Eilen ei kyllä ollut niin leppoisaa pääsiäistä, kun käytiin koirien kanssa "ilvesmetsäautotiellä" lenkillä. Sanon sitä ilvesmetsäautotieksi, koska siellä kai liikkuu ilves/ilveksiä ja joiden jälkiä näin itsekin talvella. Kävin tekemässä mun ekat juoksuharjotukset uusilla juoksulenkkareilla. Jätin auton parinsadan metrin päähän Kokkola-Kajaanitiestä ison mäen päälle - kuten monesti ennenkin. Oltiin tulossa takaisin ja mä olin silmänurkassa huomaavani jotain vaaleaa/punertavaa liikkuvan metsässä (ilves, tietysti). Ajattelin että mun mielikuvitus tekee tepposiaan ja komensin itseäni ettei siellä mitään ole. Ransu oli kuitenkin mun kans samaa mieltä ja loikkasi metsään. Kutsuin sen heti takaisin ja sillä kertaa se tuli. Ransu kumminkin lähti heti takaisin metsän puolelle ja sitten näin itsekin että siellä oli joku punertava pystykorva seisomassa. Ransu lähti sitä kohti ja se pystykorva lähti karkuun. Yritin kutsua Ransua, mutta se ei totellut. Ylläripylläri, eipä tietenkään kun sai ajaa "vihollista" pois meidän laumaa "uhkaamasta". Mulla ehti jo välähtää mielessä pahin vaihtoehto mihin se takaa-ajo vielä johtaa, mutta enpä toivonut että siitä tulisi totta. Koirat tuli metsästä tielle sata metriä mun edelle, siitä oli vielä vähän matkaa autolle. Huusin Ransulle kurkku suorana mutta se ei ollut kuulevinaan, alkoi vaan haukkumaankin sille pakenevalle pystikselle. Onneksi Liinu oli sen verran pöhkö (tai oikeastaan fiksu) ettei älynnyt lähteä niiden perään. Sen sijaan Liinu hakeutui mun luo ja lähdin sen kanssa juoksemaan mäkeä ylös koirien perään koko ajan Ransua huutaen. Tiesin että ne juoksee auton ohi, mäen alas ja suoraan Kokkola-Kajaanitielle ja jonkun auton eteen. Kuulin auton jarrujen äänen. Pääsin mäen päälle ja ei ollut yllätys ettei koiria näkyny missään. Huusin paniikissa Ransua ja olin jo valmiina laittamaan Liinun autoon ja juoksemaan pikitielle keräämään Ransun kappaleita tieltä... Onneksi Ransu oli tullut järkiinsä ja kurvasi Kokkola-Kajaanilta takas metsäautotielle ja tuli mun luo. Olin niiin helpottunu! Sitä toista koiraa ei näkyny. Ilmeisesti sekään ei alle ollut jäänyt koska kukaan ei ollut pysähtynyt siihen eikä se koira ainakaan tiellä tai tien poskessa maannut... mutta joku autoilija näitä oli joutunut ilmeisesti jarruttamaan/väistämään kun kuulin sen äänen kuitenkin. Eipä ole tullut tuollaista tilannetta vielä vastaan, ei Ransu muuten lähtisi ikipäivänä tuonne tielle juoksemaan kun oma auto on siinä mäessä. Mä olen sen kanssa monet kerrat tullut metsäautotietä tuohon pikitien laitaan, mennyt K-K tien yli ja jatkanut pyörätietä kotiin päin. Ransu ei edes pelkää autoja, kun ei se välitä niistä mitään. Nyt vain tuo toinen, pakeneva koira oli kaikista tärkein asia ja sen perässä sitten juoksi tuonne tielle. Vaikkei ennen ole tullut tuollaista eteen, niin en taida jättää tuohon autoa, koska nyt tie on jo sen verran hyvässä kunnossa että sitä uskaltaa ajaa hieman kauemmaskin. Voihan sitä tulla tilanne jos jonkinlainen eteen missä tahansa, mutta vaarallisimmasta päästä on se että koirat juoksee hallitsemattomasti tielle jossa on 100km/h nopeusrajoitus eikä ainakaan toiseen suuntaan mutkassa häävi näkyvyys. Liinulle pointsit siitä, ettei se nytkään lähtenyt Ransun perään. Se ei ole tähän mennessä yhtään kertaa lähtenyt kun Ransu säntää haukkumaan jollekin ja minä komennan sitä, sen perään vaan jäänyt niille sijoilleen tai tullut mun luo. Eikä tarvi opetellakaan sellaisia tapoja!
Tämä päivä on vietetty aika pitkälti anoppilassa. Mä kävin aamupäivällä 32km pyörälenkillä ja lähdin sitten noiden vauhtihirmujen kanssa anoppilaan. Kyllä riitti virtaa! Laitoin ne pihalle naruun ja välillä aina pelattiin futista. Olihan se kiva kun oli pihalla tilaa kirmata. Ransu oli mustis jalkapallosta ja antoi Liinulle lähdöt kun se yritti tulla pallolle silloin kun se oli Ransulla. Löytyi Ransustakin sen verran temperamenttia sanoa Liinulle vastaan kun tulee tarpeeksi tärkeä asia :D Ei luu, ei ruokakuppi, mutta jalkapallo... Illalla mentiin kentälle ja haettiin puomi ja keinu. Mä olen kenttävastaava ja luvannut kunnostaa nuo esteet kesäksi. Haettiin ne purettavaksi että saan maalattua rungot, sitten vielä pitäis repiä aikaa ja intoa tehdä ja maalata niihin uudet levypinnat. Koirat sai juosta siellä mullikossa ja pikkasen ne oli kivan näkösiä sen jälkeen... Ei kun kyytiin silti vaikka teki mieli laittaa ne sinne peräkärryyn esteiden kanssa. Kotiin päästyä lähdettiin käymään Villenjärvellä metsälenkki. Metsä oli lähes sulanut, Villenjärvessä oli vielä jäät. Liinu taas alkoi pitää teatteria isolla ojalla joka on tuossa noin puolivälissä matkaa ja joka pitää ylittää. Se hyppäsi tuon takapihan ojan yli aimo loikan, varmaan reippaasti yli metrin, ilman vauhtia joten mä sanoin sille siellä ojalla että älä esitä kyllä sinä sen yli hyppäät kevyesti. Niinhän se sitten hyppäsikin vaikka ensin piti muka esittää ettei onnistu. Takaisin tullessa se ei viitsinyt hypätä inhottavan veden yli vaan hyppäsi ojaan ja kahlasi :P Tuossa ojassa on jyrkät ja melkein mun korkuiset pientareet ja oon joskus hyppyyttänyt Ransua aina puolelta toiselle alas-ylös-alas-ylös. Hyvää liikuntaa! Itse seisoin luonnollisesti siellä ojan pohjalla paikallani, onneks kukaan ei hyppyytä mua sillai... se ei taatusti näyttäis yhtä vaivattomalta ja helpolta kuin Ransun tekemänä.
Tuolla kentällä kun jouduttiin purkamaan esteitä kopista pois, otin Liinun kanssa putkeen menoa ja se yllättäen taas osasi hienosti vaikka oli tumma putki ja se on mennyt vain vaaleaan putkeen. Kotipihalla otettiin hyppyestettä molempien koirien kanssa, kun sain ne vihdoin maalattua. Ja täytyy sanoa että rumemman värisiä hyppyesteitä en ole ennen nähnyt! Ostin jotain virhesävytysmaaleja ja ei ihme että ovat virheitä, ne oli nimittäin ihan karsean värisiä. Liinu ei edes erottanut sitä kuloheinän väristä rimaa tuon ruskean nurmikon seasta. Ransulla on enemmän kokemusta eri esteistä niin sitä ne ei hämännyt mutta harkitsen kyllä noiden rimojen uudelleen maalaamista. Haaveilin värikkäistä ja riemunkirjavista esteistä mutta sainkin tuollaiset joiden värit olis sopivat lähinnä linnunpönttöihin - huomaamattomat ja mitäänsanomattomat. Ransun kanssa otin vähän target-treeniä ja sitten parit saksalaiset. Sitten koiran vaihto ja Liinun kanssa lelulla leikkimistä, pompittiin (tai juostiin) maassa olevan riman yli ja kokeiltiin malttaisko se keskittyä sen verran että tekis takaakierron. Siinä ja siinä. Kyllä mulla välillä on tuon pennun kanssa sellainen olo etten tiedä itkeä vai nauraa ja odottaako vuosi ja palata asiaan vai antaa palaa nyt :D Se ehtii tekemään välillä niin paljon lyhyessä ajassa ja sen "treenaamiset" pitäis suunnitella näköjään vielä tarkemmin miten tekee mitäkin, koska se ehkä tekee muuten sen mitä haluan ja sen jälkeen omiaankin. Kuten nyt taas, meni kyllä takaakierrolle lelun perässä mutta siihen se sitten jäi eli vaatimustaso täytyy olla todella matala. Ja siinä sitten alkaa itsekin miettiä että onko tästä sähläämisestä enempi hyötyä vai haittaa... Pitäis ottaa Liinun kanssa eka ja sitten Ransun kun Ransu on niin taitava että jäis itsellekin hyvä mieli että olen mä sentään yhdelle koiralle osannut jotain opettaa... Kumma jos eivät olis päivän päätteeksi väsyneitä ja onhan ne.
Lopuksi vielä yksi ahaa-elämys jollaisia näköjään välillä saa... Liinuhan ei osaa olla paikallaan. Tai siis en ole sille vielä opettanut paikka-käskyä. Mutta kokeilin kerran sen kanssa että pyysin istumaan ja pidin kämmentä sitä kohti ja peruutin itse kauemmas. Se osasi olla paikallaan!? Mistä se sen tietää että tuollainen ele voisi sellaista tarkoittaa? Pitäisi sille alkaa opettaa ihan oikea käskystä paikalla olokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti