26. joulukuuta 2009

Meillä asuu fiksu schape-poika!

Joulupäivät alkaa olla takana, vaikka vielähän joulu jatkuu loppiaiseen, samoin jouluherkkujen syönti ;) Ransukin on saanut oman osansa. Ja uudella joululahjalla on leikitty pari kertaa aattoillan tutustumisen jälkeen. Juu, tuon Dog Casinon pitäis olla vaikeusasteeltaan kolmonen (asteikolla 1-3), mutta ainakin meidän fiksulle schapendoesille se oli aika helppo. Ongelmat tuli lähinnä siinä kun Ransu tuppasi käsittelemään lelua turhan väkivaltaisesti, mutta sitä olen sitten hillinnyt ja nyt se avaa luukut jo tarkemmin ja nätimmin. Luita mun ei tarvinnut kuin muutaman kerran sille näyttää että mitäs nää olis, tutkipa vähän, kun se jo hoksasi että niille pitäis jotain tehä ja niitä nostamalla saa herkun! Eikä noi pahuksen laatikotkaan aukea ilman että ottaa niitä luita ensin pois... Ei me heti alkuunsa laitettu luilla lukkoon niitä laatikoita, ja aluksi vain pari luuta ja loput niin että ne sai heti auki. Mutta parin kerran jälkeen totesin että eiköhän laiteta kaikki luut paikalleen. Ransu yritti ensin vähän raapia laatikoita auki, mutta muisti sitten vissiin että "luut ensin" ja napsi ne ylös. Huomasin että ne oli vähän haastavat tuollaiselle koiralle jolla on voimakas alapurenta, kun hampaita ei meinannut suht mataliin luihin saada vastakkain otteen pitämiseksi. Ransu ottaakin ne kaiketi paremminkin sivuhampailla(?) ylös.

Olenkin nyt miettinyt että mikä mahdollisesti olis se seuraava haaste, jota kokeiltais. Monet noista Ottossonin leluista kun ovat ehdottomasti liian helppoja Ransulle, Tornadonkin möin pois kun siitä ei ollut mitään haastetta ensimmäisen kerran jälkeen. Suosituksia vois tännepäin antaa muistakin kuin Ottossonin aktivointileluista, mutta ne on minusta olleet näkemistäni laadukkaimman oloisia.

Keksin tässä illalla Ransun kanssa Casinolla touhuttuani että miksei Musti&Mirri voisi alkaa vuokrata tuollaisia älyleluja? Ne on aika kalliita hankkia, ja sitten toisaalta kun se on kerran ratkaistu, niin olen kyllä sitä mieltä ettei se enää yhtä paljoa tarjoa haastetta. Ja sitten taas tulee aliarvioitua koira ja ostettua joku liian helppo lelu nurkkiin pyörimään, tai miksei joku päinvastoin osta arvaamattaan liian hankalaa jonka kanssa koira turhautuu eikä viitsi yrittää -> taas on nurkissa yksi turha (ja aika kallis) lelu. Niin jos M&M:stä voisi käydä vuokraamassa parilla eurolla/päivä tällaisen lelun, näkisi, kannattaako sitä hommata itselle, tai koira saisi vaihtelua ja uusia haasteita ilman että omistajan täytyy sen takia köyhtyä kymmeniä euroja kerrallaan. Systeemi toimisi siis vähän samalla tavalla kuin meillä ihmisillä leffanvuokraus Makuunista tai vastaavasta. Sitten jos koira hajottaa lelun käyttökelvottomaksi, sen joutuisi omistaja korvaamaan tietysti... Mahtaisikohan toimia? Täällä olisi ainakin moiselle palvelulle heti yksi käyttäjä! Tästä ei välttämättä silti olis liikeideaksi... *miettii*

Äsken tultiin lenkiltä, ei olla moneen päivään oikein päästy lenkille. Keskiviikkona oltiin niin väsynyttä poikaa edelliseltä päivältä ettei oikein mitään muutakaan jaksanu tehä. Aattopäivä meni sitten joka paikassa humputellessa niin ei siinä juuri enää lenkkeilyä kaivannut kun väsähti siitä kaikesta hälinästäkin. Eilen oli kova pakkanen (-25 astetta), ja se oli ehkä enempi omaa aikaansaamattomuutta olla lähtemättä. Tänään sitten käytiin lenkkeilemässä ja olihan sitä virtaa sitten kuin pienessä kylässä! Välillä piti kadota jonnekin omille teillekin kesken kaiken, jossain tyyliin metsäautotiellä olisin vain kävellyt mahdollisimman ripeästi menemään mutta nyt ei oikein voinut jättää toista kovin kauas näkyvistä kun käveltiin lähiössä jossa autoja voi tulla koska tahansa. Niinpä joutui tapojensa vastaisesti välillä houkuttelemaan Ransun esiin.

Huomenna mennään kaiketi metsäautotielle, minä ehkä suksien kanssa jos tietä ei ole aurattu. Vieläkään ei ole satanut niin paljoa lunta että moottorikelkkailijat olis alkaneet kulkea reitillään. Harmittavasti se enin lumi taisi sataa Etelä-Suomeen, mutta kiva kuitenkin että tännekin vähän saatiin lisää. Ransu ainakin osaa ottaa kaiken ilon irti uudesta lumesta.

1 kommentti:

  1. Mä edelleen suosittelen dog pyramidia :) ! On halpa (n. 10 €), kestää ja on haasteellinen myös. Ne namipalat ei todellakaan tule sieltä helposti ja koira saattaa puuhastella puolikin tuntia sen kimpussa hyvin, jos on tarpeex perso herkuille.

    VastaaPoista