8. maaliskuuta 2010

Onnistumisia - ja epäonnistumisia

Eilen oltiin suunnitelmien mukaan Kokkolassa mölleissä. Vitsailin lauantai-iltana kun mietittiin pakkasrajaa, että jos sanon 10 astetta niin aamulla on tietysti 11. Noh, mitään ei kuitenkaan sovittu ja aamulla oli -9,8 astetta mittarissa. Pakattiin kamat autoon, häkki jo toistamiseen mutta tällä kertaa sitä päätettiin käyttääkin.

Väkeä oli huomattavasti vähemmän kuin viimeksi Kokkolassa käydessämme, varsinkin maksien määrä yllätti, olikohan puolenkymmentä koiraa. Medejä sen sijaan oli enemmän kuin edellisellä kerralla, ja vaihtelun vuoksi me maksikokoiset saatiin aloittaa. Oltiin aika hyvissä ajoin paikalla, tuntia ennen ilmoittautumisten alkua, mutta ehdittiinpä käydä kunnon lenkki. Vaatetta oli ihan liikaa ja meinasin saada lämpöhalvauksen. Ensimmäinen rata oli agilityrata jossa oli 19 estettä. Mulla on nyt joku musta aukko päässä, kun mulla menee nuo eiliset kaksi rataa ihan sekaisin mielessä, täytyy varmaan tarkastaa videolta mikä oli kumpaakin rataa etten puhu kovin sekavia. Ensimmäiseltä radalta otettiin komeasti 0-voitto ja aikakin oli jotain -12 sekuntia. Ransu meni kyllä aika lujaa sen ekan radan, ja otti silti puomin kontaktitkin. Eihän alasmenot ole niinkään ongelma vaan ylösmeno oli ekaa kertaa mennessä vähän luojassa että se otti sen. Saa nähdä missä vaiheessa joudutaan alkaa paneutumaan noihin ylösmenokontakteihin puomillakin, jos se alkaa ne vauhdissa ottaa noin epävarmasti. Ensimmäinen rata oli sinänsä yksinkertainen, että siinä ei ollut mitään erikoisia hyppyjuttuja, mutta siinä sai juosta kuitenkin ihan mukavasti. Ensimmäisellä radalla en myöskään tainnut juuri tehdä virheitä (ei kai me noin oltais sijoituttu jos olisin mokaillut) ja Ransullakin oli keskittymiskykyä.

Toinen rata olikin sitten jopa 21 estettä käsittävä. Eikä läheskään niin helppo kuin edellinen. Heti aluksi oli kolmen esteen hyppykuvio, jossa olis ollut mahdollisuus mokata. Se meni kuitenkin hyvin. Sitten puomille ja siitä kepeille, jossa sitten sattui ensimmäinen kämmi (musta tuntuu jo nyt että valitettavasti tästä huonommin menneestä radasta riittää enemmän kirjoitettavaa kuin tuosta onnistuneesta…) kepeille hakeutumisessa. Otin Ransun aika voimakkaasti haltuun puomilta tullessa ja yritin, huom yritin, toppuutella sitä kepeille menossa. Se oli mun kädessä aivan kiinni ja juoksin itse jonnekin sinne kolmannen kepin tienoille (miksi?!) ja Ransu tokasta välistä sisään. Ei kun alusta. Kepit meni muuten sitten hyvin kun alkuun päästiin. Otin aika varman päälle enkä mitään kovin kovaa vauhtia, mutta tulipa varma suoritus. Sitten oli taas kolme hyppyä ja ensimmäisen hypyn takana Ransu teki kunniakierroksen, ja mun vauhti jäätyi sen toisen hypyn taakse ja luultavasti seisoin liian lähellä estettäkin koska Ransu kiersi sen taakse. Eli kielto tuli. Videolta katsottuna sen poukkoilu näytti siltä että se raukka yritti kovasti ymmärtää mitä halusin mutta kun en ollut tarpeeksi selkeä ja vielä seisoin hypyn edessä niin taaksehan sitä mentiin mutta ei sentään tultu hyppäämällä yli. Paluutin takaisin hypyn oikealle puolelle ja matka jatkuin kolmannelle hypylle ja putkeen ihan ok. Putkesta renkaalle ja taas seuraavaan putkeen. Putken jälkeen mulle meinasi tulla vähän kiire, oltiin siis siellä nro 1 hyppyesteen luona, olisko se tässä vaiheessa ollut jotain este nro 12. Sitten tulee se toinen moka. Sieltä olisi pitänyt suunnata muurille, mutta mitä tekee ohjaaja?! Juoksee koiran juoksulinjalle itse, huitaisee kädellä vasemmalle kohti puomia ja huutaa ”muuri!” Mitä tekee koira? Ajattelee tietysti aivan oikein että emäntä se taas huutelee mitä sattuin estekäskyjä mutta ohjaa kuitenkin selvästi puomille tukkien tien muurille etten sitä ainakaan vahingossa mene vaan ymmärrän hakea puomille… Siispä Ransu pinkaisee puomille, huomaa etten tulekaan perässä ja putoaa puomin ylösmenosillalta alas. Eikä mene muuria ei sitten millään. Yritin monta kertaa lähettää nimenomaan muurin suorittamaan, mutta ei niin ei. Menen muurin taakse, Ransu tulee perässä selän takaa ja huudan putkeen ja näytän mielestäni oikeaa putken päätä. No Ransu on mennyt selän takaa mun ohitse ja näkee vain sen väärän pään – sinne siis! Lähetän uudelleen oikeaan päähän putkea ja sitten uudestaan niille kolmelle hypylle joille tultiin kepeiltä viimeksi. Siellä meni muuten ihan hyvin, mutta Ransu ei näköjään osaa tehdä kovin jyrkkiä käännöksiä (tai minä en osaa sille kertoa että sellaisiakin vois tehdä) joten siellä tehtiin vähän taas mutkaa mutta muuten oikein. Takaisin siihen pahuksen putkeen ja muurin yli tällä kertaa hienosti, ja vielä viimeinen hyppy. Kukaanhan ei ottanut tästä mitään tolkkua, varsinkin kun esitys (ja nyt ulosanti) oli sen verran haparoiva etten viitsi edes laittaa ”tuubiin” tätä videota. Tuon onnistuneen radan saatan laittaa, jos jaksan ladata, kiinnostuneet voivat seurata tuota video-listaa, linkitän sen siihen sitten. Ehkä mun kannattaisi alkaa piirtää radat joista puhun ja lisätä tähän tekstin yhteyteen, niin lukija pysyisi ehkä paremmin kärryillä? Tuo rata ei varmaan sinänsä ollut kovin vaikea, mutta minusta tuntuu ettei oma ja Ransun keskittyminen ollut ihan täysi kymppi ja kun sattuu yksi moka niin siinä menee sitten pasmat ja rytmi sekaisin.

Meillä oli siis käytössä uusi häkki, ja olihan se hyvä kun sai Ransun laittaa sinne välillä lepäämään rauhassa, eikä tarvinnut vahtia ettei toiset koirat pääse koko ajan iholle ja nykiä hihnasta. Jokin lämpimämpi alusta sille pitää sinne vielä hommata niin se on talvella mukavampi. Muuten olen kyllä tuohon häkkiin tyytyväinen, itselläkin jotenkin vapaampi olo ja paikka missä pitää tavaroita, kun ei tarvitse kaikkea koko ajan kantaa mukana. Kesäksi mahdollisesti sitten joku avaruuspeite siihen päälle ja häkkituuletin, niin se menee tilanteissa joissa joutuu olemaan ulkona auringonpaisteessa. Ja häkissä on reilusti tilaa, ettei tarvitse Ransunkaan kököttää siellä ahtaasti, vaan mahtuu reilusti istumaan ja seisomaan ja makaamaan niin kuin haluaa.

Mietittiin sitten kotimatkalla, että tuli onnistumisia ja epäonnistumisia, että mennäänkö loppukuusta Ouluun. Toisena viikonloppuna olisi möllit ja toisena viralliset. Vähän nyt tuntuu siltä, ettei ainakaan niihin virallisiin mennä, ja ehkä jätetään ne möllitkin väliin, kun huhtikuun alussa luultavasti kuitenkin ajellaan Nokialle schapendoesien agilitypäivään. Päällimmäisenä eilisestä jäi mieleen tuo huono hakeutuminen kepeille, muissa virheissä minä taisin ohjata tökerösti, mutta kepeille Ransu ei lähtenyt itsenäisesti vaan seurasi minua ihan liian lähellä. Toki, kun tuotakin videolta katsoo ja miettii, niin olisinhan voinut ohjata eri tavalla ja sillai helpottaa koiran suoritusta…

Tänä aamuna ajeltiin eri metsäautotielle, jonka tiedän olevan näin talvellakin paremmin aurattu ja sinne pääsee autolla. Jätettiin auto tien varteen ja käytiin puolen tunnin lenkki aamuisessa luonnonrauhassa. Ransu tuntui olevan taas täynnä virtaa, ja itsellekin tuli hyvä mieli auringonpaisteesta, lauhasta säästä ja lintujen laulusta mitä alkaa kevään tullen kuulla. Voiko mukavampaa tapaa aamun aloitukselle edes olla?

2 kommenttia:

  1. onnea möllinollasta!

    kuulosti tutulta tuo sählääminen tokaradalla. meillä se on yleensä eka. heh. jännitystä ilmassa. sara on kyllä millin tarkka noissa ohjauksissa, että katsoo kyllä juuri mihin se käsi osottaa ja menee sinne vaikka käsky ois mikä tai päinvastoin.

    mä olen kans tulos sinne agipäivään ja viel molempien koirien kanssa.

    Eikun kohta vaan kisaamaan oikeisiin kisoihin

    mä maltoin vuoden treenata saran kanssa ennen ekaa starttia, ja kun vielä nyt talviaikaan treenaaminen jäänyt melkein kerta kuussa tahtiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset, niin onnitteluista kuin myötätunnosta ;) Jospa me vielä joskus jaksetaan vetää kumpikin rata vähän tasaisemmalla suorittamisella (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan)...

    Lisenssi on tilattu, katsotaan koska se laitetaan käyttöön.

    Agipäivässäpä sitten katsellaan!

    VastaaPoista