Otsikosta jo voi arvata, että lumet on alkaneet saada kyytiä ja kohta alkaa ihanat kurakelit. Metsäautotie muuttuu kohta isoksi kuralätäköksi eikä moottorikelkkareitti kestä kävelemistä. Niin ihanaa kun kevään tulo muuten onkin, niin turhauttaahan se imuroida harva se päivä lattialta hiekkoja ja viedä Ransu suihkutettavaksi melkein joka ulkoilun jälkeen. Ransuakin tuntui harmittavan viime keväänä kun lumet lähti, se niin tykkää kieriä siinä.
Tänä iltana kyläiltiin sukulaisilla, joilla on kaksi alle kouluikäistä lasta ja joilla kyläiltiin viimeksi aika tarkkaan 8kk sitten. Ransu ehkä jotenkin muisti paikan, ainakin se oli rohkeampi kuin edellisellä kerralla. Lapsista se aina tuntuu tykkäävän, lapset vaan ei aina ole yhtä iloisia Ransun naaman nuolemisista. Ransu tutustuu jotenkin aina helpommin lapsiin kuin aikuisiin, kummastakaan sillä ei ole huonoa kokemusta, mutta ehkä lapset on sen mielestä jotenkin vähemmän uhkaavia kuin aikuiset. Vaikka ne liikkuu juosten ja pitää kovia ääniä ja säikäyttääkin tarkoittamattaan Ransua välillä, niin silti Ransu on niiden suhteen utelias ja tänä iltanakin hamusi lasten leluja niiden kädestä. Rentoutumisharjoitus jäi välistä, mutta aika kuvaavaa oli sekin, että vaikka lapset touhusi ympärillä, niin Ransu pystyi silti laittamaan matolle nukkumaan ja makasi siinä jalat oikosenaan välittämättä mitä ympärillä tapahtui. Meni se Ransu tutustumaan perheen äitiinkin kun hieman rohkaisin, jollekin tuollaiset jutut on päivänselviä, että totta kai se koira käy moikkaamassa ihmiset läpi, mutta kun ei meillä. Joten olen jokaisesta tuollaisesta rohkeudesta iloinen, ja iloinen siitä että Ransu antoi itsensä ottaa vastaan uuden positiivisen kokemuksen.
Innostuin muuten tässä viikonloppuna rally-tokosta. Ehkä saadaan kesällä tilaisuus opetella lajia kurssilla, mutta netistä kyllä löytyy rally-tokoliikkeitä, joita voisi harjoitella jo etukäteen. On aivan liian aikaista sanoa, tuleeko tuosta rally-tokosta meille muuta kuin hauskaa temppuilua, kun yhtään ei olla sitä vielä otettu. Mutta mitä katsoin niitä liikkeitä, niin ne kyllä ovat jo itsessään oivaa aktivointia. Naksutin taitaa päästä ahkeraan käyttöön myös. "Oikea" toko ei ole tuntunut oikein meidän jutulta, tai sitten Ransu oli vuosi sitten vain niin vallaton pentu vielä ettei sen kanssa ollut helpointa yrittää opetella kovin säntillistä suorittamista. Toisekseen, minä en tykkää vaatia koiralta millintarkkaa seuraamista tai muuta tekemistä, kun sen homman pitää olla hauskaa! Vaikka koirasta olisikin hauska miellyttää minua, niin minusta ei ole hauska vaatia koiralta. Vaikka onhan agilitykin välillä suorastaan pilkun viilaamista, ja varmaan muuttuu vielä enemmän sellaiseksi kun kehitytään, mutta se on sitä eri tavalla. Agilityssa tehdään yhteistyötä enemmän, joku tokoilija saa vapaasti väittää vastaan, mutta minusta tokossa homma menee enempi niin että minä mahdollisimman eleettömästi käsken ja koira mahdollisimman eleettömästi tekee aina samanlaisen tarkan suorituksen. Ja se on just se mistä en tykkää (joko mä toistan itseäni?). Agility on samalla liikuntaa ja aivotyötä, myös minulle.
Harrastuksista tuli vielä mieleen, että jälkeäkin olisi mielenkiintoista kokeilla. Siihen en ole perehtynyt ollenkaan, veikkaanpa että sekin olisi perus aktivointina ihan jees mutta taas kun sotketaan mukaan suorittaminen niin multa loppuu kiinnostus. Ransu oli pentuna tosi kova käyttämään nenäänsä, ehkä sitä olis silloin kannattanut vahvistaa enemmän... Mistäs sen tietää jos innostutaan tästäkin lähemmin tänä kesänä! Onhan meillä jo muutenkin suunnitelmissa tokon alkeiskurssi (aivan, vaikka just sanoin ettei se ole meidän juttu, mutta ehkä nyt alkeisen voi käydä), rally-tokoa ja sitten vielä yhdessä pyöräilyn aloittaminen. Agilitya unohtamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti