19. joulukuuta 2009

Koiranelämää ja joulun odotusta

Täällä vietetään normaalia koiranelämää, pakkaset on lauhtuneet ainakin toistaiseksi, mutta tuuli on ollu kylmä ja pureva. Se ei tosin mitenkään estänyt meitä käymästä pitkästä aikaa metsäautotiellä pitkällä lenkillä. Hyvä että uskalsin sinne, kukaan ei onneksi ole tullut mulle ainakaan kertomaan että siellä olis liikkunut susia, mutta uusimmassa Koiramme-lehdessä oli paljon juttuja susien ja koirien kohtaamisista. Tuli kyllä sellainen olo että pitää varmaan hommata ase olalle kun lähtee lenkkeilemään metsiin että tuntis olonsa turvalliseksi... Onneks ei ole vielä kohdalle osunut, vaikka tuolla korpimaiden laitamilla lenkkeilläänkin.

Illalla käytiin mummulassa kyläilemässä, ja Ransu otti sitten kaiken hyödyn irti siitä että siellä on innokkaat anoppi ja appiukko hoitamassa. Monta kertaa se meni rapsuteltavaksi ja paijattavaksi ja meinasi syliinki nousta. Sitten yritti tulla multa kerjäämään huomiota, ja koska sillä ei ole lupaa olla keittiössä silloin kun syödään ja kahvitellaan ja sen pitäisi odottaa keittiön ulkopuolella lupaa, se päätti yrittää sitkeästi omin luvin keittiöön. Noh, tarpeeksi monesti kun tuolla nuoriherra Once Morelle toistettiin että asia on nyt näin ja sinä teet niinkuin käsketään, niin menihän se viimein perille.

Eilen muuten käveltiin 4H-toimistolle, kun mun piti toimittaa sinne toimintapäiväkirja. Ransu ei ole ikinä ennen noussut portaita, jollekin kerrostalo-koiralle se on ihan arkipäivää, mutta Ransu ei ole noussut kuin pariaskelmaisia ulkoportaita tähän asti. Toimistolle piti kuitenkin kiivetä yläkertaan, ja tietenkin se ensin yritti liukkaissa portaissa liian kovaa ylöspäin, mutta onneksi ne oli umpinaiset eikä sattunut vahinkoa. Äkkiä se kuitenkin hoksasi miten sellaisella pinnalla kävellään. Ei heti tullut mieleenkään kun sinne menin että tuohan on sille ihan uus juttu.

Joulu lähestyy ja suunniteltiin Ransun jouluherkkuja. Anoppi lupasi tehdä Ransulle yhden rasian suolatonta maksalaatikkoa. Kalkkunaa se varmaankin saa myös, ja lanttulaatikko maistui toisessa mummulassa muutama viikko sitten. Täytyy koirallakin joulu olla kun me ihmisetkin sorrutaan mätystämään kaikkea ihan liian kanssa. Onhan Ransu ollut kuitenkin sen verran kilttikin, että se varmastikin saa monta lahjapakettia avattavaksi jouluaattoiltana :) Anoppi oli muuten koulussa oppilaille sanonut että heille tulee aattona joulupukki ja tonttukoira käymään. Oppilaat oli kyselleet heti että millainen se sellainen on; suloinenpa tietenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti