä. Tai Ransun kunniaksi on sanottava että se oli jälleen kerran nukahtamaisillaan toimenpiteen ajaksi. Liinun on pitänyt tästäkin asiasta ennemmin tehdä kunnon teatteri mutta nyt laitoin sen lattialle kyljelleen, otin kamman esiin, vetelin turkin selväksi ja sitten ei muuta kuin samoin rapsin kynnet ja ei muuta kuin toiselle kyljelle ja toisen puolen turkki selväksi. Liinu oli varmaan yhtä hämmästynyt kuin minä itse ja mun muukin yleisö siitä miten näppärästi kaikki kävi. Minähän oon tietysti niin kokenut turkinhoitaja ja kynnenleikkaaja että mikä nottei ;) Ei vaan, eipä tarvinnut Liinun kanssakaan keskustella siitä että kauanko siinä täytyy maata ja kosketaanko niihin kynsiin saksilla ilman "pakokauhua" vai ei. Ah sitä helppoutta, vaikka tuo turkki tuosta koko ajan kasvaakin ja ne parhaat ajat on vielä edessä päin... nimittäin ne ajat kun siinä on ihan takkujakin ja kun pentuturkki vaihtuu ja kun siihen ei enää pelkkä kampa riitä vaan mennään haralla jakaus kerrallaan. Niin että olis parempi siihen mennessä hyväksyä se turkinhoito tai niistä sessioista tulee piiiitkiä. Ransun kanssakin istuin joskus 1½ tuntia parina kolmenakin iltana peräkkäin ja räävin siitä melkein kassillisen karvaa irti. Ransun turkki on sentäs ollut vielä helppo, kun tuosta ajasta pääsi yli niin kerta viikossa tai kahdessa riitti. Nyt jos joku kysyy että no minkä takia se sitten on lyhyessä villassa kun se oli niin helppo niin arvatkaapa nautinko nyt kun nämä turkkikoiranomistajan lempikelit saapui!

Eilen käytiin siellä metsäautotiellä missä näin edellisellä kerralla ilveksen jälkiä enkä sitten vilkkaan mielikuvitukseni takia tohtinut mennä sinne lenkille. Lenkkiin kului melkein tunti vaikka käytiin aika lyhyt lenkki. Nuo vaan otti siitä kaiken ilon irti ja Liinu keksi miten ihanaa hevosenpaska on ja Ransu keksi miten kivaa on työntää pikkulikka penkan yli ojaan. Sain taas nauraa noiden leikeille. Liinu ärsytti Ransua, juoksi kiinni ja tarttui hännästä. Ransu pyörähtää ympäri ja Liinu lentää hännän mukana penkkaan tai päästää irti. Ransu hyppää kohti ja työntää pennun lumipenkan yli hankeen ja jää kyttäämään penkalle kun toinen yrittää nousta ylös. Juuri kun Liinu oli pääsemässä niin ei muuta kuin tökätään kaveri takaisin ojaan. Liinu on muuten aika nopea, kyllähän Ransu yhä edelleen on sitä nopeampi mutta kun ottaa huomioon niiden kokoeron ja että Liinu on 4kk, niin melkein uskallan väittää että Liinusta tulee nopeampi aikuisena kuin Ransusta. Olen ehkä ennenkin sanonut, mutta huomasin taas sen. Vielä kun se vauhti siirtyis agiradalle niin johan saisin minäkin mennä ja veivata radalla! Ja kohta uskallan hengittää senkin suhteen että tuosta tulee medi. Tai sitten hirmu pieni maksi. Onneksi se on jo nyt varsinainen hyppyrotta joten kyllä siitäkin selvittäisiin...

Huomenna (tai taitaa olla tänään) mennään seuran vuorolle agitreeneihin. Ransun kanssa ei taideta tehdä kuin jotain aivan pientä ja Liinun kanssa varmaan putken kanssa ja hyppyä. Kaikesta se minäki viitsin ressata mutta mua koko ajan pelottaa että mä onnistun opettamaan tuosta Liinusta samanlaisen perässä vedettävän kuin Ransusta, tai että se on luonteeltaan sellainen. Sellaisen joka pitää viedä esteille kun se ei niitä itse hae ja joka käy tuulella siinä mielessä että milloin on päivä jolloin ohjaajalle näytetään perävalot ja milloin päivä jolloin saa väkisin vetää koiraa perässään. Kunpa siitä tulis estehakuisempi koira. Mä oon ihan täysin unohtanut sen että millainen Ransu oli alussa. Tuntuu että Ransu oli enemmän innoissaan. Ehkä se on aloitusikä? Ransu oli jo vanhempi ja paljon enemmän tottunut mun kanssa puuhaamaan kaikkea. Liinu on innoissaan mutta se on niin paljon enempi kiinnostunut herkuista ja lelusta kuin itse esteestä että välillä tuntuu ettei se tajua edes tekevänsä mitään agilityjuttuja. Kyllä se hallille mennessä on ihan täpinöissä eli kai sen mielestä jotain kivaa tapahtuu kuitenkin. Se kyllä saattaa olla repussa odottavat nakitkin... Sitä paitsi Liinulla ei ole treeneissä ollenkaan yhtä vahva laumavietti ainakaan mun suhteen kuin mitä Ransulla on ollut. Liinu on välillä sellainen oman tiensä kulkija ja itsenäinen Iso Tyttö että odotan sitäkin mielenkiinnolla miten se siitä kehittyy. Toisaalta turha verrata noita keskenään, Liinu on muutenkin aika erilainen luonne.

Jos mä jonkun asian suhteen olen epätoivoinen niin sen, että millä tuo likka opetetaan olemaan kotona yksin. Kun mitään mainittavaa edistystä ei tapahdu, jos otetaan askel eteen niin sitten kohta askel taakse. Häkissäkin sen piti taas metelöidä kun illalla otettiin häkkiharjoitus. Hyvä lähtökohta viikonlopun agikoulutukseen, vai mitä?! Portin takana se ei ole hiljaa kuin sen verran että laitan portin nenän edestä kiinni. Yleensä vinkumisella alkava elämöinti alkaa samantien. Ja jatkuu jatkuvana haukkumisena, portin rynkyttämisenä, kaivamisena ja piippaamisena vaikka tuntikausia. Ransun kanssa niillä ei ole ongelmia, kyllä ne kahdestaan jää ihan kiltisti. Voin vaan sanoa että onneksi Ransu on hieno poika ja osaa olla kotona ja vieraassa paikassa yksin. Mutta Liinu ei osaa. Vaikka olisin kotona, vaikka olisin näkösällä, puhumattakaan jos menen näkymättömiin tai lähden ulos, niin siihen tulee äänekäs vastalause. Voi kun tietäis, miten jatkais eteenpäin. Korjaako ikä? En usko, Ransun kanssa oon ajatellut ihan liikaa liian monesta asiasta että se saattaa korjaantua kun ikää tulee, mutta niin ei ole käynyt - päin vastoin moni ongelma on vaan pahentunut. En vain jaksa käsittää, miten se tuolla ulkona saattaa mennä omilla teillään pitkiäkin aikoja eikä sitä näytä haittaavan se että minä ja Ransu häivytään sisälle. Mutta täällä sisällä sitten haittaa. Eilen menin Ransun kanssa pesuhuoneeseen siistimään turkkia niin johan alkoi kuulua ensin piippaus oven takaa/muualta asunnosta ja sitten kohta haukkuminen. Koskaan en ole mennyt silloin kun kuulen jotain ääntä, takaisin luo. Joku siinä ahdistaa tai ärsyttää Lillukkaa kun jää sisällä yksin. Ja tuossa pesuhuonetapauksessa (vastaavia on muitakin kertoja) sillä on koko muu asunto käytettävissään, ei siis ole kyse siitä että yhteen huoneeseen rajaaminen olisi ongelma. Saapa nähdä kun kevät tulee ja nuo tarkenee olla ulkona narussa, että passaako sielläkään olla yksin vai onko se taas sen mielestä ihan eri asia ulkona kuin sisällä.